Olen kirjoittanut useaan otteeseen Lähi-idän tilanteesta, ennustaen melkoista ryminää. Alueen rakenteellinen epävakaus on toki ollut tiedossa maailman tapista, samoin kuin sen geopoliittinen painoarvo ja ruutitynnyri-ominaisuudet.
Nyt ollaan kuitenkin syöksymässä kohti sellaista epävakauden aikaa, ettei moista ole Lähi-idässäkään nähty satoihin vuosiin (toki vastaavia tilanteita löytyy kauempaa historiasta vaikka kuinka paljon).
Pelissä on itäisen Välimeren altaan valtavat energiavarat, jotka ovat perimmäinen syy mm. siihen, ettei EU mistään hinnasta halua päästää Kreikkaa tai Kyprosta irti unionista tai rahaliitosta, ja samalla se puuttuva pala, joka selittää koko Syyrian sisällissodan taustasyyt. Kyse on suurvaltalpoliittisesta taustapelistä; valta-asemista ja koko valtavan energiavarannon hallinnasta.
Ja Israel on koko tämän kiehumapisteen tai myrskyn silmässä, varsin pätevästä syystä eli strategisesta sijainnista keskellä tätä energia- Jack Potia, sillä jos arviot pitävät paikkansa, maasta voi tulla Saudi-Arabian veroinen energiamahti.
Se, että Egypti on sisällissodan partaalla, ja että armeija pisti siellä islamisti-presidentin viralta on melkoisen tärkeä virstanpylväs kehityksessä, jota maalailin jo vajaa kaksi vuotta sitten. Tuolloin veikkasin, että Syyrian sodan muuttuminen islamin kahden eri lahkon väliseksi uskonsodaksi johtaisi saman shiiat vs. sunnit -rähinä leviäisi Irakiin, Jordaniaan ja Saudi-Arabiaan. Jo yli vuosi sitten uumoilin lisäksi, että Egyptin sisäinen kahtiajako voi johtaa sisällissotaan sielläkin.
Nyt näyttää, että uumoiluni olivat oikeansuuntaisia, ainakin Egyptin suhteen, jos tilanne vielä nykyisestä pahenee. Sisäinen kahtiajako muistuttaa Libanonia 1970-luvun taitteessa ennen sisällissotaa; sekulaarit ja kopti-kristityt vastaan islamistit (Libanonissahan maan väestöstä puolet oli kristittyjä vielä 1950-luvun lopulla, nyt sodan ja pakolaisaaltojen jälkeen enää kolmannes).
Siinaihan on käytännössä jo irtautunut Kairon keskuhallinnon alta, eikä Egyptin armeija kykene tekemään alueella muuta kuin pitämään hallussa niemimaan läpi menevät tiet sekä Israelin rajaa vasten olevat raja-asemat.
Irak on käytännössä kolmeen osaan jakautunut ruutitynnyri, ja jos alueellisista sunnit vs shiiat -kovapanosammunnoista tulee totta, niin maa romahtaa sisäänpäin pahemmin kuin Syyria.
Sen sijaan Turkin mellakat olivat minulle pienoinen yllätys. Se, mikä nyt jännittää on, ottaako Turkin armeija mallia Egyptistä. Samanlaiset pelinappulat; huono talous, suuri työttömyys, tyytymättömyys islamistihallitukseen, jne. vallitsee myös Turkissa. Miltä kuulostaisi sisäinen rähinä sotilaallisesti maailman vahvimmassa islamilaisessa maassa?
Ja todella mielenkiintoinen tapaus on Saudi-Arabia. Maan takapajuinen sunna-salafistinen hallinto pysyy pystyssä vain lännen öljyriippuvuuden ja dollareiden turvin, ja ulkomaille uskotellaan, että sisäisiä erimielisyyksiä ei olisi. Ja sehän ei ole totta.
Länsi- ja Koillis- Saudi-Arabiassa väestö on todellisuudessa huomattavassa määrin, osin jopa enemmistöltään, shiialaisia muslimeja. Eikä yhteinen uskonsuuntaus ole sunneillekaan mikään tae sisäisestä yhtenäisyydestä, sillä maa on käytännössä heimoyheiskunta. Maan länsiosan vanha valtaheimo, jonka Ibn-Saud hääti valta-asemista Mekan ja Medinan alueelta 1940-luvulla nykyisen Saudi-Arabian syntyessä, muistaa vielä katkerana silloista verilöylyä ja siitä asti jatkunutta sisäistä alistamista sekä nöyryyttämistä, eikä muutkaan heimot todellisuudessa suhtaudu kovin lämpimästi Saudeihin ja heidän heimonsa ylivaltaan. Saudien dynastian pysyminen, varsinkin taloustilanteen notkahtaessa ei siis ole todellakaan mikään itsestäänselvyys.
Lisäksi tulee vielä Jordania, joka on käytännössä kahden eri valta-heimon alueisiin jakautunut maa, jossa on myös shiialaisvähemmistö. Jo vuosi sitten liikkui tietoja, että Levantin shiiat ovat yhdessä Iranin kanssa, Venäläisten taustatuella ja suostumuksella - kostoksi Syyrian suistamisesta kaaokseen - valmistelemassa Jordanian suistamista sisäiseen rähinään.
Lisäksi on luonnollista, että jos Syyrian kapinallisten asejoukot häviävät taistelun Assadia vastaan, tai heidän kätensä vapautuvat maan jakautuessa käytännössä kahdeksi valtioksi, salafisti- ja Al-Qaidalaisjoukot lähtevät riehumaan naapurimaihin, Israelin kanssa rauhan tehnyttä "sionisti-petturi"-kuningas Husseinia vastaan Jordaniaan ja Egyptiin, jossa heidän näkökulmastaan katsoen on selkeä "vääräuskoisia vastaan"-tilanne.
Pahimman skenaarion toteutuessa läntinen Lähi-itä - Israelia lukuun ottamatta (huom!) - on sortumassa islamilaisen maailman omaan sisäisten "uskonsotien" aikakauteen, kuten Eurooppa 1500- ja 1600-luvuilla.
Merkittävää tässä on, että tämän pahimman skenaarion toteutuessa Israelilla ei olisi lähinaapurustossaan - millään puolella - yhtään vakaata, vahvaa, järjestäytynyttä valtiota, jolla olisi vahva ja hyvin organisoitu armeija.
Kuten tiedämme, perinteisesti ainoa keino yhdistää keskenään tappelevat arabit ja lakaista sisäiset skismat väliaikaisesti maton alle on ollut yhteinen vihollinen; Israel. Entäpä jos ainoa keino, jolla shiia- ja sunni-arabijohtajat saavat järjestystä omaan laajamittaiseen kaaokseensa onkin tehdä "perinteiset"?
Tällöin Israelilla, alueen sotilaallisesti vahvimmalla valtiolla, olisi vastassa sisällissotien raiskaamat ja romahduttaneet naapurit; huonosti organisoituneita, heikosti johdettuja, huonolla tiedustelulla ja teknisesti heikosti varustettuja rynkky-sinko-kk-ja-jihadisti -massaa, joka äärimmäisen epätoivon vimmalla lähtee hakkaamaan päätä seinään.
Siinä tilanteessa ei ole kahta kysymystä siitä, mikä taho korjaa potin seuraavan alueellisen sodan jälkeen.
Jos arabikeväästä islamistien talveksi ja arabikadun verilöylyksi muuttunut rähinä vaihtuu epätoivoisten ja epäonnistuneiden sodaksi Israelia vastaan, veikkaan, että Israelin rajat kulkevat seuraavan sodan jälkeen jossain Siinailla, Akaban lahden itärannalla, nykyisessä Jordaniassa, Etelä-Syyriassa ja Libanonissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti