On aika nostaa pöydälle eräs iso kissa.
Nimittäin Suomi on jakaantunut kahtia. Tässä ei ole tosin mitään uutta, sillä tämä maa on ollut jakaantunut kahtia - samasta paikasta - jo vähintään sata vuotta.
Minä en puhu nyt yhteiskuntaluokkien välisistä kuiluista, vaikka nekin näyttelevät osaa tässä kahtiajaossa, vaan ihan maantieteellisestä kahtiajaosta, joka on - paitsi fyysinen ja konkreettinen - myös henkinen ja poliittinen kahtiajako.
Suomi on jakaantunut kahtia suunilleen kansalaissodan alkuvaiheen rintamalinojan mukaan. Tämä henkinen rintamalinja on pysynyt kartalla keskimäärin samalla paikalla, pieniä vaihteluja lukuun ottamatta, jo kohta sata vuotta, ja tämä raja näkyy kaikissa tärkeimmissä vaaleissa.
Rajalinjan eteläpuolella oli vuosikymmenet ns. Demari-Suomi, ja sen pohjoispuolella ns. Kepu-Suomi. Rajalinja konkretisoitui hyvin myös vuoden 1994 EU-kansanäänestyksessä. Oli varsin kuvaavaa, että raja itsenäisyyden kannattajien ja vastustajien välillä kulki edelleen suunnilleen samassa paikassa kuin vuonna 1918.
Kun ihmiset muuttavat tämän rajan yli, toisesta Suomesta toiseen, he keskimäärin alkavat - yhden sukupolven siirtymäajan jälkeen - ajattelemaan asioista eri tavalla, suhtautumaan eri tavalla, ja äänestämään eri tavalla, elleivät ole tietoisesti toisin päättäneet. Mistä tämä johtuu, lienee henkimaailman asioita, mutta rajan olemassaolo on varsin konkreettinen ja selvä asia.
Tämä raja konkretisoitui jälleen kerran myös kohtsillään huipentuvien presidentinvaalien 1. kierroksella: raja konservatiivi-Suomen ja liberaali-Suomen välillä. On helppo vetää kartalle suunilleen se raja, jonka pohjoispuolella Väyrysen ja Soinin yhteiskannatus oli suurempi kuin muiden ehdokkaiden yhteiskannatus.
Koska on odotettavaa, että tämä raja vain syvenee laman, yhteiskunnallisen hajaantumisen ja poliittisten rintamalinjojen syvenemisen myötä, olisi korkea aika herättää keskustelua, mihin tämä johtaa.
Suomi hajoaa kahtia?
Olisiko syytä hyvissä ajoin alkaa keskustelemaan kahden eri Suomen mallista? Tarkoitan kirjaimellisesti sitä mahdollisuutta, että Suomi nykyisellään voi parin vuosikymmenen sisällä hajota kahteen eri valtioon; Pohjois-Suomeen ja Etelä-Suomeen. Näissä kahdessa eri Suomessa ihmiset kun tuppaavat olemaan yhä enemmän perusarvoiltaan ja asenteiltaan kahta eri kansaa, yhteisestä historiasta ja kielestä huolimatta.
Olen niin kyrsiintynyt, pettynyt ja suivaantunut nykyisestä kehityssuunnasta, että sydän verta itkien melkein toivoisin näin käyvän. Jotenkin tunnetasolla en enää laske maan eteläpuolta osaksi Suomea.
Onhan selvää, että etelä on riistänyt pohjoista niin kauan kuin historia muistaa, ja tänäkin päivänä, aluetuista ja muista huolimatta, etelän suurten kaupunkien talousveturi elää pohjoisen raaka-aineista, energiasta ja työvoimapotentiaalista. Olisi aika tasata tämä epäsuhta.
Koska liberaali etelä muutenkin vihaa Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta, voisivat keksiä omalle puoliskolleen jonkin uuden nimen. Pohjois-Suomi voisi siis jatkaa nimellä 'Suomen Tasavalta', ja Etelä-Suomi olkoon halutessaan vaikka 'Itä-Ruotsi'-niminen Eurostoliiton provinssi.
Marssin sanoin: "Syvä iskumme on, viha voittamaton, meil' armoa ei kotimaata"
P.S. Ja vielä kerran, näin presidentinvaalien 1. kierroksen tulokseen syvästi pettyneenä, totean kantanani, että voitti kumpi tahansa presidenttiehdokkaista huomisiltana, se on katastrofi Suomelle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalaissota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalaissota. Näytä kaikki tekstit
lauantai 4. helmikuuta 2012
perjantai 27. helmikuuta 2009
Köyhyyden, pahoinvoinnin ja tuloerojen kasvaessa: Punainen virsi
Kuinka moni ihminen tietää, että kansalaissodassa kansamme työtätekevän köyhälistön ruohonjuuritason syvällisempi motiivi lähteä tekemään vallankumousta ei ollut aina niinkään työväenagitaattorien suoltama marxistinen propaganda, joka toimi vain paineet laukaisevana kanavana, vaan pohjimmiltaan aivan yhtä paljon työväestön ja maalaisproletariaatin umpiluterilainen, kristillinen yhteiskuntamoraali, ja sen arvojen vastainen yhteiskunnallinen vallankäyttö ja rakenteellinen väkivalta?
Suomessa oli vuodesta 1906 aina kansalaissotaan asti istunut silloisessa eduskunnassa (senaatti) sen niminen puolue, kuin Kristillinen Työväenpuolue, jonka edustajamäärät vaihtelivat vaaleista riippuen kahdesta neljään. Puolue oli syntynyt 1860-luvulla Englannissa syntyneen kristillis-sosialistisen liikkeen vaikutusksesta. Liike rantautui Suomeen 1800-luvun lopulla, jolloin suurimmille teollisuuspaikkakunnille perustettin kristillisiä työväenyhdistyksiä, joiden toiminnan ympärille puolue muodostui. Tämä liike edusti tavallaan "sosiaalidemokratiaa" aikana, jolloin työväenliike ei vielä ollut jakautunut, sillä se pyrki sosiaaliseen tasa-arvoon ja työväestön olojen parantamiseen demokraattista tietä, yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta vallankumouksen sijaan.
Kansalaissodan alkaessa yleinen tilanne maassamme oli kuitenkin edennyt pisteeseen, jossa ruutitynnyri oli jo syttynyt, ja työväki ryhmittäytyi punakaarteihin. Taustalla oli syvä, huonoista yhteiskunnallisista oloista ja epätasa-arvosta kumpuava katkeruus, ja tunne siitä, että yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus on mennyt aivan liian pitkälle. Kristillisen työväenliikkeen piirissä ollut väki ei tilanteessa oikein tiennyt, mitä tehdä. Osa heistä päätti liittyä punakaarteihin.
Marssiessaan rintamalle, he lauloivat vanhan virsikirjan virttä numero 440 "Jo vääryys vallan saapi". Kansalaissodan jälkeen porvaristo ja papisto, sydämistyneenä työväestön "kapinasta" poisti virren sen takia virsikirjasta. Virsi palautettiin kirjaan vasta sotien jälkeen, Mannerheimin aloitteesta, kansallisena sovinnoneleenä.
Jostain syystä tämä "Punainen virsi" poistettiin uudestaan 80-luvun lopun virsikirjauudistuksen yhteydessä, juuri viime laman alla, kun hyvinvointiyhteiskunta alkoi taas rapautua ja tuloerot kasvaa. Se kansallisen yhteiskuntaluokkien sovinto, minkä viime sodat loivat, ja se kansallisen yhtenäisyys, jota yhteiskunnallisen tasa-arvon ihanteen pohjalle rakennettu hyvinvointijärjestelmä ovat pitäneet yllä, ovat rapautumassa. Mielestäni olisi aika palauttaa vanha virsi takaisin virsikirjaan, muistuttamaan meitä kaikkia, ja varsinkin vallanpitäjiä, siitä, että nykyisellä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja pahoinvoinnin kasvuvauhdilla olemme matkalla kohti uutta kansalaissotaa. Tämä olisi nyt suuren laman alkaessa vallanpitäjien hyvä muistaa, ja pitää huoli kansan hyvinvoinnista sekä siitä, ettei suomalainen kansanyhteisö hajoa.
Vanhan virsikijan virsi nro. 440. Sen sanoma alkaa olla taas jälleen kerran ajankohtainen:
(Sävel sama kuin suvivirressä, "Jo joutui armas aika")
"1 Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.
Se turmaa ennustaapi, vie kansan kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta, nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta, nyt tahtois puolustaa?
2 Nyt viekas vilppi täällä, on noussut kunniaan.
On valhe vallan päällä, ja vääryys voimassaan.
Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää, vääryyttä puoltamaan.
3 Kas, köyhän leivän syövät, nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät, ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi, kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi, tuon raukan huudoilta.
4 He armotonna veivät, osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa, vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta, nuo viekkaat ryöstäjät.
5 Vaan voitonpäivän kerran, vaivaiset näkevät.
Vanhurskaus kun Herran, lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä, kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä, ja päästä vaivasta."
---------------------
EDIT 3.3: Ne joita kiinnostaa enemmän tietää Kristillisten työväenyhdistysten
historiasta, löytävät tietoja Facebook-yhteisöstä "Kristillis-sosiaaliset arvot ja kristillisen työväenliikkeen perintö": Linkki
Suomessa oli vuodesta 1906 aina kansalaissotaan asti istunut silloisessa eduskunnassa (senaatti) sen niminen puolue, kuin Kristillinen Työväenpuolue, jonka edustajamäärät vaihtelivat vaaleista riippuen kahdesta neljään. Puolue oli syntynyt 1860-luvulla Englannissa syntyneen kristillis-sosialistisen liikkeen vaikutusksesta. Liike rantautui Suomeen 1800-luvun lopulla, jolloin suurimmille teollisuuspaikkakunnille perustettin kristillisiä työväenyhdistyksiä, joiden toiminnan ympärille puolue muodostui. Tämä liike edusti tavallaan "sosiaalidemokratiaa" aikana, jolloin työväenliike ei vielä ollut jakautunut, sillä se pyrki sosiaaliseen tasa-arvoon ja työväestön olojen parantamiseen demokraattista tietä, yhteiskunnallisen vaikuttamisen kautta vallankumouksen sijaan.
Kansalaissodan alkaessa yleinen tilanne maassamme oli kuitenkin edennyt pisteeseen, jossa ruutitynnyri oli jo syttynyt, ja työväki ryhmittäytyi punakaarteihin. Taustalla oli syvä, huonoista yhteiskunnallisista oloista ja epätasa-arvosta kumpuava katkeruus, ja tunne siitä, että yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus on mennyt aivan liian pitkälle. Kristillisen työväenliikkeen piirissä ollut väki ei tilanteessa oikein tiennyt, mitä tehdä. Osa heistä päätti liittyä punakaarteihin.
Marssiessaan rintamalle, he lauloivat vanhan virsikirjan virttä numero 440 "Jo vääryys vallan saapi". Kansalaissodan jälkeen porvaristo ja papisto, sydämistyneenä työväestön "kapinasta" poisti virren sen takia virsikirjasta. Virsi palautettiin kirjaan vasta sotien jälkeen, Mannerheimin aloitteesta, kansallisena sovinnoneleenä.
Jostain syystä tämä "Punainen virsi" poistettiin uudestaan 80-luvun lopun virsikirjauudistuksen yhteydessä, juuri viime laman alla, kun hyvinvointiyhteiskunta alkoi taas rapautua ja tuloerot kasvaa. Se kansallisen yhteiskuntaluokkien sovinto, minkä viime sodat loivat, ja se kansallisen yhtenäisyys, jota yhteiskunnallisen tasa-arvon ihanteen pohjalle rakennettu hyvinvointijärjestelmä ovat pitäneet yllä, ovat rapautumassa. Mielestäni olisi aika palauttaa vanha virsi takaisin virsikirjaan, muistuttamaan meitä kaikkia, ja varsinkin vallanpitäjiä, siitä, että nykyisellä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja pahoinvoinnin kasvuvauhdilla olemme matkalla kohti uutta kansalaissotaa. Tämä olisi nyt suuren laman alkaessa vallanpitäjien hyvä muistaa, ja pitää huoli kansan hyvinvoinnista sekä siitä, ettei suomalainen kansanyhteisö hajoa.
Vanhan virsikijan virsi nro. 440. Sen sanoma alkaa olla taas jälleen kerran ajankohtainen:
(Sävel sama kuin suvivirressä, "Jo joutui armas aika")
"1 Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.
Se turmaa ennustaapi, vie kansan kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta, nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta, nyt tahtois puolustaa?
2 Nyt viekas vilppi täällä, on noussut kunniaan.
On valhe vallan päällä, ja vääryys voimassaan.
Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää, vääryyttä puoltamaan.
3 Kas, köyhän leivän syövät, nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät, ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi, kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi, tuon raukan huudoilta.
4 He armotonna veivät, osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa, vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta, nuo viekkaat ryöstäjät.
5 Vaan voitonpäivän kerran, vaivaiset näkevät.
Vanhurskaus kun Herran, lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä, kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä, ja päästä vaivasta."
---------------------
EDIT 3.3: Ne joita kiinnostaa enemmän tietää Kristillisten työväenyhdistysten

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)