Kaaos leviää: Sisällissota Egyptiin ja muihin lähimaihin?

Olen kirjoittanut useaan otteeseen Lähi-idän tilanteesta, ennustaen melkoista ryminää. Alueen rakenteellinen epävakaus on toki ollut tiedossa maailman tapista, samoin kuin sen geopoliittinen painoarvo ja ruutitynnyri-ominaisuudet.

Nyt ollaan kuitenkin syöksymässä kohti sellaista epävakauden aikaa, ettei moista ole Lähi-idässäkään nähty satoihin vuosiin (toki vastaavia tilanteita löytyy kauempaa historiasta vaikka kuinka paljon).

Pelissä on itäisen Välimeren altaan valtavat energiavarat, jotka ovat perimmäinen syy mm. siihen, ettei EU mistään hinnasta halua päästää Kreikkaa tai Kyprosta irti unionista tai rahaliitosta, ja samalla se puuttuva pala, joka selittää koko Syyrian sisällissodan taustasyyt. Kyse on suurvaltalpoliittisesta taustapelistä; valta-asemista ja koko valtavan energiavarannon hallinnasta.

Ja Israel on koko tämän kiehumapisteen tai myrskyn silmässä, varsin pätevästä syystä eli strategisesta sijainnista keskellä tätä energia- Jack Potia, sillä jos arviot pitävät paikkansa, maasta voi tulla Saudi-Arabian veroinen energiamahti.

Se, että Egypti on sisällissodan partaalla, ja että armeija pisti siellä islamisti-presidentin viralta on melkoisen tärkeä virstanpylväs kehityksessä, jota maalailin jo vajaa kaksi vuotta sitten. Tuolloin veikkasin, että Syyrian sodan muuttuminen islamin kahden eri lahkon väliseksi uskonsodaksi johtaisi saman shiiat vs. sunnit -rähinä leviäisi Irakiin, Jordaniaan ja Saudi-Arabiaan. Jo yli vuosi sitten uumoilin lisäksi, että Egyptin sisäinen kahtiajako voi johtaa sisällissotaan sielläkin.

Nyt näyttää, että uumoiluni olivat oikeansuuntaisia, ainakin Egyptin suhteen, jos tilanne vielä nykyisestä pahenee. Sisäinen kahtiajako muistuttaa Libanonia 1970-luvun taitteessa ennen sisällissotaa; sekulaarit ja kopti-kristityt vastaan islamistit (Libanonissahan maan väestöstä puolet oli kristittyjä vielä 1950-luvun lopulla, nyt sodan ja pakolaisaaltojen jälkeen enää kolmannes).

Siinaihan on käytännössä jo irtautunut Kairon keskuhallinnon alta, eikä Egyptin armeija kykene tekemään alueella muuta kuin pitämään hallussa niemimaan läpi menevät tiet sekä Israelin rajaa vasten olevat raja-asemat.

Irak on käytännössä kolmeen osaan jakautunut ruutitynnyri, ja jos alueellisista sunnit vs shiiat -kovapanosammunnoista tulee totta, niin maa romahtaa sisäänpäin pahemmin kuin Syyria.

Sen sijaan Turkin mellakat olivat minulle pienoinen yllätys. Se, mikä nyt jännittää on, ottaako Turkin armeija mallia Egyptistä. Samanlaiset pelinappulat; huono talous, suuri työttömyys, tyytymättömyys islamistihallitukseen, jne. vallitsee myös Turkissa. Miltä kuulostaisi sisäinen rähinä sotilaallisesti maailman vahvimmassa islamilaisessa maassa?

Ja todella mielenkiintoinen tapaus on Saudi-Arabia. Maan takapajuinen sunna-salafistinen hallinto pysyy pystyssä vain lännen öljyriippuvuuden ja dollareiden turvin, ja ulkomaille uskotellaan, että sisäisiä erimielisyyksiä ei olisi. Ja sehän ei ole totta.

Länsi- ja Koillis- Saudi-Arabiassa väestö on todellisuudessa huomattavassa määrin, osin jopa enemmistöltään, shiialaisia muslimeja. Eikä yhteinen uskonsuuntaus ole sunneillekaan mikään tae sisäisestä yhtenäisyydestä, sillä maa on käytännössä heimoyheiskunta. Maan länsiosan vanha valtaheimo, jonka Ibn-Saud hääti valta-asemista Mekan ja Medinan alueelta 1940-luvulla nykyisen Saudi-Arabian syntyessä, muistaa vielä katkerana silloista verilöylyä ja siitä asti jatkunutta sisäistä alistamista sekä nöyryyttämistä, eikä muutkaan heimot todellisuudessa suhtaudu kovin lämpimästi Saudeihin ja heidän heimonsa ylivaltaan. Saudien dynastian pysyminen, varsinkin taloustilanteen notkahtaessa ei siis ole todellakaan mikään itsestäänselvyys.

Lisäksi tulee vielä Jordania, joka on käytännössä kahden eri valta-heimon alueisiin jakautunut maa, jossa on myös shiialaisvähemmistö. Jo vuosi sitten liikkui tietoja, että Levantin shiiat ovat yhdessä Iranin kanssa, Venäläisten taustatuella ja suostumuksella - kostoksi Syyrian suistamisesta kaaokseen - valmistelemassa Jordanian suistamista sisäiseen rähinään.

Lisäksi on luonnollista, että jos Syyrian kapinallisten asejoukot häviävät taistelun Assadia vastaan, tai heidän kätensä vapautuvat maan jakautuessa käytännössä kahdeksi valtioksi, salafisti- ja Al-Qaidalaisjoukot lähtevät riehumaan naapurimaihin, Israelin kanssa rauhan tehnyttä "sionisti-petturi"-kuningas Husseinia vastaan Jordaniaan ja Egyptiin, jossa heidän näkökulmastaan katsoen on selkeä "vääräuskoisia vastaan"-tilanne.

Pahimman skenaarion toteutuessa läntinen Lähi-itä - Israelia lukuun ottamatta (huom!) - on sortumassa islamilaisen maailman omaan sisäisten "uskonsotien" aikakauteen, kuten Eurooppa 1500- ja 1600-luvuilla.

Merkittävää tässä on, että tämän pahimman skenaarion toteutuessa Israelilla ei olisi lähinaapurustossaan - millään puolella - yhtään vakaata, vahvaa, järjestäytynyttä valtiota, jolla olisi vahva ja hyvin organisoitu armeija.

Kuten tiedämme, perinteisesti ainoa keino yhdistää keskenään tappelevat arabit ja lakaista sisäiset skismat väliaikaisesti maton alle on ollut yhteinen vihollinen; Israel. Entäpä jos ainoa keino, jolla shiia- ja sunni-arabijohtajat saavat järjestystä omaan laajamittaiseen kaaokseensa onkin tehdä "perinteiset"?

Tällöin Israelilla, alueen sotilaallisesti vahvimmalla valtiolla, olisi vastassa sisällissotien raiskaamat ja romahduttaneet naapurit; huonosti organisoituneita, heikosti johdettuja, huonolla tiedustelulla ja teknisesti heikosti varustettuja rynkky-sinko-kk-ja-jihadisti -massaa, joka äärimmäisen epätoivon vimmalla lähtee hakkaamaan päätä seinään.

Siinä tilanteessa ei ole kahta kysymystä siitä, mikä taho korjaa potin seuraavan alueellisen sodan jälkeen.

Jos arabikeväästä islamistien talveksi ja arabikadun verilöylyksi muuttunut rähinä vaihtuu epätoivoisten ja epäonnistuneiden sodaksi Israelia vastaan, veikkaan, että Israelin rajat kulkevat seuraavan sodan jälkeen jossain Siinailla, Akaban lahden itärannalla, nykyisessä Jordaniassa, Etelä-Syyriassa ja Libanonissa...

Syyrian kapinalliset Turkkiin tehdyn kranaatti-iskun takana - Paikalliset "Mainilan laukaukset"

Pari päivää sitten arvelin mielessäni, että väitetyssä Syyrian kranaatti-iskussa Turkin puoelle haisee ns. False Flag, koska olisi hulluutta Assadilta tai viralliselta Syyrialta provosoida Turkkia ja että pikemminkin Syyrian kapinallisilla, joitka ovat joutuneet viime viikkoina pahasti alakynteen (median luomasta päinvastaisesta kuvasta huolimatta) olisi intressi järjestää "Mainilan laukaukset".

No, sattumalta Saksan valtiolinen TV-kanava ZDF uutisoi toissapäivänä (4.10), että Syyrian kapinalliset olisivat tunnustaneet olevansa Turkkiin tehdyn kranaatti-iskun takana;

"Rockets and Mortar Fire – Turkey exacts vengeance for an attack from the Syrian side which took place yesterday afternoon. For weeks, Ankara has warned for any provocation in direction to Turkey. Until late at night, the fighting has taken place. Meanwhile, Syrian rebels have taken responsibility for this provocation."

http://www.zdf.de/ZDFmediathek/beitrag/video/1745664/Tuerkei-uebt-Vergel...

Lisäksi sama kanava "Heute in Europa"-ohjelmassaan kertoi että;

“Yesterday night, Turkey took revenge for attacks from rebels in Syria that have previously attacked a Turkish border village”

http://www.zdf.de/ZDFmediathek/beitrag/video/1745802/heute-in-europa-vom...

Jälkimmäisessä linkissä on myös videokuvaa Turkin rajalta. Tarkkasilmäinen huomaa, että Syyrian puolella eivät liehu Syyrian valtion liput, vaan kapinallisten liput. Ja kranaatithan tulivat siis vastapäätä eli asemista, joissa liehuu kapinallisten liput.

Aikamoinen sirkus siis. Ja mitä tekee media kun Turkki, NATO ja USA haluavat syyn hyökätä Syyriaan? Jos eivät suorastaan tilaa provokaatiota, niin aikanin tarttuvat hyvään tekosyyhyn, kun heidän liittolaisensa Syyrian kapinalliset sellaisen järjestävät.

Suomalainen mediahan toistelee kiltisti, mitä amerikkalaiset ja länsi-eurooppalaiset viestimet syöttävät, vaikka kyse olisi propagandasta.

En voisi vähempää välittää Paskar al Ass-Daddyn fasistisesta yksipuoluediktatuurista, enkä todellakaan tahdo tukea sitä, mutta nykyisessä geo- ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa, jossa Syyrian konflikti uhkaa sytyttää shiiojen ja sunnien välisen uskonsodan Lähi-itään ja johtaa tilanteeseen, jossa koko Euraasian turvallisuuspoliittinen tasapaino uhkaa vakavasti järkkyä ja mahdollisesti johtaa suursotaan, olisi muun maailman (joskaan ei tietenkään Srian sunnien) kannalta parempi, että Assad joko voittaisi, tai että Syyria hajoaisi kahdeksi valtioksi, kuten olen aiemmin kirjoittanut.

Olen sitä mieltä, että laajamittaisen uskonsodan ja suurvaltojen välisen suursodan uhatessa paska diktatuurikin olisi parempi vaihtoehto. Varsinkin jos sen track record osoittaa, että se on sekularistinen ja on onnistunut pitämään etniset ja uskonnolliset jännitteet jäässä.

Valitettavasti Syyria on niin revennyt, että laajamittaisemman konfliktin estämiseksi ainoa vaihtoehto näyttäisi olevan jakaa Syyria sunnien ja muiden puoliskoihin. Assadin/Allawiittien hallitessa rannikkovuoristoa kristittyjen ja druusien tuella laajempi turvallisuuspoliittinen tasapaino saattaisi edes jotenkin pysyä kuosissaan, huolimatta siitä että Irak sekä mahdollisesti Jordania suistuvat joka tapauksessa sisällissotaan.

Venäjän ja Iranin tukema valtakeskus Välimeren rannalla kuitenkin voisi pidättää lännen ja idän suurvaltoja osallistumasta suoraan konflikteihin, ja ehkä vielä estää suurvaltojen välisen suoran sodan, tai ainakin lykätä sellaista vuosilla.

Suursotaa Lähi-idässä ei tule vielä - Iran tulee saamaan ydinaseensa

Iran ja länsi pelaavat Lähi-idässä pokeria, jossa kylmähermoisempi voittaa.

Kirjoitin joku aika sitten näkemykseni, jonka mukaan suursota Lähi-idässä ei ala vielä nyt, korkeintaan vasta muutaman vuoden päästä, ja todennäköisemmin sellainen uhkaa vasta vuosikymmenen loppupuoliskolla.

Mitä pidemmälle tilanne kehittyy, ja mitä kireämmälle, sitä enemmän olen tätä mieltä. Vaikka tilanne kiristyy ja vaikka sapelinkalistelu alkaa olla sellaisissa mitoissa, että näyttäisi siltä kuin rytinä voisi alkaa hetkellä millä tahansa.

Minä sen sijaan väitän edelleen, että ensin rytisee läntinen Lähi-itä sisällissotiin, Syyrian jälkeen Irak sekä Egypti, ja sitten levottomuudet repeävät myös Jordaniassa, Saudi-Arabiassa ja Persian lahden pikkumaissa.

Väitän, että Iran tulee saamaan ydinsaseensa. Kyllä vain. Mutta juuri sen vuoksi se tulee pitäytymään hyökkäämästä mihinkään. Ja kun näin käy, sinne ei enää olla hyökkäämässä niin vain.


Kylmää sotaa ja etupiirijakoa

USA-Israel ja Iran pelaavat "upporikasta ja rutiköyhää", jossa kylmähermoisin voittaa. Se osapuoli, jolla hermo pettää, häviää asetelman.

Jos Iranilla menee hermo ja se provosoituu, se pistetään paskaksi. Ja jos USA tai Israel iskevät ensin, ne saavat niskoilleen sodan aloittajan moraalisen syyllisyyden, ja Israelin mukanaolo takaa sen, että USA:n arabiliittolaisilla tulisi kuumat paikat: niiden kansalaiset kun kokisivat olevansa väärällä puolella rintamalinjaa.

Lännen ongelma on tämä: Jos sota ei ala, ja Iranin aloittamana, tulee pitkä ja syvä lama. Jos sota alkaa, aiheuttaa se joka tapauksessa taloudellisen superlaman, joka olisi vielä rajumpi, mutta mahdollisesti lyhyempi, sillä edellytyksellä että Iran häviäisi nopeasti ja sen johto saataisiin vaihdettua. Mutta lännen talous leikkaisi joka tapauksessa kiinni.

Sota lietsoisi koko Lähi-idän liekkeihin. Irakin, Dubain, Bahrainin ja Saudi-Arabian itäosien shiiaväestö alkaisi kansannousun, mikä tarkoittaisi että sota leviäisi välittömästi sisällissodaksi maailman tärkeimmällä öljyntuotantoalueella, ja vaikka länsi liittolaisineen saisikin pidettyä Hormuzin salmen auki, öljyntuotanto lakkaisi näissä maissa.

Nykytilanne merkitsee vain kauppasotaa, joka nostaa öljyn hinnan vuosiksi yli 150$ tynnyriltä, ja romuttaisi kaikkein kovimmin juuri länsimaiden taloutta (Kiusallaan Iran tietenkin möisi Kiinalle ja Intialle halvemmalla). Sen sijaan hyökkäys Iraniin merkitsisi koko maailman laajuista syvää talousromahdusta, jossa myös Kiina ja Venäjä kärsisivät enemmän (toisaalta juuri tämä "kaikki tai ei mitään"-tilanne voi ajaa lännen hyökkäämään).
Iranilla on toisin sanoen ns. "palliote" länsimaiden ja USA:n taloudesta.

Kaikki lännen hyökkäysskenaariot perustuvat mahdollisimman paljon sen varaan, että saataisiin aikaan nopea sota, ja samalla Iranin kansa nousemaan hallitsijoitaan vastaan, jotta Iranin öljy virtaisi taas mahdollisimman esteettä (ja nykyistä halvemmalla) maailmanmarkkinoille. Ja kaikki Iranin puolustuskenaariot perustuvat sen varaan, että lännen hyökkäyksestä seuraisi mahdollisimman laajalle leviävä ja mahdollisimman pitkäkestoinen sota. Ja tässä Iran on onnistunut. Hyökkäyksellä on erittäin korkea kynnys.

Miksi Iran haluaa pitää hermonsa kurissa - vaikka väkisellä

Tässä pelissä kylmähermoisin voittaa. Pallo on lännellä, mutta jos Iran pitää hermonsa, sillä on vain voitettavaa. Nimittäin jos Iran ei ala rähistä ja aloita sotaa, se saa seuraavat asiat:

a) Se saa ydinaseen, jonka jälkeen se on turvassa laajamittaiselta konventionaaliselta hyökkäykseltä.

b) Sen suhteellinen valta koko Lähi-idän alueella kasvaa ja varsinkin Persian lahden maiden on pakko alkaa, sisäpoliittisistakin syistä, liennyttämään suhteitaan siihen, mikä heikentää USA:n otetta alueella.

c) Se saa moraalipisteitä myös sunni-kansojen silmissä (mikä aiheuttaa paljon harmia sunni-vallanpitäjille) ja kohoaa Islamilaisen maailman moraaliseksi johtajaksi ja tiennäyttäjäksi.

d) USA:n suhteellinen valta-asema Keski-Aasiassa heikkenee. Iranin strateginen yhteistyö Venäjän, Kiinan ja Pakistanin kanssa syvenee. SCO:n asema vahvistuu, mikä heikentää USA:n asemaa koko Euraasiassa (USA joutuu joka tapauksessa muutenkin vetäytymään Keski-Aasiasta ja Afganistanista).

e) Iranin vaikutusvalta myös läntisessä Lähi-idässä (Syyrian ja Libanonin shiiaväestöt) vahvistuu uudestaan jonkin verran Syyrian, jne. tilanteista huolimatta.

f) Se saa uusia kortteja, joilla hankkia uusia liittolaisia; Uuden "kylmän sodan" rintamalinja muotoutuu Kaukasus-Syyria-Persianlahti -linjalle, mikä sitoo lännen voimia entisestään Lähi-itään. Tästä hyötyvät sekä Venäjä että varsinkin Itä-Aasiassa nouseva pian seuraava supervalta; Kiina (Ks. kohta d.). Nämä tulevat tällöin tukemaan Iranian entistä voimakkaammin.

g) Venäjän ja Kiinan tuki takaisi, että konventionaalisen hyökkäyksen lisäksi Irania turvaa lännen strategiselta iskulta (omien ydinpaukkujen ohella) myös Venäjän ja Kiinan ydinsateenvarjot.

Hermonsa pitämällä Iran voi menettää vain:

1. Nykyisenkaltaisen sotilaalliseti vahvahkon Syyrian liittolaisena,

2. Sotilaallisen asemansa (muttei moraalista) Libanonssa ja Syyriassa ja näiden maiden shiiojen keskuudessa.

3. Lukuisan joukon tiedemiehiään, teknikoitaan, sotilasjohtajiaan ja poliitikoitaan Mossadin ja CIA:n välillisesti organisoimissa iskuissa.

4. Maineensa lännessä (Who cares?)

Pieni hinta verrattuna ylempään voittopottiin.

Johtopäätös: Iran pitää päänsä kylmänä. Jenkit tässä enempikin "epätoivoisia" ovat, ja Israel tietenkin joutuu sopeutumaan uuden ydinasevallan olemassaoloon, ja pelkokertoimet kasvaa, mutta osattiin sitä edellisenkin kylmän sodan aikana olla painamatta punaista nappia puolin ja toisin. Uhoamisesta huolimatta Iran ydinasevaltana joutuu "vakiintumaan" eli järkevöitymään myös Israelin suhteen. Toki propagandasota on kovaa ja sananvaihto Israelin ja Iranin välillä jatkossakin yhtä kovaa kuin NL:n ja USA:n välillä 70-luvun kylmimpinä vuosina, mutta silti.

Ja varsin kiusallisena - ja ehkä karvaan kuuloisena - sokerina pohjalla Israelille tässä on se, että lyhyemmällä tähtäimellä Israelkin voittaa: Syyrian romahduksen (ja mahdollisesti Egyptin sekä Jordanian muuttuessa epävakaiksi), sillä ei ole naapureinaan hyökkäämään kykeneviä, hyvin organisoituneita ja raskaasti aseistettuja armeijoita (rynkky&sinko-fanaatikot ovat toki rasittavia, mutta eivät niin vaarallisia kuin isot armeijat). Jos lähimaat muuttuvat "Al-Qaidalaksi" joka hyökkää sen kimppuun, Israel saa luultavasti suhte helposti laajennettua itselleen puskurivyöhykettä pohjoiseen päin, ja ehkä jopa itään, jos "islamistien talvi" leviää sinne, kuten olen veikkaillut.

Suomeksi: Jos Iranin hermot eivät petä ja USA ei suostu tekemään sen puolesta "likaista työtä" Iranin suhteen, Israel sopeutuu pitkin hampain Ydin-Iranin olemassaoloon ja yllä kuvattuun epäviralliseen vaihtokauppaan; "Työ voetta pittää ne perhanan yjinasseenne, mutta me kyllä loajennettaan vähän etupiirijä hajota-ja-hallihe -perioatteella".

Oikeasti suursota on uhkaamassa vasta jossain siirtymävaiheen 2015-2017 tietämillä/lopulla tai vasta jaksolla 2018-22; Eli vasta kun kylmä sota on syventyneen Moskovan-Teheranin -akselin takia levinnyt uudestaan myös Venäjä-NATO -välille (puhumattakaan niistä mullistavista muutoksista ja geopolittisista asetelmista, mitä USA:n suhteellinen heikkeneminen ja suurlama tuovat Euroopan maaperälle).


Lännen B-suunnitelma?

Mielenkiintoinen kysymys kuitenkin on, mikä on USA:n ja Länsi-Euroopan ns. "plan B", jolla se estäisi SCO:n roolin kasvamisen ja syvenevän Kiina-Venäjä-Iran-Pakistan -yhteistyön eli euraasialaisen mahtiblokin syntymisen? Venäjää länsi ei voi ostaa millään ulos Keski-Aasiasta, mutta yksi mielestäni varsin uskottava (vaikkei nyt siltä tietenkään kuulosta) vaihtoehto on "ostaa" Kiina ulos paketista.

Se tosin onnistuu vain pettämällä USA:n omat liittolaiset Itä-Aasiassa. Hintaan nimittäin kuuluisi Taiwan, Etelä-Kiinan meren noin 2000 mrd tynnyrin arvioidut öljyvarat, sekä Etelä-Korean, Japanin, Brunein ja Filippiinien jättäminen Kiinan takapihaksi. Se tarkoittaisi Kiina-johtoisen Itä-Aasian Unionin muodostamista (aivan kuten vuoden 2005 Bilderberg kokouksessa muuten kuulemma puheltiin)...

Syyria uutena Libyana - Arabikevät ja al-Qaida osana lännen strategista peliä Lähi-idässä

Libyan kriisistä alkoi outo kehitys, jota ei ole kovin paljon länsimediassa ”sattuneesta syystä” ruodittu; nimittäin NATO:n ja al-Qaidan ”outo” kumppanuus ja yhteistyö. Kuten tiedämme, Libyan kapinalliset olivat ja ovat käytännössä Pohjois-Afrikan al-Qaidaa, jonka vuoksi USA ja länsi tukivat Gaddafia ja hänen taisteluaan niitä vastaan. Vielä alkuvuodesta 2011 Britit ja Ranska myivät aseita Gaddafin hallinnolle tästä syystä.

Ylläripylläri ääni muuttui kellossa kun Gaddafi uhkasi siirtyä öljykaupassa kultakantaan, mikä oli käytännössä taloudellinen sodanjulistus USA:lle. Kaikki muuttui aivan yhtäkkiä. Yllättäen terroristit muuttuivat ensin ”kapinallisiksi” ja sitten ”vapaustaistelijoiksi”. Länsimaat alkoivat soluttaa Libyaan omia ”pimeitä joukkojaan” eli tiedustelupalvelujen palkkasotilaita, ja alkoivat kouluttamaan ja aseistamaan samoja tahoja, joita vastaan ne olivat vain muutama kuukausi aiemmin tukeneet Gaddafia.

Samanlainen kehitys on nyt Syyriassa. Lännen intresseissä on saada Syyriasta uusi Libya, jotta Iranin ja Venäjän ote Israelin naapurista ja Välimereltä saadaan puskettua kauemmas. Arabien kevät on hyvin pitkälti lännen tukema domino-ilmiö, jonka tarkoituksena on pyrkiä varmistamaan USA:n ylivalta Lähi-idässä. Tähtäimessä eivät olleet pelkästään Libyan öljyvarat, vaan Itäisen Välimeren alueen "vasta löydetyt" suuret öljy- ja kaasuvarat Israelin, Syyrian, Kyproksen, Turkin sekä Kreikan merialueilla.

Erona Libyaan on tosin nyt että Kiina ja Venäjä eivät anna Libyasta opiksi ottaneena piiruakaan periksi millekään viralliselle sotilasoperaatiolle, joten länsivallat voivat vain soluttaa maahan epävirallisia asemiehiä, ja tukea vaivihkaa tai katsoa sormien välistä kun al-Qaida työntää sinne islamistitaistelijoitaan.

Kuvaavaa on, että aina viime aikoihin asti Kalashnikov rynnäkkökivääri maksoi Irakissa 100 dollaria. Kysyntä on nopeasti kasvanut, samoin hinta. Nyt siitä saa pulittaa ainakin tonnin ja useimmiten puolitoista tuhatta. Aikoinaan vuonna 2003 maassahan pystyi ostamaan Romaniassa valmistettuja Kalashnikov-kopioita parilla kymmenellä taalalla kappale.

”Tuhannen taalan rynkyt” päätyvät vuonna 2012 Syyriaan, jonne niitä hankkii Kaksoisvirtainmaan Al-Qaida eli AQI (Al-Qaida in Iraq), jonka taistelijat tunnetaan myös ”osallistujina” eli Syyriaan soluttautuneina jihadisteina, jotka taistelevat "Vapaan Syyrian Armeijan" eli läntisten tiedustelupalvelujen tukeman ja aseistaman FSA:n rinnalla. Irakin mallin mukaiset jihadistien järjestämät autopommi-iskut ovat myös levinneet maahan, kuten viimeaikaiset räjähdykset Damaskoksen lähiöissä ja viime viikon perjantainen Aleppossa sattunut tapaus.

Al-Qaidan ykkösmies Ayman al-Zawahiri julisti äskettäin videoviestissään, että muslimien Irakissa, Jordaniassa ja Turkissa pitää tukea Bashar al-Assadin hallinnon kaatamista. Näin tosin radikaaliainekset olivat tehneet jo ennen julistustakin, erityisesti maahan solutetut libyalaiset “vapaustaistelijat”, jotka aiemmin tunnettiin “kapinallisina”, eli Libyan uuden al-Qaida -johtoisen hallinnon asemiehet (Libyan uuden hallinnon johtaja Abdel Hakim Belhaj on muuten Pohjois-Afrikan al-Qaidan ”entinen” johtaja, samoin hänen esikuntansa).

”Kukapa olisi arvannut”, että islamistinen hallinto – jollaisen Saudien kuningashuone, joka salaa on koko ajan tukenut ja tukee al-Qaidaa - haluaa pystyttää Syyriaan, on juuri samaa mitä al-Qaida haluaa sinne myös? Ja ”kukapa olisi arvannut”, että se mitä NATOn Persian lahden yhteistyöelin haluaa Syyrialta, on juuri sama, mitä al-Qaida haluaa Syyrialta? Hallinnon kaatuminen, maan hajoaminen alueellisesti ja poliittisesti vastakkaisiin leireihin, hallinnon joutuminen kiihkoilijoiden käsiin sekä Syyrian armeijan ja Baath-puolueen vallan romahtaminen.

Kuulostaa jotenkin kummasti Israelin ja lännen edun mukaiselta kehitykseltä, sillä hajanaiset joukot rynkkyjen ja kranaatinheittimien kanssa heiluvia fanaatikkoja ovat paljon pienempi uhka sekä Israelille että lännen intresseille kuin raskaasti aseistettu, yhtenäinen, hyvin järjestäytynyt ja Venäjän sekä Iranin tukema Syyrian armeija. Jotenkin ei yllätä, Virallisesti suurimmat kaasuvarat Välimeren itärannikolla ovat Israelin ja Kyrproksen välisillä vesillä, mutta jotenkin arvaan, että Syyrian ja Libanonin ranniko kätkee vielä mielenkiintoisempia "yllätyksiä" tämän suhteen.

Siis kun Assadin hallinto - kaikista hämäräperäisistä sotilasoperaatioistaan ja niissä ristituleen kuolleista siviileistä huolimatta – sanoo taistelevansa ”terroristeja” vastaan, se ei itse asiassa juurikaan valehtele. Kaikki on suhteellista; eilisen terroristi on Washingtonin näkökulmasta tämän päivän vapaustaistelija, jos niin halutaan nähdä. Vastattain jopa eräs nimetön amerikkalainen virkamies syytti AQI:a viimeaikaisista pommi-iskuista Irakissa. Samoin Irakin varasisäministeri Adnan al-Assadi, joka kertoi että: ”Meidän tiedustelutietojen mukaan useita Irakin jihadisteja on mennyt Syyriaan.”

Vaikka Syyriasta ei tulisikaan uutta Libyaa siinä mielessä, että YK antaisi humanitaariset pommitukset sallivan päätöslauselman, jonka Venäjän ja Kiinan veto-oikeus estää, Syyria on jo uusi Libya siinä mielessä, että siellä on samanlaiset kytkökset ”kapinallisten” ja kovan linjan salafisti-jihadistien välillä kuin Libyassa.

Länsi luonnollisesti tykkää tällaisesta “molemmat voittaa” –asetelmasta huolimatta yhteistyöstä terroristien kanssa, sillä se antaa tulevaisuudessa täydellisen syyn Pentagonille sekaantua avoimesti tilanteeseen eli mennä ”vapauttamaan” Syyria tai ”al-Qaidasta”, jota maassa ei muuten alkujaan ollut, mutta joka ensin nostetaan valtaan lännen tuella (mutta siitä ei puhuta, hys hys!).

Viime vuonnahan niin sanottujen NATO-kapinallisten avulla “vapautettu” Libya romahti asejoukkojen anarkistiseen helvettiin, jossa ryöstely, kaaos ja julmuudet jatkuvat yhä. Pelkästään Misratassa on yli 250 eri militiaa Human Rights Watchin mukaan. Ne toimivat eräänlaisina yleisinä ”kyttä-tuomari-etninen puhdistaja” –porukoina. ”Vapaassa” Libyassa ei ole mitään oikeusministeriötä tai oikeuslaitosta, josta voisi edes puhua. Jos joutuu vankilaan – kuolee, ja jos sattuu olemaan mustaihoinen afrikalainen saa rasistisena bonuksena vielä kovaa kidutusta “vapautetussa" lomaleirissä (entisiä vankiloita ja siirtotyöläisten asuinparakkialueita), ennen kuin kokee saman kohtalon.

Kuten Libyassa on myös Syyriassa – strategisista syistä ja Saudi-Qatari-Sunni –liittouman toimesta – estetty kaikki todellinen vuoropuhelu Assadin hallinnon ja aseistettujen kapinallisten välillä. Näin siksi, että NATOn Persian lahden yhteistyöryhmän ja sunniliittouman päätavoitteena on hallinnon vaihtaminen. Tästä syystä arabimedia suoltaa tilanteesta jatkuvasti varsin vistoa propagandaa.

Esimerkiksi paljon lainattu, Britanniassa majaansa pitävä “syyrialainen ihmisoikeustarkkailijaryhmä” (Syrian Observatory of Human Rights) suoltaa jatkuvasti hihasta varsin epämääräisiä lukuja ja “tilastoja” kuolleiden määrästä ja hallituksen ”verilöylyistä”, puhuen jopa kansanmurhasta. Kyseinen tarkkailijaryhmä saa rahoituksensa Dubaissa sijaitsevalta järjestöltä, jota tukevat varsin ”puolueettomat” läntiset tahot (samat kuin Libyan kapinallisia) ja NATO:n Persianlahden yhteistyöryhmän lahjoittajat.

Syyrian ”oppositio” saa luonnollisesti täyden media-näkyvyyden lännessä. CNN viittasi viime perjantain Aleppon autopommiin lainausmerkeissä ”terroristien” tekona. Jostain syystä länsimedia, kuten BBC, nieli koukkuineen päivineen Syyrian muslimiveljeskunnan väitteen, että pommi olisi ollut maan hallinnon itse järjestämä. Kun tätä vertaa 2000-luvun puolivälin median hysteerisiin otsikoihin sunni-kapinallisten asettamien autopommien räjähtäessä USA:n hallinnoimalla ns. Bagdadin ”Vihreällä vyöhykkeellä”, ero on melkoinen. Näin siksi, että arabimaiden media, jota Saudit ja Qatar hyvin pitkälti ohjailevat, on täysin sulkenut silmänsä tapausten kytköksiltä Irakin al-Qaidaan.

Lisäksi on mielenkiintoista noin propagandasodan näkökulmasta, miten tämä brittiläis-qatarilais-CIA-lainen ”syyrialainen ihmisoikeustarkkailijaryhmä” on viimeaikaisissa raporteissaan voimakkaasti arvostellut Venäjää ja Kiinaa. No, näin se homma etenee suurvaltablokkien välisessä tiedotuskilvassa.

NATOn Persianlahden yhteistyöelin GCC – joka nyt Syyrian, Libyan ja Sudanin ollessa poissa kuvioista on hyvin pitkälti sama asia kuin jäljelle jäävä arabiliitto – ruttasi oman tarkkailijaryhmänsä Syyriaa koskevan raportin juuri siksi, ettei se sopinut ennalta käsikirjoitettuun asetelmaan ”pahasta” hallinnosta joka pommittaa laajassa mitassa omaa väestöään. Kostoksi ”epäsopivista” tiedoista jihadistit iskivät tarkkailijoita vastaan, ja tarkkailijaryhmän johtaja hyllytettiin. Nyt ollaan menossa nimellisesti humanitaariseen B-suunnitelmaan, jossa luonnostellaan arabimaiden ja YK:n yhteistä rauhanturvaoperaatiota, joka ”valvoisi ja toimeenpanisi aselevon”. Käytännössä agenda on edelleen sama, hallinnon vaihtaminen Syyriassa.

Prinssi Saud al-Faisal, Saudi-Arabian ulkoministeri, on yllättäen torjunut humanitaarisen intervention. Samaan aikaan aina-ah-niin-edistyksellinen Saudien kuningashuone valittaa, että ”Syyrian hallitukselta puuttuu omistautuminen” kriisin ratkaisuun, ja että ”Se mitä Syyriassa tapahtuu ei ole rasistinen, lahkojen välinen tai sissisota, vaan massatuho ilman mitään humanitaarista harkintaa”.

Kuvitelkaapa Saudien kuningashuoneen “humanitaarista harkintaa”, jos shiialainen enemmistö maan itäosassa nousisi vaatimaan demokratiaa (Ai niin, sehän nousi, ja se murskattiin säälittä). Ja vielä kuinka ”humanitaariselta” näyttikään Saudien invaasio Bahrainiin kun sen armeija murskasi diktaattoria vastaan nousseen kansan.

NATOn ja sen Persianlahden yhteistyöelimen agenda on siis selvä: hallinnon vaihtaminen Syyriassa. Päämäärä passaa niin lännelle kuin sekularistista yksipuoluevaltaa vastustaville uskonnollisille diktaattoreille. Odotettavissa siis on, että Kalashnikovien virta Syyrian rajojen yli jatkuu, samoin kuin autopommit, itsemurhaiskut, siviiliuhrien määrän kasvu, ja lopulta edessä on - hitaasti mutta vääjäämättä – Syyrian traaginen hajoaminen palasiin.

Se mitä länsi ei kuitenkaan ole ottanut huomioon (tai sitten on), eikä varmasti Israelkaan toivo, on kuitenkin se, mitä al-Qaidan voimakas vahvistuminen Lähi-idässä tarkoittaa. Seuraavana on edessä nimittäin islamistikapinallisten levittäytyminen Jordaniaan, Egyptiin ja Saudi-arabiaan. No, sittenhän se mättö vasta alkaakin.

Ja nyt tulee minun ennusteeni: Syyrian romahtaessa ja jihadistien vahvistautuessa sekä levittäytyessä kiusaamaan USA:n liittolaisia Lähi-idässä, Iran jatkaa ydinohjelmaansa. Muutaman vuoden päästä läntinen Lähi-itä on yhtä mellakka ja sisällissota-aluetta, mutta Irania vastaan länsi ei ehdi tai halua hyökätä ennen kuin se saa kehitettyä ydinaseita. Ja sen jälkeen sekä Israel että länsi eivät enää voi tai halua sinne iskeä. Ja sen jälkeen Persian lahdesta tulee uuden Kylmän Sodan rajavyöhyke; Toisella puolella Iran, Venäjä, Kiina ja Pakistan, toisella puolen länsi ja sen arabiliittolaiset.

Israelille ympäröivien arabinaapureiden romahtaminen islamistien temmellyskentäksi on sekä helpotus että kauhistus. Helpotus, koska kellään lähinaapurilla ei ole sen jälkeen suurta, hyvin organisoitua ja aseistettua valtiollista armeijaa á la Syyria tai Egypti, mutta kauhistus, sillä vastassa on pilvin pimein rynkky-fanaatikkoja, jotka toisaalta ovat helpommin lahdattavissa. Tämä viekin luultavasti kohti keskisuurta sotaa läntisessä Lähi-idässä kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Tällä hetkellä tosin Israelia helpottaa se, että Hizbollah on hätää kärsimässä, kun rahallinen ja aseellinen tuki Damaskuksesta on aika lailla seis Syyrian sisäisen tilanteen takia.


(Juttu perustuu väljästi - vapaasti kääntäen, lisäten, kommentoiden ja laajentaen - tähän artikkeliin)