Näytetään tekstit, joissa on tunniste salafistit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salafistit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Egypti vs Egypti; Marssi veitsen terällä ja USA:n heikko asema

Viitaten aiempaan kirjoitukseeni, tilanne Egyptissä näyttää entistä huonommalta viime viikkojen kehityksen valossa. Ei sillä, etteikö se olisi näyttänyt huonolta jo aiemminkin.

Lähi-itä on jo pitkään ollut matkalla kohti omaa uskonsotien aikaansa - omaa 1500-1600-lukuaan kuten jotkut kirjoittajat ovat luonnehtineet - mutta tilanne ei ole ollenkaan samanlainen kuin Euroopassa vastaavana kriisiaikana, sillä toisin kuin 1500-1600-luvun Euroopassa, Lähi-idässä on läsnä vahvasti maaosan ulkopuoliset suurvallat ja talousintressit.

Asetelma ei ole yksioikoinen myöskään sikäli että toisin kuin Syyria ja Irak (sekä Arabian niemimaa), alueen perinteinen kulttuurinen  johtotähti Egypti ei niinkään ole jakaunut kahteen leiriin islamin kahden eri valtavirran eli shiiat vs sunnit -akselin mukaan, vaan enemmänkin konservatiiviset muslimit ja islamistit vs. sekulaarit muslimit, kristityt ja länsimaistunut eliitti-akselilla. Tässä mielessä (kuten aiemmin totesin) maan sosio-poliittisesti leireihin muistuttaa enemmän Libanonia 70-luvun alussa ennen sisällissotaa kuin muita alueen maita.

Mielenkiintoista kuviossa on taloustilanteen kehittyminen; se nimittäin ratkaisee, suistuuko maa sisällissotaan ja miten pian. Egyptin väliaikaishallinto on hakenut rahallista tukea mm. Saudeilta. Asiahan on nimittäin niin, että Saudi-Arabia suhtautui lievästi sanoen varsin kriittisesti Mursiin ja muslimiveljeskuntaan, koska se katsoi muslimiveljeskunnan politiikan johtavan epävakauden pahenemiseen koko aluella. Onkin spekuloitu, missä määrin Mursin syrjäyttäminen on tapahtunut Saudien tuella, tai ainakin missä määrin Mursin kaatumisen mahdollisti Saudien tuen puute.

Alueen maista vain Saudeilla on keinot saada Egyptin tilanne pysymään edes väliaikaisesti lapasessa, sillä Egypti on korruptoitunut kaivo, joka tarvitsee pystyssä pysyäkseen noi noin 20 miljardia dollaria apuja tai tukea vuodessa, ja maan ruokavarastoissa on vehnää vain pariksi kuukaudeksi. Tilanne voi pysyä hallinnassa siis joten kuten hallinnassa joko Saudien tai vaihtoehtoisesti lännen tuella, edellyttäen että islamistit eivät aloita rähinää. Jos rahaa tulee, niin tilanne voi joksikin aikaa rauhoittua. Toistaiseksi mediossa on liikkunut tietoa noin 8 mrd:n Saudi-lainan myöntämisestä.

Saudeilla on toinenkin syy puuttua Egyptin tilanteeseen, nimittäin se, että he ovat kyynärpäitään myöten sekaantuneet Syyrian sisällissotaan. Ongelmana on se, että toisaalta Riad ei halua Iranin ja Assadin shiiojen korjaavan pottia Syyriassa, mutta toisaalta he pelkäävät tukea kapinallisten sunnalaisia ääriaineksia, jotka saattavat kääntyä Saudien omaa kuningaskuntaa vastaan.

Tätä taustaa vasten onkin esitetty, että Saudit olisivat olleet se Primus Motor, joka sai Egyptin armeijan johdon tekemään vallankeikauksen: Armeija antoi Mursille 48 h aikaa vain muutama päivä sen jälkeen kun Mursi ensin katkaissut diplomaattisuhteen Assadin hallintoon ja oli ilmoittanut, että Egypti lähtee aktiivisesti tukemaan Syyrian kapinallisia mm. toimittamalla aseita.

Saudit ilmeisesti pelkäsivät Egyptin muslimiveljeskunnan vaikutusvallan kasvavan Syyrian salafisti-kapinallisten keskuudessa, mikä olisi suhteessa vähentänyt Saudien vaikutusvaltaa kapinallisten keskuudessa tarjoamalla salafisteille toisen tuki- ja "suuntautumisvaihtoehdon" sekä Saudien kannalta entisestään lisänyt ylempänä kuvatun "omat koirat purevat"-vaihtoehdon toteutumisriskiä. Joka tapauksessa Mursin ja hänen hallintonsa kaatuminen vähentää ainakin lyhyellä tähtäimellä Riadin huolta ääriainesten karkaamisesta heidän vaikutusvaltansa ulottumattomiin sekä lisää Saudi-Arabian vaikutusvaltaa alueella.

Täytyy muistaa, että Egyptissä ei ole ollut - eikä luultavasti tule olemaankaan - demokratiaa, ei sotilasjuntan hallitessa, eikä myöskään muslimiveljeskunnan vallassa ollessa. Nyt vallasta syösty muslimiveljeskuntahan on lähinnä teokraattista fasistista yksipuoluejärjestelmää ajava uskonnollis-ideloginen puolue. Koko Mursin ja islamistiveljeskunnan vuoden kestäneen valtajakson aikana sekularismia oli kitketty yhteiskunnasta koko ajan tiukentuvilla määräyksillä ja vähemmistöt - varsinkin kristityt - olivat koko ajan ahtaammalla.

Mutta tilanne ei tästä näkökulmasta parane välttämättä sotilasjuntankaan myötä: Maan nykyinen johtaja, Egyptin armeijan komentaja Abdel-Fatah al-Sisi kun ei ole mikään demokraatti: hänkin on islamisti, tosin vähän eri tavalla kuin muslimiveljeskunta, sillä hänellä arvellaan olevan suhteet kunnossa Saudeihin. Merkille pantavaa onkin, että Saudien rahallisesti avokätisesti tukema salafistinen radikaali-islamistinen Nour-puolue tuki sotilasvallankaappausta siinä missä muut salafistit lähtivät kadulle mellakoimaan Muslimiveljeskunnan kanssa. Johtopäätös: Ilman Saudeja koko sotilasvallankaappausta ei olisi tullut, ja ilman Saudien uskonnollis-poliittista vaikutusvaltaa sisäpolitiikassa vallankaappausyritys, jos sellainen olisi tehty, olisi epäonnistunut

USA:n rooli ja asema Egyptissä on varsin mielenkiintoinen: Obaman hallinto on varovaisesti tukenut Mursin hallintoa, ja USA on perinteisesti ollut Egyptin ykkösliittolainen maan ollessa riippuvainen sekä avustusviljasta että avustusdollareista. Tämän hetkisessä käymistilassa sen vaikutusvalta maan asioihin on kuitenkin heikompi kuin vuosikymmeniin. Oire tästä on esimerkiksi se, miten USA:n suosikin Mohammed El-Baradein ei annettu nousta väliaikaishallintoon, vaan nimitys vedettiin pois Saudien vastustuksesta.

Obaman hallinto, joka tuki varovaisesti Mursia, on kärsinyt vallankaappauksessa lievän kasvojenmenetyksen. Lisäksi USA:lla ei ole - toisin kuin Mobarakin aikana -joko varaa tai arvovaltaa tukea Egyptin sotilasjunttaa yksin, koska he olivat mukana kaatamassa Mobarakia (ja samalla suututtivat monet entiset liittolaisensa maan hallinnossa) ja he tarvitsevat Riadin tukea. Ilman Saudien tukea USA:n intressit maassa olisivat todella heikossa hapessa.

Joka tapauksessa, koska Egypti on sekä ruoan että energian suhteen täysin riippuvainen ulkovalloista ja näiden tuesta, sen hallinto ei kykene ratkaisemaan itsenäisesti omia ongelmiaan. Samaan aikaan aloite siitä, lähteekö sisäinen väkivalta lapasesta vaiko ei, riippuu sekä Riadista että Muslimiveljeskunnasta: Jos väliaikaishallinto ei saa ulkomaista tukea tai ei näiden tuellakaan onnistu helpottamaan taloudellisia oloja, islamistit voivat silti suistaa maan sisällissotaan.

torstai 13. syyskuuta 2012

Kiihottavaa sananvapautta ja salafistausta

Kuten tiedämme on Libyassa USA:n suurlähettiläs ja pari muuta lähetystötyöntekijää joutunut raivoisan väkijoukon lynkkaamaksi sen takia, että jossain amerikoissa joku on käyttänyt sananvapauttaan. Kaikkihan alkoi siitä, että kalifornialiaset kristityt tekivät islamin uskonnon ikonia (ja idolia) "profeetta" Mohammedin edesottamuksia kriittisesti ruotivan elokuvan.

Ohjaaja Sam Bacile (salanimi) luonnehti elokuvaa poliittiseksi, ei uskonnolliseksi."Islam on syöpä", hän sanoi uutistoimisto AP:lle puhelinhaastattelussa ja kertoi halunneensa ilmaista elokuvalla poliittisen kantansa. Samalla Bacile sanoi olevansa "pahoillaan" kuolemantapauksen vuoksi mutta syytti siitä edustuston turvatoimien puutteita. Elokuvan nimi on "Muslimien viattomuus". Elokuva kertoo "paljastuksia" Mohammedista ja kuvaa hänen seuraajansa pölkkypäiden joukkona.

Ottaen huomioon Muhammedin seuraajien edesottamukset (<-Ks. kuvat) Benghazissa, he todellakin todistivat olevansa pölkkypäitä ja lisäksi primitiivisiä barbaareita.

Asiat eivät kuitenkaan ole siltä mitä näyttää. Kansainvälinen laki pitää diplomaatteja vastaan kohdistunutta hyökkäystä "pyhäinhäväistyksenä", jota ei voida antaa anteeksi. Diplomaatteja vastaan tehty väkivalta on äärimmäisen harvinaista. Jatässä tapauksessa kyse on vielä omanarvontuntoisen supervallan diplomaatteja vastaan tapahtuneesta murhamellakasta, ja vielä maassa, jolla on maailman viidenneksi suurimmat öljyvarat. Siihen nähden tapaus tuli syyskuun 11. tapahtumat ja ajoituksen huomioiden, turhankin sopivasti.

Suomeksi: Nyt riehuva salafistijoukko rupesi vittuilemaan väärälle tyypille - Uncle Sam saa tästä erittäin hyvän ja pätevän syyn ottaa haltuun loputkin Libyan öljyvarat. "Salafistaajat" saavat siis syyttä tällä kertaa itseään tehtyään suuren palveluksen USA:n strategiselle agendalle Libyassa. Eikä "sattumat" jää tähän.

Nimittäin "Life of Muhammad" -niminen filmintekele on maksanut jopa 5 miljoonaa dollaria - melkoinen summa "amatööreiltä". Se ladattiin nettiin 11.9.2012 vuosipäivänä ja sen väitetään käynnistäneen raivoisat mielenosoitukset välittömästi julkitulonsa jälkeen. Mutta kuka todellisuudesta on provokaation takana? Elokuva levisi välittömästi tavallisen kansan keskuuteen P-Afrikassa, siis ilman viivettä, ja aiheutti muka "spontaanit mielenilmaukset". Lisäksi Libyan ja Egyptin mielenosoituksia lähetystöjä vataan oli masinoimassa Yhdysvaltain Gaddafia vastaan aseistaman ja tukeman Ansar al-Shariah -ryhmittämän jäsenistöä ja johtajistoa eli ns. "Al-Qaidaa", sitä samaa sakkia, jota länsitiedustelupalvelut värväävät ja soluttavat Syyriaan taistelemaan Assadia vastaan. Suomeksi; Haisee itse järjestetyiltä "Mainilan laukauksilta". Kiihkoilijat näyttävät olevan paitsi typeriä ja primitiivisiä, myös nenästä vedettäviä ja hyväksikäytettäviä.

Joka tapauksessa kuten on sanottu: "Niin kauan kuin kusipäät jatkavat kusipäistä toimintaansa, vittuilun on jatkuttava", siispä elokuvan teemaan liittyen julkaisen minäkin tähän pari kuvaa eräästä tunnetusta väärästä profeetasta ja lapsenraiskaajasta;






 ^ensin tämä informatiivinen kuva, jossa lähteet eli viittaukset Haditheihin ja Koraaniin lisättynä..


..Ja sitten tämä^ tuntemattoman taiteilijan kantaaottava teos Kuopion jäähallin takaa. Parhaimmillaan graffitit ovat nykytaidetta, jotka elävöittävät ja piristävät urbaania kaupunkikuvaa ;)

Islam on väärä uskonto. Mohammed oli väärä profeetta. Islam sallii lasten seksuaalisen hyväksikäytön eli "lapsiavioliitot" "profeetan" esimerkin nojalla ja salafistaajat (salafistit) syökööt tunkkinsa.

Ja jokainen joka vetää uskonnollisista tai ideologisista syistä herneet nenäänsä niin, että alkaa riehumaan kuin varhaiskeskiaikainen berserkki, todistaa olevansa vain varhaiskeskiaikainen berserkki.

torstai 9. elokuuta 2012

Syyrian hajoaminen - Alawiittien shiialainen öljyvaltio Välimeren rannalle?

Syyrian kapinallisten taisteleva ydin koostuu saudien ja Persian lahden valtioiden tukemista sunnalaisista wahhabiittisista salafistiryhmistä, sekä ns. al-qaidasta (läntisten tiedustelupalvelujen Persian lahden maiden kanssa yhteistyössä organisoimista ja aseistamista islamistisista palkkasoturi- ja militanttiryhmistä). Tämä täytyy ottaa huomioon Syyrian tilanntetta mietittäessä. Kyse on fanaattisista uskonsotureista, joiden määrä koko kapinallisten sotavoimasta on epävirallisten arvioiden mukaan jotain 50.000 ja 70.000 väliltä, eli huomattava osa kapinallisten elävästä voimasta.

Toisin kuin monet muut en – ainakaan toistaiseksi - usko siihen, että Assadin hallinto kaatuu. On myös muistettava, että Syyrialla ja Iranilla (sekä myös Venäjällä) on sotilasliitto, ja kyse on geopoliittisesta pelistä. Syyria on Iranille äärettömän tärkeä (ja Venäjällekin melko tärkeä) liittolainen, sillä geopoliitisessa pelissä on kyse eräänalaisesta shakkilaudasta; Jos Assadin hallinto kaatuu, länsi ja/tai Israel voi hyökätä Iraniin vailla huolta siitä, että sota leviäisi koko Lähi-itään. Siksi Iran tukee kaikin voimin Assadia. Syyria on Iranin kilpi.

Jos Syyriassa olisi vaihtoehtoina vain Assadin hallinnon jatkuminen, tai noiden fundamentalisti-karvanaamojen voitto, niin kumpikaan ei ole lännen tai ihmisoikeuksien kannalta toivottavaa. Jos Assadin hallinto kaatuu, tilanne Syyriassa ei suinkaan rauhoitu, eikä maa lähde demokratian tielle, eikä edes maltillisen islamismin tielle, vaan seuraa pahempaa kuin Libyassa. Tarve nähdä jonkinlaisia demokratian nousun vihjeitä Syyrian sisällissodassa on länsimaista toiveajattelua, sillä kapinallisten voittaessa vallan ottaisivat fundamentalistiset sunnalaiset salafistit, jotka muodostavat assadinvastaisen aseellisen kapinan sotilaallisesti voimakkaimman elementin.

Seuraus olisi etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen vaino ja kansanmurha. Syyrian väestöstä 12% on shiialaisia alawiitteja, 10% kristittyjä ja 3% on druuseja. Luvassa olisi vainoa ja kansanmurhaa, jonka kohteena olisi 25% maan väestöstä. Se koskisi yhteensä 5,5 miljoonaa ihmistä maan yli 22 miljoonasta asukkaasta.

Se, mistä länsimedia ei kerro, on että kaikkialla siellä missä kapinalliset ovat vallassa tai niskan päällä, kirkot on poltettu ja tuhansia kristittyjä on tapettu tai ajettu pakosalle. Sunnalaisen fundamentalismin voittaessa sekä Syyrian kristityt että alawiitit joko tapettaisiin tai he ajettaisiin pois maasta. Täytyy muistaa, että Irakissa oli 3 miljoonaa kristittyä vuonna 1990. Tällä hetkellä länteen on paennut yli kaksi ja puoli miljoonaa. Syyrian romahtamisen seurauksena kristittyjä pakolaisia olisi länteen tulossa yli kaksi miljoonaa lisää.

Syyrian uskonnollinen kartta
Alawiitit eivät luultavasti lähde, eivätkä alistu sunniterrorin alle. He ovat vahvasti aseistautuneita, Iranin tukemia ja ovat linnoittaneet asuma-alueelleen rannikolle. Näin ollen väitän, että Assadin hallinnon kaatuminen Damaskuksessa ja sunnialueilla johtaisi Syyrian hajoamiśeen vähintään kahteen alueellisesti ja uskonnollisesti eri kansanryhmien hallitsemiin valtioon. Todennäköisesti myös Syyrian kurdit ottaisivat tilaisuudesta vaarin, mikä olisi myrkkyä Turkille (ja saattaisi jopa johtaa Turkin aseelliseen puuttumisen sodan kulkuun). Luultavasti sota myös jatkuisi - näiden "valtioiden" välisenä.

Kaikkein kiusallisinta Israelin ja lännen kannalta olisi Syyrian rannikolle muodostuva shiialainen awiittivaltio, jolla olisi naapurina toinen shiialaisten hallitsema maa; Syyrian nykyisen hallinnon liittolainen, Hizbollahin hallitsema Libanon.

Ja sen mitä tästä väistämättä seuraa, ei luulisi olevan lännen kannalta toivottavaa. Nimittäin se, että Länsi-Syyrian alawiittivaltio sekä Libanon (tai osat siitä) muodostaisivat Välimeren rannikolle tiukan, Iranin tukeman, shiialaisen ja lännelle sekä ympäröivälle sunnalaiselle arabimaailmalle vihamielisen klikin, jota myös Venäjä ja Kiina luultavasti tukisivat. Libanonin kristityt joutuisivat joko liittoutuaan/alistumaan Hizbollahin vanaveteen tai heille kävisi samoin kuin Syyriassakin.

Syyrian kristityt ovat maltillisesti tukeneet Assadin hallintoa juuri sen sekulaarihkon luonteen vuoksi. Pääosa maan kristityistä asuu länsirannikon vuoristoalueilla yhdessä alawiittien kanssa, ja on luultavaa, että kristityt joutuisivat oman turvallisuutensa vuoksi jatkossa avoimesti liittoutumaan näiden kanssa, jo oman turvallisuutensa vuoksi. Luultavasti Venäjä toimisi tässä taustalla jonkinlaisena kummisetänä, sillä alueen kristittyjen suojelu antaa sille oikeutusta ja lisäpontta tukea muodostuvaa alawiittivaltiota.

Erityisesti länsi (saatika Turkki) ei haluaisi Iranin tukemaa shiialaista alawiittivaltiota Välimeren rannalle, koska juuri Syyrian ja Libanonin rannikon ja niiden aluevesien alla sijaitsee merkittävä osa viime vuosina löydetyistä Itäisen Välimeren ("uuden Persian lahden") valtavista kaasu- ja öljyvaroista - mahdollisesti yhtä paljon kuin Kyproksen tai Israelin vesillä.

Jos kuvatun kaltainen shiialaisten hallitsema ja Iranin sekä Venäjän tukema valtiovyöhyke Välimeren itärannalle syntyisi, olisi se iso hiertävä kivenjärkäle lännen, Israelin ja Turkin kengissä. Välimeren itälaidasta tulisi todellakin uusi "Persian lahti" myös sotilaallisen jännitteen ja vastakkain asettelun suhteen.

Lännen ja Turkin intressien kannalta parasta olisi, jos jokin sekulaari ja maltillinen kolmas osapuoli onnistuisi rauhoittamaan Syyrian, ja maan hajoaminen voitaisiin estää. Näin ei kuitenkaan ole nähdäkseni tapahtumassa. Sen sijaan tukemalla Syyrian vastarintaa länsi on luomassa uutta Irakia - Syyriaan. Ja lisämausteena Syyrian hajoamisesta olisi, kuten olen kirjoittanut  sisällissotien (uskonsotien) leviäminen ympäri Lähi-itää ja koko läntisen lähi-idän suistuminen syvempään epävakauteen.

En puolustele Bashar al-Assadin fasistista diktatuuria, mutta niin kauan kuin maailma ei kykene yksissä tuumin pommittamaan paskaksi sekä Assadin että salafistien tukikohtia ilman että siviilit enempää suuremmin kärsisivät ja tuomaan maahan rauhaa (jos lehmät lentäisivät, u know), olisin pitänyt Assadin hallinnon sekulaaria fasismia sekä Syyrian siviilien että lännen intressien kannalta pienempänä pahana kuin näköpiirissä olevia kehitysvaihtoehtoja.

Paluuta sisällissotaa edeltävään tilaan ei kuitenkaan enää ole.

Ennustan siis joko Assadin hallinnon voittoa sitä seuraavine salafisteihin ja sunniradikaaleihin kohdistuvine kostotoimenpiteineen ja vainoineen, tai Syyrian hajoamista vähintään kahteen tai jopa kolmeen, keskenään sotivaan tai kylmää rauhaa potevaan vihollisvaltioon sekä uskonnollis-etnisiin puhdistuksiin á la Jugoslavia.


----------------------
----------
--------

P.S. Jos Syyria hajoaa, ja länsi haluaa työntää Venäjän, Iranin ja Kiinan ulos Välimeren apajilta, lännen pitää myös estää alawiittivaltion muodostuminen. Se olisi taas hankalaa; Pitäisi ostaa jotenkin Venäjä ja Kiina ulos, estää Iranin tuki alawiiteille, sekä miehittää Länsi-Syyria, sekä sallia se, että Itä- ja Keski-Syyrian alawiitit, kristityt ja druusit joko annetaan salafistien teurastettavaksi tai ajetaan pois kodeistaan.

Ja arvatkaapa a) keidän hallussa Syyrian joukkotuhoaseet ovat, ja b) minne ne viedään jemmaanjos hallinto joutuu vetäytymään damaskuksesta?

Jos rannikolle uhkaisi muodostua alawiittivaltio, jolla on alueillaan öljyvarat ja joukkotuhoaseita, niin sehän antaakin varsin hyvän syyn lännelle/Turkille/ hyökätä rannikolle ja estää moisen valtion muodostuminen, tai Venäjälle syyn mennä "avuksi" ja "estää joukkotuhoaseiden päätyminen vääriin käsiin".