Näytetään tekstit, joissa on tunniste näköalattomuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näköalattomuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kataistrofi - Kun päivänpolitiikka menetti merkityksensä

Suomi on pahemmassa kusessa kuin koskaan viime sodan jälkeen, tai itse asiassa sitten sortovuosien.

Suomi, sen talous, yhteiskunta ja ihmiset ovat suistumassa erittäin pahaan taloudelliseen ja sitä myöten myös yhteiskunnalliseen kriisiin, eikä tätä kriisiä voida enää välttää. Ei, vaikka maahan saataisiin mikä hallitus hyvänsä, sillä tärkeimmät strategiset päätökset tuhon varmistamiseksi on jo tehty.

Kataisen hallituksen viimeisten kahden vuoden aikana tekemät ratkaisut ovat merkitsevät sitä, että olemme kaikki samassa veneessä - tai pikemminkin orjakaleerissa - jossa Suomi-neito on kahlittu JykäJutan toimesta eurotalouden uppoavan orjakaleerin soutupenkkiin, ja laiva on juuri seilannut vasta talouden trooppisen hurrikaanin laidalle, sillä kriisi tulee kestämään vielä vuosia.

Kyse ei ole vain pahimmasta talouskriisistä sitten 30-luvun laman, kyse on maailmanlaajuisesta järjestelmäkriisistä, joka tekee lopullisesti selvää vuonna 1945 syntyneestä maailmanjärjestyksestä - myös taloudellisesti. Se, mitä nyt ollaan näkemässä, vetää vertoja vähintäänkin NL:n romahtamiselle, mutta ei - valitettavasti - siten että EU romahtaisi, vaan siten että Euroopan kansojen vapaus, itsenäisyys ja hyvinvointi romahtavat. Ne, samoin kuin kaikki muukin mahdollinen, tullaan uhraamaan sen eteen, että Eurostoliitto saadaan pidettyä kasassa.

Kun talous viimeinkin, joskus aikaisintaan 3-4 vuoden - todennäköisesti vasta 5 vuoden - päästä alkaa näyttää pieniä elpymisen merkkejä, on Euroopan kansojen varallisuus, merkittävä osa kansalaisvapauksista, demokratia sekä kansallisvaltiot ja niiden itsenäisyys uhrattu talouden molokin alttarilla, ja kansat sekä niiden vauraus tyhjiin ammenettuina tippuvat kuin kuolleet lehdet, suoraan suurpankkiirien syliin - juuri sen saman banksteri- ja euroeliittiporukan joka alusta alkaen suunnitteli euroon ja talousjärjestelmään ne muka näennäiset "valuviat", joiden he lopulta tiesivät kaatavan kaiken heidän syliinsä.

Tervetuloa Uuteen Uljaaseen 2020 luvun Eurooppaan, joka on maailmantalouden keskus ja talouden Supervalta, mutta jossa "demokratia" on yhtä onttoa ja "uskottavaa" kuin kuin Neuvostoliitossa, työntekijöiden palkat ja työolot kehnot kuin Kiinassa, tuloerot kuin Brasiliassa, ja poliisi pamputtaa yhtä kovaa kuin Venäjällä.

Ja kun me olemme kaikki yhdessä saapuneet - tai siis raahustaneet peloteltuna - sisään tähän ihanuuden gulagiin, kiittäkäämme aivan erityisellä lämmöllä euroblondia ja Pöljän lapsineroa siitä, että he johdattivat meidät - vähän kuin Mooses (muttei sinne päinkään) - luvatusta maasta orjuuden pesään - Uuteen Eurooppaan.

Sen pituinen se.

torstai 2. elokuuta 2012

Sukupolvemme koiran kasvot

Sananl. 11:14; "Johtoa vailla kansa kulkee tuhoon, neuvonantajien viisaus tuo menestyksen."
Sananl. 29:18; "Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi" 

Siellä missä ei ole joko jumalallista näkyä eli visiota, kansat kulkevat ohjausta vailla kohti tuhoa. Tämä tarkoittaa, että kansakunta ilman pysyvää arvopohjaa tai perustusta tai ilman jonkinlaista ohjaavaa suunnitelmaa tai kehystä on kuin laiva tuuliajolla, heittelehtien sinne tänne tuulten mukana.

Heikki Nurminen kirjassaan Sanat aamun kullassa, kirjoittaa toiseen ylläolevaan Raamatun kohtaan liittyen:

"Sekä Vanhasta että Uudesta Testamentista on luettavissa, että tuollainen kurittomuus lisääntyy viimeisinä aikoina. Myös Talmudissa on synkkä kuvaus viimeisestä sukupolvesta; "Tuon sukupolven kasvot ovat kuin koiran kasvot". Tätä lausumaa on selitetty niin, että kyse ei ole koiran näköisistä ihmisistä, vaan koiran käytöksestä. Se vilkuilee koko ajan sivuilleen ja taakseen eikä sillä ole itsenäistä kulkusuuntaa. Kun koira lönköttelee metsässä isäntänsä edellä, se kääntää katseensa vähän väliä taakseen nähdäkseen, mihin suuntaan isäntä on menossa. ..viimeisinä aikoina ihmiset ovat riippuvaisia yleisestä mielipiteestä ja vallitsevista tavoista. Heidän kompassinsa ei ole Jumalan sana. Tämä sopii hyvin Gallup- ja mediasukupolveen."

Tämä pätee myös ja varsinkin politiikkaan. Ei Timo Soini turhaan toistele; "Jos sinulla ei ole omaa suunnitelmaa, olet osa toisten suunnitelmaa"

Näin on myös meidän aikanamme, ja myös Suomessa. Meiltä - Suomen kansalta - on hämärtynyt kansallinen itseymmärrys eli visio tai selitys olemassaolollemme, joka antaisi suuntaa ja merkitystä. Lisäksi meillä ei ole hallitusta, vaan sekalaisten eturyhmien yhteenliittymä, jossa kukin ministeri ja puolue tekee omilla sektoreillaan mitä lystää, eikä puutu toistensa asioihin edes yhteisen suunnitelman nimessä, ettei hauras koalitio vain hajoaisi. Vain EU-politiikan suhteen ollaan samaa mieltä, ylpeyden vuoksi, koska jos myönnettäisiin suunnan olevan väärä, menettäisi kokonainen sukupolvi poliitikkoja kasvonsa. Suuntaa ei muuteta samasta syystä - ylpeydestä - aivan kuten kuin ei tehnyt Titanicin kapteenikaan.

Ilman omaa suunnitelmaa Suomi on osa muiden, pankkiirien ja eurostohallituksen suunnitelmaa ja ajauttuu muiden imussa ja vanavedessa kohti yhteistä tuhoa. Vision ja kurin - sekä myös nöyryyden - puute, niin ruohonjuuritasolla kuin hallitustasollakin, merkitsee lopulta kansakunnan olemassaolon lakkaamista.

Mikä siis on Suomen rooli, asema ja suunta?

Taitaa olla niin, että suunta ja viisaus ei ainakaan löydy hallitukselta.