Viime aikoina Perussuomalaiset ovat olleet paljon esillä mediassa vaalivoiton takia. Pääosin näkyvyys on ollut positiivista, mutta paljon on ollut myös esillä syytöksiä rasismista ja muukalaisvihasta. Siksi lienee paikallaan hieman valaista puolueen aateperustaa, ja varsinkin sitä suuntaa, mihin puolue on kehittymässä. Olen itse mukana nuorisojärjestömme periaatetyöryhmässä, ja sorvaamassa niitä linjoja, jotka osaltaan viitoittavat puolueemme tietä ensi vuosikymmenellä ja siitä eteenpäin, joten katson voivani puhua asiasta. Koska näkemyksemme maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kohtaan ovat nousseet huomion keskelle, on myös syytä perustella suhtautumistamme asioihin (Olennaiset, ja mielestäni tärkeä aatemaailmaamme ja poliittisia linjauksia valaisevat käsitteet ja kohdat on kursivoitu).
Perussuomalaiset on kristillis-sosiaalisille arvoille rakentava kansallismielinen puolue, joka puolustaa demokratiaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa ja sosiaalista hyvinvointia. Kristillis-sosiaalisilla arvoilla tarkoitamme kristinuskon vaikutuksesta länsimaisessa kulttuurissamme kehittynyttä etiikkaa, lähimmäisenrakkautta, heikompien etujen ajamista, ihmisarvon puolustamista, ja pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon [Linkki]. Toisin kuin KD, emme kuitenkaan pidä kristillistä etiikkaa etualalla, vaan politiikan taustalla. Kristinuskon perintö kulttuurissamme on meille puolueena enemmän kulttuurinen kuin uskonnollinen kysymys, ja meillä on huomattavan paljon uskonnottomia ja ateisteja jäsenistössämme.
Kansallismielisyys ilmenee siten, että pyrimme puolustamaan suomalaista kulttuuria, yhteiskuntaa ja taloutta globalisaation ja monikulttuurisuuden paineessa. Rakastamme isänmaatamme, sen kieltä ja kulttuuria, mutta se ei tarkoita, että ajattelisimme Suomen ja suomalaisten olevan muiden maiden ja kansojen yläpuolella, vaan rinnalla. Tähän liittyy "Maassa maan tavalla"-periaate, josta syystä vastustamme etnisesti ja kulttuurisesti erilaisten ihmisryhmien asettamista eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden positiivisen diskriminoinnin nimissä. Kaikille pitää olla samat säännöt ja yhdenvertaisuus sekä lain että viranomaisten edessä. Valitettavasti monikulturismin nimeen vannovassa yhteiskunnassa ei näin aina enää ole. Emme suvaitse etnisten enemmistöjen asettamista huonompaan asemaan etnisiin vähemmistöihin nähden, sillä se on mielestämme apartheid-rasismia.
Emme vastusta maahanmuuttajia, vaan maahanmuuttopolitiikan nykyistä hoitoa. Tämän takia olemme profiloituneet maahanmuuttokriittisenä puolueena. Maahanmuuttajat eivät ole syyllisiä nykyisiin maahanmuuttopolitiikasta aiheutuviin ongelmiin, vaan monikulturismin ruusunpunaisten silmälasien läpi maahanmuuttopolitiikkaa hoitava hallituksemme, sekä osa poliitikoistamme ja virkamiehistöstämme. Maahanmuuttajat ovat samanarvoisia ihmisiä kuin mekin. He ovat tervetulleita Suomeen asumaan, kunhan noudattavat Suomen lakia, tekevät työtä ja maksavat veronsa kuten me muutkin. Samojen sääntöjen pitää päteä kaikille. Pakolaiset on myös autettava turvaan sodan jaloista, ja tavoitteena pitää olla heidän auttamisensa jo heidän kotimaassaan, tai kulttuurisesti mahdollisimman lähellä heidän kotimaataan olevassa maassa, jotta heidän sopeutumisensa olisi mahdollisimman helppoa. Pääasia kuitenkin on, että he ovat turvassa. Sen sijaan sosiaalituristeja vieroksumme, samoin kuin kerjäämistä, sekä demokratian, sanavapauden ja pohjoismaisen tasa-arvokulttuurin vastaisia tapoja ja käytöstä, jotka johtuvat erilaisesta kulttuuritaustasta ja maailmankuvasta. Näistä johtuu iso osa maahanmuuton mukanaan tuomista ongelmista.
Maahanmuutto- ja kulttuuripoliittinen päämäärä pitää olla, maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen kulttuuriin, että heidän jälkeläisistään kasvaa kieleltään ja sydämeltään suomalaisia. Kannatamme siis yhtenäiskulttuuria ja sen vaalimista. Suomalaisuus on kielessä, mielessä, sydämessä ja kulttuurissa, eikä ihonvärissä. Koska Suomi on pieni kansa, emme voi vastaanottaa kerralla massiivisia määriä maahanmuuttajia. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että maahanmuutosta aiheutuvat sosiaaliset ongelmat alkavat nousta pintaan siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajia on yli 4% väestöstä, ja kärjistyä voimakkaasti siinä vaiheessa kun heitä on yli 8% väestöstä, kuten on käynyt Länsi-Euroopassa; Ranskassa, Saksassa, Hollanissa, Britanniassa ja Ruotsissa. Liiallisen maahanmuuton seurauksena yhteiskunnan resurssit eivät enää riitä ihmisten, niin valtaväestön kuin maahanmuuttajienkin, oikeudenmukaisesta kohtelusta, koulutuksesta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen, mikä johtaa syrjäytymiseen, vastakkainasetteluun ja etnisiin konflikteihin, mitkä rampauttaa hyvinvointiyhteiskunnan ja tekee selvää yhteiskuntarauhasta.
Tästä syystä maahanmuuttopolitiikkaa olisi muutettava siihen suuntaan, että maahanmuuton määrää ja laatua voidaan kontrolloida. Tämä on sekä maahanmuuttajien että suomalaisten yhteinen etu.
Skandinaavinen hyvinvointiyhteiskuntamme edellyttää korkeaa verotusta. Sen taas edellyttää kansanyhteisöllisyyttä, eli sitä "me-henkeä", luontaisen solidaarisuuden tunnetta kansan keskuudessa, että ollaan valmiita työskentelemään ja maksamaan veroja "kaikkien meidän" yhteiseksi hyväksi. Kansanyhteisöllisyys eli kansansolidaarisuus on ilmiö, jossa on kyse ihmisen yhteisöllisestä vaistosta, joka nouse ihmisen selkärangasta. Ihminen luokittelee luonnostaan ihmisiä "meihin ja muihin". Kaikkia niitä kohtaan, jotka ihminen kokee osaksi samaa laumaa kuin hän itse on, hän on solidaarinen, ja ulkopuolisiksi kokemiaan kohtaan varautunut. Olennaisia tekijöitä yhteenkuuluvuuden tunteen syntymisessä ovat kieli, perusarvot ja kulttuuri, eikä ihonväri tai perimä. Ihmisen yhteisöllisyys, ja viime kädessä myös kansallisvaltioaate eli nationalismi, ovat tämän ihmisen luontaisen vaistokäyttäytymisen sosiaalisia ja poliittisia ulottuvuuksia.
Kansanyhteisöllisyyden muretessa, johtui se sitten tuloerojen liiallisesta kasvusta joka johtaa yhteiskuntaluokkien asettumiseen toisiaan vastaan, tai eri etnisten kansanryhmien vastakkainasettelusta, murenee myös hyvinvointijärjestelmää ylläpitävä yhteiskuntamoraali; Rikkaat eivät enää halua maksaa veroja köyhien palveluihin, ja köyhät eivät enää halua kannattaa universaaleja palveluja, joista myös rikkaat hyötyisivät. Vastaavasti etnisen enemmistön halu kustantaa veroillaan etnisten vähemmistöjen palveluja vähenee. Nykyinen monikulturistinen politiikka siis kiihdyttää nykyistä hyvinvointijärjestelmän alasajoa ja vie kohti monietnistä luokkayhteiskuntaa, jolloin voimme hyvinvoinnin ohella sanoa hyvästit myös toimivalle demokratialle ja tasa-arvolle [Linkki].
Yleisesti II Maailmansodan jälkeen nationalismi on ollut huonossa huudossa, koska natsien toimet löivät sen henkiseksi painolastiksi raskaan sodan, kansanmurhien ja hirvittävän kärsimyksen leiman, mikä on tarjonnut liberaalille vasemmistolle hyvän lyömäaseen kaikkea kansallismielisyyttä vastaan. Tällöin on tietoisestikin haluttu unohtaa, että saksalainen etnorasistinen nationalismi oli ja on kuitenkin vain nationalismin synkkä sivujuonne. Kansallismielisyyden ja nationalismin päävirtaan kuuluu olennaisena osana demokratia ja Ranskan vallankumouksen ydinarvot; vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Suurin osan Euroopan valtioista on edelleen kansallisvaltioita, joissa nationalismi on edelleen terveellä pohjalla. Näin on myös Suomessa, ja Perussuomalaisessa puolueessa.
P.S. Asiaan liittyen kannattaa lukea myös aikaisempi kirjoitukseni otsikolla, "Kansanyhteisöllisyys, hyvinvointiyhteiskunta ja nationalismi".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti