Näytetään tekstit, joissa on tunniste natsi-kortti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste natsi-kortti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Miksi persuja haukutaan natseiksi?

Siksi koska me olemme puoluekartalla oikeasti keskustassa, Kepun ja Demareitten välissä, samoin kuin SMP oli, mutta olemme enempi kansallismielinen arvopuolue, ja uhmaamme olemassaolollamme eliitin etuja.

Olemme jossain määrin kolmiulotteisen hegeliläisiä, synteesi kolmesta teesistä: kokkareiden perinteistä isänmaallisuutta, demarien skandinaavista hyvinvointimallia ja Kepun aluepolitiikkaa. Näin olemme eliitin agendalle eräänlainen antiteesi.

Kun ihmiset äänestävät perinteistä oikeistoa, eliitti hykertelee, sillä vastineeksi siitä, että se saa ajaa talouspoliittisia ja ulkopoliittisia päämääriään, ihmiset saavat leikkiä arvokonservatiiveja. Kun ihmiset äänestävät perinteistä vasemmistoa, eliitti hykertelee, sillä se saa ajaa sosiaaliliberaaleja ja arvopoliittisia päämääriään, ja vastineeksi ihmiset saa vähän yrittää leikkiä sosialisteja.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Merkille pantava seikka, eräänlainen trendi politiikassa, taloudessa ja yhteiskunnassa, on eliitin pyrkimys päästä eroon perinteisestä, vapaakauppaa ja suurkapitalismia vastustavasta vasemmistosta, suosimalla Vihreiden tyyppisiä, enemmän vasemmistolaista sosiaaliliberalismia ja pääoman etujen suhteen vähemmän uhkaavia painotuksia edustavia vasemmistopuolueita. Tällainen perinteisistä vasemmistolaisista talousteeseistä etääntynyt hampaaton "uusvasemmisto" on suurpääomalle lähinnä harmiton puudeli. Mitä nyt välillä kahlitsevat itsensä johonkin puuhun tai nylkyttävät kiusallisesti markkinavoimien jalkaa julkisella paikalla.

Vastaava trendi on myös oikeiston puolella: Kansalliskonservatiivinen, perinteinen oikeisto, on eliitin vapaakauppa ja rajaton kapitalismi -unelmalle haitallinen, koska se korostaa kansallisia ja kulttuurisia rajoja, sekä kansallisten etujen nostamista suurpääoman taloudellisten intressien, eli pääoman totalitarismin ja rajattoman riiston, esteeksi. Siksi ns. stubbilainen munaton oikeistoliberalismi on suurpääoman herroille mieluinen kotikissa. Mitä nyt välillä saattaa liian kovaäänisesti naukua häiritsevästi jostain kansalaisoikeuksista tai kansallisista eduista keskellä yötä tai vaalien alla, mikä häiritsee isäntien suloista unta rajattomasta riistosta ja pääoman totalitarismista.

Kun nyt sitten tulee puolue, joka on eliitin päämäärien vastainen, eikä suostu hajota-ja-hallitse -ruotuun, eliitti nousee varpailleen ja alkaa kiljua "Senkin natsit! Hyi! Iik!". Ja mikä vielä pahempaa, tämän puolueen nousu uhkaa torpata meneillään olevan projektin oikeiston ja vasemmiston lopullisesta kastroimisesta suurpääoman vasalleiksi, reaktio on vieläkin voimakkaampi.

Toisen Maailmansodan juoksuhautoihin henkisesti jämähtänyt laitavasemmisto on helppo saada näkemään työväen ääniä vetävä kilpailija ”fasistisena”, ja vastaavasti liberaalioikeisto on helppo saada näkemään konservatiivien ja isänmaallisten ääniä vetävä häirikkö ”äärioikeistona”. Kun siis eliitti sanoo: "Puskii!" niin molemmat käyvät raapien ja räksyttäen kimppuun, stubbilaiset ja arhinmäkeläiset barrikadeille yksissä tuumin persuilua vastaan.

Onneksi on Perussuomalaiset!

P.S. Sama pätee useimpiin Euroopan ns. populistipuolueisiin.

P.S.S. On kätevämpi käyttää termiä eliitti, kuin puhua poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti päättävässä asemassa olevasta suurituloisesta ja hyvin syöneestä kansanryhmästä, tuosta yhteiskunnallisen pyramidihuijauksen huipulla loisivasta käenpoikapopulaatiosta, joka tuntee enemmän yhteenkuuluvuutta ja solidaarisuutta omaa säätyään kuin halveksimaansa ja riistämäänsä rahvasta kohtaan.

maanantai 20. lokakuuta 2008

RKP tunnusti tappionsa Perussuomalaisille pelaamalla natsi-kortin

(Kuva: Obama-Kortti)

Yleisesti tunnustettu tosiasia on, että ns. Hitler- tai natsikortin pelaaminen keskustelussa tai väittelyssä on yhtä kuin pyyhkeen heittäminen kehään; vihoviimeinen tunnustus siitä, että peli on hävitty, panokset käytetty, ja että huivi on tyhjä. Samoin alkaa nykyään olla usein rasismi-kortin kanssa.

Astrid Thors joutui eilen myöntämään RKP:n tappion Perussuomalaisille kilpailussa ihmisten äänistä ja kannatuksesta. Thorsin epätoivoinen teko kuvastaa katkeruutta siitä, että noustessaan ohi RKP:n Perussuomalaiset tipputtavat puolueen kuntien etujärjestön Kuntaliiton hallituksesta, ja nousevat itse tilalle. RKP kun ei ole tottunut siihen, että heidän poliittinen kruununjalokivi-asemansa, johon on "automaattisesti" kuulunut edustus kaikissa tärkeimmissä päättävissä elimissä, ei olekaan aina ja ikuisesti kiveen kirjoitettu.

On hyvin ymmärrettävää, että RKP on huolissaan siirtomaa-ajalta periytyvän etuoikeutetun ruotsinkielisen apartheid-eliitin ylivalta-aseman heikkenemisestä Perussuomalaisten kannatuksen noustessa. Perussuomalaiset kun tuntuvat olevan ainoa vakavasti otettava puolue, joka kyseenalaistaa ruotsinkielisen siirtomaa-eliitin kulttuurisen ja poliittisen valta-aseman.

Jokaisen tulisi muistaa, että vielä 1860-luvulla suomalaisnuoret joutuivat vaihtamaan kielensä ruotsiksi ja nimensä ruotsinkielisiksi mikäli halusivat päästä virkoihin tai saada kunnon töitä. Suomessa ei edelleenkään ole ainuttakaan suomenkielistä korkeakoulua, sillä kaikki korkeakoulut kahta lukuun ottamatta ovat kaksikielisiä, vaikka sijaitsisivat pohjoisessa tai idässä. Äidinkielenään ruotsia puhuvalla on matala kynnys korkeakouluopintoihin, sillä heillä on 5%:n kiintiö jokaiseen näistä kaksikielisistä korkeakouluista. Kiintiöpaikoille ei finjäveleillä ole asiaa, ja sisään siis pääsee, jos puhuu ruotsia, eikä siinä suomalaisen opiskelijan auta muu kuin jäädä rannalle ruikuttamaan, vaikka hänen pääsykoepisteensä olisivat korkeammat. Ne kaksi ei-kaksikielistä korkeakoulua; Åbo Akademi ja Svenska Handelshögskolan ovat sitten pelkästään ruotsinkielisiä.

Suomi oli yli 600 vuotta Ruotsin siirtomaa, ja edelleenkin RKP-mafian ja ruotsinkielisen eliitin etuoikeutettu asema heijastelee tätä kolonialistista kulttuuri-imperialismia. Vielä nykyäänkin ruotsinkielinen vähemmistödiktatuuri hallitsee välillisesti Suomen talouselämää, arviot heidän pääomien hallintavallastaan vaihtelevat neljäsosasta yli 40%:iin, vaikka heitä on alle 5% maan väestöstä.

Thorsin avautuminen Perussuomalaisia vastaan on siis verrattavissa 80-luvun Etelä-Afrikan valkoisen hallinnon ulostuloihin peloista "kommunistien valtaannoususta, mikäli ANC pääsee niskan päälle", tai Belgian siirtomaa-hallinnon katkerista kommenteista Kongon itsenäistymisen aikoihin. On hyvinkin luultavaa, että ilman Venäjän vallan aikaa kansalaissota olisi käyty maamme suomenkielisten rahvaan ja ruotsinkielisen siirtomaaeliitin välisenä etnisenä vapaussotana. Thorsin ulostulossa on siis kyse lähinnä suomalaisvastaisesta siirtomaa-rasismista. Siksi minä pelaan Obama-kortin RKP:läistä rasismia vastaan.