Berliini - Pariisi -maaottelu; Hajoaako EU vai tuleeko täysi liittovaltio?

Olen pariin otteeseen kirjoitellut siitä kiihtyvästä rytinästä, mikä alkaa Italian kaatuessa syvälle kriisiin, ja jatkuu Ranskan pankkien kaatuessa tämän jälkeen.

Ranska on koko unionin historian ajan ollut jonkinlainen EU-projektin primus motor: Se on vahvasti ajanut voimakasta integraatiota, EU-presidenttiä, eurobondeja ja liittovaltiota. Tämä ei suinkaan ole sattuma, sillä kyseessä on koko nykyisenkaltaisen Ranskan olemassaolo jonkinlaisena suurvaltana.

Ranska on käytännössä I Maailmansodasta asti ollut suuren egon ja pienten muskeleiden aiheuttaman trauman kourissa. Suurvaltana se on ja on ollut surkimus, vaikka tahtoa on ollut maailmanherruuteen asti. Ranska hävisi surkeasti sodan Saksaa vastaan 1871 ja olisi hävinnyt myös I Maailmansodan ilman USA:n ja Brittien apua, sekä käytännössä hävisi II Maailmansodan, koska ainoastaan amerikkalaisten väliintulo pelasti sen. Puhuminen Ranskasta II Maailmansodan "voittajavaltiona" on mielestäni ollut aina melkoinen vitsi.

Joka tapauksesa maan maine globaalina mahtitekijänä on historian valossa riekaleina, mikä tietenkin sapettaa ranskiksia kovasti. Voi olla, että tämä on yksi syy, miksi maa ajaa EU:n integraatiota niin voimakaasti, koska viimekädessä se voi jatkaa suurvallan leikkimistä vain osana EU:ta, jonka sisällä se on toiseksi suurin mahtimaa silkan kokonsa vuoksi.

Ranskalaiset pankit ovat luotottaneet 47% Italian valtionvelasta. Se tekee noin. 290 mrd:n edestä, kun taas Saksan osuus on 19%.

Kun Italia kaatuu kriisimaaksi, seuraus on välittömästi Ranskan suurimpien pankkien kaatuminen ja koko ranskalaisen yhteiskunnan taloudellinen, sosiaalinen ja byrokraattinen romahdus. Siksi Ranska ajaa vahvasti eurobondeja, sillä toisin kuin Saksan suurimmat pankit, jotka kyllä enimmäkseen selviäisivät kriisistä hengissä, Ranskan suhteen tilanne on toinen.

Pariisissa tiedetään, että Italia tulee syliin ensi talvena. Sen jälkeen Ranska tipahtaa kriisimaaksi. Sitä ennen pitää saada pystyyn maksuautomaatti, jolla Saksan, Hollannin ja Suomen varallisuus voidaan imeä sen pelastamiseksi. Siksi Ranska ajaa eurobondeja.

Pariisissa ei olla huolissaan vain pankeista. Nimittäin Ranskan julkinen sektori on 56% BKT:sta, eniten kaikista länsimaista. Ranskalla on siis todella massiivinen valtionbyrokratia. Maan julkinen velka on nousemassa 90%:iin BKT:sta ja budjettivaje on lähes 5%. Velkaantuminen on nopeaa ja massiivisen julkisen sektorin koon takia, mikä tahansa leikkaus siinä aiheuttaisi hurjan massatyöttömyyden. Valtiosektori nimittäin työllistää kolmanneksen ranskalaisista(!). Työttömyys on jo nyt 10% eli paljon.

Kun talouskriisi iskee kunnolla päälle ja pankit kaatuvat, niin jo kolmanneksen supistus julkisen sektorin työvoimasta lisäisi työttömyyttä yli 10% lisää, siis yksityisen sektorin pois potkittujen lisäksi.Miltä siis kuulostaa tilanne, jossa suurimmat pankit kaatuvat rymisten, lama on päällä ja näin jätkän karkealla matikalla työttämyysastetta haarukassa 30 - 40%?

Teoriassa Ranskalla olisi mahdollisuus tehdä leikkauksia ja supistuksia, mutta poliittisesti ei. sosialistipresidentti Hollande tuskin lähtee haastamaan ruokkivia käsiään, ammattiliittoja ja tukijoitaan. Sen sijaan Ranska tulee ajamaan eurobondeja kuin viimeistä päivää ja vaikka väkisellä. Ja juuri se ajaa sen napit vastakkain Saksan kanssa.

Merkel nimittäin sanoi juuri Eurobondeista, että "..ne eivät tule niin kauan kuin minä olen elossa".

Tämä tarkoitta sitä, että jos Saksa ei taivu eurobondeihin, vaihtoehtona on vain joko massiivinen inflaatio (jota Saksa myöskään ei halua) tai sitten EU ja Euro hajoavat Saksan siitä lähtiessä ja ottaessa oman valuutan käyttöön, ja eurosta tulee kriisimaiden "uusi liira", jonka arvo on noin kolmannes euron nykyarvosta.

Pessimistinä sanon, että nähtäväksi jää, tekikö Merkel iiroviinaset ("Satasesta vetoa, ettei devalvaatiota tule") vai onko syytä alkaa tekemään veikkauksia rouva liittokanslerin jäljellä olevasta eliniästä.
EU on niin iso projekti ja siihen sijoittaneilla on liian paljon hävittävää, joten joko rouva sumuttaa tai hänet pistetään syrjään, tai joku sujauttaa vaikka poloniumia hänen kahviinsa.

Jos olisin optimisti, toivoisin, että Saksa hajottaisi rahaliiton, ja näyttäisi närhen munat Ranskalle ja muille.

Isku ytimeen - Quo Vadis Europa?

Kuten uutisia seuranneet huomasivat, myös EU:n päättäjät joutuivat eilen viimein ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja myöntämään, että talouskriisi on levinnyt Euroopan ytimeen. Monelle kriisiä ei-ammatikseen-seuraaville, allekirjoittaneelle ja useille normivirtasille tämä tosiasia oli ollut selviö jo pitempään.

Olihan jo selviö kriisin alussa, että kyseessä on tulossa massiivinen talouslama, osana maailmanlaajuista järjestelmäkriisiä, joka koskettaa talouden ohella syvältä myös yhteiskunnallisia ja poliittisia rakenteita. Monille oli myös selvää, että kriisi tulisi pistämään uusiksi koko turvallisuus- ja geopoliittisen asetelman maailmassa.

Eurooppa ui syvällä rämeessä suohirviön kourissa, ja perässä tulee USA, joka on jo entuudestaan melkein kaulaansa myöten liejussa, ja hirviön lonkerot, jotka ovat jo kietoutuneet Itä-Aasian talouksien jalkoihin, ja valmistautuvat kiskovat ne suohon vastaanpanemattomalla voimalla.

Kriisi on käytännössä tulossa päälle myös Ranskassa ja Saksassa, jonka talous ei ole läheskään niin hyvässä kunnossa kuin on luultu. Painen on johtamassa kohtalokkaisiin päätöksiin Euroopan tulevaisuuden kannalta. "Luottolama indikaattori" hälyttää vahvasti punaista.

Sisäpiirihuhu arvioi, että Italia ja Espanja kaatuvat lopullisesti tammikuun lopussa tai helmikuun alkuviikkoina, ja että Euroalueella on vain kaksi vaihtoehtoa: joko se muuttuu pienemmäksi "ydin-EU:ksi", joka jatkaa keskitetyn budjettivallan, liittovaltion ja eurobondien suuntaan. Kriisimaat sitten seuraavat, jos seuraavat,  joskus perässä jos saavat taloutensa kuntoon.

Mielenkiintoiseksi tämän arvion tekee se, että se on EMU:n tulevaisuuden suhteen samansuuntainen kuin itse olen arvellut. Ja ennustelin myös jo syyskuussa, että Italia kaatuisi jossain joulun ja maaliskuun välillä.

Vaihtoehtojen ollessa joko EMU:n ja EU:n hajoaminen tai EU:n ydinmaiden muuttuminen täydeksi liittovaltioksi, tarkoittaa se käytännössä demokratian ja yksittäisten kansallisvaltioiden vaikutusvallan lopullista heivaamista ulos Euroopan ikkunasta. Päätöksentekovallan suhteenhan ydinmaat muodostaisivat tiiviin liittovaltion ympärysmaiden kustannuksella.

Tämän jälkeen EKP sitten voi alkaa paikkaaman tilannetta laajoilla velkakirjaostoilla, mikä käytännössä tarkoittaa joko deflaatiota tai hyperinflaatiota. Voisipa sanoa, että ydinmaat aikovat pelastaa itsensä, reunamaiden, myös Suomen, joutuessa syvälle suohon.

Tulevat EKP:n eurobondit ovat suurimmaksi osaksi juurikin kriisimaiden arvotonta vessapaperia, jota kaikki EMU-maat pakotetaan ostamaan. Tulevaisuudessa eurooppalaiset, myös suomalaiset, maksavat kaiken tämän haaskaamisen nousevina veroina ja inflaation muodossa.