Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaara. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. elokuuta 2012

Eurokriisi - Populistien syytä!

Saksalaisen Der Spiegel lehden tekemä musta lista "Euroopalle" eli EU-projektille vaarallisista poliitikoista pistää miettimään, onko kyseessä oireellinen esimerkki päätään nostavasta propaganda-aallosta, jonka tarkoituksena on kaataa syyllisyys eurokriisistä sen kriitikkojen ja vastustajien, erityisesti populistien niskoille?
Listahan oli pikku sivu-uutinen Der Spiegelin nettiversion artikkelissa, ei siis mikään merkittävä nosto heidän puoleltaan, mutta Helsingin Sanomat tarttui siihen kuin kyseessä olisi vähintään lehden pääuutinen.

Tehostaakseen viestiään, Pravda(HS) laittoi uutisen kuvitukseksi kuvan Timo Soinista takaapäin kurkkaamassa vasemmalta, jolloin syntyy mielikuva poispäin kääntyneestä ja/tai pakoreittiä hakevasta henkilöstä.

Toisaalta kuvasta syntyy myös mielikuva koulun pihalla toisesta selän takana pahaa puhuvista pissiksistä, mikä HS:n Perussuomalaisiin kohdistama uutisoinnin linja sekä sen toimittajakunnan laatu ja asenteet tuntien onkin varsin osuva mielikuva.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että kun EU:n ja hallitusten harjoittama politiikka menee reisille, taktiikaksi otetaan se, että ammutaan totuuden torvia ja kriitikoita, ja koitetaan tehdä heistä syntipukkeja. Näinhän kävi viime laman aikaan, jolloin lamaan syyllisistä tehtiin sankareita, ja kriitikoista sekä varoittelijoista roistoja.

Henri Myllyniemi kirjoittelikin jo taannoin varsin kaukonäköisesti aiheesta, epäillen, että Perussuomalaisista leivotaan syntipukkeja, eli käytetään niin sanottua  "shooting the messenger" -propagandatemppua. Eli "Se on Perussuomalaisten ja populistien syytä. Kehtasivat maalailla piruja seinille!"

Syykin tähän kampanjaan on tiedossa, kuiten kansanedustaja Tossavainen US:n bloginsa kommenttiosiossa totesi:

"MTV3:n ohjelmassa johtaja Jaakko Kiander kertoi juuri mistä lopulta on kysymys.
Tavoitteena on velkojen yhteisvastuullisuus. Monet pelkäävät, että hanke karahtaa kiville. Siksi eräät poliitikot, kuten Soini, leimataan vaaralliseksi.
Ja jos velkojen yhteisvastuullisuuteen ei päästä, se on vaikea kivi kengässä kun tavoitteena on liittovaltio."

Totuudenpuhujia mustamaalataan, ja tämä mitä nyt on nähty, on vielä pientä kunhan paniikki Brysselin käytävillä kohoaa. Jos eläisimme Neuvostoliitossa, Soini, Farage ja Wilder, sekä muut olisi aikaa sitten vähintäänkin karkoitetu EU:n aluellta, kuten Solzhenitsyn.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Mitäs minä sanoin: Kännykkäsäteily syy mehiläiskuolemiin

Kuten kirjoittelin aiheesta aiemmin täällä ja täällä, on nyt vahvistumassa tieto, että kännykkäsäteily on syy mehiläiskatoon:

"Mehiläisten mystinen joukkotuho - kännykät ovat osasyy?

Katastrofaalisen pahalle mehiläispopulaatioiden romahtamiselle on löydetty uusi selitys. Intialaisen Chandigarh's Punjab -yliopiston tutkijat uskovat, että matkapuhelinten säteily sekoittaa mehiläisten suunnistusaistit. 

Brittilehti Telegraphin mukaan tutkijat uskovat, että tämän seurauksena esimerkiksi brittien mehiläispopulaatiot ovat vähentyneet 15 prosenttia kahden viimeisen vuoden aikana. Mehiläisten joukkotuhon katastrofaalisista vaikutuksista maapallolle on uutisoitu laajasti parin viime vuoden aikana.

Tutkijat päätyivät tuloksiin vertailemalla kahden mehiläispesän tuottavuutta. Toiseen pesään oli asennettu kaksi matkapuhelinta, jotka olivat päällä 15 minuuttia päivässä kolmen kuukauden ajan.
Kolmen kuukauden jälkeen tutkijat havaitsivat, että kännyköille varustetun pesän koko oli kutistunut merkittävästi. Kuningatarmehiläisen tuottamien munien määrä oli vähentynyt myös merkittävästi, ja mehiläiset myös lakkasivat tuottamasta hunajaa.

Tutkijat syyttävät elektronisia laitteita ympäristön "elektrosaastuttamisesta".
Aiemmin tutkimuksissa mehiläisten joukkotuhojen suurimpana syynä on pidetty kemikaaleja. Muiksi syiksi on lueteltu bakteeritartunnat, kemikaalimyrkyt ja liian tehokas kasvatus.

Mehiläispopulaatioiden romahtaminen on valtava uhka viljasadoille. Ilmiöstä kertovan brittilehti Guardianin mukaan kolmannes kaikesta syömästämme ruoasta on riippuvaista mehiläisten pölytyksestä.

Tämä tarkoittaa samalla sitä, että mehiläisillä on oma osuutensa 30 miljardin euron globaalissa taloudessa."

Niinpä niin.

Kirjoittelin pari vuotta sitten sisäpiiri-vuotona kuulemastani Nokian tekemästä tutkimuksesta:

"Ystäväni, joka on töissä Nokian alihankkijalla kertoi, että Nokia olisi 2000-luvun alkupuolella USA:ssa teettänyt tutkimuksia liittyen paljon kohuttuun mehiläiskatoon. Mehiläiset olivat alkaneet kuolla joukoittain eri puolilla, eikä syytä tiedetty. Kyseisen tutkimuksen tulos oli, että syy mehiläisten ja pölyttävien hyönteisten joukkokatoon oli langattomien verkkojen ja kännykkätukiasemien säteily. "Yllättävästi" tutkimusta ei ole tietenkään annettu julkikaista."

Kysymys. Miten käykään maatalouden IT-teknologian ja mikroaaltoverkkojen jaloissa? Kännyköitä ei voi syödä.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Kännykkäsäteily tuhoaa aivoja, osa II

Kirjoitin otsikon aiheesta koosteartikkelin joulukuussa 2008. Sen jälkeen on tullut paljon uutta tietoa, joka vahvistaa aiemmat tutkimukset. Minuun otti artikkelin tiimoilta yhteyttä mm. Moskovan yliopiston radiologian laitoksen tutkija, joka kertoi omien tutkimustensa vahvistavan mm. kirjoittamani artikkelissa mainitut asiat.

Tietokirjailija Erja Tammisen artikkeli "Langattomat verkot, matkapuhelinsäteily ja nuorten terveys" Uudessa Suomessa on myös hyvin valaiseva. Siinä kerrotaan mm.  että:

"Fredrik Söderqvist Örebron yliopistosta tutki 15-19-vuotiaiden nuorten matkapuhelimen käyttöä. Nuorilla, jotka käyttivät kännykkää yli 15 minuuttia päivässä, oli enemmän allergiaoireita, huimausta, päänsärkyä ja keskittymiskyvyn ongelmia. He tunsivat itsenä myös väsyneiksi ja stressaantuneiksi. Saksalaistutkijoiden (Thomas & al.) selvitys 3000 lapsen reaktioista matkapuhelinsäteilylle osoitti, että suuremmille kenttävoimakkuuksille altistuvat lapset kärsivät käytöshäiriöistä kuten hyperaktiivisuudesta. Myös Venäjän tiedeakatemian mukaan paljon matkapuhelinta käyttävät lapset kärsivät oppimisvaikeuksista, unihäiriöistä, stressistä, masennuksesta ja epilepsiasta. Unihäiriöistä raportoi myös Sara Thomee Göteborgin yliopistosairaalasta. Hän havaitsi matkapuhelimen ja tietokoneen käytön yhteyden unihäiriöihin 18-25-vuotiailla miehillä."

Joulukuun 2008 jälkeen on allekirjoittanutkin huomannut yhtä ja toista. Asuntoomme nimittäin hankittiin langaton verkko, joka saattaa olla yksi syy siihen, miksi minulla, yli kolmekymppisellä ihmisellä, jolla ei juuri koskaan aiemmin ole esiintynyt voimakkaita päänsärkyjä, alkoi esiintyä voimakkaita, migreenityyppisiä päänsärkykohtauksia, oireina pahoinvointi, särky, valo- ja kuuloherkkyys, huimaus, näköhäiriöt, yms.

Yllättäen näiden kohtausten taajuus on korreloinut vahvasti sen kanssa, kun vähän toista kuukautta sitten lakkasin istumasta tunti kausia pöytäkoneeni ääressä, langaton tukiasema hyllyllä alle puolen metrin päässä minusta - särkykohtaukset vähenivät.

Keskittymiskykyni on muutaman vuoden takaiseen verrattuna myös heikentynyt, josta johtuen olen jopa käynyt tutkimuksissa, joissa epäiltiin ADD:tä. Nyt näyttää siltä, että syy keskittymisongelmiin voikin olla sähkömagneettinen.

Vielä lainaus Tammisen artikkelista:

"Langattomia tietokoneverkkoja (wi-fi, wi-max) onkin poistettu kouluista mm. Isossa-Britanniassa huonojen käyttäjäkokemusten vuoksi. Opettajat ja oppilaat saivat niistä oireita; päänsärkyä, huimausta ja kognitiivisen toiminnan häiriöitä. New Yorkissa ja Pariisissa kirjastonhoitajat kokivat vastaavia terveysongelmia, ja langattomasta netistä luovuttiin.

Ranskan ja Saksan hallitukset ovat kehottaneet oppilaitoksia siirtymään kiinteään kaapelitekniikkaan. Kanadassa myös yliopistot ovat heränneet asiassa. Suomessa puolestaan panostetaan mobiilioppimiseen ja langattomat verkot tuodaan jo päiväkoteihin."


Milloin Suomen viranomaiset lopettavat asiaan liittyvän tahallisen pelleilyn ja petoksen kansalaisten, erityisesti lasten turvallisuudella?

-----------------
Edit 12.5. Lisäys:

Englannissa on havaittu selvä yhteys mm. syöpätapausten lisääntymisen ja kännykkätukiasemien sijainnin välillä:

"Cancer clusters at phone masts

SEVEN clusters of cancer and other serious illnesses have been discovered around mobile phone masts, raising concerns over the technology’s potential impact on health. Studies of the sites show high incidences of cancer, brain haemorrhages and high blood pressure within a radius of 400 yards of mobile phone masts. One of the studies, in Warwickshire, showed a cluster of 31 cancers around a single street. A quarter of the 30 staff at a special school within sight of the 90ft high mast have developed tumours since 2000, while another quarter have suffered significant health problems. [...]

Dr John Walker, a scientist who compiled the cluster studies with the help of local campaigners in Devon, Lincolnshire, Staffordshire and the West Midlands, said he was convinced they showed a potential link between the angle of the beam of radiation emitted from the masts’ antennae and illnesses discovered in local populations.

“Masts should be moved away from conurbations and schools and the power turned down,” he said."

Kiitos nimimerkki "weli" :lle linkistä.