Kirjoitin lokakuun alussa Syyriassa syykuun lopulla tapahtuneesta länsimaille nolosta käänteestä. Tapahtumia seuranneet tietävät, että syyskuun 25. päivänä maan kapinalikkeen "maltillinen" tai "länsimielinen" osa - FSA eli Vapaan syyrian armeija - hajosi palasiksi kun valtaosa - yli kaksi kolmasosaa - sen asevoimista komentajineen loikkasi samojen lippujen alle islamisti-terroristien al-Nusran ja Syyrian al-Qaidan kanssa.
Lisäksi ne sanoutuivat irti lännen tukemista Syyrian kansalliskongressista (Syrian National Congress) ja sen sotilasneuvostosta (Syrian Military Council), joka oli nimellisesti "johtanut" ja ohjannut kapinallisten toimintaa.
Ja tämä vain vähän sen jälkeen kun USA ja Ranska olivat toimittaneet näille joukoille junalasteittain aseita ja raskasta kalustoa. Seuraus oli että lännen toimittavat raskaat aseet päätyivät myös terroristeille, ja USAn sekä Ranskan ulkoministerit olivat kilvan vakuutelleet medioille, etteivät aseet päätyisi terroristeille.
Mutta lännen kannalta nolomaa oli luvassa: Ensi kävi nimittäin ilmi, että FSA:n oikeasti sekulaarimpi siipi oli hakenut neuvottelukosketusta Assadin hallinnon kanssa jo kuusi viikkoa ennen sen hajoamista, ja neuvottelut johtivat aselepoon ja FSA:n sekulaarisiiven antautumiseen sekä armahtamiseen. Lisäksi he ilmoittivat 27.9. vaihtavansa puolta. FSA:n sekulaarisiipi loikkasi siis Assadin armeijan puolelle. Tämä johti käytännössä koko sekulaarin FSA:n lakkaamiseen. Asiasta kertoi RT:
-----------------------------------------------------
"Syrian rebels defect to government forces
A group of Syrian rebels from the Free Syrian Army (FSA) defected and joined pro-government forces on Wednesday. The troops’ commander announced that “the road is open,” and called on to other rebels to abandon their uprising.
Eleven rebel troops – three officers, two warrant officers and six civilians – defected from the FSA and now support President Bashar al-Assad, AFP reported.
"We have decided to return to the army and cooperate with the Ministry of National Reconciliation," Lieutenant-Colonel Khaled Abdel Rahman al-Zamel said during a conference of non-combatant Syrian opposition groups."
------------------------------------------------------
Lännen tukemaa FSA:ta ei siis enää ole käytännössä olemassa.
Tämä teki käytännössä USA:n, EU:n ja yleisesti lännen tukemasta ja tunnustamasta SNC:stä käytännössä "Terijoen hallituksen" - sillä ei ole ollut enää tuon jälkeen mitään käytännön osaa Syyrian sisällissodassa - ei mitään aseellista joukkoa tai osapuolta joka olisi edes nimellisesti sen komennossa.
Onhan tämä toki hiton noloa USA:lle, joka on joutunut käytännössä kiittämään Venäjää kasvojensa pelastamisesta julkisuudessa, kun Venäjä onnistui painostamaan USA:n ja lännen näennäisesti "tasapuolisina" osapuolina mukaan Syyrian kemiallisten aseiden riisuntaprosessiin. Ilman kyseistä prossessia. USA ja länsi olisi joutunut housut kintuissa kiinni ensin aseiden toimittamisesta ja tuesta terroristeille ja sitten vielä joutunut avoimesti naurunalaiseksi menetettyään sisällissodassa tukemansa osapuolen sen hajottua ja loikattua terrorristien tai Syyrian hallituksen riveihin.
Näistä asioista ei isoissa länsimedioissa paljoa puhuta, onhan toki ymmärrettävää, että kiusallisista asioista vaietaan. Sen sijaan puhutaan vain kemiallisten aseiden riisuntaprosessin etenemisestä ja YK:n tutkijoiden työstä.
Mutta tapahtumien taustojen ymmärtämiseksi täytyy mennä vähän taaksepäin.
Kapinalliset olivat jo entuudestaan jakaantuneet - Nykäs-Mattia lainatakseni - fifti-siksti islamisteihin ja Vapaan Syyrian Armeijaan (FSA). Jälkimmäisenkin kyllä tiedettiin olevan sisäisesti hajanainen klikki - ja todellisuudessa enemmistön heistäkin tiedettiin olevan islamisteja - mutta Assadin ja hallituksen vastustaminen yhdisti.
Ensimmäinen vakava särö tähän tuli viime heinäkuussa, kun kapinallisten terroristiosapuolen edustaja murhasi FSA:n sekulaarisiiven merkittävän aluekomentajan Kamal Hamamin tiesululla.
Asia merkittävyys johtuu siitä, että Hamami oli Latakian alueen sekulaari FSA-komentaja. Tämä johti paitsi välirikkoon, myös terroristi-osapuolen radikalisoitumiseen. Samalla Latakian alueella tapahtui heti elokuun alussa (viimein) HRW:nkin myötämä alawiittien joukkomurha, jossa islamisti-terroristit surmasivat satoja alawiitteja perheittäin joukkohautoihin.
------------------------------------------------
"Syrian rebels killed at least 190 civilians and took more than 200 hostage during an offensive in Latakia province in August, Human Rights Watch said on Friday, in what it calls the first evidence of crimes against humanity by opposition forces.
HRW said many of the dead had been executed by militant groups, some linked to al-Qaida, who overran army positions at dawn on 4 August and then moved into 10 villages nearby where members of President Bashar al-Assad's Alawite sect lived."
-----------------------------------------------
Samalla islamistit sieppasivat myös näiden ihmisten lapset. Ja mitä heille tapahtui? Heidät kuljetettiin Damaskokseen, jossa heidän ruumiitaan esiteltiin kansainväliselle medialle - Assadin hallinnon tekemäksi väitetyn elokuun 21. päivän kaasuiskun uhreina(!). Kaikkihan muistamme kansainvälisten uutistoimistojen levittämät kammottavat kuvat (joita en linkitä tähän). Moniko ajattelikaan, että lapset olivat murhanneet samat miehet, jotka videolla uhosivat "kostoa Assadille" lasten murhaamisesta?
Eli siis islamisti-terroristien brutaali barbaria, heidän aloittamansa taistelu sekulaareja vastaan, maan pohjoisosan merkittävimmän aluekomentajan murha ja viattomien lasten käyttäminen törkeästi propadandassa toisaalta, sekä FSA:n islamistipuolen loikkaaminen terroristijärjestöjen lippujen alle toisaalta, olivat ne syyt, mitkä jättivät FSA:n sekulaarisiiven eli jämä-FSA:n tyhjän päälle, sekä joukkojen määrässä että moraalisesti.
Ei siis ole mikään ihme, että FSA hajosi ja sen sekulaari osapuoli meni hattu kourassa hallituksen tykö. Siis sen lisäksi, että islamistien lähdettyä maltillinen FSA oli kutistunut vain noin 10.000 miehen joukoksi, heille tuli myös moraalisesti mahdotonta seistä enää "väärällä puolella". Vähänkään maltillinen tai järkevä ihminen ei voi katsella terroristien touhua ilman merkittäviä johtopäätöksiä.
Olisikohan viimein aika tehdä johtopäätöksiä länsimaissakin?
En väitä, etteikö Assad olisi diktaattori, olen jopa kutsunut häntä joskus usemmallakin ei-mairittelevalla liikanimellä, enkä kiellä etteikö hänen johtamansa Syyria olisi/olisi ollut vähän apartheid-ajan E-Afrikan kaltainen, jossa tietty porukka on etuoikeutetussa asemassa ja hallitsi/hallitsee muita. Hänen hallintonsa on kuitenkin sekulaari diktatuuri, mikä on Lähi-idän mittakaavassa ja Syyrian kulttuurisen tilanteen (monista etnisistä ja uskonnollisista komponenteista koostuva monikulttuurinen, muslimi-enemistöinen valtio) huomioiden ns. vähiten huono mahdollinen tapa pitää yllä edes välttävästi oikeusvaltiota muistuttavaa yhteiskuntajärjestystä.
-------------------------------------------------
----------------------------------------------
[Edit. Lisäys]: Tässäpä mielenkiintoinen juttu, toissapäivältä (22.10.) ja merkittävä jos pitää paikkansa (lihavoinnit blogistin).:
--------------------------------
"US HALTS AID TO SYRIAN REBELS
The United States has cut off northern Syrian moderate rebel groups from non-lethal aid, with an al-Qaeda advance in northern Syria physically blocking the aid’s dispersal, as the Obama administration continues to ‘disengage’ itself from Syria.
Daily Hürriyet’s Washington representative, Tolga Tanış, reported that the Obama administration commenced its ‘disengagement’ from Syria on Oct. 2, laying out three conditions to the moderate rebels, should they wish for the resumption of aid.
A joint U.S.-Russia plan on the chemical disarmament of Syria and clashes between the Western-Arab-backed Free Syrian Army (FSA) and al-Qaeda-linked rebels known as the Islamic State of Iraq and Syria (ISIS) factored into the halting of aid to the rebels. Turkey closed its Öncüpınar border gate on Sept. 18 amid an al-Qaeda advance and the U.S. stopped a batch of non-lethal aid to moderate rebels.
At the same time a group of Syria’s most powerful rebel brigades have rejected the Western-Arab-backed opposition group, Syrian National Coalition (SNC), which announced the creation of an interim government in exile. The 13 rebel groups, led by the al-Qaeda-linked al-Nusra Front, called on supporters of the Syrian opposition to embrace Sharia law.
On Oct. 2, U.S. State Department officials conferred and decided on sending three messages to the moderate rebels. Citing an unnamed source who attended meetings, Tanış said the first one was that the U.S. would not repeat the same mistake in Afghanistan where supported groups were radicalized; instead, Washington would wait for moderate groups to distance themselves from radicals. The second one was that the U.S. would not resume its provision of aid until Turkey reopens its border gate and the moderate rebels took control of the northern Syrian town of Azaz. The third and final one was that the U.S. would not allow for any further developments until positive indications were observed from the rebels.
High-ranking CIA official resigns
The opposition tried to solve the deadlock and even pushed al-Nusra Front out of the Saudi Arabian-backed Islamic Army, but could not convince Washington to ‘disengage’ from Syria at the time.
A U.S. official advised yesterday that the aid to rebels had officially ceased. “ISIS has blocked the dispersal of part of the aid. The border gate is closed and we cannot distribute necessary supplies,” he said. Another source familiar with the matter commented on the new U.S. policy, saying it has caused quite the stir within the CIA, including the resignation of a high-ranking official in September."
---------------------------------------------------------
Eli kulissien takana siivotaan rinnuksia, ja tehdään vaivihkaa kurssinkääntöä.
Kuka olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että USA, planeetan (toistaiseksi) johtava supervalta voisi saada näpeilleen?
---------------------------------------------------------
------------------------------
[Lisäys:] Tässä vielä mielenkiintoinen Wall Street Journalin artikkeli siitä, miten USA ja Saudit ovat ajautumassa pahasti sukset ristiin:
----------------------------
"In Washington in recent days, Saudi officials have privately complained to U.S. lawmakers that they increasingly feel cut out of U.S. decision-making on Syria and Iran. A senior American official described the king as "angry."
Another senior U.S. official added: "Our interests increasingly don't align." "
-----------------------------
[Lisäys:] Mielenkiintoisia linkkejä, osin uusintana:
‘Staged and Scripted’: Mother Agnes Finalizes Chronology of Damascus Chemical Attackhttp://mediachecker.wordpress.com/2013/09/30/staged-and-scripted-mother-agnes-finalizes-chronology-of-damascus-chemical-attack/
How the Western services fabricated the ’’chemical attack’’ of Ghouta
http://www.voltairenet.org/article180221.html
The Ghouta chemical attack: Where are the missing children?
http://www.voltairenet.org/article180331.html
---------------------------------
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loikkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loikkaus. Näytä kaikki tekstit
torstai 24. lokakuuta 2013
Syyrian sota taitekohdassa, osa II - Länsi edelleen melkein hiljaa
Tunnisteet:
alawiittien joukkomurha,
antautuminen,
aselepo,
Damaskoksen kaasuisku,
FSA,
islamistit,
loikkaus,
lännen diplomaattinen tappio,
Saudi-Arabia,
Syyrian sisällissota,
terroristit,
Vapaan Syyrian armeija
tiistai 1. lokakuuta 2013
Syyrian sota taitekohdassa: Islamistit kaappasivat kapinaliikkeen - Sekulaarit hattu kourassa assadin tykö
Syyrian "sisällis"-sota on saanut viimeisen parin viikon aikana varsin merkittävän käänteen.
Syyrian kapinalliset ovat jakautuneet yhä jyrkemmin kahtia. Kapinallisten aiempi valtavirta, sekulaari ja maltillisena pidetty FSA on ollut viime viikkoina pahasti hätää kärsimässä, kun valtaosa sen yksiköistä ja taistelijoista on siirtynyt islamistien lippujen alle.
Käytännössä valtaosa aiemmasta Vapaan Syyrian Armeijasta on vaihtanut "puolta" kapinallisryhmien sisällä ja siirtynyt taistelemaan islamistien riveissä. Tämä on ajanut jäljelle jääneet sekulaarit ja maltilliset puun ja kuoren väliin.
Nyt on tullut ilmi, että FSA:n sekulaarisiipi haki islamistien paineessa jo kuusi viikkoa sitten neuvottelukosketusta Assadiin sopiakseen tulitauosta ja neuvottelujen aloittamisesta. Asiasta kertoi The Independent:
Se, mikä tiedettiin riippumattomia lähteitä seuraavien keskuudessa jo ennen USA:n ja Venäjän diplomaattista sopua, eli että huomattava osa kapinallisista on (Saudien ja Qatarin palkkalistoilla taistelevia) islamisteja, tuli "julkisesti tunnustettua" vasta pari viikkoa sitten. Tämä tieto tuli kuitenkin ns. viime tinkaan, sillä samaan aikaan kapinallisskene oli jo mullistumassa sisältäpäin.
Ensin asiasta kertoi Al-Jazeera 19. syyskuuta, että yksi suurimmista FSA:n osastoista, sen 11. divisioona (käytännössä pikemminkin iso prikaati), oli vaihtanut leiriä ja siirtynty USA:n terroristijärjestöksi luokitteleman islamistisen Jahbhat al-Nusran riveihin. Tuolloin tietoa vielä epäiltiin, mutta myönnettiin, että "piru on merrassa", jos on totta:
Sitten homma levisi Vapaan Syyrian Armeijan, sitä niin sanotusti "ohjaavan" Syyrian sotilasneuvoston ja lännen tukeman Syyrian kansalliskongressin kannalta ihan totaalisesti käsiin:
Merkittävä enemmistö Pohjois-Syyrian kapinallisista sanoutui irti lännen tukemasta FSA:sta ja Syyrian kansalliskongressista. Aleppon seuduilla kaiken kaikkiaan 13 erinäistä ryhmää, mukana edellä mainittu FSA:n 11. "divisioona", suuri osa aiemmin merkittävimmistä alueen FSA-muodostelmista, paikallinen al-Nusra sekä muut islamistit yhdistivät voimansa ja sanouivat irti lännen tukemasta Syyrian kansalliskongressista ja sotilasneuvostosta.
Syyrian keskiosissa taas syntynyi vasta uusi islamistinen "Army of Islam"-niminen yhteenliittymä, joka kokosi alleen 43 eri ryhmittymää, mukaan lukien osia paikallisesta Vapaan Syyrian armeijasta sekä paikalliset islamistit. Kuitenkaan al-Nusra ja Al-Qaida eivät lähteneet tähän mukaan.
Edellä mainittu Aleppon seudun FSA oli viimeinen lännen mittareilla ns. salonkikelpoinen pala kapinallisia, siis siitä huolimatta että sekin oli syyllistynyt osaltaan alawiittien ja kristittyjen joukkosurmiin sekä jotkin sen osat saattoivat olla osallisena viime kevättalvena tapahtuneissa kaasuhyökkäyksissä Syyrian armeijan joukkoja vastaan. Nyt se ei ole enää edes nimellisesti "sekulaari".
FSA:sta eronneet ja islamistisen lipun alle ryhmittäytyneet joukot muodostavat yhteensä suurimaan osan koko Pohjois-Syyrian kapinallisista. Kyseeessä oli FSA:n lähes kaikki merkittävimmät ja voimakkaimmat joukko-osastot. Mukana siirtyi myös entisen "11. divisioonan" Damaskoksessa ja Aleppossa toimivat osastot, juuri ne joita USA (ja ilmeisesti Ranska?) on aseistanut ja tukenut. Nyt näille joukoille toimitetut aseet ovat päätymässä - vastoin USA:n ja Ranskan ulko- ja pääministerien vakuutteluja - myös islamisteille.
Yhteensä ryhmät muodostavat useiden kymmenien tuhansien taistelijoiden suuruisen armeijan. Ja kun tiedämme, että kapinallisten joukoissa sotii yhteensäkin arviolta noin 100.000 taistelijaa, joista muutaman viikon takaisen brittitutkimuksen mukaan vain puolet eli noin 50.000 miestä kuului silloin vielä "sekulaareihin tai kansallimielisiin" ryhmiin, niin tämä uudelleenryhmittyminen islamismin lipun alle on erittäin merkittävä suunnanmuutos siinä, mihin kapinaliike on menossa.
Käytännössä "sekulaari ja maltillinen" FSA on suurilta osiltaan lakannut ja suurimman osan siitä siirryttyä taistelemaan islamistien lippujen alle. Ulkomailla istuva lännen masinoima Syyrian kansalliskongressi, jonka suuri osa länsimaita - myös Suomi - on tunnustanut virallisesti Syyrian kansan edustajaksi, sekä sen alainen Syyrian sotilasneuvosto - jonka kautta länsi on koordinoinut apuaan ja tukeaan kapinallisille - on juuri menettänyt viimeisetkin otteensa Syyrian tapahtumiin. Sillä ei ole enää takanaan mitään merkittävässä asemassa kapinaliikkeessä olevaa ryhmää, saatika että mikään Syyrian kapinallisjoukoista olisi edes nimellisesti sen komennossa(!).
Pitemmältä ajalta kehitystä on hyvin koostettu tähän linkkiin.
Johtopäätös 1: Se, mikä tunnettiin vielä vasta lännen tukeman Vapaan Syyrian Armeijana, sekulaarina toimijana jolle länsi on toimittanut runsaasti aseita ja muuta tukea, on juuri käytännössä lakannut edustamasta Syyrian kapinallisten valtalinjaa, ja liittynyt USA:n virallisesti terroristijärjestöksi luokitteleman al-Nusran riveihin.
Johtopäätös 2: Lännen - myös Suomen -tukema ja Syyrian kansan viralliseksi edustajaksi tunnustama Syyrian kansalliskongressi elimineen on muuttunut "Terijoen hallitukseksi"(!).
Kun tämä tarjottimellinen ekskrementti-täytteisiä tryffeleitä on Syyrian tarjottimella, niin olisi nyt syytä kysyä länsimaiden johdolta että kuis nyt suut pannaan?
Putin tosiaan pelasti Obaman kasvot kriisissä - ainakin väliaikaisesti - kun esti tätä auttamasta terroristeja, ja varsinkin kun Syyrian hallinto näyttää olevan sitoutumassa Venäjän (ja näennäisesti USA:n) johdolla saneltuun YK:n ratkaisuun kemiallisten aseiden suhteen. mutta nyt on lentämässä lisää ekskrementtiä tuulettimeen, kun lännen toimittama aseapu on - taas - valumassa islamisteille ja terroristeille.
Jännää on, mutta jännemäksi menee
Sillä nyt kun Syyrian sodan toinen pääosapuoli on virallisesti terroristeja eikä enää lännen tunnustama nukkehallitus muka-joukkoineen, seuraa muutama USA:n ja länsivaltojen kannalta hiton kiusallinen kehityskulku:
Ensinnäkin länsi joutuu arvovalta ja kasvojenmenetyspaine-syistä lopettamaan kaiken avoimen tuen virallisesti terroristeiksi tunnustetulle kapinallisosapuolelle. Toki USA voi muka salaa jatkaa terroristien tukemista Saudien välityksellä, mutta kuta kauemmin tämä jatkuu, sitä suurempi kasvojen menetys siitä varsinkin USA:lle tulee, kun yhä suurempi osa ihmisistä näkee homman läpi.
Toiseksi YK ei neuvottele terroristien kanssa, joten ratkaisu jossa YK toimisi välittäjänä osapuolten kesken on sekä YK:n että turvaneuvoston jäsenmaiden lakien mukaan poissuljettu vaihtoehto. Siis YK ei enää voi omien sääntöjen mukaisesti välittää kriisiin poliittista ratkaisua, paitsi lähinnä kapinallisia eli terroristeja vastaan suuntautuvan yhteisen sotilasoperaation muodossa (mitä emme tule näkemään).
Kolmanneksi, koska Lännen tukema nukkehallitus menetti juuri sekä viimeiset (nimelliset) joukkonsa että arvovaltansa rippeet, on vain ajan kysymys milloin länsi joutuu vetämään (vaivihkaa pikku hiljaa, ettei kasvot niin pahasti ryvettyisi) tukensa pois "Terijoen hallitukseksi" muuttuneelta SNC:ltä.
Länsi voi käytännössä jatkaa SNC:n tukemista kasvojaan menettämättä vain jos SFA:n viimeiset rippeet mahdollisesti neuvottelevat tulitauon Assadin kanssa, jolloin länsi voi edelleen teeskennellä, että nyt on laillinen, neuvotteleva osapuoli, jota tukea. Tällöin länsi voisi toisaalta pelastaa kasvonsa, koska sehän tukisi nyt poliittista dialogia "kapinallisten" ja Syyrian hallituksen välillä.
Mutta silloin länsi ajautuukin väistämättä sodassa rintamalinjassa samalle puolelle Assadin kanssa. Koska FSA:n aselepo Assadin kanssa tarkoittaisi käytännössä lopullista välirikkoa islamistien kanssa, jolloin FSA - ja samalla sitä tukeva länsi - joutuisi vastakkaiseen leiriin islamisteja vastaan. Tällöin länsi alkaisi käytännössä samalla tukea myös Assadia taistelussa vielä tähän asti aseistamiaan ja tukemiaan islamisti-terroristeja vastaan(!). Länsi joutuisi käytännössä kriisissä samalle puolelle Venäjän kanssa.
Ja viimeistään tässä vaiheessa Saudi-Arabian ja sen kavereiden (mm. Turkki) olo muuttuisi hyvin, hyvin tukalaksi.
Ja koska länsimedia joutuu melko pian kertomaan massoille kapinallisten olevan nyt niitä "pahiksia", johtaa se kovaan poliittiseen pyykinpesuun lännessä, koska tähän asti on syytetty aseita, tarvikkeita ja rahaakapinallisilleterroristeille.
Homma on nyt vaan niin, että tässä on Jenkit ja länsi kusseet pahasti omiin muroihinsa, ja tämä tulee kerta toisensa jälkeen, kerta kerralta kiusallisemmin, lännen omille reisille. Mitään ei näemmä olla opittu aiemmista sekoiluista.
Syyrian kapinalliset ovat jakautuneet yhä jyrkemmin kahtia. Kapinallisten aiempi valtavirta, sekulaari ja maltillisena pidetty FSA on ollut viime viikkoina pahasti hätää kärsimässä, kun valtaosa sen yksiköistä ja taistelijoista on siirtynyt islamistien lippujen alle.
Käytännössä valtaosa aiemmasta Vapaan Syyrian Armeijasta on vaihtanut "puolta" kapinallisryhmien sisällä ja siirtynyt taistelemaan islamistien riveissä. Tämä on ajanut jäljelle jääneet sekulaarit ja maltilliset puun ja kuoren väliin.
Nyt on tullut ilmi, että FSA:n sekulaarisiipi haki islamistien paineessa jo kuusi viikkoa sitten neuvottelukosketusta Assadiin sopiakseen tulitauosta ja neuvottelujen aloittamisesta. Asiasta kertoi The Independent:
Six weeks ago, a two-man delegation arrived in secret in Damascus: civilians from Aleppo who represented elements of the Free Syrian Army, the rebel group largely composed of fighters who deserted the regime’s army in the first year of the war. They came under a guarantee of safety, and met, so I am told, a senior official on the staff of President Bashar al-Assad. And they carried with them an extraordinary initiative – that there might be talks between the government and FSA officers who “believed in a Syrian solution” to the war.Assadin hallinto ei muuttuneessa tilanteessa asettanut siis mitään ehtoja dialogin aloittamiselle, ja lisäksi lupasi, että ihmiset saisivat palata töihin (palkka rullaisi). Mutta tehdäänpä katsaus siihen, miksi näin on käynyt. Samaan aikaan nimittäin islamistit ovat kaapanneet hallintaansa suurimman osan Syyrian kapinaliikettä.
The delegation made four points: that there must be an “internal Syrian dialogue”; that private and public properties must be maintained; that there must be an end to – and condemnation of – civil, sectarian, ethnic strife; and that all must work for a democratic Syria where the supremacy of law would be dominant. There was no demand – at least at this stage – for Assad’s departure.
The reply apparently came promptly. There should indeed be “a dialogue within the Syrian homeland”; no preconditions for the dialogue; and a presidential guarantee of safety for any FSA men participating. And now, it seems, another remarkable development is under way: in seven rebel-held areas of Aleppo, most of them under the control of the FSA, civil employees can return to work in their offices, and government institutions and schools can reopen. Students who have become militiamen over the past two years will be disarmed and return to their classrooms.
Se, mikä tiedettiin riippumattomia lähteitä seuraavien keskuudessa jo ennen USA:n ja Venäjän diplomaattista sopua, eli että huomattava osa kapinallisista on (Saudien ja Qatarin palkkalistoilla taistelevia) islamisteja, tuli "julkisesti tunnustettua" vasta pari viikkoa sitten. Tämä tieto tuli kuitenkin ns. viime tinkaan, sillä samaan aikaan kapinallisskene oli jo mullistumassa sisältäpäin.
Ensin asiasta kertoi Al-Jazeera 19. syyskuuta, että yksi suurimmista FSA:n osastoista, sen 11. divisioona (käytännössä pikemminkin iso prikaati), oli vaihtanut leiriä ja siirtynty USA:n terroristijärjestöksi luokitteleman islamistisen Jahbhat al-Nusran riveihin. Tuolloin tietoa vielä epäiltiin, mutta myönnettiin, että "piru on merrassa", jos on totta:
..the switches of allegiance would be a serious blow to the FSA's strength, and could have significant implications outside of Syria.
The US State Department designated Al Nusrah Front a terrorist organisation on 11 December 2012. There are financial sanctions in place.
"This means that the FSA has suddenly lost serious amounts of loyal fighters ... it's basically being swallowed up by Nusra," she said, adding that it would be very difficult for the West to support a rebel army dominated and commanded by al-Qaeda linked groups.
Sitten homma levisi Vapaan Syyrian Armeijan, sitä niin sanotusti "ohjaavan" Syyrian sotilasneuvoston ja lännen tukeman Syyrian kansalliskongressin kannalta ihan totaalisesti käsiin:
Merkittävä enemmistö Pohjois-Syyrian kapinallisista sanoutui irti lännen tukemasta FSA:sta ja Syyrian kansalliskongressista. Aleppon seuduilla kaiken kaikkiaan 13 erinäistä ryhmää, mukana edellä mainittu FSA:n 11. "divisioona", suuri osa aiemmin merkittävimmistä alueen FSA-muodostelmista, paikallinen al-Nusra sekä muut islamistit yhdistivät voimansa ja sanouivat irti lännen tukemasta Syyrian kansalliskongressista ja sotilasneuvostosta.
..if the statement proves to accurately represent the groups mentioned and they do not immediately fall apart again, it is a very big deal. It represents the rebellion of a large part of the “mainstream FSA” against its purported political leadership, and openly aligns these factions with more hardline Islamist forces.
Syyrian keskiosissa taas syntynyi vasta uusi islamistinen "Army of Islam"-niminen yhteenliittymä, joka kokosi alleen 43 eri ryhmittymää, mukaan lukien osia paikallisesta Vapaan Syyrian armeijasta sekä paikalliset islamistit. Kuitenkaan al-Nusra ja Al-Qaida eivät lähteneet tähän mukaan.
Edellä mainittu Aleppon seudun FSA oli viimeinen lännen mittareilla ns. salonkikelpoinen pala kapinallisia, siis siitä huolimatta että sekin oli syyllistynyt osaltaan alawiittien ja kristittyjen joukkosurmiin sekä jotkin sen osat saattoivat olla osallisena viime kevättalvena tapahtuneissa kaasuhyökkäyksissä Syyrian armeijan joukkoja vastaan. Nyt se ei ole enää edes nimellisesti "sekulaari".
FSA:sta eronneet ja islamistisen lipun alle ryhmittäytyneet joukot muodostavat yhteensä suurimaan osan koko Pohjois-Syyrian kapinallisista. Kyseeessä oli FSA:n lähes kaikki merkittävimmät ja voimakkaimmat joukko-osastot. Mukana siirtyi myös entisen "11. divisioonan" Damaskoksessa ja Aleppossa toimivat osastot, juuri ne joita USA (ja ilmeisesti Ranska?) on aseistanut ja tukenut. Nyt näille joukoille toimitetut aseet ovat päätymässä - vastoin USA:n ja Ranskan ulko- ja pääministerien vakuutteluja - myös islamisteille.
Yhteensä ryhmät muodostavat useiden kymmenien tuhansien taistelijoiden suuruisen armeijan. Ja kun tiedämme, että kapinallisten joukoissa sotii yhteensäkin arviolta noin 100.000 taistelijaa, joista muutaman viikon takaisen brittitutkimuksen mukaan vain puolet eli noin 50.000 miestä kuului silloin vielä "sekulaareihin tai kansallimielisiin" ryhmiin, niin tämä uudelleenryhmittyminen islamismin lipun alle on erittäin merkittävä suunnanmuutos siinä, mihin kapinaliike on menossa.
Käytännössä "sekulaari ja maltillinen" FSA on suurilta osiltaan lakannut ja suurimman osan siitä siirryttyä taistelemaan islamistien lippujen alle. Ulkomailla istuva lännen masinoima Syyrian kansalliskongressi, jonka suuri osa länsimaita - myös Suomi - on tunnustanut virallisesti Syyrian kansan edustajaksi, sekä sen alainen Syyrian sotilasneuvosto - jonka kautta länsi on koordinoinut apuaan ja tukeaan kapinallisille - on juuri menettänyt viimeisetkin otteensa Syyrian tapahtumiin. Sillä ei ole enää takanaan mitään merkittävässä asemassa kapinaliikkeessä olevaa ryhmää, saatika että mikään Syyrian kapinallisjoukoista olisi edes nimellisesti sen komennossa(!).
Pitemmältä ajalta kehitystä on hyvin koostettu tähän linkkiin.
Johtopäätös 1: Se, mikä tunnettiin vielä vasta lännen tukeman Vapaan Syyrian Armeijana, sekulaarina toimijana jolle länsi on toimittanut runsaasti aseita ja muuta tukea, on juuri käytännössä lakannut edustamasta Syyrian kapinallisten valtalinjaa, ja liittynyt USA:n virallisesti terroristijärjestöksi luokitteleman al-Nusran riveihin.
Johtopäätös 2: Lännen - myös Suomen -tukema ja Syyrian kansan viralliseksi edustajaksi tunnustama Syyrian kansalliskongressi elimineen on muuttunut "Terijoen hallitukseksi"(!).
Kun tämä tarjottimellinen ekskrementti-täytteisiä tryffeleitä on Syyrian tarjottimella, niin olisi nyt syytä kysyä länsimaiden johdolta että kuis nyt suut pannaan?
Putin tosiaan pelasti Obaman kasvot kriisissä - ainakin väliaikaisesti - kun esti tätä auttamasta terroristeja, ja varsinkin kun Syyrian hallinto näyttää olevan sitoutumassa Venäjän (ja näennäisesti USA:n) johdolla saneltuun YK:n ratkaisuun kemiallisten aseiden suhteen. mutta nyt on lentämässä lisää ekskrementtiä tuulettimeen, kun lännen toimittama aseapu on - taas - valumassa islamisteille ja terroristeille.
Jännää on, mutta jännemäksi menee
Sillä nyt kun Syyrian sodan toinen pääosapuoli on virallisesti terroristeja eikä enää lännen tunnustama nukkehallitus muka-joukkoineen, seuraa muutama USA:n ja länsivaltojen kannalta hiton kiusallinen kehityskulku:
Ensinnäkin länsi joutuu arvovalta ja kasvojenmenetyspaine-syistä lopettamaan kaiken avoimen tuen virallisesti terroristeiksi tunnustetulle kapinallisosapuolelle. Toki USA voi muka salaa jatkaa terroristien tukemista Saudien välityksellä, mutta kuta kauemmin tämä jatkuu, sitä suurempi kasvojen menetys siitä varsinkin USA:lle tulee, kun yhä suurempi osa ihmisistä näkee homman läpi.
Toiseksi YK ei neuvottele terroristien kanssa, joten ratkaisu jossa YK toimisi välittäjänä osapuolten kesken on sekä YK:n että turvaneuvoston jäsenmaiden lakien mukaan poissuljettu vaihtoehto. Siis YK ei enää voi omien sääntöjen mukaisesti välittää kriisiin poliittista ratkaisua, paitsi lähinnä kapinallisia eli terroristeja vastaan suuntautuvan yhteisen sotilasoperaation muodossa (mitä emme tule näkemään).
Kolmanneksi, koska Lännen tukema nukkehallitus menetti juuri sekä viimeiset (nimelliset) joukkonsa että arvovaltansa rippeet, on vain ajan kysymys milloin länsi joutuu vetämään (vaivihkaa pikku hiljaa, ettei kasvot niin pahasti ryvettyisi) tukensa pois "Terijoen hallitukseksi" muuttuneelta SNC:ltä.
Länsi voi käytännössä jatkaa SNC:n tukemista kasvojaan menettämättä vain jos SFA:n viimeiset rippeet mahdollisesti neuvottelevat tulitauon Assadin kanssa, jolloin länsi voi edelleen teeskennellä, että nyt on laillinen, neuvotteleva osapuoli, jota tukea. Tällöin länsi voisi toisaalta pelastaa kasvonsa, koska sehän tukisi nyt poliittista dialogia "kapinallisten" ja Syyrian hallituksen välillä.
Mutta silloin länsi ajautuukin väistämättä sodassa rintamalinjassa samalle puolelle Assadin kanssa. Koska FSA:n aselepo Assadin kanssa tarkoittaisi käytännössä lopullista välirikkoa islamistien kanssa, jolloin FSA - ja samalla sitä tukeva länsi - joutuisi vastakkaiseen leiriin islamisteja vastaan. Tällöin länsi alkaisi käytännössä samalla tukea myös Assadia taistelussa vielä tähän asti aseistamiaan ja tukemiaan islamisti-terroristeja vastaan(!). Länsi joutuisi käytännössä kriisissä samalle puolelle Venäjän kanssa.
Ja viimeistään tässä vaiheessa Saudi-Arabian ja sen kavereiden (mm. Turkki) olo muuttuisi hyvin, hyvin tukalaksi.
Ja koska länsimedia joutuu melko pian kertomaan massoille kapinallisten olevan nyt niitä "pahiksia", johtaa se kovaan poliittiseen pyykinpesuun lännessä, koska tähän asti on syytetty aseita, tarvikkeita ja rahaa
Homma on nyt vaan niin, että tässä on Jenkit ja länsi kusseet pahasti omiin muroihinsa, ja tämä tulee kerta toisensa jälkeen, kerta kerralta kiusallisemmin, lännen omille reisille. Mitään ei näemmä olla opittu aiemmista sekoiluista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)