maanantai 7. lokakuuta 2013
Ruotsalaispoliitikko kuoli rasistisen pahoinpitelyn uhrina
22-vuotias Sverigedemokraternan aktiivi Erik Björkman joutui elokuun lopulla rasistisen hyökkäyksen kohteeksi ja pahoinpideltiin. Hän on nyt kuollut tuolloin saamansa aivovamman vuoksi.
Erik pieksettiin, koska hän hän oli ulkoiselta habitukseltaan "ruotsalaisen näköinen" eli valkoihoinen ja vaalea mies. Tapahtuneen jälkeen hän osasi kertoa vain, että joku oli ensin huutaen haukkunut häntä "ruotsalaispaholaiseksi", jota hän ei ollut ensin noteerannut, koska oli juuri suuntaamassa kohti odottavaa taksia. Seuraavassa hetkellä häne iskettiin maahan ja häntä iskettiin päähän ja eri puolille ainakin 7 kertaa.
Eri lähteiden perusteella tekijä tai tekijät olivat "afrikkalaistaustaisia". Uppsalan poliisi ei aloittanut tapahtuneen toimesta minkäänlaista tutkintaa, vaikka Erik teki ilmoituksen
Tietenkään patologisen kaksinaismoralistinen ja tekopyhä pohjoismainen media ei ole tästä poliittisesta väkivallasta ja murhasta tehnyt suurempaa mediaskandaalia kummallakaan puolen pohjanlahtea, koska sekä pohjoismainen media että varsinkin valtapuolueet tosiasiallisesti hyväksyvät poliittisen väkivallan ja poliittiset murhat silloin, kun tekijöinä ovat ulkomaalaistaustaiset tai äärivasemmisto ja uhrina on valkoihoinen kantaväestöön kuluva henkilö tai "Svenne djävel"-kuten yksi hyökkääjistä asian ilmaisi.
http://avpixlat.info/2013/10/06/sdu-medlem-dod-i-sviterna-av-rasistiskt-vald/
http://www.exponerat.info/sdu-medlem-avled-efter-rasistisk-hatmisshandel-av-invandrare/
http://www.uppsalanyheter.se/nyheter/blaljus/item/2543-avled-efter-misshandel-i-uppsala
https://www.flashback.org/t2233188p15
P. S. Tietenkin jos kuollut olisi ollut maahanmuuttaja tai vaikka vasemmistoalaisen puolueen jäsen, media kirkuisi natsihälytyskammoa, kuten kreikkalaisen räppäri Pavlos Fyssasin tapauksessa.
perjantai 16. elokuuta 2013
Breivik ja palestiinalaisterroristit samalla viivalla?
Blogisti Niklas Bergman nosti asian varsin ansiokkaasti esille omassa blogissaan, jota lainaan vähän tässä alla. Suomennan hänen lainaamansa lähteiden osat, koska osa vanhemman polven suomalaislukijoista ei välttämättä taida niin hyvin englantia.
The Local-lehden artikkelin mukaan suurlähettilään suurlähettiläs sanoi, että jotta skandinaavit ymmärtäisivät millaisia kauheuksia palestiinalaisvangit ovat tehneet, asiaa pitäisi verrata Breivikiin. "Kuvitelkaa jos Breivik olisi vapautettu jonkinlaisena eleenä", suurlähettiläs sanoi, viitaten juuri alkaneisiin rauhanneuvotteluin ja siihen, että Israel vapauttaa terroristit palestiinalaisten vaatimuksesta, ehtona sille, että palestiinalaisosapuoli edes suostui neuvottelupöytään.
Utøyan uhrien omaiset luonnollisesti vetivät herneet melko kovasti sieraimiinsa suurlähettilään lausunosta.
"Minusta on naurettavaa verrata tätä norjalaiseen joukkomurhaajaan" sanoi Trond Blattmann, jonka poika Torjusdatter kuoli Breivikin avattua tulen Utøyalla. "Tässä ei ole ollenkaan samankaltaisuutta. Tällainen puhe on naurettavaa."
"Vertauksessa ei ole järkeä," lisäsi Bjørn Ihler, joka selvisi hengissä verilöylystä piilottelemalla saaren eteläkärjessä. "Breivik oli yksittäinen terroristi jonka teot perustuivat vain epätodelliseen tilanteeseen. Lähi-idän tilanne on hyvin erilainen. Siellä on menossa todellinen taistelu palestiinalaisten vapaudesta".
Lähi-idän asiantuntijaksi tituleerattu Per Jönsson Ruotsin ulkopoliittisesta instituutista läimi Israeli Timesin lainaamassa Aftonbladetin jutussa myös suurlähettilään vertausta: "Rinnastus Breivikiin on hullu monellakin tavalla. Breivik on hyvin erikoinen. Nämä ihmiset joita Israel on nyt vapauttamassa ovat vapaustaistelijoita, murhaajia ja joissain tapauksissa terroristeja, mutta he ovat siitä huolimatta normaaleja ihmisiä".
Katsotaanpa millaisia vapaustaistelijoita ja normivirtasia Israel ihan oikeasti vapautti päästäkseen neuvotteluihin palestiinalaisten kanssa:
http://cifwatch.com/2013/08/12/the-list-of-26-palestinians-prisoners-who-will-go-free-and-their-victims/
Muutama lainaus:
"1. Kour Matwa Hamed Faiz (Fatahin jäsen, syntynyt 1964, Länsirannan asukas, pidätetty 1985) tuomittiin kahteen elinkautiseen osuudestaan aseellisen Fatah-solun perustamisessa ja Menahem Dadonin murhassa vuonna 1983 sekä toisen murhan yrityksestä.
Menahem Dadon, kotoisin Netivotista, oli 22 vuotias kun hänet murhattiin. Hänet oli lähetetty työnantajansa toimesta hankkimaan rakennustarvikkeita Gazasta ja kaupassa ollessaan häntä ammuttiin päähän lähietäisyydeltä. Häneltä jäi raskaana oleva vaimo ja kaksi tytärtä.
2. Tsalah Ibrahim Ahmed Mugdad (Fatahin jäsen, syntynyt 1966, Länsirannan asukas, pidätetty 1993) tuomittiin 32 vuoden vankeuteen Israel Tennenbaumin murhasta ja olisi ollut vapautumassa vasta 13.6.2025.
Israel Tennenbaum, joka oli syntynyt Puolassa 1921 ja asui Veredin moshavilla, oli maanviljelijä joka teki myös vartijan töitä Netanyalaisessa hotellissa siitä huolimatta, että oli 72 vuotias. Hän kuoli kesäkuussa 1993 kun Tsalah murtautui hotelliin ja hakkasi häntä päähän terästangolla, ennenkuin varasti hotellista television.
3. Na’anish Naif Abdel Jafar Samir (synt. 1967, länsirantalainen, pidätetty 1989) tuomittiin elinkautiseen osuudestaan 24-vuotiaan reserviläisen Binyamin Meisnerin murhaan helmikuussa 1989.
Na’anish oli osa joukkoa joka houkutteli Meisnerin pienelle kujalle Nablusissa, jossa häntä varten oli varattu pino kiviä. Meisner kuoli kiven osuessa hänen päähänsä.
4. Arshid A’Hamid Yusuf Yusuf (Fatahin jäsen, synt. 1968, länsirantalainen, pidätetty 1993) tuomittiin viiteen elinkautiseen syyllistyttyään Nadal Rabu Jaabin, Adnan Ayaad Dibin, Mufid Canaanin, Tawfik Jaradatin ja Ibrahim Said Ziadin puukottamalla tapahtuneisiin murhiin. Arsheedia vastaan oli myös näyttö useista murhayrityksistä, joissa hänen osoitettiin olleen mukana.
5. Al-Haj Othman Amar Mustafa (Fatahin jäsen, synt. 1968, länsirantalainen, pidätetty 1989) tuomittiin elinkautiseen vankeuteen osuudestaan 48-vuotiaan Frederick Steven Rosenfeldin murhaan heinkuussa 1989.
Rosenfeld oli patikoimassa kukkuloilla Arielin lähistöllä kun hän kohtasi ryhmän paimenia, jotka puukottivat hänet kuoliaaksi hänen omalla veitsellään ja kätkivät hänen ruumiinsa.
6. Matslah Abdallah Salama (Hamasin jäsen, synt. 1969, länsirannan ja Gazan asukas, pidätetty 1993) tuomittiin elinkautiseen Petah Tikvassa 1991 tehdystä Reuven Davidin murhasta.
Yhdessä kumppaninsa kanssa Matslah tuli sisään 59-vuotiaan irakilaissyntyisen Reuven Davidin pikkukauppaan, sitoi hänet kiinni, tukki hänen suunsa ja hakkasi hänet sitten kuoliaaksi, ennenkuin pakeni uhrin autolla. Davidilta jäi vaimo, kolme lasta ja useita lapsenlapsia.
7. Abu-Musa Salam Ali Atia (Fatahin jäsen, synt. 1971, Gazan kaistaleen asukas, pidätetty 1994) todettiin syylliseksi Holonista kotoisin olevan Isaac Rotenbergin murhaan, joka tehtiin osana terroristi-organisaation jäseneksiliittymis-riittiä. Tuomittiin elinkautiseen.
Holokaustista selvinnyt Isaac Rotenberg oli syntyisin Puolasta. Suurin osa hänen perheestään tapettiin Sobiborin kuolemanleirillä, mutta Isaac onnistui pakenemaan ja liittyi partisaaneihin. Sodan jälkeen hän yritti päästä Palestiinan mandaattialueelle menevään laivaan, mutta britit pidättivät hänet ja hänet lähetettiin Kyprokselle vankileirille, jossa hän oli vuoteen 1947. Vapauduttuaan hän saapui Israeliin ja taisteli itsenäisyyssodassa. Hän jatkoi työtään muurarina jopa eläkeiän jälkeen ja maaliskuussa 1994 hän oli työpaikallaan Petah Tikvassa kun kaksi palestiinalaista työntekijää hyökkäsi kirvein hänen kimppuunsa. Hän kuoli vammoihinsa 67-vuotiaana kaksi päivää myöhemmin.
Jne. Lisää ylempänä olevan linkin takaa.
Murhaajia, joukkomurhaajia ja terroristeja. Joukossa on vain muutama joita voi näkökulmasta riippuen pitää jonkinlaisina vapaustaistelijoina sikäli, että heidän kohteensa olivat sotilaita.
Kuten blogisti Bergman, myös minä olen sitä mieltä, että suurlähettiläs Bachmanin vertaus ei ollut todellakaan aivan tuulesta temmattu. Tekopyhän ja kaksinaismoralistisen hurskastelun sijaan olisi skandinaaveilla syytä ottaa herneet pois nenästä ja tutustua asiaan tarkemmin.
Ehkä ainoa merkittävä ero on se, että toisin kuin Breivikin tapauksessa, näiden tyyppien kohdalla syyntakeellisuuden toteamiseen ei tarvittu psykiatreja. Ja tokihan Norjassa ei ole meneillään etnis-uskonnollista konfliktia (ainakaan vielä, paitsi Breivikin mielikuvituksessa).
Myös tietynlainen ideologisesti käänteinen rinnastus on olemassa. Muistammehan, että vain päivää ennen Breivikin tekoa, Utøyalla oli pidetty "asiaan kuuluva" Pro-Palestiina -mielenosoitus, jossa huudeltiin vahvasti Israelin vastaisia iskulauseita.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Ranskan joukkomurhaaja on algerialaistaustainen islamisti-antisemitisti-terroristi
Niin on taas hirvittävän traagista ja toisaalta surkuhupaisaa katseltavaa tämä Ranskan verinen terrori- ja mediasirkus.
Kirjoitin viime vuonna kirjoituksen, jossa ruodin median suhtautumista toisaalta Belgian Liegessä ja toisaalta Italiassa tapahtuneisiin ampumatapauksiin. Jälleen kerran media on paljastanut - ja jälleen samalla tavalla - suhtautumisensa eli todellisen karvansa liittyen ääri-islamismin muodostamaan uhkaan.
Jälleen kerran media aloitti, ilman mitään tietoja ja vastoin varsin näkyviä vihjeitä, kirjoittelemaan, että tekijä on "äärioikeistolainen", ja perinteinen uusnatsirummutus oli jo hyvässä vauhdissa. Jopa "Pravda" ehti ampua itseään jalkaan.
Sitten tuli kylmä suihku poliittisen korrektiuden ja positiivisen syrjinnän nimeen vannovalle medialle, ja jopa samainen Pravda joutui ottamaan lusikan kauniiseen käteen.
Ja kyseessähän oli rasistinen terrori de jure, koska kun syy hyökkäykseen on ilmeisesti uskonnollinen ja/tai kansanryhmän vastainen ja/tai poliittinen, ja nykyään yksikin näistä syistä riittää siihen, että teko luokitellaan rasistiseksi. Lisämaustetta asiaan tuo, että tekijän viime viikolla tappamat sotilaatkin olivat ulkomaalaistaustaisia.
Algerialaistaustaisen epäilty, Mohammed Mera, joka on ilmoittanut kuuluvansa Al-Qaidaan, on aiemmin viettänyt aikaa mm. Pakistanin ja Afganistanin välisellä raja-alueella. Hänet on yhdistetty kiellettyyn antisemitistiseen Forsane Alizza (Knights of Pride) -ryhmään, joka on ilmoittanut taistelevansa "islamofobiaa vastaan". No, tuo ryökäle nyt varmaan vähensikin islamofobiaa oikein urakalla, I pressume?
On surkuhupaisan kornia, että kun tekijä itse julistaa kuuluvansa al-Qaidaan, niin media on aloittanut rummutuksen, että kyseessä on yksinäinen ritari, ja jopa Belgian tapauksesta(kin) tuttu "hän vaikutti niin mukavalta naapurilta"-korttikin on jo Ranskan mediassa pelattu. Toimittajat varmaan menee inttämään Meralle, että "Usko jo, sinä ET kuulu al-Qaidaan. Me tiedämme paremmin!".
Itse kirjoittelin pari päivää sitten Facebookin puolella, että tuntien Ranskan väestöpoliittisen ja yhteiskunnallisen tilanteen ja ottaen huomioon Lähi-idän tyylisen (mm. Irakista ja Afganistanista tutun) Hit&Run-tekotavan, tekijä ja/tai hänen motiivinsa linkittyvät luultavasti Lähi-idän tilanteeseen ja ääri-islamismiin. Äärioikeistoepäilyjä pidin Ranskan tapauksessa epäuskottavina, sillä ainakin Ranskan tunnetuin "äärioikeisto" eli Front National nykyään tukee juutalaisia (joita on kuulemma järjestössä jäseninäkin). Arvaukseni osui aika hyvin.
Ranskan presidentti Sarkozy on jo todennut hyökkäysten motiivien olevan rasistisia. Tästäkin johtuen Ranskan tragediasta on luultavasti tulossa isompi poliittinen myllerrys kuin mitä luulisi.
Sarkozy on nimittäin jo ottanut vaaliaseekseen maahanmuuttopolitiikan arvostelun, joten hänellä ei ole enää poliittisesti varaa perääntyä tuosta rasismi-lausumastaan - ei faktojen eikä edes poliittisen korrektiuden nimessä. Ja nyt kun rasistinen teko olikin islamismiin linkittyvä juutalaisvastainen ja palestiinalaisia tukeva hyökkäys, niin saadaan aika mielenkiintoinen kalabaliikki.
----------
----
--
[Edit 22.3.] Lisäys
Aiheeseen liittyen suosittelen tätä blogikirjoitusta:
Lainaus:
"Haussa äärioikeistolainen rasistisarjamurhaaja natsisympatioilla
..viime päivien uutisointi Ranskan rasistisesta sarjamurhaajasta kypsytti minut julkiseen kannanottoon.

Keskiäkäinen mies kirjoittaa aiheesta hyvin: haussa oli aluksi äärioikeistolainen rasistisarjamurhaaja natsisympatioilla. Puhuttiin rasistisista motiiveista ja viharikoksista. Kun sitten paljastuikin, että kyseessä olikin se kaikkein todennäköisin vaihtoehto, puheet viharikosista katkesivat kuin khandzarilla leikaten. Nyt puhuttiinkin "kouluampujasta" aivan kuin Merah olisi ollut koulun oppilas ja että hänellä olisi keittänyt vaikkapa kiusaamisen takia yli, ja rasistiset motiivit haudattiin aivan täysin. Vanha totuus on syytä pitää mielessä: vasemmistolaisille juutalaiset kelpaavat kuolleina mutta eivät elävinä.
Poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä, ja tapa, jolla uutisointi on hoidettu epäillyn henkilöllisyyden paljastuttua kertoo ehkä kaikkein parhaimmin siitä miten syvälle tämä marxilainen mätä on yhteiskunnassamme levinnyt. Koko juttu halutaan vaieta mahdollisimman nopeasti ja lakaista maton alle. Syyllinen olikin se kaikkein ilmeisin - islamistiterroristi. On todennäköistä, että koko juttu haudataan niin nopeasti kuin mahdollista eikä siihen enää palata. Tämä vasemmiston suvaitsevaisuus-, monikulttuuri- ja subversioagendan vuoksi. Eihän Tampereenkaan murhapoltosta ole tapauksen jälkeen hiiskuttu sanaakaan."
perjantai 10. helmikuuta 2012
Esimerkki ruotsalaisesta apartheidista - Ruotsinkielistä kielirasismia ja kaksinaismoralismia
Ruotsinkieliset käyttävät itsestään puhuessaan käsitettä "finländare" ja genetiiviä "finländsk". Nämä yleensä käännetään suomeksi 'suomalainen', vaikka ne pitäisi kääntää 'suomenmaalainen'. Suomenkielisistä he sen sijaan käyttävät käsitettä "finne", tarkoittaen etnistä suomalaista. Jos sen sijaan suomenkielinen alkaa käyttää vastaavaa erottelua väestöstä kielen perusteella, nousee paheksunta ja äläkkä, että heitä syrjitään.
Suomenkielinen valtaväestö ja media on propagoitu käyttämään sekä ruotsinkielisistä että suomenkielisistä Suomessa asuvista sanaa 'suomalainen', Suomen kansalaisista puhuttaessa, jotta ei syntyisi erottelua kielen mukaan, eli että suomenkieliset tottuisivat ajattelemaan ruotsinkielisistä, että he ovat "suomalaisia" kuten valtaväestökin.
Tällä halutaan saada suomenkielistä valtaväestöä suhtautumana ruotsinkieliin "meikäläisinä" ja tuntemaan solidaarisuutta ruotsinkielisiä kohtaan, että valtaväestö mieltäisi heidät osaksi samaa kansanyhteisöä.
Sen sijaan RKP ja ruotsinkieliset on 'vapautettu' tästä. Heitä ei paheksuta, kun he puhuvat itsestään 'ruotsinkielisinä suomenmaalaisina' tai vain 'suomenmaalaisina', tehden näin erotuksen suomenkieliseen väestöön. He saavat vapaasti harjoittaa, tälläkin tavalla, kielellistä apartheidiaan suhteessa suomenkielisiin.
Itsessään toki käsite 'suomenmaalainen' on neutraali, mutta sitä ei juuri käytetä enää suomenkielisen väestön keskuudessa. Se on painettu pois käytöstä 1900-luvun alun jälkeen. Tokihan sekä ruotsinkieliset että suomenkieliset ovat 'suomenmaalaisia' merkityksessä Suomen kansalaisia ja asukkaita.
Mutta kun suomenkieliset alkoivat puhua itsestään käsitteellä 'suomalainen', halutiin kielipoliittisista syistä sisällyttää ruotsinkieliset tämän käsitteen sisään, vaikka alkujaan käsite tarkoitti nimenomaan etnisiä, suomea äidinkielenään puhuvia, suomalaisia, ettei vain valtaväestö erottelisi tai syrjisi ruotsinkielisiä. Toiseen suuntaan tämä ei toimi.
Sanomalla, että hän on "finländare", ruotsinkielinen julistaa nimenomaan olevansa 'suomenmaalainen', Suomen kansalainen ja asukas, mutta ei suomalainen eli 'finne'. Koska käsite on vakiintunut vain ruotsinkielisten käyttöön, sillä ei enää ole samaa alkujaan neutraalia sävyä, vaan se toimii erotteluna suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä. Jos esim. minä menen ruotsiksi esittelemään itseni, että olen "finländare", minun oletetaan olevan ruotsia äidinkielenäni puhuva henkilö.
Solidaarisuus toimii näköjään vain yhteen suuntaa: suomalaisten pitäisi olla solidaarisia 'ruotsalaisia' kohtaan, mutta heitä ei paheksuta, kun ovat ensisijassa tai vain omilleen.
P.S Edellä kuvatussa hengessä ollaan nyt tekemässä ruotsinkielisille omaa ghettoa helsinkiin. Aika jännä on, etten sanoisi. Eräs tuttavani ihmettelikin, että nykyään kun puhutaan niin paljon "yhteisöllisyydestä", erilaisten kulttuurien sekoittumisesta ja kohtaamisesta, "suvaitsevaisuudesta" ynna muusta kivasta, niin miksi tässä nyt halutaan (taas) eristää ruotsinkieliset "omaan kortteeliinsa" omine palveluineen? Ovatko nämä nyt sitten niitä paljon puhuttuja "eristyneitä, sisäänpäinkääntyenita ja sulkeutuneita impivaaralaisia"?
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Marokkolainen muslimi teki terrori-iskun - "Turpa kiinni, me puhutaan nyt äärioikeistoterrorista, kuulitko ÄÄRIOIKEISTOSTA!"
Ei, kun puhutaan "liégeläisestä" ampujasta, murhaamisen ja terrorin sijaan "tappamisesta", kaivetaan juttua "rikostautasta", sekaantumiseesta "huumerikollisuuteen", jne., niin tapaus koitetaan painaa taustaltaan mahdollisimman "tavanomaiseksi". "Mies oli poliisin tuttu", sanotaan. Poliisi puhuu laittomasta asekaupasta (-Yhyy, miesparkahan oli selvästi rikosten teille harhautunut, syrjäytynyt ja yhteiskunnan uhri. Tää on meidän eurooppalaisten ja rassissmin vika!). "Valitettavasti" mitään viitteitä mielenterveysongelmista ei nyt löytynyt, joten jotain pitää keksiä tekijän taustan latistamiseksi merkityksettömäksi. Se sentään lipsahtaa julki, että mies oli aseharrastaja, jota joku tuttu luonnehti "asehulluksi" (-Ai kamala! nyt meidän pitää äkkiä vesittää tämä, ettei vaan kaikki marokkolaiset leimaudu asehulluiksi. Liégeläisistä ei niin väliä).
Kohta varmaan jossain naistenlehdessä Amranin tuttu sanoo tyyliin että "Amran oli ihan tavallinen belgialainen, joi paljon olutta, söi possua, hakkasi vaimoaan, kävi huorissa ja nussi pikkulapsia aivan kuin kaikki muutkin belgialaiset". Ja veikkaan, että toisin kuin puhuttaessa muslimeista, tällaista väitettä belgialaisia koskien ei varmaankaan pidettäisi viranomaisten silmissä kiihotuksena kansanryhmää kohtaan? (Vrt. tapaus Halla-aho)
Joka tapauksessa tästä meinasi tulla suvismedialle ongelma:
"Kamalaa! Mitäs me nyt tehdään? Just kun me saatiin tää Breivik lanseerattua tällaseksi 'Turpa kiinni fasisti!' -kortiksi maahanmuuttokriittisiä kohtaan niin tää yks marokkolainen tulee ja tekee saman tempun ja pilaa koko meidän homman, on se ny helevetti".
Ei hätää! Italiasta kajahti - juuri sopivasti!
Kun 50-vuotias turhautunut yksineläjä ja syrjäytynyt etninen italialainen Gianluca Casseri kuulee korviensa välissä naksahduksen ja hetken mielijohteesta ampuu kaksi ja haavoittaa kolmea ulkomaalaistaustaista kauppiasta, nousee hirveä mekkala "Äärioikeistolainen murhasi kaksi maamanmuuttajaa", "Äärioikeistolais-terroristi kylmäverisesti murhasi kaksi afrikkalaista", jne.
Miehen jäsenyys äärioikeistoon luokiteltavassa Casa Pound -järjestössä nostetaan heti esiin ja viattomien uhrien ihon väri antaa rasismiolettamalle vielä pisteen i:n päälle. Helposti esiin kaivettava motiivi sekä poliittis-ideologinen tausta ja viite tuodaan heti esiin lööpeissä. Ei puhuta "firenzeläisestä", ei "poliisin tutusta", ei "syrjäytyneestä yksineläjästä", vaikka nekin voivat voivat olla yhtä päteviä syitä.
"Hyi kamalaa, on nämä natsit niiiin ûber-pahoja! Ihan kukka-hattua tärisyttää. Varmasti teki sen ihan pahuuttaan, kun oli ilkeä natsi. Ei ollu hullu, ei, vaan pahapahanatsi! Kun taas tämä marokkolainen, se oli hyvä mies se, varmasti yhteiskunnan syrjäyttämä ressukka ja rasismin uhri. Kyllä me sille joku mielenterveysonglemakin kaivetaan tautalle".
Belgian tekijä siis oli "harhautunut yksittäistapaus", kun taas Italiassa puhutaan "äärioikeistosta". Liégen tapaukseen viitataan sanoilla "isku" ja "tapahtuma", kun taas Firenzen jutussa puhutaan "murhasta" ja "terrorista".
Tippaakaan puolustelematta, suosimatta tai vääntelemättä kumpaakaan tapausta kummankaan edellä mainitun hirttämättömän kusipään hyväksi, on syytä nostaa tämä asia esille, koska tämä on taas yksi esimerkki median kaksoistandardista.
Jos ja kun mediassa heti ilmoitetaan, että tekijä ei missään tapauksessa ole terroristi, siinä on syynsä (etnis-uskonnollinen tausta). Jos hän olisi ollut etninen Belgialainen, hänet olisi jo liitetty äärioikeistoon ja taas työnnettäisiin kapulaa Timo Soinin kitalakeen ja vaadittaisiin selitystä.
Jälkimmäinen vaihtoehto tapahtui Italian hullun kohdalla. Eipä ollut yllätys, että kotoinen persufobiasta kärsivä lehdistömme kaivoi parin mutkan kautta aasinsillan perussuomalaisiinkin. Italo-etnikko kun oli ollut kansallismielisen Casa Pound -järjestön jäsen, ja kyseisellä lafkalla on yhteys kotimaiseen Kansallinen Vastarinta-porukkaan. Ja siitähän oli helppo vetää esiin taannoinen hakkerivuodon persucausti, jossa paljastui kansanedustaja Juho Eerolan avustajan Ulla Pyysalon k.o. ryhmälle ajattelemattomuuksissaan (ennen Perussuomalaisiin liittymistään) laittama jäsenhakemus.
Kun taannoin kerrottiin Anni Sinnemäen miesystävän Anton Montin yhteyksistä italialaiseen äärivasemmistolaiseen terroristijärjestöön Montin tuttavan, vankilassa istuneen Antonio Negrin kautta, asia kiistettiin, ja yhteyttä pidettiin "kaukaa haettuna". Casserin tai Breivikin yhteys Persuihin on vielä kauempaa haettua, mutta eipä ole samat kriteerit ja standardit käytössä kun on voidaan vetää yhteys persuihin
perjantai 23. lokakuuta 2009
RKP eli Rasistinen KansanPuolue vaatii Suomeen Apartheidia - SFP det Svenno-Fasistiskt Parti krävar Apartheid i Finland
"RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun? RKP shokissa: Suomen- ja ruotsinkieliset samaan kouluun?
RKP:n kaupunginvaltuutetut ovat järkyttyneet Espoossa suunnitelmista siirtää suomen- ja ruotsinkieliset koululaiset samoihin tiloihin.
Ehdotuksen mukaan opetus luokkatiloissa järjestettäisiin omalla äidinkielellä, mutta oppilaat olisivat yhdessä lounastauoilla ja välitunneilla. Tilasiirroksella syntyisi säästöjä.
- Ehdotus järkytti meitä, kertoo kaupunginvaltuutettu Mia Grundström (r.) Hufvudstadsbladetissa.
Grundströmin mukaan samoissa tiloissa toimiminen johtaisi siihen, että ruotsin kieli katoaisi ja kaikista tulisi suomenkielisiä. Grundströmin mukaan kaikki RKP:läiset olivat ehdotuksesta totaalisen järkyttyneitä."
'Oj hur hemskt! Onhan se tosi hirveää, jos kunnon ihmiset, varsinkin lapset, joutuisivat normaaliin kosketukseen ja kanssakäymiseen barbaarista mongerrusta puhuvien finjeeveleiden kanssa! Ja vielä samassa koulussa! Saattavatpa siinä jopa oppia puhumaan suomea, fy fan! Tällöinhän lapset saattavat vaikka alkaa pitää suomalaisia ihan vertaisinaan tavallisina ihmisinä, ja johtaa tulevaisuudessa jopa seka-avioliittoihin, jolloin meidän, germaanis-arjalaisen valloittajakansan, pyhä ja puhdas veri sekoittuisi likaisten ali-ihmis-mongoloidi-finskien kanssa, ja se uhkaisi meidän jo 800 vuotta jatkunutta poliittis-kulttuurista yliherruutta. Kyllä nyt kunnioitettu rasist.. eh, siis oppi-isämme Axel Olof Freudenthal kääntyisi haudassaan, sillä onhan tällainen Aparthei... öö, eikun siis laillisesti ja oikeudenmukaisesti meille kuuluvien ikiaikaisten etuoikeuksien vastustaminen väärin!'
Mutta siis vakavasti puhuen, mitä hittoa noiden rantahurrien päissä oikein liikkuu? Tuollaiset vaatimukset ovat Apartheidia ja siis rasismia puhtaimmillaan! Kirjoitin aiheesta aikaisemmin viime syksynä, ja totesin tuolloin, että "Suomi oli yli 600 vuotta Ruotsin siirtomaa, ja edelleenkin RKP-mafian ja ruotsinkielisen eliitin etuoikeutettu asema heijastelee tätä kolonialistista kulttuuri-imperialismia." Näin on näppylät. RKP vastustaa niin mielellään suuriäänisesti "rasismia" silloin kun kyse on maahanmuutopolitiikan kritiikistä, mutta kun heidän itsensä pitäisi tinkiä privilegiopolitiikastaan ja nöyrtyä normaaliin kanssakäymiseen muita kieliryhmiä edustavien kanssa, niin on eri ääni kellossa.
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Pahin on edessä - Suurpankkeja uhkaa konkurssiaalto
Pitkä pörssilasku on jo syönyt kolmen vuoden kasvun:
"Pörssi hukkasi kolmen vuoden tuotot
Maailman pääpörssit ovat kesän kurssilaskussa painuneet suunnilleen kolmen vuoden takaisille kurssitasoille. Samalla pitkäaikaiset tuotot ovat surkastuneet surkeiksi."
Edessä on todellakin "seitsemän laihaa vuotta". On ennustettu, että laskua on edessä vielä vähintään vuoden 2000 takaiselle tasolle. Itse uskon, että Suomessa ollaan laman jälkeen vielä vuoden -93 viime laman syvimmän tason alapuolella.
Pitkin kevättä nähty talouskasvun hiipuminen on ollut vasta historiallisen suurta romahdusta edeltävä loiva alamäki:
"Suuri pankkikonkurssi uhkaa
Asiantuntija Kenneth Rogoff varoittaa, että Yhdysvalloissa on tulossa suuri pankkikonkurssi lähikuukausina. Maanantaina asuntoluotottajien Fannie Maen ja Freddie Macin osakkeet romahtivat maanantaina.
Sijoittajat hylkäsivät Fannie Maen ja Freddie Macin osakkeet maanantaina. Myyntiaallon sai aikaan sanomalehti Barronsin viikonloppuna julkaisema artikkeli, jonka mukaan Yhdysvaltojen hallituksella ei juuri ole muuta mahdollisuutta kuin kansallistaa Yhdysvaltojen asuntoluototuksen jätit.
[...]
– Pahin globaali talouskriisi on vielä tulossa. Suuri amerikkalainen pankki kaatuu lähikuukausien aikana, IMF:n entinen ekonomisti Kenneth Rogoff sanoi tiistaina.
Rogoff povaa, että keskisuurten pankkien lisäksi kaatuu oikeita jättiläisiä, isoja sijoituspankkeja tai suuria pankkeja.
Rogoff ei usko että Fannie Mae tai Freddie Mac jatkavat toimintaansa ainakaan nykyisessä muodossaan."
Niin, liberaali markkinatalous toimii vain hyvinä aikoina. Kun huonot ajat koittavat, sijoittajat mieluummin sysäävät tappiot veronmaksajien niskaan. Se on sitä kapitalistista kaksinaismoralismia se, eli alkaa "kommunismi" maistua amerikan pojillekin, kun tappiokierre häämöttää.
Pankkikriisi onkin syvenemässä luottolamaksi, eli pian rahaa ei enää ole luvassa edes hyville ja maksukykyisille:
"Pankkikriisi voi revetä luottolamaksi
Tappioiden paisuminen ajaa Yhdysvaltain ja Euroopan pankit yhä suurempiin vaikeuksiin ennen pankkikriisin hellittämistä. Kriisi voi yhä syventyä luottolamaksi, joka sulkisi lainahanat myös hyviltä asiakkailta.
Runsas vuosi sitten alkanut rahoituskriisi on jo kasvattanut pankkien kärsimät tappiot yli 500 miljardin dollarin, eikä pahin välttämättä ole vielä läheskään ohi. Ainakin osake- ja korkomarkkinoiden arvio Yhdysvaltain ja Euroopan pankeista on taas synkentynyt jyrkästi.
Heinäkuun puolivälissä virinnyt toiveikkuus pyyhkiytyi hetkessä olemattomiin ja pankkien noteeraukset osake- ja korkomarkkinoilla painuivat liukkaaseen laskuun, kun sijoittajat säikähtivät asuntorahoitukseen liittyvien luottotappioiden ja arvonalennusten paisumista aiemmin pelättyä suuremmiksi.
Pankkien osakkeet ja velkakirjat suistuivat uusimpaan laskuunsa sen jälkeen, kun Yhdysvaltain suurimpien asuntorahoittajien Fannie Maen ja Freddie Macin mahdollinen kaatuminen liittovaltion omistukseen nousi taas otsikoihin.
Jättimäisten rahoituslaitosten kansallistaminen tietäisi niin osake- kuin korkosijoittajillekin mittavia tappioita. Kyse ei ole ainoastaan Yhdysvaltain, vaan samalla koko maailman suurimmista rahoituslaitoksista, joiden kaatuminen voisi murentaa suuren osan rahoitusmarkkinoilla jäljellä olevista luottamuksen rippeistä.
Kirjanpidon tappiot muuttuvat todellisiksi
Pankkikriisin syvenemistä ja venymistä ovat enteilleet useat suurten amerikkalaispankkien toimet, joilla ne ovat pyrkineet saamaan tappioidensa kasvamista pysähtymään.
Esimerkiksi Merrill Lynch on ilmoittanut myyvänsä asuntorahoitukseen liittyviä arvopapereita miljardien dollareiden tappiolla. Pankki myy alkujaan yli 30 miljardin arvoiseksi arvioimansa erän ABS CDO -papereita 6,7 miljardilla dollarilla ja lisäksi rahoittaa sopimansa kaupan suurimmaksi osaksi itse.
Pelkästään osto- ja myyntihintojen erotuksen perusteella laskien Merrill Lynch myy yli 30 miljardin dollarin sijoituksensa noin 78 prosentin tappiolla. Kauppaan liittyvän rahoitussopimuksen takia pankin tappio voi arvioiden mukaan kasvaa jopa 95-prosenttiseksi.
Markkinoilla Merrillin ilmoitusta on sekä kauhisteltu että kiitelty. Kauppa kasvattaa pankin aiemmin arvioimia tappioita merkittävästi ja samalla se muuttaa pelkät kirjanpidolliset arvonalennukset lopullisiksi tappioiksi.
Merrillin kaupat ovat herättäneet pelkoa muidenkin pankkien toistaiseksi tekemien tappiokirjausten riittämättömyydestä. Samalla tappioiden muuttuminen lopullisiksi on herättänyt varovaista toivoa kriisin pohjasta.
Tappioita jo yli 500 miljardia taalaa
Uutistoimisto Bloombergin kokoamien tietojen mukaan maailman pankit ja arvopaperivälittäjät ovat jo kirjanneet niin sanottuun subprime-kriisiin liittyviä tappioita yhteensä yli 500 miljardia dollaria.
Pankkien osuus tappioista on runsaat 300 miljardia dollaria. Noin puolet pankkien tappioista on yhdysvaltalaisten pankkien kontolla, toisesta puolesta suurin osa rasittaa Euroopan pankkeja.
Pankkien kärsimien tappioiden kasvaminen on herättänyt markkinoilla huolta luottokriisin syvenemisestä ja laajenemisesta koko talouden vitsaukseksi. Luottotappiot ja arvopaperikaupan tappiot syövät täydellä painollaan pankkien pääomia, mikä puolestaan leikkaa keskimäärin kymmenkertaisella painolla pankkien luotonantokykyä.
Tappioissa voi olla luottolaman siemen
Pankeilla on karkeasti pelkistäen vain kaksi vaihtoehtoista keinoa vakavaraisuutensa säilyttämiseen, kun tappiot syövät niiden omia pääomia. Ne voivat supistaa luotonantoaan ja sijoituksiaan keskimäärin kymmenellä dollarilla (tai eurolla) jokaista tappioihin sulanutta yhtä dollaria (tai euroa) kohti. Tai ne voivat yrittää hankkia tappioiden verran uutta pääomaa.
Toistaiseksi pankit ovat tasapainoilleet parhaansa mukaan tekemällä kumpaakin, ne ovat kiristäneet luotonantoaan ja hankkineet uutta pääomaa Lähi- ja Kaukoidän valtioiden sijoitusrahastoja myöten.
Uutta pääomaa ei ole kuitenkaan kertynyt läheskään samassa tahdissa tappioiden kanssa. Bloombergin kokoamien tietojen perusteella pankit ovat viime vuoden puolivälin jälkeen onnistuneet houkuttelemaan rahoittajilta uutta omaa pääomaa vajaat 400 miljardia dollaria.
Tappioiden ja uuden pääoman ero on siis yli sata miljardia. Keskimääräisellä kymmenen prosentin vakavaraisuudella erotus merkitsee karkeasti tuhannen miljardin dollarin kutistusta pankkien luotonantokyvyssä.
Tappioiden kasvaminen ja uuden pääoman hupeneminen voi pahimmillaan laukaista koko taloutta tuntuvasti jarruttavan luottolaman, jossa pankit eivät kykene enää rahoittamaan hyviäkään asiakkaitaan.
Pankkikriisin loppua ei näy
Rahoituskriisi on nyt riepotellut maailman pankkien lisäksi useimpia maailman osake- ja korkosijoittajia jo noin 13 kuukautta. Tähänastisen keston ja toistaiseksi kertyneiden tappioiden perusteella tämänkertaista pankkikriisiä voi jo luonnehtia kohtalaiseksi tai jopa navakaksi.
Ainakaan vielä tätä pankkikriisiä ei voi vakavissaan luonnehtia kaikkien aikojen pankkikriisiksi tai edes pahimmaksi pankkikriisiksi sitten 1930-luvun lamavuosien. Mutta toisaalta tämä kriisi on tuskin vielä paisunut pahimpiin mittoihinsa. [...]
Toinen todennäköisesti kriisin hellittämiseksi välttämätön virstanpylväs on BCA:n mukaan jonkinlainen verovaroin toteutettava roskapankki. Liittovaltio laukaisi 1990-luvun alun säästöpankkikriisin (Savings and Loan -kriisi) eristämällä pääasiassa kiinteistöihin liittyneitä ongelmaluottoja varta vasten perustettuun roskapankkiin (Resolution Trust Corporation). Vastaava voi tälläkin kerralla olla tarpeen luottomarkkinoiden avittamiseksi vauhtiin."
Niin, Merrill Lynch, joka osti viime vuodenvaihteessa konkurssia odottavat kilpailijansa Bear Stearnsin, on käytännössä konkurssin partaalla oleva roskapankki. Samoin puolijulkiset Fannie Mae ja Freddie Mac. Miten on, jos valtiovalta kansallistaa molemmat FM:t, ja Merrilliä uhkaa konkurssi, ottaako valtio myös Merrilin syliinsä?
Joka tapauksessa FM:ien tarvitsema yli 100 miljardin pääomanlisäys on niille tällä hetkellä mahdotonta saada, joten valtiollistaminen lienee edessä:
"USA:n asuntoluottojätit Fannie Mae ja Freddie Mac tarvitsevat selviytyäkseen ainakin 100 miljardin dollarin lisäpääomat. Analyytikkoarvioista kertoi sanomalehti New York Post keskiviikkona.
Fannie Maen ja Freddie Macin tappiot käyvät sen verran raskaiksi, että niiden pitää hakea lisää pääomia. New York Postin mukaan 100 miljardin dollarin urakka on näissä markkinaoloissa liian raskas. [...]
- Maksamatta jäävien asuntolainojen määrä kasvaa ja kotien pakkohuutokaupat yleistyvät. Fannien ja Freddien olo käy koko ajan tukalammaksi, Morningstarin analyytikko Erin Swanson sanoo. [...]
Sijoittajat tulkitsevat yleisesti, että asuntolainajätit päätyvät valtiovarainministeriön kontrolliin. Tiistaina suuret sijoittajat karttoivat Fannien ja Freddien rahoittamista: niiden rahoituskustannukset ovat korkeimmillaan kymmeneen vuoteen.
Kyseessä ovat valtavat summat rahaa. Fannien ja Freddien vastuulla on noin 5 300 miljardin dollarin asuntolainapotti. Se on yli 40 prosenttia USA:n kaikista asuntolainoista."
Eli roskapankkihan siitä on tulossa...
torstai 20. syyskuuta 2007
Rasismi on monopolisoitu
Tämä tarkoittaa sitä, että nykyistä yhteiskuntamme ideologista hegemoniaa ylläpitävät poliittiset ja valtiolliset tahot, erityisesti liberaalit ja vasemmisto, eivät suinkaan vastusta kaikkea rasismia kuten väittävät, vaan tuomitsevat sen vain silloin kun se edistää heidän poliittisia päämääriään.
Käytännössä tämä merkitsee sitä, että jos johonkin eurooppalaiseen etnisesti kantaväestöön kuuluva henkilön tai henkilöryhmän lakisääteiset oikeudet joutuvat vastakkain etniseen vähemmistöön kuuluvan henkilön tai ryhmän kanssa, kantaväestön oikeuksista tingitään vähemmistöön kuuluvan eduksi. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyisen vasemmistolaisen ja liberaalisen aateilmaston periaatteet sisäistänyt yhteiskunnallinen taho tai viranomainen suosii maahanmuuttajaa tai vähemmistöön kuuluvaa henkilö kantaväestöön kuuluvan kustannuksella.
Eli suomeksi sanottuna ihonvärillä on väliä ja laki ei ole kaikille sama. Moni työtön tai vähäosainen suomalainen on joutunut huomaamaan sosiaalitoimiston tai Kansaneläkelaitoksen luukulla, että vähemmistön edustaja on saanut huonommilla perusteilla samat tai paremmat etuudet kuin hän, tai että kaupungin vuokra-asuntoa jonotettaessa maahanmuuttajalle on myönnetty etuajo-oikeus asuntojonossa.
Kun etnisesti kantaväestöön kuuluva joutuu yhteiskunnassa etnisen syrjinnän eli rasismin kohteeksi, sitä ei tuomita rasismiksi. Jos taas joku maahanmuuttaja- tai muuhun kuin etniseen valtaenemmistöön kuuluva henkilö tai taho joutuu etnisen syrjinnän kohteeksi, niin se tuomitaan kyllä suureen ääneen rasismiksi. Syyttävä sormi osoittaa implisiittisesti enemmistöä ja etnisen kantaväestön edustajia vastaan, muttei juuri koskaan tai vain ani harvoin vähemmistöä kohtaan.
Politiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa ne tahot, jotka kaikkein suurimmalla äänellä rasismin tuomitsevat ja ovat sitä kovimmalla mediahypetyksellä vastustamassa, eivät pelkästään vaikene etnisiä kantaväestöjä kohtaan suunnatusta rasismista, vaan vieläpä itse syyllistyvät tällaiseen rasismiin. Tämä rasistinen kaksinaismoralismi on mennyt niin pitkälle, että kaikenlainen maahanmuuttoon tai maahanmuuttajaryhmiin kohdistuva kritiikki tuomitaan rasismiksi jo etukäteen, kuuntelematta sitä mihin kritiikki perustuu.
Eli poliittisen vasemmiston ja liberaalien piirissä syyllistytään todella usein ennakkoluuloiseen tuomitsemiseen, eli rasismiin, joka ei perustu tosiasioihin, vaan omista poliittisista ennakkoluuloista johtuvaan ideologiseen sokeuteen, mikä on naurettavan kaksinaismoralistista, sillä juuri siitä vasemmisto ja liberaalit suureen ääneen tykkäävät syyttää poliittista oikeistoa ja konservatiiveja.
Rasismi ja ennakkoluulot kukkivat pahasti niissä tahoissa, jotka sitä väittävät kovimmin vastustavansa.
(EDIT 7.7.2008)
Lisäys:
Samat sanat ja ilmaisut, jotka eivät itsessään ilmaise mitenkään rasismia, voidaan tulkita rasistisiksi jos niin halutaan, ja jos ne sanoo henkilö, joka on jo leimattu rasistiksi (jolloin hänen sanomisiaan aletaan tulkita "rasisti"-lasien läpi).
Esim. jos ”Maila-Kaarina” sanoo, että "Suomen maahanmuuttopolitiikka on kieroa ja epäonnistunutta", niin kaikki nyökyttelee. Jos saman sanoo keskustalainen ministeri, suhtaudutaan jo varauksellisemmin ja kysellään jo alta kulmain että "Mitä tarkoitatte?". Jos saman sanoo J. Halla-Aho tai Olavi Mäenpää, niin johan aletaan heiluttamaan rasisti-korttia ja puhaltamaan pilliin. Näin kävi myös Tatu Vanhasen kohdalla.
Tyyppiesimerkki myös tapaus ravintolasta, joka mainosti, että: "Maksamme veromme, kaikki työntekijät ovat valkoihoisia suomalaisia, ja ruoka on varmasti puhdasta", niin mainos kiellettiin ja nousi kohu rasismista. Jos Intialainen ravintola olisi mainostanut että: "Maksamme veromme, kaikki työntekijät ovat intialaisia ja ruoka on puhdasta", kukaan ei olisi puuttunut asiaan, vaan olisi ajateltu, että hyvä hyvä..
Eli valkoisen ihmisen etnisyyden ja tähän etnisyyteen liittettyjen positiivisten ennakkoluulojen mainostaminen (edellä mainitussa esimerkissä 'ahkeruus', 'huolellisuus') on kielletty, koska "rasisti-laseja" käyttävän mielestä mainostaja tällöin vihjaa, että muiden etnisyyksien edustajien kohdalla olisi muka automaattisesti toisin. Jos taas vähemmistön kohdalla mainostetaan kyseiseen vähemmistöön liitettyjä positiivisia ennakkoluuloja, niin sitä ei koeta ongelmaksi, vaikka senkin voisi tasapuolisuuden (jos halua olisi) nimessä tulkita siten, että enemmistön edustajat eivät näitä ominaisuuksia jaa.
Kyse on ideologisesta pelistä ja sellaisten merkitysten luomisesta sanoihin ja niiden väliin, joita siellä ei itsessään ole. Tällainen ”kielipoliittinen” orwellilaiselle newspeakille perustuva kielipeli on liberaalivasemmistolaista vallankäyttöä veemäisimmillään.