Syyt, miksi USA ei hyökkää Iraniin - Ennusteita Lähi-itään

Uskaltaudun taas rohkeasti laatimaan ennusteen:

USA:n hyökkäystä Irania tai Syyriaa vastaan ei tule - ainakaan vielä. Sen sijaan saatamme nähdä lähiaikoina karuja uutisia Syyriasta.

Väitän näin siitä syystä, että USA ja länsi eivät todellisuudessa halua pelata niin kovilla panoksilla pelissä, jossa on liikaa riskejä ja paljon hävittävää. Lännen hyökkäyksen tullen sota ei välttämättä rajoittuisi vain Lähi-itään.

Peruste 1: Kiina on antanut korkea-arvoisten pääesikuntakenraalien ja poliitikkojen johdolla useaan otteeseen varsin kovasanaisia lausuntoja, mm. "Emme tule epäröimään puolustaessamme Irania, vaikka se johtaisi Kolmanteen Maailmansotaan".

Iran on kiinalle yhtä tärkeä, kuin Saudi-Arabia on USA:lle. Kiina tarvitsee välttämättä Iranin öljyn ja tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin sen kaasua. Kiinalaiset eivät turhaan kovasanaisesti louskuta leukojaan. He eivät aio menettää kasvojaan. He ovat tosissaan. Tästä kertoo sekin, että itse maan johtaja Hu Jintao antoi joulukuussa laivastolle ja merivoimille käskyn "Valmistautua sotaan". USA tietää Kiinan olevan tosissaan, ja että Kiina reagoisi sotilaallisesti jos USA hyökkää Iraniin. Vastaukseana Kiina voisi esimerkiksi antaa tilanteen Taiwanin ja Korean suhteen revetä avoimeksi sodaksi. Siitä johtuu USA:n kiireellinen strateginen resurssien painopisteen muutos: Vetäytyminen Afganistanista ja keskittyminen Tyynellemerelle (Lähi-idän ohella).

Peruste 2: Venäjä teki 2007 salaisen sotilasliiton Iranin ja Syyrian kanssa, ja Israelilaislähteen mukaan osana pakettiin kuului Moskovan antamat salaiset turvatakuut näille maille.

Venäjällä ei ole varaa antaa periksi asiassa. Jos on pakko, Syyriasta voidaan vetäytyä, kovalla hinnalla, mutta Irania Venäjä ei jätä. Strategisesti ja geopoliittisesti se on yhtä mahdottomuus kuin Ukrainan tai Georgian NATO-jäsenyys. Venäjä on tosissaan satsannut sotilasapua Syyriaan, mutta ennen kaikkea se on valmis tarjoamaan sitä Iranille.

Iran on Kiinalle ja Venäjälle strategisesti ja taloudellisesti tärkein liittolainen Lähi-Idässä. Tämä johtuu näiden suurvaltojen energiapoliittisista ja turvallisuuspoliittisista asetelmista. Syyrian suhteen tilanne on toinen. Kiinalle Syyria ei ole kovin tärkeä, se on vain välillisesti tärkeä liittolaisten Iranin ja Venäjän takia, sillä Syyrialla on mitä suurin merkitys Iranille, ja melko suuri Venäjälle.

Venäjälle Syyria on tärkeä. Se on maan viimeinen strateginen liittolainen läntisessä Lähi-idässä, varsinkin koska se tarjoaa Venäjän laivastolle tukikohdan Välimerellä. Kuitenkin, jos oikein kova paikka tulee, Venäjä on nähdäkseni valmis vetäytymään Syyriasta, mutta vain kovalla hinnalla.

Jos USA tai sen liittolaiset hyökkäävät Syyriaan avoimesti ulkoapäin, Iran julistaisi Syyrian kanssa tekemänsä liiton mukaisesti sodan hyökkääjälle, ja sota leviäisi välittömästi Persianlahdelle sekä koko Lähi-idän laajuiseksi. Koska hyökkäys ei suoraan kohdistunut ensin Iraniin, Kiina voisi jättää vastaamatta avoimesti sotilaallisin toimin menettämättä kasvojaan. Sen sijaan se toimittaisi massiivista ase- ja muuta apua. Venäjän sotilaallinen vastaus Syyrian tilanteeseen voisi kovista puheista huolimatta jäädä myös massiiviseen aseapuun ja "vapaaehtoisjoukkojen" lähettämiseen avuksi. Samoin myös Iranille se antaisi massiivista ase-, tiedustelu-, ja muuta apua.

Peruste 3: Vaikka länsi ja Israel pystyvät kyllä pommittamaan Syyrian kivikaudelle ja Iranin ydinlaitokset pikkelssiksi, sodan seuraukset olisivat silti lännelle erittäin epämiellyttävät: Öljyn hinna pysyvä nousu, entistä syvempi lama ja uusi Kylmä Sota.

Laajin seuraus olisi öljyn hinnan pitempiaikainen, mahdollisesti pysyvä, roima nousu ja entistä syvempi talouslama. Lisäksi tulisi varsin kinkkinen strateginen tilanteenmuutos: Venäjän, Kiinan ja Iranin välisen liittouman syveneminen. Jouduttuaan vetäytymään Syyriasta Venäjä, ja mahdollisesti Kiinakin, tekisivät laajamittaisen ja julkisen sotilasliiton Iranin kanssa.

Luultavasti Iran otettaisiin täysjäseneksi SCO-maiden sotilasliittoon, CSTO:hon. Seuraus olisi, että yksi tai kaksi ydinasevaltaa antaisi turvatakuut Iranille, ja lännellä ei tämän jälkeen olisi enää mitään asiaa Iranin kimppuun. Uuden "kylmän sodan" raja menisi sen jälkeen Kaukasukselta Persian lahdelle ja Beringin salmesta Korean kautta Keltaiselle merelle.

Tilanne on muuttunut muutenkin: Pakistan on tehnyt syvälle meneviä sotilas- ja liittosopimuksia Kiinan kanssa. Pakistan on avoimesti vaihtamassa kumppanuutensa USA:n kanssa Kiinaan. USA:n pääsy Afganistaniin ja Keski-Aasian energiavaroihin on joka tapauksessa käytännössä suljettu.

Ja SCO eli Shanghai Cooperative Organization on laajentumassa ja syventymässä. Venäjä, joka aiemmin vastusti, Intian painostuksen vuoksi, Pakistanin täysjäsenyyttä SCO:ssa, näyttää nyt maalle kiireellä vihreää valoa. Vastaavasti Kiina, joka aiemmin torppasi Iranin täysjäsenyyden järjestössä Venäjän Pakistan-vastustuksen vuoksi, näyttää nyt Iranille vihreää valoa. Luultavasti näin mottiin jäävälle Intialle jää tässä pelissä USA:n tärkeimmän liittolaisen osa Etelä-Aasiassa.

Eli:

1. Koska USA:n tai NATO:n hyökkäys Irania vastaan johtaisi avoimeen konfliktiin ja lännen ja SCO-maiden välillä, hyökkäystä ei luultavasti tule.

1.2 Sen sijaan voi tulla lännen taustalta tukeman Israelin voimainkoetus Syyriaa, Irania ja niiden liittolaisia vastaan.
-USA voi "katsoa sormien läpi" Israelin iskut Iranin ydinlaitoksiin sekä sotilaskohteisiin, ja käydä sen välityksellä proxy-sotaa Irania ja Syyriaa vastaan, antautumatta kuitenkaa avoimeen konfliktiin Venäjän tai Kiinan kanssa. Vastaavasti Iran kävisi pääasiassa sotaa Israelia vastaan lähinnä ohjuksin sekä Syyrian, Hizbollahin ja Hamasin välityksellä, pääsemättä suoraan Israeliin käsiksi. Iranin sotavoimat olisi pääasiassa sidottu Persian lahdelle "kylmän rauhan pattitilanteeseen" USA:n ja sen muiden liittolaisten kanssa. Sotatantereena olisi Iranin ilmatila, Syyria, Libanon ja Gaza.

1.3 Sodan seurauksena Israel luultavasti työntäisi (epävirallisia) rajojaan pohjoisemmaksi Libanonissa ja Golanilla.
-Luultavasti Israel tekee loppuun sen, mitä sillä jäi kesken Libanonin ja Gazan operaatioissa, eli siivoaa Hizbollahin ja Hamasin pois kiusaamasta.

1.4: USA ei halua sodan alkavan ainakaan vielä, johtuen USA:n vaaleista ja yleisestä taloustilanteesta
-Koska luvassa ei olisi Obaman hallinnolle nopeaa ja helppoa voittoa, menee luultavasti ainakin ensi vuoteen.


2. Koska länsivaltojen avoin sotilaoperaatio Syyriassa johtaisi sodan leviämiseen Persian lahdelle Iranin sodanjulistuksen takia, länsivallat eivät tule avoimesti hyökkäämään Syyriaan.

2.1 Sen sijaan Syyriaan solutetaan "vastarintataistelijoita" (eli CIA:n masinoimaa Al-Qaidaa) ja koitetaan tehdä kaikki mahdollinen, jotta Assadin hallinto kaatuisi.

2.2 Veikkaan, että Syyria romahtaa sisällisotaan ja maa hajoaa luultavasti kahtia.
-On luultavaa, että Assad pitää pintansa Damaskuksessa, mutta Homs ja Länsi- sekä Pohjois-Syyria lohkeavat toiselle puolelle. Tällä puolen vahvimmaksi valtatekijäksi nousnee ääri-islamilainen salafistiliike. Syyrian pilkkoutuminen ja heikkeneminen palvelee lyhyellä tähtäimellä USA:n etua ja Israelin etua.

Muita veikkauksia:

3. Irakin sisällissota ja hajoaminen kolmeen osaan, viimeistään vuosikymmenen loppupuolella, Iranin ja USA:n tapellessa vaikutusvallasta maassa
- Irakin sisällissota. Tämä on jo varsin yleinen veikkaus. Kurdialue, Shiialainen Etelä-Iran ja maan sunnalainen keski- ja länsiosa muodostavat tulevaisuudessa kolme eri valtiota. Kurdialue voi joutua Turkin saappaan alle ja Etelä-Irak Iranin vasalliksi.

4. Ennustan, että syyrian, romahtaessa Arabian kevät levottomuuksineen leviää myös Jordaniaan
- Miltä kuulostaisi islamistihallinto Ammanissa?

5. Iran tulee saamaan ydinaseen, mahdollisesti jo tänä vuonna, ja Israel tyytyy iskemisen sijasta USA:n turvatakuisiin
- Israel satsaa rajusti ohjustentorjuntaohjuksiin, varoitusjärjestelmiin, jne. ja julistautuu virallisesti itsekin ydinasevaltioksi (ja sijoittaa mahdollisesti ydinaseensa sukellusveneisiin saadakseen uskottavan vastaisku-uhan). Asetelma Lähi-idässä kiristyy, mutta Iran ei uhittelustaan huolimatta riskeeraa ydinsodalla.

Lopuksi ja entä jos

Sodan jälkeen, kun riski suorasta ja välittömästä sodan osapuoleksi joutumisesta on ohi, Venäjä - ja mahdollisesti myös Kiina - tulevat antamaan Iranille turvatakuut, ja kaikki tulee aiemmin kerrotulla tavalla johtamaan SCO-maiden globaalin aseman vahvistumiseen. Joka tapauksessa lännellä ei tule enää vastaisuudessa olemaan sanansijaa Keski-Aasian asioihin.

Olen jo aiemmin ennustanut, että vaikkei mitään sotaa tulisi, johtaa kehitys suhteellisen nopeasti USA:n ja lännen maailmanlaajuisen ylivalta-aseman nopeaan loppumiseen, viimeistään kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen.

Tästä johtuen on yksi villi kortti: USA kyllä tajuaa, että sillä alkaa sulkeutua strateginen ikkuna puuttua asioihin, ja Washingtonissa saatetaan ajatella, että "nyt tai ei enää koskaan".

Kun on puhuttu, että Iran on ajettu ahtaalle, ja että "epätoivoinen hallinto voi tehdä epätoivoisia tekoja", niin ehkäpä onkin syytä kääntää katse Atlantin taakse, ja miettiä mitä USA on valmis yrittämään. Pääsy Iranin öljykentille kun saattaisi ostaa USA:lle lisäaikaa planeetan ainoana supervaltana.

--------
----------------

P.S. Venäjä on ilmoittanut, että "Hyökkäys Teheraniin on hyökkäys Moskovaan".

USA:n ja Pakistanin välirikko - Afganistanin sodan loppu ja USA:n vetäytyminen Keski-Aasiasta

USA:n ja Pakistanin välit ovat huonontuneet ohi sen pisteen, josta olisi voinut olla enää paluuta. Pakistan on sulkenut ja sulkemassa lopullisesti maan kautta Afganistaniin menevät USA:n huoltoreitit.

"Pakistani Interior Minister Rehman Malik on Sunday said that the supply of NATO has not been suspended; rather, it has been stopped permanently. Addressing the National Crisis Management Cell of Ministry of Interior, he strongly condemned the “accidental killing” of 24 Pakistani troops by NATO aircraft, which has prompted an angry response from Pakistan, further chilled the already volatile Pakistan-U.S. relations and dimmed any prospect of mutual trust."

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että Afganistanin sota loppuu - hyvin pian.

Afganistanin operaation huollosta puolet kulkee maareittejä Pakistanin kautta, koska se on edullisempaa kuin ilmasilta. Erityisen tärkeä pääreitti oli nyt Pakistanin sulkema Khyberin sola. Jos USA/NATO siirtää kaiken huoltonsa ilmasillalle, sodan kustannukset nousevat sellaisiin mittoihin, että sen jatkaminen on mahdotonta ilman puolustusbudjetin paisuttamista tai vaihtoehtoisesti niiden uudelleen kohdentamista.

Jälkimmäinen tarkoittaisi sitä, että USA joutuisi säästämään voimakkaasti jostain muualta, ja se heikentäisi sen sotilaallista kokonaisiskuvoimaa. Ja siihen USA:lla ei olisi nyt varaa. Tällöin paljon mainostettu "paluu Tyynelle merelle ja Itä-Aasiaan", eli joukkojen sijoittaminen ja keskittäminen Tyynenmeren alueelle jäisi silloin paljon suppeammaksi kuin on kaavailtu.

Siksi Afganistanin operaatiota odottaa hyvin pian voimakas supistaminen eli puhumme vetäytymisen aloittamisesta. Eli USA/NATO käytännössä vie pääosan joukoistaan pois Afganistanista. Se on pakkorako.

Mutta koska se ei halua Afganistanista "uutta media-Vietnamia", on tämä strateginen tappio ja karkuun lähtö - joka käytännössä tarkoittaa USA:n taholta Keski-Aasian alueen tunnustamista Kiinan ja Venäjän takapihaksi - naamioitava taktiseksi vetäytymiseksi ja vallansiirroksi Afgaaneille.

Vetäytymisen seurauksena on nimittäin vain ajan kysymys kun USA joutuu luopumaan intresseistään myös lähivuosina Venäjän kanssa Euraasian unioniin liittyvissä Turkmenistanissa, Tadzhikistanissa, Uzbekistanissa. Mutta ennen kaikkea välirikko Pakistanin kanssa on se, mikä sulkee USA:lta lopullisesti pääsyn Keski-Aasiaan.

Käytännössä tämä myös merkitsee Talebanin voiton tunnustamista, sillä Karzain nukkehallinto pysyy maassa pystyssä vain niin kauan kuin NATO-joukot ovat maassa ja lännen korruptioraha virtaa sen pystyssä pitämiseksi.

Lähdettiin soitellen sotaan, vetäydytään vähin äänin. Ja tämän vetäytymisen nolouden vähentämiseksi on odotettavissa medioissa kovaääninen mediaorkesteri sotilaallisten resurssien ja joukkojen Tyynelle merelle keskittämisestä.

Tämä tietenkin johtaa vastakkainasetteluun ja kilpavarusteluun Kiinan kanssa. Ja toisin kuin USA luulee, Kiinalle se passaa erittäin hyvin. Maailman kirjat ovat nimittäin kääntyneet niin, että Kiinalla on varaa nostaa puolustusmenojaan reippaasti, USA:lla taas on poliittis-taloudellinen katto tulossa vastaan.

Mitä enemmän USA pistää tiukalla olevia varojaan puolustukseen, sitä hankalammaksi tilanne muuttuu USA:n hallitukselle ja sitä enemmän maa heikkenee kansantaloudellisesti. Näin varsinkin kun edessä on suuri lama, mikä entisestään nostaa paineita budjettileikkauksille ja supistuksille. Piste, jossa amerikkalainen war-fare-state kasvatti kansantaloutta on jo ohitettu.

On muutenkin vain ajan kysymys, milloin USA joutuu myöntämään, ettei se ole enää planeetan johtava supervalta. Muodostuva Euraasian Unioni, sen olemassaoleva sotilasliitto CSTO ja Venäjän sekä Kiinan ja Keski-Aasian maiden yhteinen Shanghai Cooperative Organization, muodostavat yhdessä pian poolin, joka vähintäänkin tasapainottaa USA:n vallan maailmassa. Oman arvioni mukaan tämä tapahtuu viimeistään kuluvan vuosikymmenen puolivälissä.


---------------------------------
[Edit 16.12. Kiinan laivaston vara-amiraali ja tunnettu sotilaskommentaattori Zhang Zhaozhong varoitti joulukuun alussa, että “Kiina ei epäröi suojella Irania vaikka seuraus olisi Kolmas Maailmansota,”.]

"Pahan Akseli" on laajentunut - Milloinkahan USA tunnustaa tilanteen?

Viimeisten vuosien aikana Venäjä ja Kiina ovat aktiivisesti rakentaneet itselleen kaupallista ja sotilaallista liittokuntaa sekä maailmanlaajuista strategista yhteistyöverkostoa.

(Kuva: CSTO logo)

Suomalainen media on enempi ja vähempi vaiennut siitä tosiasiasta, että NATO:lla on jo vastassaan uusi itäinen sotilasliitto; Collective Security Treaty Organization eli CSTO. CSTO perustettiin jo vuonna 2003 lähinnä vanhojen IVY-maiden uudeksi sotilasliitoksi, ja sitä johti Venäjä. Vuonna 2006 liitto käytännössä laajeni, sillä Venäjä ja Kiina perustivat Shanghai Cooperative Organizationin, yhteisen euraasialaisen strategisen talous- ja sotilasyhteistyöliiton, jonka jäsenmaihin kuuluvat CSTO-maat ja Kiina, sekä seurantajäseninä Iran, Pakistan ja Intia. CSTO on siitä asti toiminut tiiviissä sotilaallisessa yhteistyössä SCO:n, eli käytännössä Kiinan, kanssa. Arvellaan, että Iran ja Pakistan saattaisivat lähiaikoina liittyä liiton varsinaisiksi jäseniksi.

SCO:n tarkoitus on ennen muuta varmistaa, että USA liittolaisineen pystytään pitämään irti Sisä-Aasian energiavaroista. Liiton taloudelliset yhteistyösopimukset on solmittu lähinnä Venäjän, Kiinan, Iranin ja Keski-Aasian maiden välillä, ja koskevat yhteistyötä alueen luonnonvarojen, varsinkin öljyn ja kaasun, hyödyntämisessä. Linkki

Vuonna 2006 SCO/CSTO piti laajat sotaharjoitukset Uralilla, Kauko-Idässä ja Keski-Aasiassa. Se oli ensimmäinen kerta kun kiinalaiset sotilaat harjoittelivat laajassa mitassa sotatoimia maansa rajojen ulkopuolella. Harjoitukseen osallistui kymmeniä tuhansia sotilaita Kiinasta, Venäjältä, Uzbekistanista, Kazakstanista ja Armeniasta. Liitolla on samantapaiset yhteiset sotilaalliset johto-, komento-, viestintä- yhteistyöelimet kuin Natolla, ja mikäli tilanne vaatii, ne otetaan käyttöön.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani CSTO pitää vuosittaista sotaharjoitustaan Armeniassa. Tämä on Venäjän vastaveto USA:n ja Georgian käynnissä oleville yhteisille harjoituksille. Viesti on siis selvä; kaksi sotilasliittoa esittelee Kaukasuksella voimiaan.

SCO on laajentanut Venäjän ja Kiinan toimesta valtaansa myös muualle maailmaan. Iran, Venezuela Venäjä ja Valko-Venäjä ovat tiivistäneet viime vuosina kaupallista ja sotilaallista yhteistyötään. Venäläiset ja valkovenäläiset yhtiöt ovat tehneet sopimuksia Venezuelan kanssa sen öljy- ja kaasuvarojen hyödyntämisestä. Maat ovat myös tehneet mittavia keskinäisiä asekauppoja Venäjästä ja Valko-Venäjästä on tullut Iranin ja Venezuelan tärkeimpiä sotilaallisia yhteistyökumppaneita. Ja kuten vasta Kirjoitin, on Venäjä kasvattamassa vaikutusvaltaansa Pohjois-Afrikassa.

Kiina ja Iran taas ovat laajentaneet jalansijaansa Itä- ja Etelä-Afrikassa. Kiinasta on tullut mm. Sudanin ja Zimbabwen tärkein taloudellinen ja poliittinen tukija, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että SCO:n sisällä Venäjä ja Kiina näyttävät jakaneen Afrikan keskinäisiin etupiireihin; Venäläisyhtiöt toimivat Pohjois-Afrikassa, Kiinalaiset Itä- ja Etelä-Afrikassa, Iranin tukiessa molempia.

Jos siis USA:n näkökulmasta asiaa katsotaan, niin "Pahan Akseli" nimeä voitaisiin käyttää Venäjän-Kiinan liitosta, ja heidän yhteistyökumppaneistaan. On siis perustettu uusi "Varsovan liitto" eli SCO/CSTO, ja se on ulottanut jo valtansa Euraasian mantereen ohella Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan.

Milloinkahan länsimedia ja ennen kaikkea länsimaiset poliitikot tunnustavat tilanteen muuttuneen?

Venäjän energiamahti ja Gazpromin maailmanvalloitus - Peli maailman energiavarojen hallinnasta kovenee

Geopoliittinen peli maailman energiavarojen hallinnasta kovenee. Toissa viikolla USA teki sopimuksen Tsekin hallituksen kanssa torjuntaohjusten tutka-aseman rakentamisesta Tsekkeihin, vaikka Venäjä oli vedonnut USA:han G8 kokouksessa Japanissa, että USA pidättäytyisi hankeesta. Venäjä varoitti, että mikäli hanke etenee, maa on pakotettu vastaamaan tähän sotilaalliseen uhkaan. Osin tästä syystä Venäjä ilmoitti, että maan laivasto aloittaa ensi kerran sitten NL:n hajoamisen jälkeen partioinnin arktisilla vesialueilla. Syy tällaiseen voimapolitiikan osoittamiseen on kilpailu arktisen alueen energiavaroista. Venäjä suunnittelee myös pitkän matkan pommikoneiden sijoittamista Kuubaan vastavetona USA:n ohjuspuolustushankkeelle.


Peli enegiavarojen hallinnasta on kiihtynyt pitkin viime talvea. Huhtikuussa Medvedev heti ensi töikseen presidenttinä käski saattaa päätökseen ensimmäisen vaiheen Itä-Siperian - Tyynenemeren öljyputkesta (Eastern Siberia Pacific Oil Pipeline - ESPO) vuoden 2009 loppuun mennessä. Suunnitelmana on, että vuonna 2020 Aasian-Tyynenmeren alueelle menisi kolmasosa Venäjän öljyviennistä. Tällä hetkellä Venäjä vie itään vain 3% öljystään. Kaiken kaikkiaan vireillä on ainakin kolme kaasu- ja öljyputkihanketta (Kazakstanin, Mongolian ja Mantshurian läpi), joiden tarkoituksena on kääntää huomattava osa Venäjän energiavaroista virtaamaan Kiinan ja Itä-Aasian markkinoille. Hankkeiden tarkoituksena on tasapainottaa Venäjän riippuvuutta läntisistä energiamarkkinoista ja lisätä geopoliittista ja energiapoliittista pelivaraa.

Venäjä vahvistaa otettaan Keski-Aasiassa ja Afrikassa

Heinäkuun alussa Medvedev teki diplomaattisen kierroksen Kaspianmeren alueelle; Azerbaidzaniin, Turkmenistaniin ja Kazakhstaniin. Bakussa hän teki hämmästyttävän tarjoukset, että Venäjä on valmis ostamaan koko Azerbaijanin tuottaman kaasun markkinahintaan. Ashgabatissa hän taas varmisti Turkmenistanin sitoutumisen Keski-Aasian öljyputken modernisointiin ja uuden rannikolla kulkevan Kaspian öljyputken rakentamiseen. Medvedev onnistui näin peittoamaan europpalaiset ja amerikkalaiset kilpailijat kamppailussa Turkmenistanin kaasuvaroista. Lisäksi hän varmisti ettei Turkmenistanin ja Kazakstanin kaasu kulje Venäjän ohi. Mutta se mikä on todella saanut Bushin hallinnon kuohuksiin on Gazpromin dramaattinen vyöry Afrikkaan.

Gazprom julkisti äskettäin suunnitelman rakentaa kaasuputki Välimeren poikki Libyan maakaasun kuljettamiseksi Eurooppaan. Yhtiö onnistui keväällä saamaan Putinin valtiovierailun myötä sopimuksella hallintaansa koko Libyan kaasun, öljyn ja nesteytetyn maakaasun viennin Eurooppaan ja USA:han. Huolimatta siitä, että länsi poisti Libyalle asettamiaan talouspakotteita suostutellakseen maan lännen leiriin, Putin vei vierailullaan ja sopimuksellaan potin USA:n ja Euroopan nenän edestä.

Gazprom aikoo myös ostaa pumppausoikeuksia Nigeriasta ja suunnittelee kaasuputken rakentamista Saharan poikki Algeriaan, jonka kanssa yhtiö aikoo neuvotella sopimuksen kaasun yhteismarkkinoinnista Eurooppaan. Uusimpien afrikkalaisten aluevaltaustensa myötä Gazprom aikoo saada pääsyn USA:n markkinoille nestemäisen maakaasun markkinoiden kautta. Läntiset yhtiöt, jotka ovat tähän asti pitäneet Afrikkaa omana leikkikenttänään, joutuvat nyt kilpailemaan alueella Gazpromin kanssa.

Euroopan vastaus tähän oli äskettäinen Sarkozyn käynnistämä hanke EU:n ja välimeren maiden yhteistyön lisäämiseksi ja ehdotus Välimeren Unionista. Hanke on yksi Ranskan EU-puheenjohtajuuskauden pääkohdista, ja on osa Ranskan ja Euroopan pyrkimystä lisätä vaikutusvaltaansa Pohjois-Afrikassa ja Välimeren itäosissa. Osana tätä projektia on pyrkimys löytää ratkaisu myös Lähi-Idän konfliktiin.

Amerikkalaiset sen sijaan suivaantuivat ja varmistivat kostoksi, etteivät venäläiset yhtiöt pääse käsiksi Irakin öljyyn. Vaikka helmikuussa Venäjä oli antanut Irakille anteeksi 12 miljardin edestä Saddamin hallinnon aikaisia velkoja varmistaakseen Lukoilin pääsyn Irakin Länsi-Qurna 2 -öljykentälle, USA painosti kuitenkin Irakin hallitusta, joka joutui antamaan porausoikeudet amerikkalaiselle Chevronille.

Venäjän valta Lähi-Idässä kasvaa

Kreml reagoi Irakin tappioonsa ulkoisesti tyynesti, mutta ikään kuin "sattumalta" Gazpromin pääjohtaja Alexei Miller saapui yllättäen vierailulle Teheraniin ja keskusteli Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejadin kanssa kaasuntuottajamaiden yhteisen järjestön muodostamisesta. Ei ole epäilystäkään, ottaen huomioon Venäjän vahvan jalansijan Libyassa (jonka arvioidut kaasuvarannot ovat 1.47 triljoonaa kuutiometriä) ja maan yhteistyön Algerian (joka toimittaa yli 10% Euroopan kaasusta), Qatarin (ainakin 25.8 triljoonaa kuutiometriä kaasua), ja Iranin (maailman toiseksi suurimmat kaasuvarat Venäjän jälkeen) kanssa, että pian koittaa kaasuntuottajamaiden oman "OPEC":in aika.

Ahmadinejad ehdotti Millerille markkinoiden jakojärjestely, jossa Iran ja Venäjä voisivat yhdessä tyydyttää Euroopan, Intian ja Kiinan kaasuntarpeet. Vierailun aikana solmittiin myös sopimus, jonka puitteissa venäläiset yhtiöt alkavat kehittää Iranin öljy- ja kaasukenttiä ja Venäjä osallistuu Iranin Kaspian meren öljyn kuljettamiseen Intian Valtamerelle. Lisäksi sovittiin yhteistyöstä Iranin valtavan Pohjois-Azadeganin öljykentän hyödyntämisessä ja mahdollisesta Gazpromin osallistumisesta suunniteltuun Iranin-Pakistanin-Intian kaasuputkiprojektiin. Moskova teki näin selkeän päätöksen painaa täysillä avoimesti ja julkisesti eteenpäin Iranin kanssa energiayhteistyöasiassa välittämättä USA:n vastustuksesta, ja siitäkös Iran tykkäsi.

Myös Turkki on vastoin USA:n pyrkimyksiä valmis yhteistyöhän Iranin kanssa. Se on tarjonnut kymmenen miljardin dollarin sopimusta Iranin Etelä-Parsin kaasukentän kehittämisestä, ja olisi halukas osallistumaan Iranista Turkin läpi Eurooppaan menevän kaasuputken rakentamiseen. Iranista saatava kaasu olisi Turkille elintärkeää sen taloudellisen kasvun turvaamisen kannalta, ja se on itse asiassa kovin vastahakoinen liittolainen USA:lle.Laskelmien mukaan USA:n Irakia ja Irania vastaan asettamien pakotteiden ja sen käymien sotien tukemien on maksanut Turkille kohonneiden energiakustannusten takia jo yli 80 miljardia dollaria. Venäjä suhtautuu ymmärrettävän kriittisesti NATO-maa Turkin pyrkimyksiin päästä käsiksi Iranin kaasuun. Toisaalta Turkki on energian saannin suhteen riippuvainen Venäjästä, sillä maa tuo yli 63% kaasustaan Venäjältä.

Venäjän toimet Iranissa näyttävät selvästi osoittavan, ettei Moskova tule oikeasti tekemään yhteistyötä lännen kanssa koskien lisäsanktioiden langettamista Iranille. Samaan aikaan kun läntiset öljy-yhtiöt ovat jättämässä Iranin johtuen USA:n asettamien pakotteiden pelosta, Gazprom taas syventää ja laajentaa yhteistyötään Iranin kanssa ja vahvistaa asemaansa maassa.

USA:n diplomatian täyskäännös - Peli kiihtyy ja panokset kovenee

Näyttääkin siltä että amerikkalaisten pelko tappiosta venäläisille (ja kiinalaisille) tällä viimeillä Keski-Aasian rintamalla - kilpailussa Iranin energiavaroista - on syy siihen miksi Washington ryhtyi diplomaattisiin keskusteluihin Iranin kanssa. Washinton kutsuu Ricen sanoin tätä täyttä U-käännöstä "vahvaksi signaaliksi Iranin hallitukselle, että Yhdysvallat on sitoutunut diplomatiaan". Mutta kuten New York Times kirjoittaa, Rice on päättänyt "testata Iranin halukkuutta harkita kansainvälistä kannustinpakettia Iranin suostuttelemiseksi tekemään myönnytyksiä ydinohjelmansa suhteen". Olisi mielenkiintoista tietää, miten lähellä Bushin hallinto on päästä Iranin energiasektorille. Nimittäin Halliburtonin (jonka ex-johtaja varapresidentti Dick Cheney on) ja muiden amerikkalaisyhtiöiden investoinnit ja mukaantulo Iranin öljybisnekseen kuuluu ilmeisesti osana Iranille tarjottuun kansainväliseen kannustinpakettiin.

On selvää ettei Venäjän presidentti Medvedjev ole hukannut yhtää aikaa tehdessään selvää koko USA:n strategiasta, jonka tarkoituksena oli pyrkiä heikentämään Gazpromin otetta Euroopan kaasunsaannista. USA onnistui siis täysin aliarvioimaan Medvedjevin taidot Venäjän voiman Euraasian geopoliittisen pelin tällä kierroksella. Voi siis vain kuvitella sitä harmin ja suuttumuksen määrää, mitä Washingtonissa tällä hetkellä podetaan, mutta amerikkalaiset voivat syyttää epäonnistumisestaan vain itseään.

Viime aikojen tapahtumien myötä geopoliittinen kilpailu maailman energiavarojen hallinnasta on kiihtynyt siihen pisteeseen, että se uhkaa ajaa USA:n ja Venäjän välit hyvin kireälle. Energiapoliittinen turvallisuus on Bushin hallinnon ykköshuolenaihe johtuen sen syvistä kytköksistä öljyteollisuuteen. Tämän takia Moskovan voitto USA:sta Keski-Aasian energiarintamalla onkin perin juurin vakava epäonnistuminen ja isku kasvoihin koko Bushin hallinnolle.

Tästä johtuen näyttääkin siltä, että Bushin hallinto hallinto haluaa lisätä panoksia ja painetta Euraasian geopoliittisen rintaman kaikilla lohkoilla luodakseen vaikean ja haastavan tilanteen USA:n ja Venäjän keskinäisiin suhteisiin siltä varalta, että Obama voittaa presidentinvaalit. Tästä kielii Ricen kiire Euroopan ohjuskilpihankkeen kohdalla Prahassa. Ja melko varmasti USA pyrkii myös ensi Joulukuun NATO-kokouksessa saamaan aikaan päätöksen Ukrainan ja Georgian hyväksymisestä NATO:n jäseniksi.

Tietäen, että lähes kaikki muut IVY-maat ovat jo mukana Venäjän johtamassa sotilasliitto CSTO:ssa (Collective Security Treaty Organization), jossa SCO:n (Shanghai Cooperative Organization) myötä ovat mukana myös Kiina, sekä tarkkailijajäseninä Iran ja Pakistan, Euraasian kartalle on muodostumassa selkeä geopoliittinen rintamalinja, jossa toisella puolella on heikkenevä USA, ja toisella puolella Venäjä, Iran ja Kiina liittolaisineen.


(Taustaa: Asian Times ja Iran Daily )

Amerikan vuosisata on ohi – Kilpailu uudesta supervalta-asemasta on alkanut

Amerikka on taantumassa ja menettämässä supervalta-asemansa seuraavien 10-15-vuoden kuluessa. Tätä mieltä alkavat olla nykyään monet eurooppalaiset talous- ja strategia-asiantuntijat. Elämme historian murrosvaihetta, joka merkitsee vuonna 1945 alkaneen historiallisen ajanjakson päättymistä, Amerikan vuosisadan loppua.

Kilpailu uudesta supervalta-asemasta on alkanut. Vahvimmat ehdokkaat 2030-luvun maailman taloudellisiksi ja poliittisiksi keskuksiksi ovat EU ja Kiina. Se kummasta unionista, EU:sta vaiko kehitteillä olevasta Itä-Aasian Unionista IAU:sta, jota kaavaillaan Kiinan, Taiwanin, Korean, Japanin, Filipiinien, Vietnamin, Laosin ja Kambodzan talousliitoksi sekä EU:n vastapeluriksi, tulee uusi maailmantalouden keskus taantuvan USA:n tilalle, riippuu Venäjästä.

Nimittäin se kummalle valtakeskukselle Venäjä myy öljynsä ja kaasunsa, ratkaisee kehityksen suunnan pitemmällä tähtäimellä. Siksi Saksa on tehnyt kaikkensa sitoakseen Venäjän EU:hun (mm. Itämeren kaasuputkihanke), kun Venäjä on samaan aikaan tehnyt aiesopimukset Kiinan kanssa öljyputkien rakentamisesta Kazakstanista Singkiangin läpi Sisä-Kiinaan, ja toisen Siperiasta Mongolian läpi. Ilmeisesti myös Sahalinin öljylle ja kaasulle löytyvät markkinat Kiinan Mantshuriasta.

Amerikkalaisten murheenkryyni on se, että he eivät millään voi enää estää jommankumman euraasialaisen blokin muodostumista. Nimittäin kumpi tahansa malli EU+Venäjä tai Itä-Aasia+Venäjä muodostaisi jo nykyistäkin USA:ta voimakkaamman strategisen leirin. Tällaisen Euraasialaisen valtablokin muodostumista ovat läntiset maat pyrkineet estämään 1800-luvulta asti, ja siinä ovat auttaneet mannermaisten suurvaltojen eturistiriidat. Tätä strategista kilpailua meri- ja mannervaltojen maailmanherruudesta kutsutaan nimellä "The Great Game".

Kiina ja Venäjä – NATO:n Euraasialainen vastapeluri

Tähän asti läntiset merivaltiot, Englanti, Ranska ja USA, ovat hallinneet peliä. Nyt on kuitenkin eri ääni kellossa. SCO, Shanghai Cooperative Organization, on liitto, jonka Kiina, Venäjä ja Keski-Aasian entiset IVY-maat perustivat 2006. Sen puitteissa maat ovat järjestäneet suuria, näyttäviä ja hyvin organisoituja, kymmenien tuhansien sotilaiden yhteisiä sotaharjoituksia Keski-Aasiassa, Tyynen meren rannikolla ja Uralilla. Sillä on olemassa tarvittaessa käyttöön otettavat yhteiset komento- ja viestintäjärjestelmät. Liiton tarkkailijajäseninä ovat mm. Iran, Pakistan ja Intia. Liiton tarkoitus on vähentää USA:n valtaa Aasiassa ja pysäyttää sen taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta Keski-aasiassa. Siinä SCO on jenkkien harmiksi onnistunut.

Venäjä on vuokrannut Kiinalla laajat maatalousmaa- ja metsäalueet Uralilta ja Keski-Siperiasta sekä lukuisia malmi- ja hiilialueita hyödynnettäväksi. Näillä työskentelee jo kymmeniä tuhansia kiinalaisia työmiehiä. Molemmat osapuolet hyötyvät; Kiina maksaa Venäjälle mojovan summan rahaa ja laittaa samalla kaivokset, hoitamattomat metsät ja pellot kuntoon, Kiina taas saa halpaa viljaa, puuraaka-aineita ja malmeja talouskasvuansa tukemaan.

Kiina ja Venäjä ovat sopimassa myös vanhoja rajakiistojaan. Vastattain sovittiin uusin sopimuksin raja Ussuri-joella, ja haudattiin 60-luvulta asti kytenyt konflikti, joka aikoinaan johti NL:n ja Kiina välirikkoon -65.

On se kumma kun lännessä ei ole vielä media halunnut tunnustaa, että NATO:lla on jo Euraasialainen vastapeluri. Elämme mielenkiintoisia aikoja.