Kohti Maailman Unionia?

Maailma muuttuu ja yhdentyy päätä huimaavalla vauhdilla. Nykyinen maailma, jossa Neuvostoliittoa ja kylmää sotaa ei enää ole, olisi vielä parikymmentä vuotta sitten tuntunut monesta ihmisestä lähinnä tieteisfiktiolta. Meille tässä globalisaation ajassa eläville maailma näyttäytyy nopeiden muutoksien prosessina, ja muutosten tahti on huimaava. Vielä suurempia muutoksia on kuitenkin luvassa ensi vuosikymmenellä, jolloin muutosvauhti tulee vielä nykyisestäänkin kasvamaan. Olemme nimittäin matkalla kohti alueellisten unionien maailmanjärjestystä, jossa Euroopan integraatiokehitys ja EU ovat vain yksi osa.


YK on vanhentunut instituutio, joka edustaa kylmän sodan maailmaa ja kansallisvaltioiden varaan rakentunutta maailmanjärjestystä. Elämme kuitenkin aikaa, jolloin kansallisvaltiot heikkenevät ja taantuvat. YK joka rakentuu kylmän sodan aikana vallinneisiin järjestelmiin, on auttamattomasti jäänyt ajastaan jälkeen. Globalisaatio ajaa kattavampaa ja tasapainoisempaa maailmanjärjestöä ja uusia ratkaisuja.

YK:n rakenteellisen remontin tarve on jo pitkään ollut selvä, mutta maailmanjärjestön nykyiset valtasuhteet ja kylmän sodan jäljiltä vallitseva USA:n johtoasema ovat lukinneet YK:n eräänlaiseen umpikujaan, josta aukeaa tie ulos vasta kun maailmantilanne muuttuu. Pelkkä turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden määrän kasvattaminen ei riitä, vaan koko systeemi on laitettava uusiksi. Ratkaisuna ongelmaan on esitetty kokonaan uutta, alueellisista unioneista muodostuvaa moninapaista maailmanjärjestöä, jossa yksittäisillä kansallisvaltioilla ei ole enää suoraa edustusta, vaan valtaa käyttävät unionit ja niiden edustajat. Euroopan Unioni olisi yksi näistä unioneista.


Alueellisten unionien nousu on ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Euroopan unioni on ollut näistä ensimmäinen. EU alueellisena liittoumana on ollut tiennäyttäjänä, ja sen innoittamana on perustettu vastaavia alueellisten unionien muodostumiseen tähtääviä kauppaliittoja järjestöjä mm. Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan ja Afrikkaan. Näillä alueilla unionijärjestelmät ovat kuitenkin vielä varsin heikkoja, mutta EU:n mallin mukainen kehitys kohti syvenevää integraatiota on kuitenkin käynnissä.

Kehitys kohti alueellisia unioneja ei kuitenkaan ole ongelmatonta, kuten EU:n kohdallakin on havaittu. Integraatio-ongelmien myötä keskusteluissa onkin tämän tästä nostettu esiin ajatus unionista, jossa eri jäsenmaat olisivat mukana eri tasoilla. Eli ne jäsenmaat, jotka haluavat tiiviimpää integraatiota tai liittovaltiota voisivat halutessaan yhdistyä pidemmälle kuin ne, jotka haluavat säilyttää nykyisenkaltaisen unionin.

Koska muualla maailmassa eri maiden väliset ristiriidat ovat vielä Eurooppaakin suuremmat, on mielestäni todennäköistä, että tämänkaltainen ns. kahden tai useamman kerroksen unionimalli tulee olemaan pohjana muodostuville unioneille, joiden varaan ensi vuosikymmenellä muotoutuva uusi alueellisten unionien maailmanjärjestys muotoutuu.


Euroopan Unioni on tiennäyttäjä ja pilottihanke matkalla kohti unionien maailmanjärjestystä. Onkin todennäköistä, että globalisaation ja yhdentyvä maailman haasteiden edellyttämänä EU:n integraatio syvenee. Pyrkimys Euroopan perustuslaiksi, nimitettiin sitä sitten perustuslailliseksi sopimukseksi, perussopimukseksi tai Lissabonin sopimukseksi, on siksi oleellinen osa tätä kehitystä, jonka päämääränä on luoda maailmaan kokonaan uudentyyppinen liittovaltiomalli.

Irlannin kansanäänestyksen myötä EU on tienhaarassa. Lissabonin sopimuksen läpivienti nykyisellään johtaisi siihen, että sopimuksen nykyisin hyväksyneet maat muodostaisivat uuden ytimen unionin sisälle. Rivien hajoaminen voisi johtaa myös uuden sopimuksen neuvotteluun, ja siihen, että EU:n ydinmaat - Saksa, Ranska, Iso-Britannia ja muutamat muut, muodostaisivat vielä Lissabonin sopimustakin pidemmälle menevän kovan ytimen, ja muut jäsenmaat jäävät integraation nykyiselle tasolle muodostuvalle kehälle.


Maailman unionijärjestelmän muodostumisen esteenä on USA ja sen nykyinen supervalta-asema. Useat visionäärit ja tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että USA on taantuva supervalta, ja ensi vuosikymmenen loppuun mennessä se menettää supervalta-asemansa. Amerikan suhteellinen taloudellinen, poliittinen, ja sotilaallinen voima tulee vähenemään rajusti. Tämä tulee tekemään tilaa uudelle moninapaiselle maailmanjärjestykselle.

Osa tätä Yhdysvaltain supervalta-aseman heikkenemisen prosessia on nykyinen taloustaantuma ja ensi syksynä tuleva USA:n lama, jotka johtuvat maan talouden rakenteellisesta heikkoudesta. Amerikka on Neuvostoliiton tavoin polttamassa itsensä loppuun yrittäessään kynsin hampain pitää kiinni taloudellisesta ja poliittisesta ylivalta-asemastaan maailmassa.

USA:n talouskriisi ja sen ylivallan romahtaminen tulevat johtamaan radikaaleihin muutoksiin maailmassa. Vaikutukset ulottuvat yhtä laajalle ja tulevat olemaan yhtä merkittäviä kuin NL:n romahduksen seuraukset. USA:n ylivallan romahtamisen myötä maailmaan tulee muodostumaan tilaa aidosti moninapaiselle maailmanjärjestykselle.

Pohjois-Amerikassa seurauksena on se, että heikentyvä USA joutuu nöyrtymään Kanadan ja Meksikon rinnalle osaksi nykyisen NAFTA:n, Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen, pohjalle muodostuvaa Pohjois-Amerikan Unionia, NAU:ta. Huolimatta maailman mittakaavassa suhteellisesti heikentyvästä asemastaan, USA tulee kuitenkin olemaan alueen vahvin yksittäinen tekijä, ja siksi uuden unionin kova ydin.

Itä-Aasiassa USA:n taantumisen ja talouskriisin seuraus on Japanin, Korean ja muiden Aasian perinteisesti USA:sta riippuvaisten maiden joutuminen vakavaan kriisiin, jonka seurauksena niiden valta tulee rajusti heikkenemään. Tämän takia ne joutuvat yhä enemmän nojaamaan taloudellisesti Kiinaan. Tämä tulee johtamaan Itä-Aasian Unionin muodostumiseen ensi vuosikymmenellä. Tämän unionin kovaksi ytimeksi muodostuu Kiinan ja Japanin akseli. Idea IAU:sta lanseerattiin jo vuoden 2005 Bilderberg -kokouksessa, jolloin keskusteltiin tarpeesta luoda Aasiaan oma voimakas unioni EU:n vastapainoksi vuoteen 2012 mennessä. Yksi suuri ongelma unionin luomisessa tällä hetkellä on kuitenkin Kiinan ja Taiwanin konflikti, jonka sopimisesta on kuitenkin jo merkkejä ilmassa.

Moskovassa kaavaillaan EU:n mallin mukaan Venäjän ja IVY -maiden muodostamaa talousliittoa, joka muodostuisi käytännössä Venäjän ympärille. Tällöin naapuriimme muodostuisi eräänlainen markkinatalousversio Neuvostoliitosta. Pohjois-Euraasia Unioni tulee kuitenkin olemaan maailmantaloudelliselta merkitykseltään vanhaa Neuvostoliittoa paljon voimakkaampi ja vaikutusvaltaisempi tekijä. Tulevan unionin esiaste on Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliitto. Unionia ei kuitenkaan käytännössä voi muodostua, ennen kuin Ukraina ja Kazakstan löytävät yhteisen sävelen Moskovan kanssa.

Muiden alueellisten unionien alkiot ovat jo olemassa. Afrikan unioni perustettiin jo 70-luvulla, ja Etelä-Amerikan maat ovat edenneet unionin rakentamisessaan jo pidemmälle kuin Pohjois-Amerikassa on päästy. Alueellisia unioneja on muodostumassa lisäksi Etelä-Aasiaan, Kaakkois-Aasiaan, sekä Väli-Amerikan ja Karibian alueelle. Mikäli Lähi-Idän kriisi saataisiin ratkaistua, voitaisiin alueelle muodostaa oma unioni. Pitkällä tähtäimellä juuri idea Lähi-Idän Unionista tuleekin olemaan luultavasti vaikein vaikeimmin toteutettavissa.

Olemme matkalla kohti Maailman Unionia – uutta YK:n korvaavaa maailmanjärjestöä, joka tulee koostumaan alueellisista unioneista. Sen tulevista jäsenistä EU on jo olemassa, ja nykyisellä kehityksellä ja muutosvauhdilla neljä vaikutusvaltaisinta unionia; Pohjois-Amerikan, Euroopan, Itä-Aasian ja Pohjois-Euraasian unionit ovat muotoutuneet viimeistään 2020-luvulle tultaessa.

Maailman unionin muodostuminen avaa mahdollisuuden myös yhden yhteisen maailman valuuttajärjestelmän muodostumiselle ja maailman valuutan käyttöön otolle. Tämä edellyttää kuitenkin, että taloudellisia kehityseroja eri maanosien välillä saataisiin tasattua, tai keksittäisiin joku järjestelmä, jonka puitteissa alikehittyneiden alueiden taloudet voitaisiin niiden romahtamatta liittää samaan valuuttajärjestelmään Maapallon pohjoisen ja itäisen puoliskon kehittyneiden talouksien kanssa.

Mikäli alueellinen integraatio muissa maanosissa etenee lähimaillekaan samaa tahtia kuin Euroopassa on edennyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, niin 2030-luvun lopulle tultaessa myös muut kaavaillut unionit ovat luultavasti jo muodostuneet. Maailman Unionin murheenkryyni ja koetinkivi tulee olemaan Lähi-Idän kriisi. Mikäli se saataisiin ratkaistua, ja Lähi-Idän Unioni pystyyn, niin 2030-luvun Uusi Maailmanjärjestys tulisi muodostumaan kymmenestä alueellisesta unionista, ja niiden muodostamasta Maailman Unionista.


P.S. En itse kannata unionijärjestelmää, enkä haluaisi kehityksen menevän kohti alueellisia unioneja ja Maailman Unionia, puhumattakaan globaalista yhteisvaluutasta, vaikka yllä olevasta kirjoituksesta saattaisi sellaisen kuvan saada. Pidän vain Maailman Unionia nykyisen meneillään olevan kehityksen väistämättömänä ja valitettavan lopputuloksena.

Amerikan vuosisata on ohi – Kilpailu uudesta supervalta-asemasta on alkanut

Amerikka on taantumassa ja menettämässä supervalta-asemansa seuraavien 10-15-vuoden kuluessa. Tätä mieltä alkavat olla nykyään monet eurooppalaiset talous- ja strategia-asiantuntijat. Elämme historian murrosvaihetta, joka merkitsee vuonna 1945 alkaneen historiallisen ajanjakson päättymistä, Amerikan vuosisadan loppua.

Kilpailu uudesta supervalta-asemasta on alkanut. Vahvimmat ehdokkaat 2030-luvun maailman taloudellisiksi ja poliittisiksi keskuksiksi ovat EU ja Kiina. Se kummasta unionista, EU:sta vaiko kehitteillä olevasta Itä-Aasian Unionista IAU:sta, jota kaavaillaan Kiinan, Taiwanin, Korean, Japanin, Filipiinien, Vietnamin, Laosin ja Kambodzan talousliitoksi sekä EU:n vastapeluriksi, tulee uusi maailmantalouden keskus taantuvan USA:n tilalle, riippuu Venäjästä.

Nimittäin se kummalle valtakeskukselle Venäjä myy öljynsä ja kaasunsa, ratkaisee kehityksen suunnan pitemmällä tähtäimellä. Siksi Saksa on tehnyt kaikkensa sitoakseen Venäjän EU:hun (mm. Itämeren kaasuputkihanke), kun Venäjä on samaan aikaan tehnyt aiesopimukset Kiinan kanssa öljyputkien rakentamisesta Kazakstanista Singkiangin läpi Sisä-Kiinaan, ja toisen Siperiasta Mongolian läpi. Ilmeisesti myös Sahalinin öljylle ja kaasulle löytyvät markkinat Kiinan Mantshuriasta.

Amerikkalaisten murheenkryyni on se, että he eivät millään voi enää estää jommankumman euraasialaisen blokin muodostumista. Nimittäin kumpi tahansa malli EU+Venäjä tai Itä-Aasia+Venäjä muodostaisi jo nykyistäkin USA:ta voimakkaamman strategisen leirin. Tällaisen Euraasialaisen valtablokin muodostumista ovat läntiset maat pyrkineet estämään 1800-luvulta asti, ja siinä ovat auttaneet mannermaisten suurvaltojen eturistiriidat. Tätä strategista kilpailua meri- ja mannervaltojen maailmanherruudesta kutsutaan nimellä "The Great Game".

Kiina ja Venäjä – NATO:n Euraasialainen vastapeluri

Tähän asti läntiset merivaltiot, Englanti, Ranska ja USA, ovat hallinneet peliä. Nyt on kuitenkin eri ääni kellossa. SCO, Shanghai Cooperative Organization, on liitto, jonka Kiina, Venäjä ja Keski-Aasian entiset IVY-maat perustivat 2006. Sen puitteissa maat ovat järjestäneet suuria, näyttäviä ja hyvin organisoituja, kymmenien tuhansien sotilaiden yhteisiä sotaharjoituksia Keski-Aasiassa, Tyynen meren rannikolla ja Uralilla. Sillä on olemassa tarvittaessa käyttöön otettavat yhteiset komento- ja viestintäjärjestelmät. Liiton tarkkailijajäseninä ovat mm. Iran, Pakistan ja Intia. Liiton tarkoitus on vähentää USA:n valtaa Aasiassa ja pysäyttää sen taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta Keski-aasiassa. Siinä SCO on jenkkien harmiksi onnistunut.

Venäjä on vuokrannut Kiinalla laajat maatalousmaa- ja metsäalueet Uralilta ja Keski-Siperiasta sekä lukuisia malmi- ja hiilialueita hyödynnettäväksi. Näillä työskentelee jo kymmeniä tuhansia kiinalaisia työmiehiä. Molemmat osapuolet hyötyvät; Kiina maksaa Venäjälle mojovan summan rahaa ja laittaa samalla kaivokset, hoitamattomat metsät ja pellot kuntoon, Kiina taas saa halpaa viljaa, puuraaka-aineita ja malmeja talouskasvuansa tukemaan.

Kiina ja Venäjä ovat sopimassa myös vanhoja rajakiistojaan. Vastattain sovittiin uusin sopimuksin raja Ussuri-joella, ja haudattiin 60-luvulta asti kytenyt konflikti, joka aikoinaan johti NL:n ja Kiina välirikkoon -65.

On se kumma kun lännessä ei ole vielä media halunnut tunnustaa, että NATO:lla on jo Euraasialainen vastapeluri. Elämme mielenkiintoisia aikoja.