Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aasian geopoliittinen shakkilauta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aasian geopoliittinen shakkilauta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Suurvallat apajilla - Panokset Syyriassa kovenevat

Kirjoitin jo vuosi sitten Syyrian mahdollisesta hajoamisesta kahtia, sekä sen seurauksista. erityisesti liittyen suurvaltojen kilpailuun Itäisen Välimeren alueen öljy- ja kaasuvarannoista. Nyt tämän mahdollisuuden toteutumiseen ovat alkaneet kiinnittää huomiota muutkin.

Erityisesti näitä spekulaatioita on lisännyt eilen uutisoitu ja lännen silmissä ei toivottu – vaikkakin odotettu – Syyrian armeijan eteneminen; kapinallisten epävirallinen pääkaupunki Homs joutui olennaisilta osiltaan armeijan haltuun. Yleisesti pidetään lähinnä vain ajan kysymyksenä sitä, että armeija valtaa koko kaupungin takaisin kapinallisilta. Tämä heikentää entisestään kapinallisia, joille jo taannoinen pohjois-eteläsuuntaisen moottoritien – Syyrian pääväylän - joutuminen olennaisilta osiltaan hallituksen valvontaan oli paha logistinen isku.

Sota on siis edennyt sille tasolle, että panokset kovenevat; ellei länsi puutu aktiivisesti peliin, Assad liittolaisineen on voittamassa, mikä olisi lännelle ja sen arabiliittolaisille erittäin paha moraalinen isku ja kasvojen menetys. Erityisesti Yhdysvalloille tämä olisi nykyisessä tilanteessa erittäin ikävä asia.

Homsin todennäköinen kaatuminen kokonaan takaisin Syyrian hallinnon haltuun tulee olemaan Assadin hallinon kannalta eräänlainen “puolivälitavoite”, sillä sen jälkeen se pystyy vakiinnuttamaan asemansa Syyrian etelä- ja keskiosissa ja sillä on hallussaan suora yhteys pääkaupunki Damaskuksesta Välimeren rannikolle. Sen seurauksena Assadin hallinto pystyy jälleen hallitsemaan koko Länsi-Syyriaa, ja Assadin joukot pääsisivät etenemään kohti viimeistä suurta kapinallisten keskusta, pohjoisen Aleppoa.

Syyrian kriisi on jo käytännössä levinnyt maan rajojen yli, sillä Hizhbollahin ja Kurdien liittyttyä mukaan aktiiviseen taisteluun, Libanonista ja Turkista sekä jossain määrin Israelista on tullut sodan osapuolia; Israel on alkanut tehdä enemmän ja vähemmän säännöllisesti pieniä ilmaiskuja Syyrian puolelle, ja Syyrian pohjoisosissa Turkki on vaivihkaa joutunut osallistumaan pienessä määrin mukaan taisteluihin, joita kurdit ja paikallinen Al-Qaida (kapinalliset) käyvät keskenään.

Syyrian koillisosien kurdit vaativat itselleen autonomiaa, mikä olisi vakava ongelma Turkille. Turkki on tämän vuoksi joutunut neuvottelupöytään kurdien kanssa, koska paineet Turkin omalla kurdialueella kasvaisivat autonomian myötä. Ja kurdithan saavat autonomiansa jos Assad voittaa, sillä Damaskos on jo tehnyt heidän kanssaan asiasta sopimuksen – Turkin kiusaksi – kostoksi siitä, että Turkki on aktiivisesti tukenut, huoltanut ja aseistanut kapinallisia.

Kysymys kuuluu, mitä länsi aikoo seuraavaksi tehdä, ja milloin? Koska itäisen Välimeren altaan energiavarannot, joista olen pariinkin otteeseen kirjoitellut – ovat yhdessä yleisen geopoliittisen valtapelin ohella – ovat se todellinen syy minkä takia länsi alun perinkin alkoi hiillostaa Assadia pois vallasta, niin nyt tilanne alkaa olla sellainen, että jotain lännen on pakko tehdä. Ellei sitten tosissaan haluta sallia shiialaista, lännelle vihamielistä, Venäjän ja Kiinan kanssa tiukasti liittoutunutta öljy- ja kaasuvaltiota Välimeren rannalla.

Koska kapinalliset eivät ole onnistuneet “hoitamaan hommaansa”, USA:lla voi olla vain muutama kuukausi aikaa tehdä “jotain”, tai muuten Assadin armeija marssii Aleppoon – viimeiseen suureen kapinallisten tukikohtaan. Tällainen olisi seurausten sutheen USA:n kannalta juuri nyt perin ikävää, niin USA:n arvovallan kannalta ulkomailla kuin Obaman hallinnon kannalta kotimaan politiikassa.

USA on satsannut paljon poliittista arvovaltaa ja pääomaa sen eteen, että Assadin hallinto kaatuu, ja geopoliittisesti Syyrian hallinon kaatumisessa pelissä olisi lopulta myös kyse ”tiestä Teheraniin” eli pääsystä Iranin niskan päälle. Jos Assad ei kaadu, USA:lla menisi vuosikausien poliittiset ja taloudelliset panostukset ja jopa yli vuosikymmen sitten laadittu strateginen suunnitelma uusiksi. Lisäksi Assadin hallinnon selviytyminen olisi strateginen voitto Venäjälle, Kiinalle ja Iranille, millä olisi taas kiusallisia domino-vaikutuksia ympäri Euraasiaa. Paljon on siis menetettävää.

Silti USA:lla on juuri nyt varsin heikosti halua puuttua tilanteeseen mitenkään suoraan, johtuen mahdollisen sodan miljardikustannuksista, Kylmän Sodan tyylisestä kilpailevien suurvaltojen massiivisesta tuen lisääntymisestä vastapuolelle ja USA:n oman taloudellisesta heikkoudesta. Suora puuttuminen sitoisi USA:n kädet likaiseen kriisiin, josta voisi tulla ”uusi Vietnam”; Sota leviäisi Persian lahdelle Syyrian-Iranin puolustusliiton vuoksi, joten USA liittolaisineen joutuisi väistämättä laajempaan sotaan tilanteessa, jossa sillä olisi vain hävittävää ja sen kilpailijoilla taas voitettavaa, koska Venäjä ja Kiina eivät olisi suoranaisesti sekaantuneet konfliktiin mutta voisivat tukea kulissien takaa vastapuolia minkä kerkeävät.

Siksi USA onkin valinnut toisen tien; Se on vastattain avoimesti alkanut tukea kapinallisia asein. Tähän astihan niitä on toimitettu lähinnä kiertoteitä savuverhon suojissa. USA:n raskaan aseavun turvin kapinalliset voivat pystyä pysäyttämään Assadin joukkojen etenemisen, mutta se ei pelkästään riitä, sillä pitäisi pystyä kaatamaan koko Assadin hallinto. Pelkkä pysäyttäminen kun käytännössä vakiinnuttaisi Syyrian jakautumisen kahtia – ja pitäisi lännelle vihamielisen hallituksen vallassa juuri niillä alueilla – rannikolla ja Etelä-Syyriassa – mistä länsi erityisesti haluaisi Assadin ja shiia-hallinnon pois.

Syyrian konflikti on siis aikaa sitten lakannut olemasta vain sisällissota. Suurvalloilla, erityisesti Venäjällä ja USA:lla, on aivan liian paljon intressejä pelissä, jotta ne voisivat antaa vapaaehtoisesti toiselle osapuolelle periksi. Siksi meillä on edessämme Kylmän sodan aikakauden tyylinen näytös.

Kirjoitin vuosi sitten, että Itäisen Välimeren pohjukasta tulee energiavarantojen takia uusi ”Persian lahti”, ja jos Syyrian jakautuminen toteutuu, se näyttää käyvän nopeammin kuin luulinkaan.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kyproksen kriisi ja kilpailu Euraasian herruudesta

Tajuatteko mistä tässä Kypros-hommassa on isossa pelissä kyse?

Kyproksen talousvesien alla on suunilleen Saudi-Arabian vastaaviin verrannolliset kaasu- ja öljyvarat. Siksi sekä EU että Venäjä oikeasti kulissien takana kilpailivat siitä, kumpi "pelastaa" Kyproksen.

Jos Kypros tippuisi Venäjän takataskuun, olisi se heille oikea geopoliittinen ja taloudellinen tuplajackpot. Vastaavasti Kyproksen pysyminen EU:ssa ja eurossa voi pelastaa EU:n tulevaisuudessa (yhdessä mm. Keski-Euroopan liuskekaasuvarantojen kanssa) energiaomavaraiseksi ja riippumattomaksi Venäjästä tai arabeista.

Siksi EU "pelasti" Kyproksen vastoin Kyproslaisten tahtoa tavalla, joka vie voitot maassa olevilta venäläisiltä talletuksilta. Nyt Venäjä menettää asemiaan ja vaikutusvaltaansa saarella, eikä maa ole enää vaarassa tipahtaa Venäjän takataskuun.

Rahojen vieminen voimissaan olevan ydinasemahdin eliitiltä tilanteessa, jossa geopoliittiset mannerlaatat rutisevat koko Lähi-idässä on ihan helvetin tyhmää, ja kostautuu EU:lle sekä lännelle vielä tulevaisuudessa.Kyse ei olekaan normaalista talouspolitiikasta, tai edes kriisitalouspolitiikasta, vaan suurvaltojen välisestä taloudellisesta sodankäynnistä.

Syy, miksi esim. Magnitskin tapaus on noussut vastattain taas julkisuuteen ja miksi juuri Kyproksen "venäläistä mafiarahaa" on parjattu paljon mediassa, ja jätetty huomiotta että länsieliitti harjoittaa samanlaista rahanpesua, on se, että merkittävä osa fyffestä on Venäjän nykyjohdon ja heitä lähellä olevien tahojen omistuksessa. Vastaavaa suurten talletusten pakkoveroa tuskin nähtäisiin esim. Bahamalla, Cayman-saarilla, Englannin Kanaalin saarilla, Luxemburgissa, jne. Ei, vaikka nämä joutuisivat yhtä pahaan jamaan kuin Kypros.

Jos Venäjä savustetaan kokonaan ulos Kyprokselta, Venäjä panostaa entistäkin enemmän Assadiin ja lännelle vihamielisiin shiialais-hallintoihin Syyriassa eli tulevassa Länsi-Syyriassa (Syyrian rannikko+vuoristo, shiialainen Syyria vs. Itä-Syyria, sunnalainen), sekä Libanonissa, jolloin Venäjä saa tukevan jalansijan itäisen Välimeren altaan energiavarantoihin, Kyproksen menettämisestä huolimatta.

USA, EU, tai Israel eivät tietenkään takuulla tästä pidä. Aasian geopoliittinen shakkilauta ei anna vaihtoehtoja: Jos länsi onnistuu pesemään Venäjän irti myös Syyriasta, mennään pakosta kohti uutta asevarustelukierrettä ja "Kylmää sotaa". Venäjällä kun ei Syyrian asemien menettämisen jälkeen ole juuri muita vaihtoehtoja kuin tehdä avoin ja kattava - täysimittainen - sotilasliitto Iranin kanssa, estääkseen USA:ta pääsemästä Kaspian merelle ja Keski-Aasiaan.

------------------------------------
Edit. lisäys:

Itäisen Välimeren altaan energiareservit? No, pelkästään Israelilla arvellaan olevan potentiaalisesti saman verran kaasua talousvesillään kuin mitä Saudeilla nyt tiedetään olevan.

Kreikan kriisistä puhuttaessa kannattaa muistaa, että pelkästään heidän aluevesillään kaasua arvellaan nykyhinnoilla olevan jopa yli triljoonan taalan edestä.

Syyrian kriisissä on kyse samasta. Syyrian ja Libanonin talousvesillä saattaa olla saman verran kaasua kuin Israelilla arvioidaan olevan (ja lisäksi merkittävästi öljyä). Siksi länsi syöttää koko ajan aseita ja palkkasotureita kapinallisille (vain 12-14% Vapaan Syyrian armeijan taistelijoista on syyrialaisia).

Jos Kreikalla on yli triljoonan taalan edestä kaasua, Israelilla saman verran kuin Saudeilla, ja Syyrialla sekä Libanonilla mahdollisesti saman verran, voidaan päätellä, että Kypros - alueen sydän - on todellinen geopoliittinen energiatuplajättipotti...

Suuren yleisön olisi jo aika herätä siihen tosiasiaan, että Välimeren pohjukka tulee olemaan yhtä tärkeä tai todennäköisesti tärkeämpi maailmanpolitiikan polttopiste kuin Persian lahti ja Arabian niemimaa yhteensä.