tiistai 4. maaliskuuta 2014

Selvennys blogistin kannasta ja Suomen geopoliittinen asema



Koska liittyen edelliseen kirjoitukseeni on nyt usemmallakin taholla ollut jotain väärinkäsitystä liittyen minun kantaani Venäjään/Natoon/Ukrainaan ja Suomen asemaan, haluan tehdä selväksi, pari juttua:

1. Olen usein sanonut, että geopolitiikan kannalta ja puhtaasti/pelkästään talous- sekä sotilaspoliittisista intresseistä katsottuna Suomelle olisi edullisempaa liittoutua itään kuin länteen. Tällä en kuitenkaan tarkoita, että kannattaisin k.o. suuntaan liittoumista sotilaallisesti, koska meillä on vahvat arvo- ja kulttuurisyyt olla osa läntistä yhteisöä, koska kulttuuri ja arvot ovat meidän sielumme, eikä niitä pidä myydä talous- tai turvallisuuspoliittisten syiden takia.

2. Koska kuitenkin olemme idän ja lännen rajalla ja puhtaasti geopoliittisesti meillä olisi - tietyin varauksin - enemmän yhteisiä turvallisuuteen ja vakauteen liittyviä intressejä idän kuin lännen kanssa, olen sitä mieltä, että pelkästään ideologisista syistä ei kannata tehdä naapuristaan vihollista. Siksi vastustan Suomen liittymistä NATOon. Itse asiassa vastustan NATO-jäsenyyttä periaatteessa yhtä paljon kuin olisin vielä kylmän sodan aikaan vastustanut Suomen liittymistä Varsovan liittoon.

3. Ollessamme liitossa lännen eli EU:n kanssa meille käy lopulta köpelösti, sillä geopolitiikan lainalaisuudet ja turvallisuusintressit sanelevat väistämättä sen, että kunhan EU on kupannut Suomen tyhjiin ja tuhkatkin pesästä, se kauppaa meidät seuraavassa etupiirien "molotov-ribbentropissa" itänaapurille, eikä apua ole siltä tulossa lämpimiä puheita enempää.

4. Samoin jos olisimme lisäksi NATO-jäsen, jotuisimme yhdessä Baltian maiden kanssa suursodassa itänaapurin ensi iskun kohteeksi, eli sota alkaisi meiltä ja Baltiasta sillä, että Venäjä varmistaisi lähivyöhykkeensä. NATO:lla ei nykyisellään eikä näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ole intressiä eikä resursseja sijoittaa Suomeen aktiivisia joukkoja, aluepuolustus olisi edelleen omalla vastuullamme. Saisimme vain ilmatukea, jos sitäkään riittäisi. Meille kävisi köpelösti, NATO taistelisi viimeiseen suomalaiseen ja lopulta myös NATO pommittaisi meidän teitämme, siltojamme ja satamiamme estääkseen itänaapurilta niiden käytön.

5. Jos taas lähtisimme Venäjän kelkkaan, päätyisimme Moskovasta täysin riippuvaiseksi, umpisuomettuneeksi, nukkevaltioksi kuten Valko-Venäjä. Sotilaallisen kriisin tullen NATO sitten pommittaisi meidän lentokenttämme, satamamme, ilmapuolustuksemme ja liikenneinframme a la Irak. (tässä skenaariossa kuitenkin tulisi vähemmän kuolonuhreja kuin vaihtoehdossa 4).

Johtopäätös: Nojasimme sitten itään tai länteen, paskasti käy. Ainoa realistinen tie Suomen itsenäisyyden ja suvereniteetin säilyttämiseksi lähivuosikymmeninä olisi erota ainakin eurosta (tai jopa EU:sta ETA-maaksi Norjan tavoin) ja triplata puolustumenot ja pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana.

Taloudellisesti mielestäni paras tavoite Suomelle olisi olla mahdollisimman paljon Sveitsin kaltainen maa, jolla on erilliset vapaakauppasopimukset eri maiden kanssa. ETA-jäsenenä meillä olisi ehkä mahdollisuus myös tehdä erillinen tullivapaus-sopimus muodostuvan, Venäjän johtaman Euraasian Unionin kanssa. Kriisin tullen meidän on pysyttävä irti sodasta, ja/mutta pidettävä niin hyvät välit naapureihin, että emme jää ilman energiaa ja viljaa. 


Tällä järjestelyllä meillä olisi edes jonkinlainen mahdollisuus säilyä irti tulevasta suursodasta, ehkä jopa kuin Ruotsi oli II MS:n aikana.

Alleviivaten: tämän blogin pitäjä ei ole. "ryssäläinen putinisti" sen enempää kuin "NATO-kiimainen venäjänvastainen sotahullu"-kaan. Toisin kuin jossain on heitetty, en myöskään hyväksy Venäjän agressiota Ukrainaa kohtaan, vaikka ymmärrän täysin sen logiikan, ja geopoliittiset syyt, jonka vuoksi Venäjä tekee kuten tekee. Ymmärtäminen ei ole hyväksymistä.

Yst. terveisin rivipersu ja geopolitiikan harrastaja.



--------------------------
[Edit. lisäys] Viitaten edelliseen kirjoitukseeni: Kun yksi kuva puhuu paremmin kuin tuhat sanaa (Lähde: Business Insider):


Puhe pakotteista Venäjää vastaan on (Sori vaan Ukraina) tyhjää tuulenpieksäntää nykyolosuhteissa. Saksa tai EU eivät suostu pakotteisiin Venäjää vastaan, koska kaasun tulon loppumiseen hyytyisi Saksan talous, ja se suistaisi koko Euroopan lamaan (EU:n talous keikkuu nytkin nippa nappa kuilun partaan paremmalla puolen juuri Saksan takia). EU ei ala tästä syystä millekään Venäjää vastaan. Ja Moskovassa tämä tiedetään. Venäjän palliote Saksasta ja Euroopasta, kuten olen jo vuosia sitten sanonut.

Ei kommentteja: