torstai 29. elokuuta 2013

Saksan äärivasemmisto suurpääoman fasistikaartina

Saksasta kuuluu perinteisen tyylisiä uutisia siitä miten paikallinen äärivasemmisto (autonominen vasemmisto/Antifasistit) ovat hyökänneet väkivaltaisesti Saksan "Vaihtoehto EU:lle"-puolueen eli AfD:n vaalitilaisuuteen:

"BREMEN. Useita naamioituneita äärivasemmistolaisia hyökkäsi lauantaina Bremenissä Alternativ für Deutschland -puolueen (AfD) Bernd Lucken kimppuun. Bremenin poliisin tiedottaja kertoi lehdellemme, että noin 20 minuuttia vaalikampanjatilaisuuden alkamisen jälkeen 20-25 naamioitunutta hyökkäsi Bremer Bürgerparkin esiintymislavalle, jolla Lucke oli juuri aloittanut puheensa.

Hyökkääjät olivat piileskelleet pensaissa. Kahdeksan äärivasemmistolaista nousi lavalle ja hyökkäsi Lucken kimppuun. Silminnäkijöiden mukaan he työnsivät hänet pois lavalta, kaatoivat hänet maahan ja suihkuttivat kyynelkaasua. Hyökkääjien sanottiin olleen nuijin ja puukoin aseistautuneita. 

Yksi haavoittui veitsenviillosta

Kun poliisi saapui, niin hyökkääjät pakenivat. Eräs heitä seurannut AfD:n avustaja haavoittui poliisin mukaan käteen veitsenviillosta. Lisäksi 15 henkilöä sai kyynelkaasua ja joutui hoidettaviksi hengitysvaikeuksien takia. Heidän joukossaan oli kaksi lasta. Kahta muuta henkilöä iskettiin nyrkillä. Poliisin tiedottajan mukaan poliisi otti kiinni kolme epäiltyä hyökkääjää. Parhaillaan tutkitaan rikossyytekohtia. Poliisin mukaan kaikki hyökkääjät kuuluvat äärivasemmistopiireihin.

Järjestysmiehet saivat Lucken turvaan, eikä hän puolueen mukaan vahingoittunut. Pienen tauon jälkeen hän jatkoi uudelleen puhettaan.

AfD on joutunut kiihkeän vaalikampanjavaiheen alusta lähtien yhä uudelleen äärivasemmiston hyökkäysten uhriksi. Etenkin Göttingenissä häiriköivät väkivaltaan valmiit äärivasemmistolaiset puoluetta niin pahoin, että vaalikampanjan lopettamista jouduttiin harkitsemaan
."

Tässä video tapauksesta (Linkki):

Myös Die Welt uutisoi aiheesta:

"Kiinniottoja AfD-johtaja Luckeen kohdistuneen hyökkäyksen johdosta

Naamioituneet hyökkäsivät aseistautuneina Alternative für Deutschland -puolueen vaalitilaisuuden lavalle: Kolme kiinniotettua, 16 loukkaantunutta. Puoluejohtaja Lucke kokee Weimarin tasavallan ajan muistuttavan itsestään.


Alternative für Deutschland -puolueen julisteet revitään jatkuvasti.

Kiinniotetut olivat iältään 22, 25 ja 27 vuotta.

Puolueen tiedonannon mukaan Lucke oli tapauksesta ”järkyttynyt ja pöyristynyt”. Lucke: ”On sietämätöntä demokraattisen vaalikamppailun häirintää, että tappelupukarijoukot – kuin aikoinaan Weimarin tasavallassa - häiritsevät Alternative für Deutschlandin rauhallisia vaalitilaisuuksia ja samalla ovat valmiita vahingoittamaan ihmisiä.”

Euro-kriittinen puolue on viime viikkoina valittanut useita kertoja valtavista vaikeuksista vaalikampanjan aikana. Puolueen mukaan koko maan alueella tuhotaan yhä uudelleen vaalijulisteita ja vaalityöntekijöiden kimppuun hyökkäillään.


Bernd Lucke on makroekonomian professori ja AfD:n puheenjohtaja.
"

Myös Bild uutisoi asiasta.

Spiegel uutisoi pari viikkoa sitten äärivasemmiston ottaneen uuden eurokriittisen puolueen tähtäimeensä. Se mikä on mielenkiintoista, että myös Saksan Vihreät nuoret ovat mukana terrorissa:

"… AfD:tä kritisoiva vasemmisto – aina äärivasemmistolaisista antifa-anarkisteista Vihreän puolueen valtavirtan asti – syyttää puoluetta ksenofobisten ja nationalististen ajatusten kätyriksi. Viime viikkoina AfD:n vaalityöntekijät ovat saaneet uhkailevia puheluita, joutuneet solvausten kohteeksi ja joissakin tapauksissa fyysisen väkivallan uhreiksi.

Vaikka AfD on valittanut tällaisista tapauksista useissa kaupungeissa mm. Berliinissä, Lyypekissä ja Nurembergissä, niin puolue painottaa viime viikolla Göttingenissä vaalikojulla tapahtunutta erityisen brutaalia yhteenottoa. Poliisi joutui puuttumaan AfD:n kannattajien ja Grüne Jugendin (vihernuoriso, Saksan Vihreän puolueen nuoriso-osasto) kiistaan ja asettamaan 40 poliisi kojun suojaksi sen varmistamiseksi, että väkivalta saadaan estetyksi.

Puolue sai alkuvuodesta kohua aikaan, kun se julkaisi agendan, joka sisälsi euron hajoittamisen ja valtaoikeuksien palauttamista Brysselistä takaisin jäsenvaltioille. …

Puoluekongressissa 1.8. sattuneen kiistan jälkeen tapahtumat ovat olleet jossakin määrin anarkistisia. Viime viikolla poliisi ”viime hetkellä” onnistui keskeyttämään göttingeniläisten aktivistien yritykset sytyttää tuleen AfD-jäsenen autotalli, jossa tiedonannon mukaan oli kampanjamateriaalia täynnä oleva auto.

… Anti-euro puolueen kannattajia valokuvattiin, videoitiin ja heitä solvattiin sanallisesti kaduilla. Useissa tapauksissa heidän autojaan tuhottiin – pääosin niitä, joissa oli AfD:n kampanjaviestejä. Paikalliset pubin ja ravintolanomistajat jopa kielsivät puolueelta pääsyn tiloihinsa, koska he pelkäsivät vetävänsä puoleensa väkivaltaan valmiin väkijoukon.

Viikkoja sitten alkoivat sosiaalisessa mediassa lisääntyä vetoomukset ryhtyä toimiin puolueen retoriikkaa vastaan, jota Grüne Jugend kuvaa nettisivustollaan ”oikeistolaiseksi, rasistiseksi, nationalistiseksi, antisemitistiseksi ja islamofobiseksi”. Kuten Frankfurter Allgemeine Zeitung mainitsi, niin ”Göttingeniä on jo kauan pidetty 'vasemmistolaisen' Black Blocin ja 'anti-fasististen' hankkeiden keskuspaikkana. Lehti totesi, että Grüne Jugendin päätös liittyä mukaan viittaa siihen, että se saattaa olla auttamassa äärivasemmistopiirejä taistelussa AfD:tä vastaan.
"


Kuvaavaa on, että äärivasemmisto on leimannut AfD:n fasistiseksi ja äärioikeistolaiseksi vasta sen jälkeen kun viime kevään mielipidekyselyt paljastivat, että moni Saksan Vasemmiston peruskannattajista tuntee vetoa AfD:n suuntaan, ja Linkelle olisi luvassa vaalitappio tämän vuoksi(!).

Voidaanko siis olettaa, että koko terrorikampanja on masinoitu Saksan Vasemmistopuolueen hämäristä takahuoneista käsin? Mahdollisesti tai sitten ei..

Äärivasemmistolaiset uhkaavat entistä rajummin eurokriittistä Vaihtoehto Saksalle puoluetta myös Berliinissä. Vasemmistolaisista anarkistivoimistaan tunnetuissa Kreuzbergin ja Pankowin kaupunginosissa on revitty alas BZ-lehden mukaan kaikki puolueen vaalimainokset. Äärivasemmistolaiset ovat häirinneet puolueen tilaisuuksia sekä käyneet käsiksi puolueen toimihenkilöihin. - "Se mitä nyt koemme Kreuzbergissa ja Pankowissa muistuttaa kommunistien ja natsien katuterrorismista Weimarin tasavallan loppuaikoina", sanoo Vaihtoehto Saksalle-puolueen paikallinen pääehdokas, irakilaissyntyinen Sari Saleh."

Melkoisia natseja; ottavat listoilleen maahanmuuttajaehdokkaita ja ajavat vasemmistolaisempaa politiikkaa eurokriisissä kuin Saksan vasemmisto! Kuinka ne ruojat kehtaavat!11

Alternativ für Deutschland -puolue ajaa mm. seuraavia pelottavia ja valtavan äärioikeistolaisia asioita:

"- The no-bailout clause of the Maastricht Treaty must be respected.
- Countries must be able to leave the eurozone to form alternative monetary unions or establish parallel currencies.
- Secondary market interventions by the European Central Bank should stop.
- The cost of bailouts should be borne primarily by the private sector.
- All transfer of sovereignty to the European Union must be legitimized by plebiscite.

... Unlike some other anti-euro movements in Europe, the AfD says it is neither nationalist nor anti-immigration. Its program calls for Canadian-style policies to entice more skilled foreign workers to Germany.
"

Saksan äärivasemmisto - toisin kuin kreikkalaiset aateveljensä - haluavat siis pitää euron kasassa ja haluavat siis mm. jatkaa suurpankkien sekä Saksan ja Ranskan aseteollisuuden tukemista tukipakettipolitiikalla? Ennen kuulumatonta. Milloin radikaalista vasemmistosta tuli suurpankkiirien pikkuhuoria? (Ai niin, ihan meinasin unohtaa että jo 60- ja 70-luvulla nämä samat aatteelliset piirit kiihkeästi tukivat Wall Streetin pankkien NL:n kautta rahoittamia vallankumouksia kehitysmaissa).


AFA on siis avoimesti alkanut suurpääoman SA-joukoiksi. Jos en paremmin tietäisi sikäläisten kommunatsien edessottamuksista noin yleensä, pitäisin tällaista perin oudoksuttavana. Koska tiedän, en pidä.

Sanonta kuuluu, että jos vastustaa ja vihaa jotain hyvin kiivaasti, on syytä katsoa aina välillä peiliin ettei muutu vastustajiensa kaltaiseksi. Saksalaiselta äärivasemmistolta tällainen viisaus on selvästikin unohtunut (jos sitä on koskaan ollutkaan).

-----------------------
----------
----
P. S. Vielä kylmän sodan aikana eurooppalainen vasemmisto vastusti EEC:tä sekä eurointegraatiota. Ja vain 20 vuotta sitten Suomessakin Vasemmistoliitto vastusti EU:ta. Eurokriittisyys ilmeisesti unohtui siinä vaiheessa kun siitä tuli "fasismia"?

1 kommentti:

kati kirjoitti...

http://keskisuomieiantaudu.wordpress.com/