tiistai 30. lokakuuta 2012

Jytkysen jälkeen - Turhaa pessimismiä?

En haluaisi olla liian pessimisti, mutta koska ajattelen tulevaisuutta pitemmälle, on pakko. Näyttää ikävästi siltä, että PS:n kuntavaalijytkynen jäi aivan liian pieneksi luomaan vakavasti painetta nykyhallitukselle. Vastaavasti demarit eivät ottaneet pahasti takkiin, mikä olisi ollut muutoksen toinen edellytys.

Eli toisin kuin arvioin viime tammikuussa, nykyhallitus tulnee sittenkin istumaan hallituskauden loppuun asti. Sillä on erittäin traagiset seuraukset Suomen kannalta.

Tänä talvena nimittäin ajetaan EU:ssa läpi pankkivalvonta, budjettikuri ja pari muutakin "integraatiota vahvistavaa" juttua. Kun nämä yhdistetään edellisiin "nauloihin Suomen itsenäisyyden ruumisarkussa" eli 2008 perussopimukseen, ERVV/EVM sitoumuksiin ja taannoiseen EU-jäsenyyden kirjaamiseen perustuslakiimme, niin seuraus on se että Suomi sidotaan tiukasti kahleilla uppoavan Titanicin kanteen, ja hallituksemme on tämän kaiken takuumies.

Jos meillä olis ollut toivoa hallituksen kaatumisesta vasemmistopuolueiden tappion kautta, meillä olisi ollut toivoa Suomen linjan muuttamisesta ensi kevättalvella. Nyt sitä ei ole.

Kevään -11 vaaleista alkanut etsikoaika tai toimintaikkuna Suomen pelastamiseksi on sulkeutunut. Vaikka PS ja/tai oppositio saisi suurvoiton 2015 ek-vaaleissa, sillä ei olisi enää vaikutusta, koska kaikki tärkeät päätökset ja päätösvalta on siihen mennessä siirretty Unionille.

Kunnissa PS voinee tehdä ja vaikuttaa yhteen jos toiseenkin asiaan, mutta valitettavasti Suomen itsenäisyyttä ei voi enää pelastaa perinteisen politiikan ja pelkän demokratian keinoin. Harkitsen vakavasti pyyhkeen heittämistä kehään tämän suhteen.

Mitä tässä voisi enää tehdä Suomen pelastamiseksi?

2 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Hallitus voi edelleen kaatua, koska nyt vaikeat ajat vasta alkavat. Näissä vaaleissa Suomen kansalla oli mahdollisuus pakottaa hallitus eroamaan, mutta nyt sen tekee markkinavoimien paine. Muista aina, että me (lue: kansa) olemme markkinavoimat, joita edustavat pankit ja muut sijoittajat. Kansa pääsee käyttämään ääntään suunnilleen kerran vuodessa (presidentin-, kunnallis-, euro- ja eduskuntavaalit), mutta markkinavoimat tekevät sitä joka sekunti. Siksi poliitikot vihaavat markkinavoimia, koska se ajaa kansan etua. Kun sijoittaja investoi suomalaisen eläkesäästäjän rahoja, hän tulee ottaneeksi kantaa Suomen talouspolitiikkaan, rahamarkkinoiden toimivuuteen, työmarkkinoihin, yleiseen turvallisuuteen jne jne.

Poliitikot valitettavasti ymmärtävät väärin, että markkinavoimat olisi heitä vastaan. Ei ole, markkinat vain ilmoittavat miten hyviä päätöksiä poliitikot ovat tehneet siltä kannalta, että kansakunnan varallisuutta ei haaskata. Aina voi kysyä, onko varallisuus se tärkein asia, ja vastata että se on ainoa mitä voi mitata.

Sanavahvistus 52 greuro...

Vasarahammer kirjoitti...

EU:n uudistuksiin tarvitaan uusi perussopimus eikä sitä saada aikaiseksi tällä vaalikaudella. Tosin EU-komissio ja eurooppalaiset johtajat ovat jo pankkiunionipuheillaan aloittaneet valmistautumisen seuraavaan sopimuskierrokseen.