keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

ÄÄNESTÄ MAAHANMUUTTAJA TAKAISIN KOTIINSA!! Freddy Van Wonterghem Euroopan parlamenttiin!

Freddy van Wonterghem on maahanmuuttajataustainen Kotkalainen yrittäjä, Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu ja kuuden lapsen isä. Hän on kotoisin Belgian Flanderista. Hän syntyi vuonna 1954 Brysselin pohjoislaidalla. Hän muutti Suomeen 1970-luvulla silloisen vaimonsa perässä.

Freddy on mies, joka on sopeutunut ja kotoutunut Suomeen erittäin hyvin. Hän ymmärtää miltä tuntuu olla maahanmuuttaja, ja kannattaa silti Perussuomalaista "Maassa maan tavalla"-periaatetta. Maahanmuuton pitäisi hänen mukaansa tapahtua aina isäntämaan kansallisen kulttuurin ehdoilla, koska se on ainoa kestävä ratkaisu onnistuneeseen integraatioon.

Freddy on huolissaan siitä, että Suomelle ja suomalaiselle yhteiskunnalle uhkaa käydä hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena samoin kuin hänen synnyinmaalleen Belgialle, joka on lähes hajoamistilassa. Freddy on siis avoimesti maahanmuuttokriittinen maahanmuttaja.

Freddy puhuu maahanmuutosta mm. näin:

"Suomalaista järjestelmää ajatellen ihanteellisin maahanmuuttaja on uhri, joka pääsee äärivihreiden ja vasemmiston lellittäväksi. Kaikki heidän toiveensa ja oikkunsa pitää kritiikittömästi sallia ja jos uhri ei tätä ymmärrä pyytää, vaatii sosiaalidemokraattinen vihervasemmisto erioikeuksia heidän puolestaan.

Sellaiset maahanmuuttajat, kuten esimerkiksi johtamani Maassa Maan Tavalla Ry:n jäsenet, tai TV:stäkin tuttu lakimies Husein Muhammet, jotka vastoin virallista doktriinia eivät suostu uhrin asemaan, eivät kelpaa maahanmuuttojärjestelmän kukkahattutätien mallinukeiksi.

Me haluamme osallistua suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen, kunnioittamalla Suomen omia kulttuurisia erityispiirteitä ja perinteitä. Me sopeudumme maahan ilman, että kantaväestön tarvitsee sopeutua meihin. Meidän mielipiteitä ei juuri noteerata, jos erehdymme lausumaan jotakin joka liittyy maahanmuuttajien asemaan Suomessa.

Joskus jopa meidät on leimattu rasisteiksi, kun pidämme suomalaisten, omalla maalaisjärjellään kulttuuristansa huolta kantavien suomalaisten puolia."

Liity sinäkin mukaan tukiryhmään! Äänestetään Europarlamenttiin mies, jolla on Brysselissä kotikenttäetu!

Freddyn blogiin pääset tästä: Linkki

1 kommentti:

Jarno Tanner kirjoitti...

Onhan tuo kova maahanmuuttokriitikko, muttei läheskään tätä tasoa -> http://fi.wikipedia.org/wiki/Ayaan_Hirsi_Ali
Todellinen islamin kokemustutkija !