tiistai 9. syyskuuta 2008

Niinistö varoittaa: 90-luvun tapahtumat voivat toistua

"Niinistö: Miksi kukaan ei varoita kansaa taloudesta?

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö pelkää, että osa perheistä ajautuu pian 1990-luvun laman kaltaisiin asuntoloukkuihin. Hän ihmettelee, miksei kansaa varoiteta talouden nykytilasta.

Helsingin Sanomien haastattelussa Sauli Niinistö (kok.) kertoo pelkäävänsä kotitalouksien asuntovelkataakan kasvua ja liian reipasta lainanottoa.

Samaan aikaan talouteen odotettu suhdannekäänne voi iskeä ikävästi tavalliseenkin ihmiseen.

– Yksittäisille perheille voi taas käydä kuin 1990-luvulla, hän arvelee. Koko kansakuntaa riepottelevan laman tuloon hän ei kuitenkaan usko.

Kansaa pitäisi kuitenkin hänen mielestään varoittaa vakavasti Suomen talousnäkymien synkentymisestä. Niinistö haluaa myös poliitikoilta pohdintaa siitä, miten tulevan laskukauden seurauksista selvitään.

– En ole vieläkään kuullut kovin painavia puheenvuoroja talouden kokonaistilanteesta, ihmettelee eduskunnan puhemies. "


Onneksi jotkut sentään uskaltavat puhua ääneen, tosin Niinistökään ei uskalla maalailla taantumaa, vaikka mittarit osoittavat, että siihen ollaan matkalla.

Pahinta ei ole vielä edes nähty

Ei kommentteja: