keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Jokelasta Kauhajoelle - 11 kuukautta, 11 uhria kello 11

Taas on suruliputuksen aika, ja me kaikki tiedämme jo miksi.

Kaikki, mitä Kauhajoen tragediasta haluan sanoa, on jo kertaalleen sanottu viime marraskuussa Jokelan surmista kirjoittaessani, mikä kannattaa lukea kertauksen vuoksi: (Linkki).

Ainoa mitä haluaisin lisätä, on pieni kurkistus "foliohattuun": Viranomaisten toivoisi huomioivan, että on kaava, joka toistuu molemmissa tapauksissa. Jokelan surmat tehtiin 7.11 alkaen kello 11. Kauhajoen surmat tehtiin 11 kuukautta Jokelan jälkeen, ja ammunta alkoi myös kello 11, mutta toisin kuin Auvinen, joka teki verityönsä 7. päivänä kuukauden alkamisesta, Saari teki omat hirmutyönsä 7 päivää ennen kuun vaihdetta 23. päivänä. Myös Petri Gerdt iski 11.päivä (lokakuuta 2002). Saari sanoi suunnitelleensa omaa tekoaan juuri vuodesta 2002 alkaen, joten yhteys Myyrmannin tapaukseen on myös olemassa. Lisäksi eilisestä 23. päivästä syyskuuta on tasan 7 viikkoa marraskuun 11. päivään 11.11. jossa esiintyy kerran luku 7 ja 2 kertaa luku 11 kuten molemmissa tapauksissa.

Poliisilla on nyt hyvä haju olla valmiudessa aina kun kellonajassa tai päivämäärässä on luku 11, tai kun edellisestä surmasta on kulunut 11 kuukautta, jne. Syyskuun 11. 2001 jälkeen luvusta 11 on tullut terroristeille ja häiriintyneille jonkinsortin päähänpinttymä, joten numero toimii itsessään jo "hälytysmerkkinä", jolloin viranomaisten kannattaa olla varuillaan.

3 kommenttia:

Olli R. kirjoitti...

Kiitos Veli-Pekka oivallisista huomioistasi, sillä sielunvihollinen (tai Illuminati) jättää aina jonkinlaisen okkultistisen allekirjoituksen pahoista toimistaan, jotka voivat vaikuttaa yhteiskunnalliseen järjestykseen. Nytkin aselakeja ja muuta valvontaa tullaan todennäköisesti kiristämään Suomessa. Pääministeri Vanhanen vihjasi jo tähän suuntaan eilen. Tämä on vain esimakua "isoveli valvoo" -yhteiskunnasta.

Saari oli varmasti jollain tavalla aivopesty tekemään hirmutekonsa. Sama okkultistinen kaava on nähty Amerikankin koulusurmissa puhumattakaan terroristien tekemistä iskuista. Kaikki nämä aikaansaavat lisää viranomaisten kontrollia. WTC-iskut v. 2001 saivat aikaan mm. Patriot Act -lait USA:han, jotka vähensivät kansalaisoikeuksia.

Maailmassa toimii illuministinen salaliitto ja mitään ei tapahdu sattumalta. Voit lukea enemmän tästä kristillisen Cutting Edge -ministeriön sivuilta. Uskotko Jumalaan ja Herraamme Jeesukseen Kristukseen, joka palaa pian takaisin tuomiopäivän koittaessa? Jumala sallii kaiken pahan tapahtuvan jotta Raamatun profetiat toteutuisivat (Luuk. 21:28). Toimin itse Suomen Cutting Edge -sivuston yhtenä toimittajana ja olen siis Raamattuun uskova kristitty. Ks. http://www.mantta.fi/~patato/cef.html

T: Olli R. ("nokialainen")

Anonyymi kirjoitti...

Kieltämättä noilla Veli-Pekan mainitsemilla luvuilla on aivan selkeä okkulttinen yhteys ja merkitys näissä Suomenkin koulumurhissa. Enpä usko, että on sattumaa nuo luvut vaan pahat henkivallat ovat vaikuttaneet omalta osaltaan niin, että murhat on tehty noiden lukujen puitteissa.

Ihminen on kuitenkin ITSE vastuussa synneistään. Tottahan toki media yms voi "ruokkia" jo valmiiksi turmeltunutta ihmis-sydäntä kaikenmaailman väkivaltaisella yms saastalla, mutta loppujen lopuksi ihminen valitsee itse millä itseään ruokkii. Me ihmiset olemme niin turmetuneita, että etsimme vikaa aina itsemme ulkopuolelta, jos vika on meissä. Eikä paha ihmis-sydän tarvitse ulkopuolista "ruokintaa" vaan jo itsessään pahasta sydämestähän ne pahat ajatukset ja asenteet nousevat kuten Herra Yeshua (Jeesus) opettaa. Pahat ajatukset ja asenteetkin muuttuvat valitettavan usein myös konkreettisiksi teoiksi.

On mahdollista, että Saari oli aivopesty joko suoraan tai epäsuorasti, mutta ei se Kainikaan tarvinnut aivopesua tehdessään ensimmäisen murhan, jonka ihmiskunta kohtasi. Sielunvihollinen voi kyllä yllyttää omalta osaltaan jo valmiiksi ihmisen turmetuneessa sydämessä syntyneitä pahoja ajatuksia ja asenteita, mutta loppujen lopuksi jokaisen ihmisen on katsottava itseään peiliin, joka päivä ja tehtävä parannusta.

Näinä rakaudettomina aikoina korostuu entistä enemmän yhteisvastuu ja lähimmäisenrakkaus. Psykologit ja ammattiauttajat eivät sekopäitä tavoita. Vastuu on meillä kaikilla toisistamme ja itsestämme.

Kaiken lisäksi ei ne koulusurmat lopu asenlain tiukentamisella. Vain Yeshua voi tuoda muutoksen ihmis-sydämeen. Turvatkaamme siis Häneen olimmepa jo uskossa Häneen tai emme. Yeshua ei ole vaihtoehto vaan Hän on ainoa ratkaisu sekä yksilöihmisen että koko ihmiskunnan ja maailman ongelmiin.

Turjalainen kirjoitti...

No, itse en anna paljoa painoarvoa noille salaliittoteorioille, enkä tässä blogissa kommentoi hengellisiä asioita.

Uskon asiaan liittyen, että terroristit ja päästään niksahtaneet sekopäät ovat ottaneet luvun 11 ikäänkuin "allekirjoituksekseen" syyskuun 11. jälkeen. Koitetaan kopioida päivämäärää/lukua jotta saataisiin omasta iskusta hätkähdyttävämpi.