Georgian kriisi merkitsee paluuta supervaltapolitiikkaan

Kaksi viikkoa sitten alkanut Georgian sota on aloittanut uuden vaiheen koko Euroopan ja mahdollisesti koko maailman turvallisuuspoliittisessa historiassa.

On syytä myöntää konkreettiset tosiasiat, eli se, että Saakasvilin päivät Georgian presidenttinä ovat pian luetut, ja edessä on vallanvaihdos, haluttiin sitä eli ei. Saakasvili joutuu kantamaan vastuun sodasta ja väistymään. On varmaa, että uusi hallitus ei ole länsimielinen. Siitä pitää huolen Venäjä, joka vetäytymisestä huolimatta pitää hallussaan Abhasiaa ja Ossetiaa, sekä miehittää ja valvoo edelleen perustamiaan puskurivyöhykkeitä; Armeija vetäytyi mutta ”rauhanturvaajat” ovat tulleet tilalle. Georgian armeija on lyöty, maa on pilkottu. Saakasvili tullaan syrjäyttämään, ja tilalle tulee Moskovan luottomiehet. Näin koko Kaukasus on jälleen Venäjän hallinnassa.

Kriisin syistä ja taustoista on ollut mediassa jos jonkinlaista kirjoittelua, mutta kaikkein silmiinpistävin, ja samalla turvallisuuspoliittisesti merkittävin tosiasia on jäänyt varsin vähälle huomiolle: huolimatta ärtyneestä diplomatiasta ja kovenneesta kielenkäytöstä, USA jätti Georgian loppujen lopuksi yksin. Sympatioista ja henkisestä tuesta huolimatta USA ei ole tehnyt mitään konkreettista estääkseen Venäjää ottamasta Georgiaa takaisin etupiiriinsä.

Georgian kriisin ydin: suurvaltojen etupiirijako

Georgian kriisi tuo turhankin selvästi mieleen asetelman Unkarin kansannousun taustalla. Tuolloin USA piti kiinni toisen maailmansodan aikana Jaltalla Stalinin kanssa tehdystä etupiirijaosta; länsi ei puuttunut Unkarin kansannousuun ja vastaavasti Neuvostoliitto ei puuttunut Suezin kriisiin. Ulospäin molemmat maat tietenkin pitivät yllä aggressiivista sanailua ja diplomatiaa, mutta toisen varpaille ei käytännössä astuttu. Näin näyttäisi olevan nytkin tilanne. USA ei käytännössä ole puuttunut Georgian sotaan, ja on jättänyt kriisin EU:n ja ETYJ:n hoidettavaksi. Venäjän näennäinen välinpitämättömyys Yhdysvaltojen diplomaattisen painostuksen edessä viittaa tähän. Onko Washington siis tehnyt uuden etupiirisopimuksen Moskovan kanssa, ja mitä se saa tällä kerralla vastineeksi? Liittyisikö tähän Yhdysvaltojen into varmistaa asemansa Lähi-Idässä ja päästä käsiksi Iranin öljyvaroihin?

Syy USA:n suostumiseen uuteen etupiiri jakoon lienee USA:n asemaa uhkaava vaikea talouskriisi ja Kaukasuksen muuttunut strateginen tilanne. Yhdysvallat pyrki NL:n hajoamisesta asti pääsemään käsiksi Kaspian ja Keski-Aasian alueen öljy- ja kaasuvaroihin. Suunnitelma oli, että alueen energiavarat kulkisivat Georgian ja Turkin kautta Venäjän ohi länteen, mistä syystä USA otti Georgian liittolaisekseen. Venäjä sai kuitenkin viime kuun alussa estettyä nämä hankkeet solmimalla yhteistyösopimukset Azerbaidzhanin ja Turkmenistanin kanssa, jolloin Gazprom ja muut venäläisyhtiöt saivat käytännössä alueelta kaasun ja öljynvientimonopolin. Näin Venäjä onnistui lopullisesti pysäyttämään amerikkalaisten yritykset saada hallintaansa Kaspian alueen energiavarat. Venäjä sulki Kaukasuksen portin amerikkalaisten edessä ja näin Georgia menetti Yhdysvalloille tarjoamansa geopoliittisen edun. USA:lla ei ole enää strategista intressiä pitää kiinni Georgiasta.

Paluu supervaltaintressien politiikkaan

USA:lla on edessään vakava taloudellinen kriisi, joka pahimmillaan uhkaa sen asemaa supervaltana. Maan talousongelmat ovat pohjimmiltaan seurausta talouden ylisuuresta öljyriippuvuudesta ja rakenteellisista ongelmista. Avain tämänkin kriisin taustojen ymmärtämiseen on nimenomaan taistelu öljyn saatavuudesta. Pitääkseen yllä talouskasvuaan ja pysyäkseen maailman johtavana supervaltana USA:n on joko hyvällä tai pahalla päästävä käsiksi Iranin öljyyn. Yhdysvallat on pyrkinyt parantamaan suhteita Teheraniin ja harkinnut suoraa vuoropuhelua Iranin kanssa. Mielenkiintoista onkin, että amerikkalaisten öljy-yhtiöiden pääsy Iranin öljykentille on osa Iranille tarjottua ”kannustinpakettia”, jos Teheran suostuu lopettamaan uraanin rikastuksen. Samaan aikaan USA kuitenkin jatkaa edelleen voimiensa keskittämistä Persian lahdella.

Venäjä haluaa palauttaa oman supervalta-asemansa. Siihen se nimenomaan tarvitsee sekä Keski-Aasian ja Kaspian alueen enegiavaroja, että Ukrainaa. Jo 80-luvun alussa amerikkalaiset strategia-asiantuntijat laskivat, että Neuvostoliitto ei voisi olla supervalta, jos Ukraina eroaisi siitä, sillä se muodosti niin tärkeän osan maan alueesta, väestöstä, sekä raudan, hiilen ja ennen kaikkea viljan tuotannosta. On nimittäin laskettu, että ilman omia puutarhapalstojaan kolmasosa venäläisistä olisi kuollut 90-luvulla nälkään Ukrainan viljan virratessa Venäjän sijasta lännen markkinoille.

Ei ole mikään sattuma, että NATO viime kevään huippukokouksessaan lykkäsi ”toistaiseksi” Ukrainan ja Georgian jäsenyyttä puolustusliitossa. Huolimatta siitä, että muodollisesti jäsenyys kaatui Länsi-Euroopan NATO-maiden vastustukseen, taustalla oli todennäköisesti vaihtokaupat. Näin siksi, että kuun alussa pidetyssä Shanghain Yhteistyöjärjestön SCO:n kokouksessa Venäjä, Kiinan suostumuksella, puolestaan lykkäsi ”toistaiseksi” Iranin ja Pakistanin jäsenyyttä Euraasian talous- ja sotilasliitossa, mikä olisi antanut Iranille turvatakuut USA:ta vastaan.

Sattuma ei ole sekään, että USA:n viimeaikainen lisääntynyt voimien keskittäminen Persianlahdelle ja Venäjän joukkojen keskittämiset Kaukasukselle ovat myös tapahtuneet samaan aikaan. USA on tällä hetkellä keskittänyt alueelle 75% kaikesta laivastostaan ja yli puolet maavoimiensa taistelujoukoista. Lähestyvien presidentinvaalien johdosta iskua Iraniin on kuitenkin lykätty vaalien yli, ja republikaanihallinto on liennyttänyt maan suhteita Iraniin saadakseen öljyn hinnan alas, ja edistääkseen McCainin läpimenomahdollisuuksia. Israelilaisten tiedustelulähteiden mukaan heinäkuun huipusta alentunut öljyn hinta nimenomaan johtuisi Iranin ja USA:n salaisesta sopimuksesta, jossa maat sopivat, että Iran lisäisi öljynvientiään, ja USA taas liennyttäisi sotilaallista uhkaa ja vähentäisi diplomatialla jännitystä Lähi-Idässä. Syy sopimuksen paljastamiselle lienee Israelin ärtymys USA:n viivyttelyyn Iraniin tehtävän iskun suhteen.

Venäjän paluu supervallaksi – Hyvästit Suomen NATO-optiolle

Venäjä on Putinin johdolla vakaasti päättänyt palauttaa itselleen NL:n romahduksessa menettämänsä supervalta-aseman, ja sillä on myös siihen tarvittava voima ja kyky, sekä tarvittavat suurvaltapoliittiset olosuhteet. Ikävä kyllä tämä tulee koitumaan Ukrainan kohtaloksi, sillä Georgian sota oli Venäjälle vain sivustan varmistus operaatio, ja maan uuden sotilaallisen voiman julistus, jolla se varmisti Kaukasuksen hallinnan ennen varsinaista päämääräänsä. On selvää, että Ukraina tullaan palauttamaan Moskovan valtapiiriin, joko hyvällä tai pahalla.

Suomen kannalta on joka tapauksessa selvää, että ikkuna NATO-jäsenyyteen on sulkeutunut. Suomen NATO-optio tuli ja meni jo 90-luvulla. Venäjä joutui nielemään katkerana Baltian maiden jäsenyyden läntisessä puolustusliitossa, koska se oli 90-luvun lopulla sekä taloutensa että sotilaallisen voimansa puolesta NL:n romahduksen jälkeisessä aallonpohjassa, eikä sillä ollut todellista voimaa tai kykyä estää niiden NATO-jäsenyyttä. Tilanne on kuitenkin nyt aivan toinen. Nykyisessä tilanteessa voimansa tunnossa asemiaan palauttava Georgian sodan aiheuttamien suurvaltapoliittisten muutosten jälkeen Venäjä pitäisi Suomen NATO-jäsenyyttä lähinnä itseensä kohdistuvana provokaationa, ja on selvää, ettei Venäjä sitä nykyisten olosuhteiden vallitessa sitä suvaitsisi, kuten ei Georgiankaan kohdalla. NATO:lla ei ole Suomessa juurikaan geopoliittisia intressejä, toisin kuin Venäjällä, jolla olisi sodan tullen tarve turvata Pietarin alueen ja varsinkin Kuolan niemimaan tukikohtien turvallisuus. Nykyinen liittoutumaton Suomi muodostaa Venäjälle tärkeän puskurivyöhykkeen länteen päin, ja on selvää, että maamme NATO-jäsenyys muuttaisi oleellisesti tilannetta.

On huomattava, että vakaasti takaisin supervallaksi aikovalla Venäjällä on naapurissaan enää vain kaksi NATOon kuulumatonta maata, jotka eivät, ainakaan toistaiseksi, ole vielä sen etupiirissä; Ukraina ja Suomi. Toivottavasti jokainen tajuaa mitä tämä merkitsee, ja osaa tehdä tarvittavat johtopäätökset.