Talvisodan 105 kunnian päivää - Eli miten Englanti ja Ranska möivät Suomen Stalinille

Kuten tiedämme tuli tänään kuluneeksi 70 vuotta Talvisodan syttymisestä. Marraskuun 30. päivänä 1939 Neuvostoarmeija vyöryi rajojemme yli tarkoituksenaan laajentaa Stalinin imperiumia.

Kaikki olennainen tästä sodastamme, sen olosuhteista, taisteluista ja seurauksista lienee käsitelty tarpeeksi perusteellisesti jo moneen otteeseen. Sen sijaan sodan todellisia taustasyitä ei ole vieläkään kunnolla käsitelty.

Tämä on tarina siitä, ketkä olivat todelliset syylliset sotaan, ja miten pieni Suomi joutui ystäviensä pettämäksi. Alla olevat faktat löytyvät res. majuri Erkki Hautamäen kirjasta "Suomi myrskyn silmässä", osa I. Kirjan II. osa on vasta tulossa, ja ilmeisesti se vahvistaa kirjan ensimmäisen osan kertomaa viestiä.

Kirja ei luonnollisestikaan saanu julkaisulupaa 60-luvulla, joten se julkaistiin Ruotsissa ruotsiksi 1973. Yllättävää ei kylläkään ole, että kirja ei saanut julkaisulupaa Suomessa vielä 2000-luvun alussakaan, joten Hautamäki joutui viemään kirjansa Viroon painettavaksi.

Alustukseksi Hautamäen itsensä kommentti asiaan liittyen Hämeen sanomien haastattelusta 10.7.2005.:

"- Historiankirjoituksen kerrostumien pohjalta löytyy suurvaltojen salainen taustapolitiikka, jonka tärkeimpiä kohtia peittää salaisuuden verho. Merkittävin löytöni on Churchillin ja Stalinin 15.10.1939 kirjoittama yhteinen sotatoimisopimus, jonka tarkoituksena oli saada Saksa neljästä suunnasta pihteihin. Sopimuksen aiheuttamien toimien salaaminen on voittajavalloille edelleen arka asia. Todellisten tapahtumien salaamiseksi ollaan valmiita mihin tahansa."

Kysymys kuuluu, mitä kyseinen sopimus sisälsi?

Hautamäen kirja muuttaa aika radikaalisti yleisiä käsityksiä toisen maailmansodan syistä. Finland i stormens öga ja suomenkielisenä Virossa painettu SUOMI myrskyn silmässä paljastaa, että Stalinin Neuvostoliitto myöskin Molotov-Ribbentrop - sopimuksen jälkeen piti avoinna kaksi vaihtoehtoa ja jo 15. lokakuuta 1939 Stalin solmi salaisen periaatesopimuksen länsivaltojen kanssa Churchillin allekirjoittamana.

Länsivallat hyväksyivät tässä sopimuksessa periaatteen, jonka mukaan NL voi yhdistyvien sodanpäämäärien mukaisesti miehittää Suomen ja Baltianmaat. Länsivallat suunnittelivat samalla omasta puolestaan Norjan ja Ruotsin miehittämistä.

Lontoon-Pariisin akselin ja Moskovan kaksoispeli tarkoitti yhteisen hyökkäyksen suorittamista Saksaa vastaan pohjoisesta jo kesällä 1940. Tällä oli tarkoitus saada aikaan Saksan täysin eristettyä Keski-Eurooppaan, neljän rintaman pihteihin, ja näin lyhentää käynnissä olevaa maailmansotaa olennaisesti.

Sotilaallinen apu (eli siirtoarmeija), jota länsivallat lupasivat Suomelle Talvisodan kestäessä olikin näin vain kyyninen tekosyy Norjan ja Ruotsin miehittämiseksi ja samalla Ruotsin malmikenttien haluun ottamiseksi. Ennen kaikkea oli tarkoitus saada yhteys pohjoisen Puna-armeijan joukkoihin. Länsivalloilla ei ollut mitään tarkoitusta alkaa sotimaan NL:n kanssa. Liittoutuneet eivät olisi koskaan tulleet Torniojoen rantaa lähemmäs.

Kyse oli Churchillin jo Ensimmäisen Maailmansodan aikaina (1915) saamasta ajatuksesta, suunnitelmasta kahden sivustarintaman avaamisesta Saksaa vastaan. Suunnitelma oli nyt nostettu esiin jo heti sodan alettua. Rintamat olisivat olleet: "Eteläinen (E) Balkan/Mustameri ja "Pohjoinen" (N) Itämeri/Skandinavia". Tarkoitus olisi ollut käyttää miehitettyjä Pohjoismaita ja Baltiaa operaatiotukikohtana yhteiselle hyökkäykselle Hitlerin Saksaa vastaan. Tämä operaatiosuunnitelma tehtiin ja hyväksyttiin Moskovassa 15.10.1939 noin kuukautta ennen Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen.

Ei siis ollut mikään sattuma, että samana päivänä 30.11.1939 kun Puna-armeija vyöryi Suomeen, alettiin Cherbourgin satamassa laivata ranskalaisia ja englantilaisia joukkoja kohti Norjaa. Länsiliittoutuneet vain noudattivat Stalinin kanssa tekemäänsä sopimusta. Stalin sai sen mukaan vapaat kädet hyökätä samana päivänä kun länsivallat aloittaisivat oman operaationsa.

Liittoutuneiden suunnitelman mukaan ranskalaiset ja brittiläiset joukot miehittäisivät Tanskan ja Norjan sekä Etelä- ja Länsi-Ruotsin sitoen ruotsalaisjoukot niin, ettei Ruotsi voisi enää auttaa Suomea, jonka NL samaan aikaan valloittaisi. Ranska lupasi 50 000 - 100 000 miestä varmistaakseen Etelä-Ruotsin sitoakseen ruotsalaisjoukot, sillä välin kun brittiläinen merijalkaväki miehittäisi Göteborgin.

Lännessä Winston Churchill esittäytyi näiden suunnitelmien vahvimpana ajomiehenä. Hän halusi sitoa Pohjolan mukaan sotaan Saksaa vastaan. Länsivallat olivat valmiit uhraamaan Suomen saadakseen vapaat kädet Skandinaviassa.

Salainen, vilpillinen sopimus pidettiin kaikin tavoin salassa, ja kaikki julkinen tuki Suomelle oli tarkoitettu yksinomaan saamaan Suomi taistelemaan viimeiseen mieheen, jotta se kaatuisi. Viimeistään siinä vaiheessa kun Puna-armeija olisi tullut Torniojoen rantaan, olisi Ruotsi suostunut Narvikissa olevien joukkojen tuloon Pohjois-Ruotsiin.

Näin ollen Suomen menestyksekäs ja sankarillinen puolustustaistelu olikin hyvin kiusallinen pala länsivalloille

Todellinen poltinkivi ja kuuma peruna, joka Hautamäen kirjassa tulee Suomen ja suomalaisten kannalta ilmi, on kuitenkin syy, miksi Stalin suostui aselepoon Suomen kanssa. Asiasta lisää blogin loppupuolella.

Myöskään Yhdysvalloilla ei ole puhtaat jauhot tässäkään sopassa. Tässä lainaus:

Länsiliittoutuneet ja Yhdysvallat pettivät Suomen talvisodassa

"Talvisodan historiasta tehdään jatkuvasti uusia tulkintoja. Samaten tutkijoiden kiistat tulkintojen yksityiskohdista jatkuvat; poliittisen historian professori Jukka Nevakivi tyrmää varsin selkeästi professori Heikki Ylikankaan esittämät teesit talvisodan päättymisestä.

Ylikangas on esittänyt, että Suomen johto teki rauhan Saksan patistamana. Herman Göring oli ilmoittanut suomalaiselle viestintuojalle Saksan aloittavan pian sodan Neuvostoliittoa vastaan. Suomea kehotettiin tekemään rauha millä ehdoin tahansa, sillä myöhemmin Suomi saisi kaiken takaisin korkojen kera.

Nevakivi korosti, että helmi-maaliskuun taitteessa 1940 Suomessa ei voitu uskoa, että Saksa voittaa suursodan. Hänen mielestään olisi ollut uskomatonta, jos vastuulliset johtajat olisivat ajatelleet näin. Tässä yhteydessä hän puhui jo syyntakeettomuudesta.

Nevakivi muistutti myös, että länsivaltojen esittämä apu oli bluffia. Lisäksi länsivallat eivät pystyneet takaamaan Puolaa saatikka Suomea. Näin ollen Karjalaa ei olisi läntisellä avulla saatu takaisin, kuten Ylikangas on esittänyt.

Nevakivi on tehnyt uudistetun laitoksen vuonna 1972 ilmestyneestä, jo klassikoksi muodostuneesta teoksestaan Apu, jota ei pyydetty. Uudistetun laitoksen henkeä kuvaa hyvin, että sen nimi on Apu, jota ei annettu.

Taustalla Ruotsin malmivarat

Nevakivi sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että Suomelle esitetty tarjous läntiseen liittokuntaan yhtymisestä oli siis poliittista bluffia. Länsi oli käytännössä kiinnostunut vain siitä, etteivät Ruotsin malmivarat pääse Saksaan.

Länsiliittoutuneilla oli suunnitelmia, joilla joukkoja lähetettäisiin Suomeen. Nämä interventiohankkeet auttoivat Nevakiven mukaan Suomea vain poliittisesti. Neuvostojohtaja Josif Stalin nimittäin pelkäsi lännen väliintuloa.

Nevakiven mukaan Stalinille selvisi, että Neuvostoliiton oli hoidettava suhteet Suomen kanssa niin kauan kuin Saksa oli kiinni länsirintamalla. Maaliskuussa tehty välirauha oli siten tervetullut Stalinille.

Nevakivi yhtyy myös niihin arvioihin, joiden mukaan materiaalipula ja tappiot olivat Suomessa nousseet maaliskuussa jo niin suuriksi, ettei Suomi olisi kestänyt kuukauttakaan.

Nevakivi on myös varma, että vaikka lännestä olisi tullutkin joukkoja Suomeen, ei esimerkiksi Britannian ja Neuvostoliiton välille olisi syntynyt sotaa.

Yhdysvallat petti

Aiemmassa teoksessaan Nevakivi jätti Yhdysvaltojen osuuden talvisotaan hyvin vähälle huomiolle, koska talvisodan aikana Yhdysvallat oli vielä puolueeton. Nevakiven löytämät uudet arkistotiedot asettavat Yhdysvallat kuitenkin uuteen asemaan.

Hän itse asiassa luonnehtii Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön arkistojen tietoja pöyristyttäviksi. Ne paljastavat, että Yhdysvaltain hallituksen politiikka oli aivan ristiriidassa yleisen mielipiteen kanssa.

Arkistotietojen mukaan Yhdysvallat viivytteli, esti ja jopa kielsi asetoimituksia Suomeen. Suomeen jäi viivyttelyjen vuoksi tulematta mm. 40 Brewster-hävittäjää. Myös Suomelle luvattu 150 miljoonan dollarin jälleenrakennuslaina peruttiin.

Samaan aikaan Yhdysvallat osti Neuvostoliitosta kultaa ja rahoitti sillä sotamateriaalin ja lentobensiinin vientiä Neuvostoliittoon. Näistä kuvioista on aiemminkin ollut tietoa, mutta nyt Nevakivi on saanut ne "hevosen suusta" eli alkuperäisistä lähteistä.

Selityksenä Yhdysvaltojen käyttäytymiselle olivat syvät ristiriidat sisäpolitiikassa. Franklin Roosevelt valmistautui kolmannelle kaudelleen. Hänen oli tyynnyteltävä myös niitä piirejä, jotka vastustivat sekaantumista Euroopan asioihin.

Kaikkinensa Nevakivi piti melkoisena puutteena sitä, että Suomessa on vanhastaan totuttu pitämään talvisotaa kansallisena tapahtuma.

Päinvastoin hänen mielestään talvisodalla oli monia ja taas monia kansainvälisiä yhteyksiä. Nevakivi ehdottikin, että pitäisi tehdä laaja tutkimus talvisodan kansainvälisistä yhteyksistä.

Lähde: STT-MH 7.4.2000"


Talvisodan aselevon taustat

Mitä sitten tarkkaan ottaen tapahtui? Mikä sai Stalinin tekemään aselevon Suomen kanssa vastoin suunnitelmiaan ja lännen kanssa tekemäänsä sopimusta? Hautamäen kirja kertoo seuraavaa:

8. Helmikuuta 1940 Churchill allekirjoitti aiemmin mainitun NL:n ja länsiliittoutuneiden yhteiseen sotasopimuksen täyttöönpanoasiakirjat, ja luovutti ne Stalinin lähettämälle kenraalikuriirille. Kuriiri lähti seuraavana päivänä 9.2. asiakirjoineen Moskovaan tunnuksettomalla venäläisellä lentokoneella eräältä Lontoon lähistön pieneltä kentältä. Liittoutuneiden pahaksi onneksi Saksan tiedustelu sai oudosta koneesta vihjeen Britanniassa toimineelta asiamieheltään jo 8. helmikuuta:

"Lontoon lentokentälle laskeutunut 2-moottorinen tunnuksia vailla oleva lentokone, malliltaan todennäköisesti neuvostoliittolainen. Konetta vastaanottamaan saapui meriministeri Churchill. Lentokentällä laajat turvatoimet. Kone syrjässä kiitoradan sivussa ja sen lähelle ei laskettu edes lentokenttähenkilöstöä. Koneen miehistö jää paikoilleen. Vieras, todennäköisesti korkea-arvoinen upseeri, poistui Churchillin autossa".

9. Helmikuuta saapui Lontoosta toinen viesti: "Meriministeri Churchillin auto toi vieraan koneelle. Vieras on korkea-arvoinen neuvostoliittolainen upseeri. KOne mitä ilmeisimmin myös neuvostoliittolainen. Kone rullaa juuri kiitoradalla lähtöä varten".

Viestin seurauksena Luftwaffen hävittäjät, jotka olivat jo edellisiltana asetettu lähtövalmiuteen, levittäytyivät Pohjanmeren ja eteläisen Itämeren ylle etsimään konetta. Ne kohtasivat koneen meren yläpuolella, ja pakottavat sen laskeutumaan Pohjois-Saksalaiselle kentälle.

Saksan sotilastiedustelu tutki koneen läpikotaisin, ja löytää muun aineiston ohessa Stalinin ja länsiliittoutuneiden tekemän salaisen sotasopimuksen asiakirjat, sekä niihin liittyvät kartat, jotka mikrofilmattiin. 4 tunnin pysähdyksen jälkeen koneen annettiin jatkaa matkaansa.

Jo saman 9. päivän aamuna Hitler sai nähtäväkseen erikoismiesten koostamat tiedot koneesta saadusta materiaalista. Hitler oli raivoissaan saadessaan selville Stalinin petoksen, ja katastrofin estämiseksi pidettiin välittömästi salainen neuvonpito, jossa päätettiin, ettei asiasta saa hiiskua tietoa kenellekään. Liittoutuneiden hämäykseksi oli näytettävä siltä kuin kaikki olisi ennallaan.

Neuvottelussa päätettiin mm. että aiemmin aloitetut suunnitelmat Tanskan ja Norjan miehittämiseksi oli valmisteltava ja toimeenpantava pikavauhtia. Operaatio Weserübung suunniteltiin ja toteutettiin kahdessa viikossa. Katsottiin välttämättömäksi ottaa haltuun Skandinavian ja Suomen alue, ennenkuin liittoutuneet ja NL ehtivät ensin.

Siksi Saksa muutti välittömästi kulissien takana suhtautumistaan myös Suomen kamppailuun NL:oa vastaan, ja pyrki saamaan talvisodan loppumaan mahdollisimman pian. Tämän vuoksi päätettiin infomoida Mannerheimia tapahtuneesta muutoksesta ja tarjota Suomelle tarvittaessa sotilaallista apua, lähinnä ilmatuen muodossa.

10. Helmikuuta Saksa esittää NL:lle nootin, että NL pyrkisi välittömästi rauhaan Suomen kanssa. Moskova ei reagoi mitenkään.

Samana päivänä Hitlerin kuriiri, J. Veltjens saapuu Ruotsin kautta Suomeen ja otti yhteyttä Mannerheimiin. Mukanaan hänellä on kopio Saksan NL:lle toimittamasta nootista. Kuriiri välittää viestin, että Mannerheim lähettäisi jonkun kenraaleistaan Saksaan informoitavaksi muuttuneesta tilanteesta.

12. Helmikuuta Mannerheim lähetti asiamiehensä Saksaan, jossa tämä tapasi mm. Göringin ja Ribbentropin. Hän saa tiedon, että muuttunut tilanne on pakottanut Saksan vaatimaan Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan välitöntä lopettamista, mistä on jo lähetetty nootti Moskovaan. Saksa tulee pitämään huolen siitä, että sota todella lopetetaan. Suomen pitäisi valmistautua tekemään rauha ehtoineen, vaikka alueita menetettäisiin, sillä Saksan avulla Suomi saisi ne myöhemmin takaisin.

14. Helmikuuta Mannerheimin kuriiri palasi matkaltaan mukanaan kopiot liittoutuneiden Skandinaviaa ja Suomea koskevista asiapapereista. Sodanjohdon huomio kiinnittyy kuitenkin rintamatilanteen hoitamiseen.

Maaliskuun alkuun mennessä tilanne rintamilla kehittyi niin hälyttäväksi, että Suomen hallitus haki koko ajan kosketusta Kremliin rauhan saamiseksi. Liittoutuneet koittavat painostaa Suomea taistelemaan viimeiseen mieheen, että saisivat Ruotsilta luvan päästä Kiirunaan. Tällöin Mannerheim päätti - viime hetkessä - tiedustella Saksasta saatujen ja hänestä hieman oudoilta vaikuttaneiden tietojen merkitystä.

2. Maaliskuuta hän lähetti kenraalikuriirinsa Berliiniin ottamaan selvää, mitä Saksa oikein tarkoitti aikaisemmin antamillaan tiedoilla, sillä päin vastoin kuin Saksa oli lupaillut, Puna-armeija näytti vain kiihdyttäneen sotatoimia.

4. Maaliskuuta illalla kuriisi palasi. Hänellä oli sinetöity kirje von Ribbentroppilta, joka sisälsi mm. seuraavat asiakirjat:

• Kopion Hitlerin 10. helmikuuta Stalinille osoittamasta nootista, jossa NL:oa kehotettiin pyrkimään rauhaan Suomen kanssa
• Ilmoitus uudesta, 3. maaliskuuta Stalinille jätetystä uhkavaatimuksen luonteisesta nootista, jossa vaadittiin tiukasti lopettamaan sotatoimet Suomea vastaan maaliskuun 4. päivän kuluessa.

Mannerheimille tiedot eivät tuoneet lopullista selvyyttä tilanteeseen. Samaan aikaan Suomen hallituksen toimet rauhan aikaansaamiseksi olivat käyneet välttämättömiksi Molotovin kovista ehdoista huolimatta.

Länsivallat joutuivat nyt hankalaan tilanteeseen, sillä Suomi oli saatava taistelemaan katkeraan loppuun saakka, jotta luvatut "apujoukot" olisi saatu uskottavasti lähetettyä Skandinaviaan. Rauhanteon jälkeen tätä ei enää voitaisi tehdä ilman että kolmiliiton lopulliset tarkoitusperät paljastuisivat. Hämäykseksi Suomelle lähetettiin mm. ilmoitus välittömästä sotilaallisesta avusta, mutta sen ehtona oli, että Suomi katkaisisi heti neuvottelut Moskovan kanssa.


Ribbentropin kirje Mannerheimille ja Hitlerin nootti

7.3 Suomen valtuuskunta päätto kuitenkin matkustaa Moskovaan neuvottelemaan rauhasta. Samana päivänä Ribbentrop lähetti kirjeen Mannerheimille. Se sisälsi Churchillin ja Stalinin allekirjoittaman sotatoimisopimuksen toimeenpano-osan Skandinaviaa koskevat osat, sekä niihin liittyvät karttakuvat. Kirjeessään Ribbentrop viittaa aikaisempaan Mannerheimin tiedusteluun ja vastaa mm.:

"Tämän johdosta.. ..ovat Saksan hallitus ja Saksan johtaja Adolf Hitler valtuuttaneet minut kertomaan Teille, herra Marsalkka Mannerheim, seuraavaa:

Ensiksi: Oheisena seuraa valokopio osasta asiakirjoja, jotka saksalaiset saivat käsiinsä 9. helmikuuta 1940 lentokonekaappauksen ansiosta. Asiakirjassa on täydellinen selvitys sen sopimuksen täytäntöönpanosta, jonka Neuvostoliiton Stalin ja Englannin Churchill Englannin ja länsiliittoutuneiden puolesta ovat tehneet Moskovassa 15. lokakuuta 1939. ..

Toiseksi: Kun Neuvostoliitto, jonka kanssa Saksalla on voimassa oleva kymmenvuotinen hyökkäämättömyyssopimus, on kolmantena sopimuspuolena ranskalais-englantilaisessa Saksan vastaisessa salaliitossa, niin Saksa katsoo nyt myös Neuvostoliiton vihollisekseen, eikä voi enää pitää voimassa niitä neuvostoliittolais-saksalaisia sopimuksia, jotka ovat pitäneet Saksaa Neuvostoliiton politiikkaa myötäilevissä siteissä. ..

Kolmanneksi: Edellä kuvattujen seikkojen perusteella Saksa katsoo suomalaisten vaikeudet omaksi asiakseen, ja turvatakseen Saksan pohjoispuolisen alueen ryhtyy varmistamaan sitä, että Skandinavian niemimaa ja Suomen alue pysyvät vapaina neuvostoliittolais-englantilaisista joukoista. Tämän tarkoituksen toteuttamista varten Saksan hallitus on:

a) varhain aamulla 10. helmikuuta 1940 antanut.. ..Stalinille Hitlerin 9. helmikuuta allekirjoittaman kirjallisen määräyksen, että sotatoimet Suomea vastaan on lopetettava ja pyrittävä rauhaan. [...]

Tämä asia on aikaisemmin ilmoitettu Teille, ..ja kun lisäksi Te, herra Marsalkka Mannerheim, kysyitte samaa asiaa johtaja Hitleriltä, niin

b) maaliskuun 3. päivän iltana 1940 johtaja Hitler antoi Neuvsotoliiton Saksan asianhoitajalle seuraavan kirjallisen määräyksen: "Ellei Neuvostoliitto heti, viimeistään huomispäivänä 4.3.1940 lopeta sotatoimia Suomea vastaan, niin Saksa tulee antamaan suomalaisille aseellista apua ja ajamaan Neuvostoliiton sotavoimat pois Suomen alueelta". Tämän uhkavaatimuksen antoi Neuvostoliiton asianhoitajalle Marsalkka Herman Göring, joka lisäksi ilmoitti, että mikäli Neuvostoliitto ei suostu vaatimukseen, ryhtyvät Saksan ilmavoimat heti toimintaan suomalaisten puolella ilman, että Suomi sitä pyytäisi. Saksalle on Suomessa ilmaantunut valvottavaksi etuja, joista se tulee huolehtimaan.

Neljänneksi.. Saksan valtakunnan johtaja Adolf Hitler pyytää lisäksi ilmoittamaan Suomelle, että mikäli tarvitsette nopeaa sotilaallista materiaali- ja ilmatukiapua torjuessanne neuvostoliittolaisten ylivoimaista hyökkäystä, niin pyydettäessä Saksa tulee antamaan sitä heti ilman mitään vastavuoroisuuden periaatetta".

Että sellaista! Huh huh! Eli suomeksi sanottuna tuuli oli täysin kääntynyt. Suomelle löytyi siis tukea ja apua. Mutta tuosta eteenpäin Suomella ei myöskään enää ollut muuta vaihtoehtoa kuin liittoutua Saksan kanssa, sillä jollei Suomi tekisi aselepoa ja liittoutuisi Saksan kanssa, Saksa olisi joutunut oman etunsa vuoksi valtaamaan Suomen ja ajamaan Puna-armeijan ulos.

Kirjeen seurauksena Mannerheim antoi Suomen hallitukselle ehdottoman kiellon olla hyväksymättä länsivaltojen avustustoimia ja pyrkiä heti saamaan rauha Moskovassa, mutta Ribbentropin kirjeestä hän ei vielä kertonut kenellekään halaistua sanaa. Suomen hallitus antoikin neuvottelukunnalle valtuudet tehdä rauha, raskaista ehdoista huolimatta, ja huolimatta länsivaltojen viimeisestä epätoivoisesta julistuksesta tarjota apua. 13. maaliskuuta Talvisota sitten päättyi.

Miksi Stalin sitten suostui Hitlerin painostukseen? Stalin oli kahden vaiheilla. Hänen kenraalikuntansa, samoin kuin hän itsekin, olivat tietoisia siitä, että Suomi murtuisi parissa viikossa, ja tie Helsinkiin olisi auki. Neuvosto-kenraalit olisivat haluneet jatkaa taistelua vääjäämättömään lopputulokseen, Suomen kukistumiseen asti. Stalin kuitenkin pelkäsi. Hän tiesi, ja sen Talvisota oli jo osoittanut, ettei Puna-armeija ollut vielä valmis kohtaamaan taistelukentällä tuolloin maailman tehokkainta ja vahvinta sotakonetta, Saksan armeijaa. Lisäksi hänen omat suunnitelmansa, ja Neuvostoliiton varusteluohjelma, tähtäsivät Puna-armeijan saattamiseen täyteen hyökkäysvoimaansa vasta 1945 mennessä.

Totuus Talvisodan taustoista, syistä, ja rauhanteosta oli ja on siis erittäin kiusallinen asia, sekä liittoutuneille että Suomelle. Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta asian tulo suureen tietoisuuteen olisi edelleen kiusallinen häpeätahra briteille ja ranskalaisille, vaikka ovathan nämä vanhat suurvalla pahempiakin kolttosia tehneet.

Meille suomalaisille Talvisodan rauhan todellinen syy, Saksan puuttuminen asiaan ja aselevon tuonut Hitlerin nootti Stalinille, on erittäin kiusallinen siksi, että Talvisota on tähän asti ollut Suomen sankarillinen torjuntataisto, jossa maamme sai torjuntavoiton suurvallasta. Toisen Maailmansodan historiassa se on lisäksi ollut ns. "natsiton" sota, jolloin Suomi ei ollut vielä kiusallisessa liitossa Natsi-Saksan kanssa.

On hyvin kiusallista, suorastaan äärettömän epämukavaa, myöntää, että Saksan väliintulo pelasti Suomen, myös Talvisodassa, ja katkeraa rauhaakaan ei olisi tullut ilman Hitlerin noottia Stalinille. Samalla on vaikeaa niellä se, että nimenomaan Englantilaisten petos ja vanhan juopon Churchillin suunnitelma Pohjolan etupiirijaosta oli Talvisodan alkamisen todellinen taustasyy, ja myös todellinen syy sille, miksi Suomi joutui mukaan Toiseen maailmansotaan ja alistumaan Saksan liittolaiseksi.

Erkki Hautamäen kirjaa ja sen jatko-osaa voi ostaa täältä.

Georgian kriisi merkitsee paluuta supervaltapolitiikkaan

Kaksi viikkoa sitten alkanut Georgian sota on aloittanut uuden vaiheen koko Euroopan ja mahdollisesti koko maailman turvallisuuspoliittisessa historiassa.

On syytä myöntää konkreettiset tosiasiat, eli se, että Saakasvilin päivät Georgian presidenttinä ovat pian luetut, ja edessä on vallanvaihdos, haluttiin sitä eli ei. Saakasvili joutuu kantamaan vastuun sodasta ja väistymään. On varmaa, että uusi hallitus ei ole länsimielinen. Siitä pitää huolen Venäjä, joka vetäytymisestä huolimatta pitää hallussaan Abhasiaa ja Ossetiaa, sekä miehittää ja valvoo edelleen perustamiaan puskurivyöhykkeitä; Armeija vetäytyi mutta ”rauhanturvaajat” ovat tulleet tilalle. Georgian armeija on lyöty, maa on pilkottu. Saakasvili tullaan syrjäyttämään, ja tilalle tulee Moskovan luottomiehet. Näin koko Kaukasus on jälleen Venäjän hallinnassa.

Kriisin syistä ja taustoista on ollut mediassa jos jonkinlaista kirjoittelua, mutta kaikkein silmiinpistävin, ja samalla turvallisuuspoliittisesti merkittävin tosiasia on jäänyt varsin vähälle huomiolle: huolimatta ärtyneestä diplomatiasta ja kovenneesta kielenkäytöstä, USA jätti Georgian loppujen lopuksi yksin. Sympatioista ja henkisestä tuesta huolimatta USA ei ole tehnyt mitään konkreettista estääkseen Venäjää ottamasta Georgiaa takaisin etupiiriinsä.

Georgian kriisin ydin: suurvaltojen etupiirijako

Georgian kriisi tuo turhankin selvästi mieleen asetelman Unkarin kansannousun taustalla. Tuolloin USA piti kiinni toisen maailmansodan aikana Jaltalla Stalinin kanssa tehdystä etupiirijaosta; länsi ei puuttunut Unkarin kansannousuun ja vastaavasti Neuvostoliitto ei puuttunut Suezin kriisiin. Ulospäin molemmat maat tietenkin pitivät yllä aggressiivista sanailua ja diplomatiaa, mutta toisen varpaille ei käytännössä astuttu. Näin näyttäisi olevan nytkin tilanne. USA ei käytännössä ole puuttunut Georgian sotaan, ja on jättänyt kriisin EU:n ja ETYJ:n hoidettavaksi. Venäjän näennäinen välinpitämättömyys Yhdysvaltojen diplomaattisen painostuksen edessä viittaa tähän. Onko Washington siis tehnyt uuden etupiirisopimuksen Moskovan kanssa, ja mitä se saa tällä kerralla vastineeksi? Liittyisikö tähän Yhdysvaltojen into varmistaa asemansa Lähi-Idässä ja päästä käsiksi Iranin öljyvaroihin?

Syy USA:n suostumiseen uuteen etupiiri jakoon lienee USA:n asemaa uhkaava vaikea talouskriisi ja Kaukasuksen muuttunut strateginen tilanne. Yhdysvallat pyrki NL:n hajoamisesta asti pääsemään käsiksi Kaspian ja Keski-Aasian alueen öljy- ja kaasuvaroihin. Suunnitelma oli, että alueen energiavarat kulkisivat Georgian ja Turkin kautta Venäjän ohi länteen, mistä syystä USA otti Georgian liittolaisekseen. Venäjä sai kuitenkin viime kuun alussa estettyä nämä hankkeet solmimalla yhteistyösopimukset Azerbaidzhanin ja Turkmenistanin kanssa, jolloin Gazprom ja muut venäläisyhtiöt saivat käytännössä alueelta kaasun ja öljynvientimonopolin. Näin Venäjä onnistui lopullisesti pysäyttämään amerikkalaisten yritykset saada hallintaansa Kaspian alueen energiavarat. Venäjä sulki Kaukasuksen portin amerikkalaisten edessä ja näin Georgia menetti Yhdysvalloille tarjoamansa geopoliittisen edun. USA:lla ei ole enää strategista intressiä pitää kiinni Georgiasta.

Paluu supervaltaintressien politiikkaan

USA:lla on edessään vakava taloudellinen kriisi, joka pahimmillaan uhkaa sen asemaa supervaltana. Maan talousongelmat ovat pohjimmiltaan seurausta talouden ylisuuresta öljyriippuvuudesta ja rakenteellisista ongelmista. Avain tämänkin kriisin taustojen ymmärtämiseen on nimenomaan taistelu öljyn saatavuudesta. Pitääkseen yllä talouskasvuaan ja pysyäkseen maailman johtavana supervaltana USA:n on joko hyvällä tai pahalla päästävä käsiksi Iranin öljyyn. Yhdysvallat on pyrkinyt parantamaan suhteita Teheraniin ja harkinnut suoraa vuoropuhelua Iranin kanssa. Mielenkiintoista onkin, että amerikkalaisten öljy-yhtiöiden pääsy Iranin öljykentille on osa Iranille tarjottua ”kannustinpakettia”, jos Teheran suostuu lopettamaan uraanin rikastuksen. Samaan aikaan USA kuitenkin jatkaa edelleen voimiensa keskittämistä Persian lahdella.

Venäjä haluaa palauttaa oman supervalta-asemansa. Siihen se nimenomaan tarvitsee sekä Keski-Aasian ja Kaspian alueen enegiavaroja, että Ukrainaa. Jo 80-luvun alussa amerikkalaiset strategia-asiantuntijat laskivat, että Neuvostoliitto ei voisi olla supervalta, jos Ukraina eroaisi siitä, sillä se muodosti niin tärkeän osan maan alueesta, väestöstä, sekä raudan, hiilen ja ennen kaikkea viljan tuotannosta. On nimittäin laskettu, että ilman omia puutarhapalstojaan kolmasosa venäläisistä olisi kuollut 90-luvulla nälkään Ukrainan viljan virratessa Venäjän sijasta lännen markkinoille.

Ei ole mikään sattuma, että NATO viime kevään huippukokouksessaan lykkäsi ”toistaiseksi” Ukrainan ja Georgian jäsenyyttä puolustusliitossa. Huolimatta siitä, että muodollisesti jäsenyys kaatui Länsi-Euroopan NATO-maiden vastustukseen, taustalla oli todennäköisesti vaihtokaupat. Näin siksi, että kuun alussa pidetyssä Shanghain Yhteistyöjärjestön SCO:n kokouksessa Venäjä, Kiinan suostumuksella, puolestaan lykkäsi ”toistaiseksi” Iranin ja Pakistanin jäsenyyttä Euraasian talous- ja sotilasliitossa, mikä olisi antanut Iranille turvatakuut USA:ta vastaan.

Sattuma ei ole sekään, että USA:n viimeaikainen lisääntynyt voimien keskittäminen Persianlahdelle ja Venäjän joukkojen keskittämiset Kaukasukselle ovat myös tapahtuneet samaan aikaan. USA on tällä hetkellä keskittänyt alueelle 75% kaikesta laivastostaan ja yli puolet maavoimiensa taistelujoukoista. Lähestyvien presidentinvaalien johdosta iskua Iraniin on kuitenkin lykätty vaalien yli, ja republikaanihallinto on liennyttänyt maan suhteita Iraniin saadakseen öljyn hinnan alas, ja edistääkseen McCainin läpimenomahdollisuuksia. Israelilaisten tiedustelulähteiden mukaan heinäkuun huipusta alentunut öljyn hinta nimenomaan johtuisi Iranin ja USA:n salaisesta sopimuksesta, jossa maat sopivat, että Iran lisäisi öljynvientiään, ja USA taas liennyttäisi sotilaallista uhkaa ja vähentäisi diplomatialla jännitystä Lähi-Idässä. Syy sopimuksen paljastamiselle lienee Israelin ärtymys USA:n viivyttelyyn Iraniin tehtävän iskun suhteen.

Venäjän paluu supervallaksi – Hyvästit Suomen NATO-optiolle

Venäjä on Putinin johdolla vakaasti päättänyt palauttaa itselleen NL:n romahduksessa menettämänsä supervalta-aseman, ja sillä on myös siihen tarvittava voima ja kyky, sekä tarvittavat suurvaltapoliittiset olosuhteet. Ikävä kyllä tämä tulee koitumaan Ukrainan kohtaloksi, sillä Georgian sota oli Venäjälle vain sivustan varmistus operaatio, ja maan uuden sotilaallisen voiman julistus, jolla se varmisti Kaukasuksen hallinnan ennen varsinaista päämääräänsä. On selvää, että Ukraina tullaan palauttamaan Moskovan valtapiiriin, joko hyvällä tai pahalla.

Suomen kannalta on joka tapauksessa selvää, että ikkuna NATO-jäsenyyteen on sulkeutunut. Suomen NATO-optio tuli ja meni jo 90-luvulla. Venäjä joutui nielemään katkerana Baltian maiden jäsenyyden läntisessä puolustusliitossa, koska se oli 90-luvun lopulla sekä taloutensa että sotilaallisen voimansa puolesta NL:n romahduksen jälkeisessä aallonpohjassa, eikä sillä ollut todellista voimaa tai kykyä estää niiden NATO-jäsenyyttä. Tilanne on kuitenkin nyt aivan toinen. Nykyisessä tilanteessa voimansa tunnossa asemiaan palauttava Georgian sodan aiheuttamien suurvaltapoliittisten muutosten jälkeen Venäjä pitäisi Suomen NATO-jäsenyyttä lähinnä itseensä kohdistuvana provokaationa, ja on selvää, ettei Venäjä sitä nykyisten olosuhteiden vallitessa sitä suvaitsisi, kuten ei Georgiankaan kohdalla. NATO:lla ei ole Suomessa juurikaan geopoliittisia intressejä, toisin kuin Venäjällä, jolla olisi sodan tullen tarve turvata Pietarin alueen ja varsinkin Kuolan niemimaan tukikohtien turvallisuus. Nykyinen liittoutumaton Suomi muodostaa Venäjälle tärkeän puskurivyöhykkeen länteen päin, ja on selvää, että maamme NATO-jäsenyys muuttaisi oleellisesti tilannetta.

On huomattava, että vakaasti takaisin supervallaksi aikovalla Venäjällä on naapurissaan enää vain kaksi NATOon kuulumatonta maata, jotka eivät, ainakaan toistaiseksi, ole vielä sen etupiirissä; Ukraina ja Suomi. Toivottavasti jokainen tajuaa mitä tämä merkitsee, ja osaa tehdä tarvittavat johtopäätökset.