Törmäsinpäs tällaiseen kirjoitukseen:
Koska jutussa mainitaan allekirjoittanut, ja henkilöni liitetään kirjoituksen kontekstiin varsin väkinäisellä ja leimaavalla tavalla, lienee aihetta kommentoida:
"Toisaalta, samaisessa puolueessa toiminut, nimimerkkiä "Turjalainen" käyttänyt Veli-Pekka Kortelainen ehätti itse aikoinaan pohdiskella huomattavasti rajumpaan sävyyn tarkkuuskiväärillä tapahtuvan "katoilta äänestämisen" mahdollisuuksia. Tämä ei estänyt hänen pestaamistaan puolueen Oulun vaalipiirin kansanedustaja Ville Vähämäen avustajaksi."
Tämä kappale edustaa mielestäni vähän samaa "journalistista linjaa" kuin Turun Sanomien juttu Erosen blogista. Jokaiselle sen lukeneelle (ainakin sisälukutaitoisille) pitäisi välittyä kirjoituksesta huoli, että Suomen poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne on ollut jos useamman vuoden menossa huonompaan suuntan (kirjoitus vuodelta 2010). Jutun pointti on, että ellei asioiden hoidon ja kehityksen suunta muutu, voi yhteiskunnallinen tilanne mennä niin huonoksi, että jotkut ihmiset katkeroituneina alkavat "äänestää katoilta".
Toisin kuin Jalonen tuossa yllä olevassa antaa rivien välissä tahallisesti väärinymmärtää, minä en kehota ketään moiseen, enkä pohdiskele moisen mahdollisuutta siitä näkökulmasta, että moinen olisi suotavaa saatika mitenkään oikein, vaan kyse on varoituksesta, mihin tilanne voi johtaa pahentuessaan, ihmisten katkeruuden, häpeän ja vihantunteiden kasvaessa johtaa. Kyseessä on ennuste/ennustus, ei kehotus. Samalla tavalla olen myös koittanut ennustella talouden kehitys näkymiä, mutta sentään niin typerä ei kukaan (Lukuunottamatta yhtä P-pohjalaista kepulaista naisehdokasta viime kuntavaalien alla) ole ollut, että koittaisin uhkailla ketään talousarvioillani. Ei, vaan varoittaa.
Alleviivaan kärjistykselläni sitä, mihin tilanne voi pahimmillaan mennä, jos tuloerojen kasvu, suomalaisen elintason alasajo, kansallisen pääoman ulosliputtaminen (ja kansantalouden romuttaminen), poliittinen korruptio, petokset, yhteiskunnallisen luottamuksen ja turvallisuudentunteen horjuminen sekä pitemmässä juoksussa myös kansanyhteisömme sosiaalisen kudoksen hajoaminen jatkuvat.
Lisäksi asiaan vaikutti se, että jo tuolloin, sekä jo vuosia aikaisemmin, olin pannut merkille, nimittäin netissä vellova varsin raju keskustelu väkivaltaisine uhkauksineen. Tajusin, kuten jokaisen pitäisi, että kyse on oireesta, joka on vakava. Kun vihaiset ja katkeroituneet ihmiset, jotka kokevat syystä tai toisesta olevansa väärin kohdeltuja ja sorrettuja, ja alkavat purkaa tuntojaan väkivallalla uhkaillen, ja kun tätä alkaa esiintyä enemmässä määrin, on tilanne jo vakava. Sen sijaan että aletaan tuomita taudin oireita, pitäsi tarkastella syitä katkeruudelle ja pahoinvoinnille ja keinoja niiden poistamiseen. Yksi merkittävä syy on jo 90-luvulta jatkunut hyvinvointiyhteiskunnan tarkoituksellinen alasajo.
Olen kyllä nyt vähän pöyristynyt Jalosen tulkinnasta. Olen ennen kirjoitukseni julkaisua aikanaan koittanut tehdä selväksi, että mikä on näkökulmani, ja myös luetuttanut sitä ihmisillä, eikä kukaan ole kyllä tätä ennen tullut sanomaan, että tuossa kehotettaisiin väkivaltaan tai liiallisesti kärjistettäisiin asiaa.
Koska Jalonen on yliopistokoulutuksen omaava tutkija, en voi käsittää tätä "shooting the messenger"-reaktiota muutoin kuin yhtä asiaa ja johtopäätöstä vasten: Kyse on Jalosen omista poliittisista ambitioista ja motiiveista eli samasta "tahallaan kuin piru raamattua" tarkoituksellisuudesta kuin yleensä Perussuomalaisiin liittyen. Lienee Jalosen keskustalaisuudella tai persuihin kohdistetulla rasismijahdilla jotain tekemistä asian kanssa?(!)
Niin, ja se "tarkkuuskivääri" on, kuten jutun kuvasta näkyi, oli ilmakivääri (perinteinen malli, tehokas ampumamatka pahviseen maalitauluun yleensä n. 30 metriä).
Sen sijaan tämä saman kirjoituksen kohta:
"Sittemmin hän ehätti myös joulukuussa 2011 haaveilla peräti hirttolavan pystyttämisestä Senaatintorille sixpack-hallituksen kansanpettureita varten."
-pitää sikäli paikkansa, että todellakin kirjoitin moisen virkkeen, mutta kyse ei ollut "haaveilusta", vaan sen tunteen purkautumisesta, että pidän tosiaankin Sixpack-hallitusta maanpettureina. Ehdottamani rangaistutapa sen sijaan oli ylilyönti "kaurismäkeläiseen tyyliin", jota pyydän täten anteeksi. Rehellinen kantani silti on, että meillä on mielestäni maanpetturihallitus, ja että se pitäisi saattaa valtakunnanoikeuteen tekemisistään, joita osa ministereistä tekee jo toista ja kolmatta hallituskautta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uhkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uhkailu. Näytä kaikki tekstit
perjantai 13. huhtikuuta 2012
torstai 27. toukokuuta 2010
Keskustan kannatuksen uskonnollisuudesta ja vahvuudesta
Kuten jo olemme uutisista kuulleet, on Keskustan kannatus tippunut suhteellisen rajusti, ja Perussuomalaisten vastaavasti noussut:
"Keskustan kannatus on laskenut roimasti toukokuussa. YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä keskustaa kannattaa nyt 18,6 prosenttia vastaajista. Laskua huhtikuusta on peräti kaksi prosenttiyksikköä.
Kokoomus on yhä suurin puolue 23 prosentin kannatuksella. SDP:tä puolestaan kannatti 21,3 prosenttia vastanneista.
Perussuomalaisten kannatus on noussut lähes kahdella prosenttiyksiköllä 9,6 prosenttiin. Hallituspuolue vihreiden kannatus oli 10,3 prosenttia, eli samalla tasolla kuin huhtikuussa."
On varsin oireellista, että vaadittiin niinkin kovat paukut, kuin Kreikan miljarditukipaketti ja perikepulainen ydinvoimakepulointi, ennenkuin Keskustan syvissä riveissä alkoi tulla kunnon murtumaa. Vastaavasti on oireellista, että Kreikan tukipakettikohun yhteydessä eniten asialla "populisoinut" ja esillä ollut SDP junnaa kannatuksessa paikallaan.
SDP:n osalta kyse on uskottavuudesta - jopa omat kannattajat pitävät puoluejohdon "takinkääntöä" niin maahanmuuttokysymyksessä kuin joissain yksittäisissä EU-kysymyksissä vain paniikkiliikkeenä, jolla koitetaan estää kannatuksen mureneminen. Ja sellaistahan se on ollutkin.
Tässä blogikirjoituksessa haluan kuitenkin keskittyä Keskustan kannatuksen analysointiin. Ellei tuntisi keskustalaisuuden ja uskonnollisten liikkeiden yhteistä kannattajataustaa, olisi ihmeellistä, että keskustan kannatus on tippunut vain kaksi prosenttia.
Keskustalaisuus on maaseutuväelle äidinmaidossa imetty uskonasia. Keskustalainen on niin lojaali, että hän äänestää isiltä perittyä puoluekantaansa vaikka hampaat irvessä, ja vaikka Keskustan puoluejohto kusisi hänen naamalleen. Näinhän on monta kertaa käynyt. On vaikea kuvitella toista puoluetta, joka olisi pystynyt niin monta kertaa veretseisauttavalla tyrmistyksellä pettämään omat kannattajansa, ja silti pitämään heidän kannatuksensa.
Perikeskustalainen mieluummin jättää kokonaan äänestämättä, kuin äänestäisi jotain muuta puoluetta kuin Keskustaa. Senkin hän tekee sydänverta itkien. Syy tähän on varsin yleisesti tiedossa, mutta vähän mediassa analysoitu. Keskustalaisuus on poliittis-uskonnollinen liike. Asiasta kiinnostuneita suosittelen tutustumaan Fil. tri. Matti Kyllösen lähes tuhatsivuiseen väitöskirjaan, joka käsittelee Pohjois-Suomalaisten herätysliikkeiden ja puolueiden kytköksiä viimeisten yli sadan vuoden ajalta.
Alkiolaiseen ideaaliin kuului, että ihminen saisi kaiken tarvitsemansa, niin poliittisesti, sosiaalisesti, sivistyksellisesti kuin uskonnollisesti mahdollisimman "yhdeltä luukulta". Tämä johti jo tuolloin herätyskristillisyyden ja puoluepolitiikan jonkinasteiseen lukkarinrakkauteen. 1800-luvulla maaseutuväki kannatti Suomalaista puoluetta, sittemmin vanhasuomalasia, mutta 1900-luvun alussa puoluekenttä hajosi, ja silloin vasta perustettu Maalaisliitto onnistui vakiinnuttamaan asemansa Suomalaisen puolueen seuraajana maaseudun väestön keskuudessa.
Monille - erityisesti pohjoissuomalaisille - keskustalaisille Keskustapuolueen kannattaminen on sydämenasia, josta on tullut osa omaa identiteettiä ja maailmankuvaa hyvin vahvasti. Asiaan liittyy uskonnollinen herätysliikekytkös. Vanhoillis-lestadiolaisuuden piirissä Keskustan äänestämisessä on ollut, ja joissain paikoin on edelleen, kyse elämän ja kuoleman kysymyksestä, taivaasta ja helvetistä. Osa liikkeen jäsenistä toki äänestää ja tukee myös Kokoomusta, mutta tätä sallittiin menneinä vuosikymmeninä lähinnä vain sen vuoksi, että Rauhanyhdistysten piirissä oli pieni poliittinen mutta vaikutusvaltainen joukko varakkaita, Kokoomusta mutta myös rauhanyhdistyksiä, tukevia maanviljelijöitä.
Suurin peikko oli kuitenkin kommunismi, jonka varjolla alettiin pitää katrasta ruodussa. 70-luvulla seuroissa peloteltiin ihmisiä, että SMP on sosialistien puolue, ja kuka ikinä äänestää vasemmistoa tai SMP:tä, erotetaan herätysliikkeen piiristä eli "Jumalan valtakunnasta", ja ellei tee parannusta eli palaa Keskustan riveihin, joutuu helvettiin. Jos joku vanhoillinen liittyi SMP:hen, hänet erotettiin Rauhanyhdistyksestä, herätysliikkeen piiristä, ja julistettiin perisyntiseksi.
Tällaisia ihmisiä oli paljon. Kymmenissä lasketaan niiden ihmisten määrä pelkästään keskisellä Pohjois-Pohjanmaalla, jotka poliittisista syistä julistettiin "spitaalisiksi". He menettivät yhteyden entisiin ystäviinsä, sukulaisiinsa, ja jopa perheenjäseniinsä. Niin kova oli RY-vatikaanin kirkonkirous, että jopa itsemurhiin asti ihmisparkoja ajettiin.
Eikä näitä sotkuja ole selvitelty vielä tänäkään päivänä. Viime eduskuntavaalien alla pelko Keskustan persiissä oli niin kova, että äänenpainot kovenivat taas. Esim. Lumijoella kertoi eräs kuulija Rauhanyhdistyksen seuroissa saarnatun, että Perussuomalaiset ovat kadotettu puolue, ja joka äänestää Perussuomalaisia, joutuu helvettiin. Kertoipa eräs toinen ystäväni, että hänen entisellä kotipaikkakunnallaan ei kannattanut mainostaa olevansa perussuoamalaisten jäsen, koska muuten ei olisi ollut enää turvallista liikkua yksin iltaisin kylänraitilla.
Moni harras katolilainen kritisoi äänekkäästi kirkkoaan, mutta käy silti kiltisti ripillä ja messussa, eikä uskalla kääntää selkäänsä kirkolle. Keskustalaisuudessa on paljon samaa. Erityisesti herätysliikkeiden piirissä tämä puolueuskollisuus on lisäksi iskostettu selkärankoihin uskonnollisen perinteen ja, kuten edellä mainitsemani esimerkit osoittavat, joillain seuduilla myös painostuksen ja välillä suorastaan terrorin keinoin. Nykyään onneksi vanhat muurit murtuilevat. Enää vastaava painostus ja poliittinen terrori kuin vielä 70-luvulla ei ole vastaavassa mitassa mahdollista, ja esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa jopa vanhoillisten piirissä oli siirtymää äänestettäessä mm. Kokoomuksen suuntaan.
Ja vanha - mutta vanhoillislestadiolaisten piirissä häveliäästi vaiettu - totuus on, että joillain Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla on VL:ien piirissäkin äänestetty vasemmistoa. Korpikommunismi ja herätyskristillisyys synnyttivät poikkeavia uskonnollis-poliittisia muotoja. Koilismaalta ja Kainuusta löytyy esimerkkejä taloista, joiden seinillä koreili yhtä aikaa sekä Marxin että Jeesuksen kuvat - Löytyypä taloja, joissa muutoin pidettiin seinällä Hyvän Paimenen taulua, mutta vappuna nostettiin Stalin esiin.
Nykyaikana onneksi painostuksen muurit murtuilevat. Esimerkkeinä mainittakoon, että esim. allekirjoittaneen ja kahden muunkin Oulun läänin persuehdokkaan kannattajia oli viime vaalien aikaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen piiristä.
Uskonnollisen liikkeen ja poliittisen puolueen sekoittuminen ei rajoitu vain Rauhanyhdistysten piireihin, sillä toinen vahva Keskustan uskonnollinen tukijalka on Herännäisyys. Sen piirissä politiikkaa ei kuitenkaan ole yhtä kovalla kädellä sekoitettu osaksi uskonnollisen liikkeen poliittista identiteettiä, mistä syystä myöskään ei voida sanoa, toisin kuin Vanhoillislestadiolaisista, että 4/5 herännäisistä äänestäisi keskustaa. Kaupunkeihin muutettuaan toisen ja kolmannen polven herännäiset eivät enää ole kokeneet samaa lojaliteettia Keskustaa kohtaan kuin mitä heidän vanhempansa tunsivat Maalaisliittoa kohtaan.
Myöskin Kristillisdemokraattien kohdalla on vahva kytkös herätysliikkeen jäsenyyden ja puolueen äänestämisen välillä. Tähän liittyy myös yksi kristillisen poliittisen konservatismin suuri jakolinja Suomessa. KD:n olemassaolo kilpailevana konservatiivipuolueena on epämukava asia Keskustalais-lestadiolaiselle akselille. Hyvin pieni vähemmistö omasta katraasta kun on antanut pitkään äänensä heille, tosin mainostamatta sitä isoon ääneen.
Entä jos Keskustan rivien hajotessa tämä KD:tä äänestävien määrä kasvaa? Näin varsinkin kun Keskusta on arvoliberalisoitumassa kovaa vauhtia. Ongelman ydin Rauhanyhdistyksille tässä on se, että perinteisesti Kristillisdemokraatit on nähty vanhoillislestadiolaisissa piireissä "harhaoppisten" eli toisten herätysliikkeiden puolueena, jota "oikeiden uskovaisten" tuli siksi kartaa (Tämän huomasin itse suhtautumistavoissa ollessani vielä Kristillisdemokraattien jäsen ja toimiessani KD-nuorten Oulun piirin hallituksessa 2000-luvun alkupuolella).
Vanhoillislestadiolaisia on paljon, varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla. Virallisesti jäsenistössä on noin 100 000 henkeä, mutta kaiken kaikkiaan liikkeen piirissä on noin 300 000 suomalaista. Ja kun mukaan lasketaan toinen ja kolmas sukupolvi, jne., on laskettu, että ilman heitä ja heidän syntyvyyttään viimeisten sadan vuoden ajalta, koko Pohjois-Pohjanmaan väkiluku olisi vain noin 55 000 henkeä. Kun ottaa sitten huomioon, että Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänestäminen tulee kodin perintönä, niin alkaa ymmärtämään puolueen kannatuksen vahvuutta.
Keskustan kannatus on ollut alimmillaan Väyrysen ollessa puheenjohtaja, jolloin se tippui 17%:n pintaan. Todellinen kipuraja, jota alemmas kannatus ei voi tippua ilman että merkittävä osa puolueen uskonnollista kannattajakuntaa ja vanhempia kannattaja sukupolvia joko äänestäisi jotain muuta puoluetta tai todennäköisemmin jättäisi äänestämättä, on kuitenkin noin 14-15%:n pinnassa. Tästä syystä Keskusta tulee pysymään aina ns. kolmen suuren joukossa, ellei jokin pienemmistä puolueista pääse noiden kannatuslukemien yläpuolelle, tai Suomeen tule kaksipuoluejärjestelmää, mikä sekin on EU:n politiikan myötä mahdollista.
Vedenjakaja lienee kuitenkin alkavan vuosikymmenen kehitys. Ensi, ja sitä seuraavissa vaaleissa nähdään, ketkä Keskustalaisista äänestävät puoluettaan poliittisista syistä, ja ketkä uskonnon vuoksi. On nimittäin vaikea kuvitella, että maaseudun vanhoillislestadiolainen suostuu enää äänestämään piakkoin arvoliberaalia city-puoluetta, ellei hän tosissaan usko joutuvansa muutoin helvettiin.
Usko, uskonto ja politiikka olisi syytä oikeasti erottaa vihdoin viimein myös maaseudun pienissä Rauhanyhdistyksissä.
P.S. Koska kuitenkin elän Pohjois-Pohjanmaalla ja noin joka neljäs Oululainenkin on vanhoillislestadiolainen, ilmoitettakoon varmuuden varalta, että en halua kirjoituksellani kaivaa verta nenästäni ;)
"Keskustan kannatus on laskenut roimasti toukokuussa. YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä keskustaa kannattaa nyt 18,6 prosenttia vastaajista. Laskua huhtikuusta on peräti kaksi prosenttiyksikköä.
Kokoomus on yhä suurin puolue 23 prosentin kannatuksella. SDP:tä puolestaan kannatti 21,3 prosenttia vastanneista.
Perussuomalaisten kannatus on noussut lähes kahdella prosenttiyksiköllä 9,6 prosenttiin. Hallituspuolue vihreiden kannatus oli 10,3 prosenttia, eli samalla tasolla kuin huhtikuussa."
On varsin oireellista, että vaadittiin niinkin kovat paukut, kuin Kreikan miljarditukipaketti ja perikepulainen ydinvoimakepulointi, ennenkuin Keskustan syvissä riveissä alkoi tulla kunnon murtumaa. Vastaavasti on oireellista, että Kreikan tukipakettikohun yhteydessä eniten asialla "populisoinut" ja esillä ollut SDP junnaa kannatuksessa paikallaan.
SDP:n osalta kyse on uskottavuudesta - jopa omat kannattajat pitävät puoluejohdon "takinkääntöä" niin maahanmuuttokysymyksessä kuin joissain yksittäisissä EU-kysymyksissä vain paniikkiliikkeenä, jolla koitetaan estää kannatuksen mureneminen. Ja sellaistahan se on ollutkin.
Tässä blogikirjoituksessa haluan kuitenkin keskittyä Keskustan kannatuksen analysointiin. Ellei tuntisi keskustalaisuuden ja uskonnollisten liikkeiden yhteistä kannattajataustaa, olisi ihmeellistä, että keskustan kannatus on tippunut vain kaksi prosenttia.
Keskustalaisuus on maaseutuväelle äidinmaidossa imetty uskonasia. Keskustalainen on niin lojaali, että hän äänestää isiltä perittyä puoluekantaansa vaikka hampaat irvessä, ja vaikka Keskustan puoluejohto kusisi hänen naamalleen. Näinhän on monta kertaa käynyt. On vaikea kuvitella toista puoluetta, joka olisi pystynyt niin monta kertaa veretseisauttavalla tyrmistyksellä pettämään omat kannattajansa, ja silti pitämään heidän kannatuksensa.
Perikeskustalainen mieluummin jättää kokonaan äänestämättä, kuin äänestäisi jotain muuta puoluetta kuin Keskustaa. Senkin hän tekee sydänverta itkien. Syy tähän on varsin yleisesti tiedossa, mutta vähän mediassa analysoitu. Keskustalaisuus on poliittis-uskonnollinen liike. Asiasta kiinnostuneita suosittelen tutustumaan Fil. tri. Matti Kyllösen lähes tuhatsivuiseen väitöskirjaan, joka käsittelee Pohjois-Suomalaisten herätysliikkeiden ja puolueiden kytköksiä viimeisten yli sadan vuoden ajalta.
Alkiolaiseen ideaaliin kuului, että ihminen saisi kaiken tarvitsemansa, niin poliittisesti, sosiaalisesti, sivistyksellisesti kuin uskonnollisesti mahdollisimman "yhdeltä luukulta". Tämä johti jo tuolloin herätyskristillisyyden ja puoluepolitiikan jonkinasteiseen lukkarinrakkauteen. 1800-luvulla maaseutuväki kannatti Suomalaista puoluetta, sittemmin vanhasuomalasia, mutta 1900-luvun alussa puoluekenttä hajosi, ja silloin vasta perustettu Maalaisliitto onnistui vakiinnuttamaan asemansa Suomalaisen puolueen seuraajana maaseudun väestön keskuudessa.
Monille - erityisesti pohjoissuomalaisille - keskustalaisille Keskustapuolueen kannattaminen on sydämenasia, josta on tullut osa omaa identiteettiä ja maailmankuvaa hyvin vahvasti. Asiaan liittyy uskonnollinen herätysliikekytkös. Vanhoillis-lestadiolaisuuden piirissä Keskustan äänestämisessä on ollut, ja joissain paikoin on edelleen, kyse elämän ja kuoleman kysymyksestä, taivaasta ja helvetistä. Osa liikkeen jäsenistä toki äänestää ja tukee myös Kokoomusta, mutta tätä sallittiin menneinä vuosikymmeninä lähinnä vain sen vuoksi, että Rauhanyhdistysten piirissä oli pieni poliittinen mutta vaikutusvaltainen joukko varakkaita, Kokoomusta mutta myös rauhanyhdistyksiä, tukevia maanviljelijöitä.
Suurin peikko oli kuitenkin kommunismi, jonka varjolla alettiin pitää katrasta ruodussa. 70-luvulla seuroissa peloteltiin ihmisiä, että SMP on sosialistien puolue, ja kuka ikinä äänestää vasemmistoa tai SMP:tä, erotetaan herätysliikkeen piiristä eli "Jumalan valtakunnasta", ja ellei tee parannusta eli palaa Keskustan riveihin, joutuu helvettiin. Jos joku vanhoillinen liittyi SMP:hen, hänet erotettiin Rauhanyhdistyksestä, herätysliikkeen piiristä, ja julistettiin perisyntiseksi.
Tällaisia ihmisiä oli paljon. Kymmenissä lasketaan niiden ihmisten määrä pelkästään keskisellä Pohjois-Pohjanmaalla, jotka poliittisista syistä julistettiin "spitaalisiksi". He menettivät yhteyden entisiin ystäviinsä, sukulaisiinsa, ja jopa perheenjäseniinsä. Niin kova oli RY-vatikaanin kirkonkirous, että jopa itsemurhiin asti ihmisparkoja ajettiin.
Eikä näitä sotkuja ole selvitelty vielä tänäkään päivänä. Viime eduskuntavaalien alla pelko Keskustan persiissä oli niin kova, että äänenpainot kovenivat taas. Esim. Lumijoella kertoi eräs kuulija Rauhanyhdistyksen seuroissa saarnatun, että Perussuomalaiset ovat kadotettu puolue, ja joka äänestää Perussuomalaisia, joutuu helvettiin. Kertoipa eräs toinen ystäväni, että hänen entisellä kotipaikkakunnallaan ei kannattanut mainostaa olevansa perussuoamalaisten jäsen, koska muuten ei olisi ollut enää turvallista liikkua yksin iltaisin kylänraitilla.
Moni harras katolilainen kritisoi äänekkäästi kirkkoaan, mutta käy silti kiltisti ripillä ja messussa, eikä uskalla kääntää selkäänsä kirkolle. Keskustalaisuudessa on paljon samaa. Erityisesti herätysliikkeiden piirissä tämä puolueuskollisuus on lisäksi iskostettu selkärankoihin uskonnollisen perinteen ja, kuten edellä mainitsemani esimerkit osoittavat, joillain seuduilla myös painostuksen ja välillä suorastaan terrorin keinoin. Nykyään onneksi vanhat muurit murtuilevat. Enää vastaava painostus ja poliittinen terrori kuin vielä 70-luvulla ei ole vastaavassa mitassa mahdollista, ja esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa jopa vanhoillisten piirissä oli siirtymää äänestettäessä mm. Kokoomuksen suuntaan.
Ja vanha - mutta vanhoillislestadiolaisten piirissä häveliäästi vaiettu - totuus on, että joillain Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla on VL:ien piirissäkin äänestetty vasemmistoa. Korpikommunismi ja herätyskristillisyys synnyttivät poikkeavia uskonnollis-poliittisia muotoja. Koilismaalta ja Kainuusta löytyy esimerkkejä taloista, joiden seinillä koreili yhtä aikaa sekä Marxin että Jeesuksen kuvat - Löytyypä taloja, joissa muutoin pidettiin seinällä Hyvän Paimenen taulua, mutta vappuna nostettiin Stalin esiin.
Nykyaikana onneksi painostuksen muurit murtuilevat. Esimerkkeinä mainittakoon, että esim. allekirjoittaneen ja kahden muunkin Oulun läänin persuehdokkaan kannattajia oli viime vaalien aikaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen piiristä.
Uskonnollisen liikkeen ja poliittisen puolueen sekoittuminen ei rajoitu vain Rauhanyhdistysten piireihin, sillä toinen vahva Keskustan uskonnollinen tukijalka on Herännäisyys. Sen piirissä politiikkaa ei kuitenkaan ole yhtä kovalla kädellä sekoitettu osaksi uskonnollisen liikkeen poliittista identiteettiä, mistä syystä myöskään ei voida sanoa, toisin kuin Vanhoillislestadiolaisista, että 4/5 herännäisistä äänestäisi keskustaa. Kaupunkeihin muutettuaan toisen ja kolmannen polven herännäiset eivät enää ole kokeneet samaa lojaliteettia Keskustaa kohtaan kuin mitä heidän vanhempansa tunsivat Maalaisliittoa kohtaan.
Myöskin Kristillisdemokraattien kohdalla on vahva kytkös herätysliikkeen jäsenyyden ja puolueen äänestämisen välillä. Tähän liittyy myös yksi kristillisen poliittisen konservatismin suuri jakolinja Suomessa. KD:n olemassaolo kilpailevana konservatiivipuolueena on epämukava asia Keskustalais-lestadiolaiselle akselille. Hyvin pieni vähemmistö omasta katraasta kun on antanut pitkään äänensä heille, tosin mainostamatta sitä isoon ääneen.
Entä jos Keskustan rivien hajotessa tämä KD:tä äänestävien määrä kasvaa? Näin varsinkin kun Keskusta on arvoliberalisoitumassa kovaa vauhtia. Ongelman ydin Rauhanyhdistyksille tässä on se, että perinteisesti Kristillisdemokraatit on nähty vanhoillislestadiolaisissa piireissä "harhaoppisten" eli toisten herätysliikkeiden puolueena, jota "oikeiden uskovaisten" tuli siksi kartaa (Tämän huomasin itse suhtautumistavoissa ollessani vielä Kristillisdemokraattien jäsen ja toimiessani KD-nuorten Oulun piirin hallituksessa 2000-luvun alkupuolella).
Vanhoillislestadiolaisia on paljon, varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla. Virallisesti jäsenistössä on noin 100 000 henkeä, mutta kaiken kaikkiaan liikkeen piirissä on noin 300 000 suomalaista. Ja kun mukaan lasketaan toinen ja kolmas sukupolvi, jne., on laskettu, että ilman heitä ja heidän syntyvyyttään viimeisten sadan vuoden ajalta, koko Pohjois-Pohjanmaan väkiluku olisi vain noin 55 000 henkeä. Kun ottaa sitten huomioon, että Maalaisliiton ja sittemmin Keskustan äänestäminen tulee kodin perintönä, niin alkaa ymmärtämään puolueen kannatuksen vahvuutta.
Keskustan kannatus on ollut alimmillaan Väyrysen ollessa puheenjohtaja, jolloin se tippui 17%:n pintaan. Todellinen kipuraja, jota alemmas kannatus ei voi tippua ilman että merkittävä osa puolueen uskonnollista kannattajakuntaa ja vanhempia kannattaja sukupolvia joko äänestäisi jotain muuta puoluetta tai todennäköisemmin jättäisi äänestämättä, on kuitenkin noin 14-15%:n pinnassa. Tästä syystä Keskusta tulee pysymään aina ns. kolmen suuren joukossa, ellei jokin pienemmistä puolueista pääse noiden kannatuslukemien yläpuolelle, tai Suomeen tule kaksipuoluejärjestelmää, mikä sekin on EU:n politiikan myötä mahdollista.
Vedenjakaja lienee kuitenkin alkavan vuosikymmenen kehitys. Ensi, ja sitä seuraavissa vaaleissa nähdään, ketkä Keskustalaisista äänestävät puoluettaan poliittisista syistä, ja ketkä uskonnon vuoksi. On nimittäin vaikea kuvitella, että maaseudun vanhoillislestadiolainen suostuu enää äänestämään piakkoin arvoliberaalia city-puoluetta, ellei hän tosissaan usko joutuvansa muutoin helvettiin.
Usko, uskonto ja politiikka olisi syytä oikeasti erottaa vihdoin viimein myös maaseudun pienissä Rauhanyhdistyksissä.
P.S. Koska kuitenkin elän Pohjois-Pohjanmaalla ja noin joka neljäs Oululainenkin on vanhoillislestadiolainen, ilmoitettakoon varmuuden varalta, että en halua kirjoituksellani kaivaa verta nenästäni ;)
perjantai 10. heinäkuuta 2009
Äärivasemmiston aktivistit terrorisoivat Ruotsia - Ruotsindemokraattien lehdistösihteeri ja hänen tyttöystävänsä pahoinpideltiin
Vasemmistoanarkistit pahoinpitelivät Ruotsindemokraattien lehdistösihteerin Martin Kinnusen ja tämän tyttöystävän maanantaina. Kinnunen aikoo nyt jättää politiikan oman ja perheensä turvallisuuden takia.
"Sverigedemokraternas pressekreterare Martin Kinnunen blev misshandlad på nationaldagen. Sedan dess har han inte arbetat och tror inte heller att han kommer att återgå till sin tjänst efter den senaste attacken mot honom.
Tietääkö kukaan yhtäkään tapausta, jossa vasemmistolainen poliitikko olisi Ruotsissa hakattu porukalla mielipiteidensä takia ja joutunut jättämään politiikan turvallisuutensa tähden?
Vaikuttaa siltä, että vasemmistoradikaalit ovat Ruotsissa yhteiskunnalle paljon vaarallisempaa porukkaa kuin mikään äärioikeisto. Kun Neuvostoliitto romahti, ei olisi ikinä uskonut, että äärivasemmiston perustaktiikka eli poliittinen väkivalta alkaisi uudestaan.
Sanoutuvatkohan Vasemmistoliiton pj. Paavo Arhinmäki tai vaikka Minna Sirnö julkisesti irti tämänkaltaisesta toiminnasta? Veikkaanpa, että jos jotkun SD:n naisjäsenet olisivat piesseet jonkun vasemmistolaisen poliitikon niin takuulla Halla-aho olisi taas Suomen lehdistössä ja vasemmiston nettikirjoittelussa vauhkoamisen kohteena, ja Perussuomalaisten Timo Soinilta vaadittaisiin kovaan ääneen 'jotain', vaikka kaikki olisi tapahtunut ruotsissa.
Syytettyinä tapauksesta olivat:
" 1. Hanna Susan Brown, född 1987-12-22, från Ucklum. 2. Nathalie Nikadon, född 1983-10-11, från Göteborg 3. Rebecka Roos, född 1989-06-25, från Stockholm"
Röd Malmö ei uskalla juhlia, mutta kiemurtelee:
"Kinnunen hävdar att det i alla fall delvis handlade om ett politiskt motiverat angrepp på honom och flickvännen. Hur det är med den saken får utredningen svara på för personligen är jag inte helt säker på det Kinnunen en annan gång hävdat att hans flickvän angripits av politiska skäl."
Toinen blogisti on kaivellut taustoja:
"I samband med rättegången mot de tre flickor som angripit Kinnunen och hans flickvän i går på Södertörns tingsrätt så uppträdde mamman till den huvudåtalade extremt olämpligt. Den huvudåtalade heter Rebecka Roos, hennes mamma heter Cecilia Roos och är ” Professor i dansinterpretation”, vad nu det är. Rebeckas mamma jobbar som professor på Danshögskolan och har även uppdrag från SIDA. Jag var inte själv närvarande vid rättegången då jag var tvungen att uträtta ärenden på en ort 11 mil från huvudstaden men bekanta till mig vittnar om att Cecilia Roos skrattade under i princip hela rättegången, samma rättegång där hennes dotter står anklagad för att ha slagit ned en kvinna samt sparkat henne när hon låg ned. Dessutom så gick Cecilia Roos, enligt samma vittnen, upp på åhörarläkaren och hälsade vänligt på medlemmarna i ”Revolutionär front” som satt där.""
<- Tässä epäilty Rebecca Roos. Toivottavasti syyllisille saadaan tuomio ankarimman mukaan. Kyseesä ei ollut edes ensimmäinen kerta. Kinnunen ja tämän tyttöystävä ovat joutuneet ennenkin päällekarkausten kohteeksi, tappouhkaukset ovat olleet arkipäivää, ja heidän asuntonsa liepeillä on päivystänyt iltaisin useaan otteeseen naamioitunutta porukkaa. Etenkin Kinnusen tyttöystävä on joutunut vainon kohteeksi, ja Kinnusen mukaan tämä, sekä se, että viranomaiset tuntuvat levittelevän vain käsiään, on syynä siihen, ettei hän enää uskalla jatkaa politiikassa.
"Paret har tidigare attackerats, i dag har han skyddade personuppgifter.
– Jag har trappat ned mitt offentliga engagemang eftersom jag vill minska hotbilden mot mig och min familj."
Kaikkein huolestuttavin piirre tapauksessa on se, että jos nämä "aktivistit" (eli terroristit) näyttävät saavan jo peloteltua todistajatkin, eikä poliisi ei ole asiassa aktiivinen, niin ruotsalainen oikeusvaltio on pian mennyttä, ja nämä vasemmistofasistit ja terroristit saavat päättää mitä maassa saa sanoa ja tehdä.
Lehdistön ja median harjoittamasta leimaamisesta huolimatta Ruotsindemokraatit on hyvin maltillinen puolue, jolla ei ole mitään tekemistä minkään äärioikeiston kanssa. Se ei ole edes kunnolla kansallismielinen, vaan ns. peruspatrioottinen, samassa mielessä kuin esim. Suomen Keskusta. Muilta poliittisilta linjauksiltaan se vastaa hyvin pitkälti Ruotsiin Sosiaalidemokraattista puoluetta, eli edustaa konservatiivista vasemmistoa. Kaikesta huolimatta se on median toimesta leimattu äärioikeistolaiseksi maahanmuuttopoliittisten linjaustensa vuoksi.
Mitä pahoinpitelyyn ja äärivasemmistoon, kuten esimerkiksi AFA:an eli ns. "Anti"-Fascist Actioniin ja muihin vastaaviin väkivaltaisiin rähinöitsijöihin tulee, niin pidän heitä vain poliittisina rikollisina. He eivät eroa natsien SA:sta mitenkään; samanlaisia väkivaltaisia, sivistymättömiä riehujia. Vain univormu on erilainen tyyliin "vaatteet on mun aatteet". Heillä on jopa samat toimintamenetelmätkin: painostus, uhkailu, vaientaminen ja väkivalta.
"Sverigedemokraternas pressekreterare Martin Kinnunen blev misshandlad på nationaldagen. Sedan dess har han inte arbetat och tror inte heller att han kommer att återgå till sin tjänst efter den senaste attacken mot honom.
– Jag måste erkänna att jag inte vill återvända igen, sa Kinnunen under gårdagens rättsförhandling.
Sverigedemokraternas pressekreterare Martin Kinnunen blev misshandlad på nationaldagen. Sedan dess har han inte arbetat och tror inte heller att han kommer att återgå till sin tjänst efter den senaste attacken mot honom."
Tietääkö kukaan yhtäkään tapausta, jossa vasemmistolainen poliitikko olisi Ruotsissa hakattu porukalla mielipiteidensä takia ja joutunut jättämään politiikan turvallisuutensa tähden?
Vaikuttaa siltä, että vasemmistoradikaalit ovat Ruotsissa yhteiskunnalle paljon vaarallisempaa porukkaa kuin mikään äärioikeisto. Kun Neuvostoliitto romahti, ei olisi ikinä uskonut, että äärivasemmiston perustaktiikka eli poliittinen väkivalta alkaisi uudestaan.
Sanoutuvatkohan Vasemmistoliiton pj. Paavo Arhinmäki tai vaikka Minna Sirnö julkisesti irti tämänkaltaisesta toiminnasta? Veikkaanpa, että jos jotkun SD:n naisjäsenet olisivat piesseet jonkun vasemmistolaisen poliitikon niin takuulla Halla-aho olisi taas Suomen lehdistössä ja vasemmiston nettikirjoittelussa vauhkoamisen kohteena, ja Perussuomalaisten Timo Soinilta vaadittaisiin kovaan ääneen 'jotain', vaikka kaikki olisi tapahtunut ruotsissa.
Syytettyinä tapauksesta olivat:
" 1. Hanna Susan Brown, född 1987-12-22, från Ucklum. 2. Nathalie Nikadon, född 1983-10-11, från Göteborg 3. Rebecka Roos, född 1989-06-25, från Stockholm"
Röd Malmö ei uskalla juhlia, mutta kiemurtelee:
"Kinnunen hävdar att det i alla fall delvis handlade om ett politiskt motiverat angrepp på honom och flickvännen. Hur det är med den saken får utredningen svara på för personligen är jag inte helt säker på det Kinnunen en annan gång hävdat att hans flickvän angripits av politiska skäl."
Toinen blogisti on kaivellut taustoja:
"I samband med rättegången mot de tre flickor som angripit Kinnunen och hans flickvän i går på Södertörns tingsrätt så uppträdde mamman till den huvudåtalade extremt olämpligt. Den huvudåtalade heter Rebecka Roos, hennes mamma heter Cecilia Roos och är ” Professor i dansinterpretation”, vad nu det är. Rebeckas mamma jobbar som professor på Danshögskolan och har även uppdrag från SIDA. Jag var inte själv närvarande vid rättegången då jag var tvungen att uträtta ärenden på en ort 11 mil från huvudstaden men bekanta till mig vittnar om att Cecilia Roos skrattade under i princip hela rättegången, samma rättegång där hennes dotter står anklagad för att ha slagit ned en kvinna samt sparkat henne när hon låg ned. Dessutom så gick Cecilia Roos, enligt samma vittnen, upp på åhörarläkaren och hälsade vänligt på medlemmarna i ”Revolutionär front” som satt där.""
<- Tässä epäilty Rebecca Roos. Toivottavasti syyllisille saadaan tuomio ankarimman mukaan. Kyseesä ei ollut edes ensimmäinen kerta. Kinnunen ja tämän tyttöystävä ovat joutuneet ennenkin päällekarkausten kohteeksi, tappouhkaukset ovat olleet arkipäivää, ja heidän asuntonsa liepeillä on päivystänyt iltaisin useaan otteeseen naamioitunutta porukkaa. Etenkin Kinnusen tyttöystävä on joutunut vainon kohteeksi, ja Kinnusen mukaan tämä, sekä se, että viranomaiset tuntuvat levittelevän vain käsiään, on syynä siihen, ettei hän enää uskalla jatkaa politiikassa."Paret har tidigare attackerats, i dag har han skyddade personuppgifter.
– Jag har trappat ned mitt offentliga engagemang eftersom jag vill minska hotbilden mot mig och min familj."
Kaikkein huolestuttavin piirre tapauksessa on se, että jos nämä "aktivistit" (eli terroristit) näyttävät saavan jo peloteltua todistajatkin, eikä poliisi ei ole asiassa aktiivinen, niin ruotsalainen oikeusvaltio on pian mennyttä, ja nämä vasemmistofasistit ja terroristit saavat päättää mitä maassa saa sanoa ja tehdä.
Lehdistön ja median harjoittamasta leimaamisesta huolimatta Ruotsindemokraatit on hyvin maltillinen puolue, jolla ei ole mitään tekemistä minkään äärioikeiston kanssa. Se ei ole edes kunnolla kansallismielinen, vaan ns. peruspatrioottinen, samassa mielessä kuin esim. Suomen Keskusta. Muilta poliittisilta linjauksiltaan se vastaa hyvin pitkälti Ruotsiin Sosiaalidemokraattista puoluetta, eli edustaa konservatiivista vasemmistoa. Kaikesta huolimatta se on median toimesta leimattu äärioikeistolaiseksi maahanmuuttopoliittisten linjaustensa vuoksi.
Mitä pahoinpitelyyn ja äärivasemmistoon, kuten esimerkiksi AFA:an eli ns. "Anti"-Fascist Actioniin ja muihin vastaaviin väkivaltaisiin rähinöitsijöihin tulee, niin pidän heitä vain poliittisina rikollisina. He eivät eroa natsien SA:sta mitenkään; samanlaisia väkivaltaisia, sivistymättömiä riehujia. Vain univormu on erilainen tyyliin "vaatteet on mun aatteet". Heillä on jopa samat toimintamenetelmätkin: painostus, uhkailu, vaientaminen ja väkivalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)