Adolf Hitler sai Nobelin rauhanpalkinnon

ILTA-JORMA|OSLO
Saksan Valtakunnanjohtaja Adolf Hitler on saanut postuumisti Nobelin rauhanpalkinnon. Norjan parlamentti julkisti tänään keskipäivällä rauhanpalkinnon Oslossa. Palkinnon perusteina on natsien Hitlerin johdolla suunnitteleman EU:n aikaansaama rauhan aika Eurooppaan toisen maailmansodan jälkeen.

- Halusimme talouskriisin keskellä korostaa tätä natsien tärkeintä saavutusta: Euroopan Unionia, Nobel-komitea perustelee  päätöstään.

Palkinnon taustalla on Saksan ja Ranskan sotaisa historia, joka on vaikuttanut koko maanosan kehittymiseen. 1800- ja 1900-luvuilla maat kävivät useita verisiä ja tuhoisia sotia. Molemmat maailmansodat ovat liittyneet keskeisesti näiden kahden maan välisiin kiistoihin.

Vaikka Euroopan rauhan ovat oikeasti taanneet kahden ei-eurooppalaisen supervallan ydinaseet  ja pelko molemminpuolisesta täystuhosta eikä suinkaan maanosan yhdentyminen, niin Nobel komitea halusi palkita natsit onnistuneesti läpiviedystä projektista.

- EU on tehnyt välttämättömyydestä hyveen ja osoittanut ihailtavaa markkinointitaitoa ottaessaan kunnia rauhan säilymisestä supervalloilta ja näiden ydinasearsenaalilta, Nobel-komitea toteaa.

Vaikka EU oli jo suunnitelmissa ennen sotaa, niin suunnitelmia alettiin viimeistellä vasta sota aikana. 1942 Natsit liittolaisineen laativat suunnitelman, jonka nimi oli "Europäischer Wirtschaftsgemeinsaft". Tuolloin laadittiin yhteinen pöytäkirja ja sopimus yhteiseurooppalaisesta markkina-alueesta ja taloudellisesta yhteistyöstä Saksan, Ranskan Belgian, Hollannin, Espanjan, Tanskan, Norjan ja Italian kesken.

Toisen maailmansodan jälkeen tämä natsien suunnitelma kaivettiin salkun pohjilta ja 1954 perustettiin Euroopan Hiili- ja teräsyhteisö. Tähän vaikutti osaltaan se, että Eurooppa oli ulkoeurooppalaisten supervaltojen ylivallan alla puristuksissa ja eurooppalainen eliitti halusi integraatiota, ettei heidän intressinsä jäisi USA:n ja Neuvostoliiton jalkoihin.

Tästä syystä Euroopan Unioni ja sen edeltäjät ovat pyrkineet sitomaan Saksan ja Ranskan toisiinsa poliittisesti ja taloudellisesti. Eliittinatsien tavoite on alusta asti ollut rakentaa yleiseuroopalainen eliitin johtama imperiumi. Projekti on markkinoitu kuitenkin rauhan takaajana. Tässä EU on Nobel-komitean mukaan onnistunut.

- EU on onnistunut tekemään todeksi natsien hienot suunnitelmat Eurooppalaisesta talous- ja vapaakauppa-alueesta sekä poliittisesta unionista. EU on juuri sitä, mitä suunniteltiin vuonna -42 ja paljon enemmänkin, komitea kiittelee.

- Berliinin muurin murtuminen mahdollisti myös Itä-Euroopan maiden EU-jäsenyyden, mikä aloitti kokonaan uuden kauden eurooppalaisessa historiassa, komitea perustelee.

- Jako itään ja länteen on lähes kokonaan päättynyt; eliitin ylivalta on vahvistunut; monet eri kansat on onnistuneesti saatu osaksi samaa imperiumia.

Ensi vuonna jatkuva EU:n laajentuminen Balkanin niemimaalle on edesauttanut komitean mukaan suunnitelman etenemistä alueella 1990-luvun Jugoslavian hajoamissotien jälkeen.

- Balkanin kansojen alistaminen ja integrointi Imperiumiin jäikin sota-aikana pahasti kesken. Nyt siinä ollaan onnistumassa EU:n kautta, komitea kiittelee.

Myös jäsenneuvottelut Turkin kanssa ovat edistyneet.

- Euroopan unioni on auttanut saattamaan natsien suunnitelmat täytäntön koko maanosassa, komitea perustelee.

Rauhanpalkinto jaetaan Alfred Nobelin testamentin pohjalta. Nobel-säätiö perustettiin 1895.

Hitler kommentoi uutista järkyttyneen epäuskoisena haudan ja ylipitkiksi ryöpsähtäneiden nenäkarvojensa takaa

-----------------------
-------------
-----

P.S. Kylmän sodan aikainen väite, että "Neuvostoliiton ydinohjukset rauhan ohjuksia" on uskottavampi ja todempi kuin väite EU:sta rauhan takaajana.

P.P.S. "Sakarias Lehtomäen" lisäksi myös antifasistinen Kunnollisvaalit-sivusto tukee vaalimainontaani. Kiitän kaikkia tukijoita.

Talvisodan 105 kunnian päivää - Eli miten Englanti ja Ranska möivät Suomen Stalinille

Kuten tiedämme tuli tänään kuluneeksi 70 vuotta Talvisodan syttymisestä. Marraskuun 30. päivänä 1939 Neuvostoarmeija vyöryi rajojemme yli tarkoituksenaan laajentaa Stalinin imperiumia.

Kaikki olennainen tästä sodastamme, sen olosuhteista, taisteluista ja seurauksista lienee käsitelty tarpeeksi perusteellisesti jo moneen otteeseen. Sen sijaan sodan todellisia taustasyitä ei ole vieläkään kunnolla käsitelty.

Tämä on tarina siitä, ketkä olivat todelliset syylliset sotaan, ja miten pieni Suomi joutui ystäviensä pettämäksi. Alla olevat faktat löytyvät res. majuri Erkki Hautamäen kirjasta "Suomi myrskyn silmässä", osa I. Kirjan II. osa on vasta tulossa, ja ilmeisesti se vahvistaa kirjan ensimmäisen osan kertomaa viestiä.

Kirja ei luonnollisestikaan saanu julkaisulupaa 60-luvulla, joten se julkaistiin Ruotsissa ruotsiksi 1973. Yllättävää ei kylläkään ole, että kirja ei saanut julkaisulupaa Suomessa vielä 2000-luvun alussakaan, joten Hautamäki joutui viemään kirjansa Viroon painettavaksi.

Alustukseksi Hautamäen itsensä kommentti asiaan liittyen Hämeen sanomien haastattelusta 10.7.2005.:

"- Historiankirjoituksen kerrostumien pohjalta löytyy suurvaltojen salainen taustapolitiikka, jonka tärkeimpiä kohtia peittää salaisuuden verho. Merkittävin löytöni on Churchillin ja Stalinin 15.10.1939 kirjoittama yhteinen sotatoimisopimus, jonka tarkoituksena oli saada Saksa neljästä suunnasta pihteihin. Sopimuksen aiheuttamien toimien salaaminen on voittajavalloille edelleen arka asia. Todellisten tapahtumien salaamiseksi ollaan valmiita mihin tahansa."

Kysymys kuuluu, mitä kyseinen sopimus sisälsi?

Hautamäen kirja muuttaa aika radikaalisti yleisiä käsityksiä toisen maailmansodan syistä. Finland i stormens öga ja suomenkielisenä Virossa painettu SUOMI myrskyn silmässä paljastaa, että Stalinin Neuvostoliitto myöskin Molotov-Ribbentrop - sopimuksen jälkeen piti avoinna kaksi vaihtoehtoa ja jo 15. lokakuuta 1939 Stalin solmi salaisen periaatesopimuksen länsivaltojen kanssa Churchillin allekirjoittamana.

Länsivallat hyväksyivät tässä sopimuksessa periaatteen, jonka mukaan NL voi yhdistyvien sodanpäämäärien mukaisesti miehittää Suomen ja Baltianmaat. Länsivallat suunnittelivat samalla omasta puolestaan Norjan ja Ruotsin miehittämistä.

Lontoon-Pariisin akselin ja Moskovan kaksoispeli tarkoitti yhteisen hyökkäyksen suorittamista Saksaa vastaan pohjoisesta jo kesällä 1940. Tällä oli tarkoitus saada aikaan Saksan täysin eristettyä Keski-Eurooppaan, neljän rintaman pihteihin, ja näin lyhentää käynnissä olevaa maailmansotaa olennaisesti.

Sotilaallinen apu (eli siirtoarmeija), jota länsivallat lupasivat Suomelle Talvisodan kestäessä olikin näin vain kyyninen tekosyy Norjan ja Ruotsin miehittämiseksi ja samalla Ruotsin malmikenttien haluun ottamiseksi. Ennen kaikkea oli tarkoitus saada yhteys pohjoisen Puna-armeijan joukkoihin. Länsivalloilla ei ollut mitään tarkoitusta alkaa sotimaan NL:n kanssa. Liittoutuneet eivät olisi koskaan tulleet Torniojoen rantaa lähemmäs.

Kyse oli Churchillin jo Ensimmäisen Maailmansodan aikaina (1915) saamasta ajatuksesta, suunnitelmasta kahden sivustarintaman avaamisesta Saksaa vastaan. Suunnitelma oli nyt nostettu esiin jo heti sodan alettua. Rintamat olisivat olleet: "Eteläinen (E) Balkan/Mustameri ja "Pohjoinen" (N) Itämeri/Skandinavia". Tarkoitus olisi ollut käyttää miehitettyjä Pohjoismaita ja Baltiaa operaatiotukikohtana yhteiselle hyökkäykselle Hitlerin Saksaa vastaan. Tämä operaatiosuunnitelma tehtiin ja hyväksyttiin Moskovassa 15.10.1939 noin kuukautta ennen Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen.

Ei siis ollut mikään sattuma, että samana päivänä 30.11.1939 kun Puna-armeija vyöryi Suomeen, alettiin Cherbourgin satamassa laivata ranskalaisia ja englantilaisia joukkoja kohti Norjaa. Länsiliittoutuneet vain noudattivat Stalinin kanssa tekemäänsä sopimusta. Stalin sai sen mukaan vapaat kädet hyökätä samana päivänä kun länsivallat aloittaisivat oman operaationsa.

Liittoutuneiden suunnitelman mukaan ranskalaiset ja brittiläiset joukot miehittäisivät Tanskan ja Norjan sekä Etelä- ja Länsi-Ruotsin sitoen ruotsalaisjoukot niin, ettei Ruotsi voisi enää auttaa Suomea, jonka NL samaan aikaan valloittaisi. Ranska lupasi 50 000 - 100 000 miestä varmistaakseen Etelä-Ruotsin sitoakseen ruotsalaisjoukot, sillä välin kun brittiläinen merijalkaväki miehittäisi Göteborgin.

Lännessä Winston Churchill esittäytyi näiden suunnitelmien vahvimpana ajomiehenä. Hän halusi sitoa Pohjolan mukaan sotaan Saksaa vastaan. Länsivallat olivat valmiit uhraamaan Suomen saadakseen vapaat kädet Skandinaviassa.

Salainen, vilpillinen sopimus pidettiin kaikin tavoin salassa, ja kaikki julkinen tuki Suomelle oli tarkoitettu yksinomaan saamaan Suomi taistelemaan viimeiseen mieheen, jotta se kaatuisi. Viimeistään siinä vaiheessa kun Puna-armeija olisi tullut Torniojoen rantaan, olisi Ruotsi suostunut Narvikissa olevien joukkojen tuloon Pohjois-Ruotsiin.

Näin ollen Suomen menestyksekäs ja sankarillinen puolustustaistelu olikin hyvin kiusallinen pala länsivalloille

Todellinen poltinkivi ja kuuma peruna, joka Hautamäen kirjassa tulee Suomen ja suomalaisten kannalta ilmi, on kuitenkin syy, miksi Stalin suostui aselepoon Suomen kanssa. Asiasta lisää blogin loppupuolella.

Myöskään Yhdysvalloilla ei ole puhtaat jauhot tässäkään sopassa. Tässä lainaus:

Länsiliittoutuneet ja Yhdysvallat pettivät Suomen talvisodassa

"Talvisodan historiasta tehdään jatkuvasti uusia tulkintoja. Samaten tutkijoiden kiistat tulkintojen yksityiskohdista jatkuvat; poliittisen historian professori Jukka Nevakivi tyrmää varsin selkeästi professori Heikki Ylikankaan esittämät teesit talvisodan päättymisestä.

Ylikangas on esittänyt, että Suomen johto teki rauhan Saksan patistamana. Herman Göring oli ilmoittanut suomalaiselle viestintuojalle Saksan aloittavan pian sodan Neuvostoliittoa vastaan. Suomea kehotettiin tekemään rauha millä ehdoin tahansa, sillä myöhemmin Suomi saisi kaiken takaisin korkojen kera.

Nevakivi korosti, että helmi-maaliskuun taitteessa 1940 Suomessa ei voitu uskoa, että Saksa voittaa suursodan. Hänen mielestään olisi ollut uskomatonta, jos vastuulliset johtajat olisivat ajatelleet näin. Tässä yhteydessä hän puhui jo syyntakeettomuudesta.

Nevakivi muistutti myös, että länsivaltojen esittämä apu oli bluffia. Lisäksi länsivallat eivät pystyneet takaamaan Puolaa saatikka Suomea. Näin ollen Karjalaa ei olisi läntisellä avulla saatu takaisin, kuten Ylikangas on esittänyt.

Nevakivi on tehnyt uudistetun laitoksen vuonna 1972 ilmestyneestä, jo klassikoksi muodostuneesta teoksestaan Apu, jota ei pyydetty. Uudistetun laitoksen henkeä kuvaa hyvin, että sen nimi on Apu, jota ei annettu.

Taustalla Ruotsin malmivarat

Nevakivi sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että Suomelle esitetty tarjous läntiseen liittokuntaan yhtymisestä oli siis poliittista bluffia. Länsi oli käytännössä kiinnostunut vain siitä, etteivät Ruotsin malmivarat pääse Saksaan.

Länsiliittoutuneilla oli suunnitelmia, joilla joukkoja lähetettäisiin Suomeen. Nämä interventiohankkeet auttoivat Nevakiven mukaan Suomea vain poliittisesti. Neuvostojohtaja Josif Stalin nimittäin pelkäsi lännen väliintuloa.

Nevakiven mukaan Stalinille selvisi, että Neuvostoliiton oli hoidettava suhteet Suomen kanssa niin kauan kuin Saksa oli kiinni länsirintamalla. Maaliskuussa tehty välirauha oli siten tervetullut Stalinille.

Nevakivi yhtyy myös niihin arvioihin, joiden mukaan materiaalipula ja tappiot olivat Suomessa nousseet maaliskuussa jo niin suuriksi, ettei Suomi olisi kestänyt kuukauttakaan.

Nevakivi on myös varma, että vaikka lännestä olisi tullutkin joukkoja Suomeen, ei esimerkiksi Britannian ja Neuvostoliiton välille olisi syntynyt sotaa.

Yhdysvallat petti

Aiemmassa teoksessaan Nevakivi jätti Yhdysvaltojen osuuden talvisotaan hyvin vähälle huomiolle, koska talvisodan aikana Yhdysvallat oli vielä puolueeton. Nevakiven löytämät uudet arkistotiedot asettavat Yhdysvallat kuitenkin uuteen asemaan.

Hän itse asiassa luonnehtii Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön arkistojen tietoja pöyristyttäviksi. Ne paljastavat, että Yhdysvaltain hallituksen politiikka oli aivan ristiriidassa yleisen mielipiteen kanssa.

Arkistotietojen mukaan Yhdysvallat viivytteli, esti ja jopa kielsi asetoimituksia Suomeen. Suomeen jäi viivyttelyjen vuoksi tulematta mm. 40 Brewster-hävittäjää. Myös Suomelle luvattu 150 miljoonan dollarin jälleenrakennuslaina peruttiin.

Samaan aikaan Yhdysvallat osti Neuvostoliitosta kultaa ja rahoitti sillä sotamateriaalin ja lentobensiinin vientiä Neuvostoliittoon. Näistä kuvioista on aiemminkin ollut tietoa, mutta nyt Nevakivi on saanut ne "hevosen suusta" eli alkuperäisistä lähteistä.

Selityksenä Yhdysvaltojen käyttäytymiselle olivat syvät ristiriidat sisäpolitiikassa. Franklin Roosevelt valmistautui kolmannelle kaudelleen. Hänen oli tyynnyteltävä myös niitä piirejä, jotka vastustivat sekaantumista Euroopan asioihin.

Kaikkinensa Nevakivi piti melkoisena puutteena sitä, että Suomessa on vanhastaan totuttu pitämään talvisotaa kansallisena tapahtuma.

Päinvastoin hänen mielestään talvisodalla oli monia ja taas monia kansainvälisiä yhteyksiä. Nevakivi ehdottikin, että pitäisi tehdä laaja tutkimus talvisodan kansainvälisistä yhteyksistä.

Lähde: STT-MH 7.4.2000"


Talvisodan aselevon taustat

Mitä sitten tarkkaan ottaen tapahtui? Mikä sai Stalinin tekemään aselevon Suomen kanssa vastoin suunnitelmiaan ja lännen kanssa tekemäänsä sopimusta? Hautamäen kirja kertoo seuraavaa:

8. Helmikuuta 1940 Churchill allekirjoitti aiemmin mainitun NL:n ja länsiliittoutuneiden yhteiseen sotasopimuksen täyttöönpanoasiakirjat, ja luovutti ne Stalinin lähettämälle kenraalikuriirille. Kuriiri lähti seuraavana päivänä 9.2. asiakirjoineen Moskovaan tunnuksettomalla venäläisellä lentokoneella eräältä Lontoon lähistön pieneltä kentältä. Liittoutuneiden pahaksi onneksi Saksan tiedustelu sai oudosta koneesta vihjeen Britanniassa toimineelta asiamieheltään jo 8. helmikuuta:

"Lontoon lentokentälle laskeutunut 2-moottorinen tunnuksia vailla oleva lentokone, malliltaan todennäköisesti neuvostoliittolainen. Konetta vastaanottamaan saapui meriministeri Churchill. Lentokentällä laajat turvatoimet. Kone syrjässä kiitoradan sivussa ja sen lähelle ei laskettu edes lentokenttähenkilöstöä. Koneen miehistö jää paikoilleen. Vieras, todennäköisesti korkea-arvoinen upseeri, poistui Churchillin autossa".

9. Helmikuuta saapui Lontoosta toinen viesti: "Meriministeri Churchillin auto toi vieraan koneelle. Vieras on korkea-arvoinen neuvostoliittolainen upseeri. KOne mitä ilmeisimmin myös neuvostoliittolainen. Kone rullaa juuri kiitoradalla lähtöä varten".

Viestin seurauksena Luftwaffen hävittäjät, jotka olivat jo edellisiltana asetettu lähtövalmiuteen, levittäytyivät Pohjanmeren ja eteläisen Itämeren ylle etsimään konetta. Ne kohtasivat koneen meren yläpuolella, ja pakottavat sen laskeutumaan Pohjois-Saksalaiselle kentälle.

Saksan sotilastiedustelu tutki koneen läpikotaisin, ja löytää muun aineiston ohessa Stalinin ja länsiliittoutuneiden tekemän salaisen sotasopimuksen asiakirjat, sekä niihin liittyvät kartat, jotka mikrofilmattiin. 4 tunnin pysähdyksen jälkeen koneen annettiin jatkaa matkaansa.

Jo saman 9. päivän aamuna Hitler sai nähtäväkseen erikoismiesten koostamat tiedot koneesta saadusta materiaalista. Hitler oli raivoissaan saadessaan selville Stalinin petoksen, ja katastrofin estämiseksi pidettiin välittömästi salainen neuvonpito, jossa päätettiin, ettei asiasta saa hiiskua tietoa kenellekään. Liittoutuneiden hämäykseksi oli näytettävä siltä kuin kaikki olisi ennallaan.

Neuvottelussa päätettiin mm. että aiemmin aloitetut suunnitelmat Tanskan ja Norjan miehittämiseksi oli valmisteltava ja toimeenpantava pikavauhtia. Operaatio Weserübung suunniteltiin ja toteutettiin kahdessa viikossa. Katsottiin välttämättömäksi ottaa haltuun Skandinavian ja Suomen alue, ennenkuin liittoutuneet ja NL ehtivät ensin.

Siksi Saksa muutti välittömästi kulissien takana suhtautumistaan myös Suomen kamppailuun NL:oa vastaan, ja pyrki saamaan talvisodan loppumaan mahdollisimman pian. Tämän vuoksi päätettiin infomoida Mannerheimia tapahtuneesta muutoksesta ja tarjota Suomelle tarvittaessa sotilaallista apua, lähinnä ilmatuen muodossa.

10. Helmikuuta Saksa esittää NL:lle nootin, että NL pyrkisi välittömästi rauhaan Suomen kanssa. Moskova ei reagoi mitenkään.

Samana päivänä Hitlerin kuriiri, J. Veltjens saapuu Ruotsin kautta Suomeen ja otti yhteyttä Mannerheimiin. Mukanaan hänellä on kopio Saksan NL:lle toimittamasta nootista. Kuriiri välittää viestin, että Mannerheim lähettäisi jonkun kenraaleistaan Saksaan informoitavaksi muuttuneesta tilanteesta.

12. Helmikuuta Mannerheim lähetti asiamiehensä Saksaan, jossa tämä tapasi mm. Göringin ja Ribbentropin. Hän saa tiedon, että muuttunut tilanne on pakottanut Saksan vaatimaan Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan välitöntä lopettamista, mistä on jo lähetetty nootti Moskovaan. Saksa tulee pitämään huolen siitä, että sota todella lopetetaan. Suomen pitäisi valmistautua tekemään rauha ehtoineen, vaikka alueita menetettäisiin, sillä Saksan avulla Suomi saisi ne myöhemmin takaisin.

14. Helmikuuta Mannerheimin kuriiri palasi matkaltaan mukanaan kopiot liittoutuneiden Skandinaviaa ja Suomea koskevista asiapapereista. Sodanjohdon huomio kiinnittyy kuitenkin rintamatilanteen hoitamiseen.

Maaliskuun alkuun mennessä tilanne rintamilla kehittyi niin hälyttäväksi, että Suomen hallitus haki koko ajan kosketusta Kremliin rauhan saamiseksi. Liittoutuneet koittavat painostaa Suomea taistelemaan viimeiseen mieheen, että saisivat Ruotsilta luvan päästä Kiirunaan. Tällöin Mannerheim päätti - viime hetkessä - tiedustella Saksasta saatujen ja hänestä hieman oudoilta vaikuttaneiden tietojen merkitystä.

2. Maaliskuuta hän lähetti kenraalikuriirinsa Berliiniin ottamaan selvää, mitä Saksa oikein tarkoitti aikaisemmin antamillaan tiedoilla, sillä päin vastoin kuin Saksa oli lupaillut, Puna-armeija näytti vain kiihdyttäneen sotatoimia.

4. Maaliskuuta illalla kuriisi palasi. Hänellä oli sinetöity kirje von Ribbentroppilta, joka sisälsi mm. seuraavat asiakirjat:

• Kopion Hitlerin 10. helmikuuta Stalinille osoittamasta nootista, jossa NL:oa kehotettiin pyrkimään rauhaan Suomen kanssa
• Ilmoitus uudesta, 3. maaliskuuta Stalinille jätetystä uhkavaatimuksen luonteisesta nootista, jossa vaadittiin tiukasti lopettamaan sotatoimet Suomea vastaan maaliskuun 4. päivän kuluessa.

Mannerheimille tiedot eivät tuoneet lopullista selvyyttä tilanteeseen. Samaan aikaan Suomen hallituksen toimet rauhan aikaansaamiseksi olivat käyneet välttämättömiksi Molotovin kovista ehdoista huolimatta.

Länsivallat joutuivat nyt hankalaan tilanteeseen, sillä Suomi oli saatava taistelemaan katkeraan loppuun saakka, jotta luvatut "apujoukot" olisi saatu uskottavasti lähetettyä Skandinaviaan. Rauhanteon jälkeen tätä ei enää voitaisi tehdä ilman että kolmiliiton lopulliset tarkoitusperät paljastuisivat. Hämäykseksi Suomelle lähetettiin mm. ilmoitus välittömästä sotilaallisesta avusta, mutta sen ehtona oli, että Suomi katkaisisi heti neuvottelut Moskovan kanssa.


Ribbentropin kirje Mannerheimille ja Hitlerin nootti

7.3 Suomen valtuuskunta päätto kuitenkin matkustaa Moskovaan neuvottelemaan rauhasta. Samana päivänä Ribbentrop lähetti kirjeen Mannerheimille. Se sisälsi Churchillin ja Stalinin allekirjoittaman sotatoimisopimuksen toimeenpano-osan Skandinaviaa koskevat osat, sekä niihin liittyvät karttakuvat. Kirjeessään Ribbentrop viittaa aikaisempaan Mannerheimin tiedusteluun ja vastaa mm.:

"Tämän johdosta.. ..ovat Saksan hallitus ja Saksan johtaja Adolf Hitler valtuuttaneet minut kertomaan Teille, herra Marsalkka Mannerheim, seuraavaa:

Ensiksi: Oheisena seuraa valokopio osasta asiakirjoja, jotka saksalaiset saivat käsiinsä 9. helmikuuta 1940 lentokonekaappauksen ansiosta. Asiakirjassa on täydellinen selvitys sen sopimuksen täytäntöönpanosta, jonka Neuvostoliiton Stalin ja Englannin Churchill Englannin ja länsiliittoutuneiden puolesta ovat tehneet Moskovassa 15. lokakuuta 1939. ..

Toiseksi: Kun Neuvostoliitto, jonka kanssa Saksalla on voimassa oleva kymmenvuotinen hyökkäämättömyyssopimus, on kolmantena sopimuspuolena ranskalais-englantilaisessa Saksan vastaisessa salaliitossa, niin Saksa katsoo nyt myös Neuvostoliiton vihollisekseen, eikä voi enää pitää voimassa niitä neuvostoliittolais-saksalaisia sopimuksia, jotka ovat pitäneet Saksaa Neuvostoliiton politiikkaa myötäilevissä siteissä. ..

Kolmanneksi: Edellä kuvattujen seikkojen perusteella Saksa katsoo suomalaisten vaikeudet omaksi asiakseen, ja turvatakseen Saksan pohjoispuolisen alueen ryhtyy varmistamaan sitä, että Skandinavian niemimaa ja Suomen alue pysyvät vapaina neuvostoliittolais-englantilaisista joukoista. Tämän tarkoituksen toteuttamista varten Saksan hallitus on:

a) varhain aamulla 10. helmikuuta 1940 antanut.. ..Stalinille Hitlerin 9. helmikuuta allekirjoittaman kirjallisen määräyksen, että sotatoimet Suomea vastaan on lopetettava ja pyrittävä rauhaan. [...]

Tämä asia on aikaisemmin ilmoitettu Teille, ..ja kun lisäksi Te, herra Marsalkka Mannerheim, kysyitte samaa asiaa johtaja Hitleriltä, niin

b) maaliskuun 3. päivän iltana 1940 johtaja Hitler antoi Neuvsotoliiton Saksan asianhoitajalle seuraavan kirjallisen määräyksen: "Ellei Neuvostoliitto heti, viimeistään huomispäivänä 4.3.1940 lopeta sotatoimia Suomea vastaan, niin Saksa tulee antamaan suomalaisille aseellista apua ja ajamaan Neuvostoliiton sotavoimat pois Suomen alueelta". Tämän uhkavaatimuksen antoi Neuvostoliiton asianhoitajalle Marsalkka Herman Göring, joka lisäksi ilmoitti, että mikäli Neuvostoliitto ei suostu vaatimukseen, ryhtyvät Saksan ilmavoimat heti toimintaan suomalaisten puolella ilman, että Suomi sitä pyytäisi. Saksalle on Suomessa ilmaantunut valvottavaksi etuja, joista se tulee huolehtimaan.

Neljänneksi.. Saksan valtakunnan johtaja Adolf Hitler pyytää lisäksi ilmoittamaan Suomelle, että mikäli tarvitsette nopeaa sotilaallista materiaali- ja ilmatukiapua torjuessanne neuvostoliittolaisten ylivoimaista hyökkäystä, niin pyydettäessä Saksa tulee antamaan sitä heti ilman mitään vastavuoroisuuden periaatetta".

Että sellaista! Huh huh! Eli suomeksi sanottuna tuuli oli täysin kääntynyt. Suomelle löytyi siis tukea ja apua. Mutta tuosta eteenpäin Suomella ei myöskään enää ollut muuta vaihtoehtoa kuin liittoutua Saksan kanssa, sillä jollei Suomi tekisi aselepoa ja liittoutuisi Saksan kanssa, Saksa olisi joutunut oman etunsa vuoksi valtaamaan Suomen ja ajamaan Puna-armeijan ulos.

Kirjeen seurauksena Mannerheim antoi Suomen hallitukselle ehdottoman kiellon olla hyväksymättä länsivaltojen avustustoimia ja pyrkiä heti saamaan rauha Moskovassa, mutta Ribbentropin kirjeestä hän ei vielä kertonut kenellekään halaistua sanaa. Suomen hallitus antoikin neuvottelukunnalle valtuudet tehdä rauha, raskaista ehdoista huolimatta, ja huolimatta länsivaltojen viimeisestä epätoivoisesta julistuksesta tarjota apua. 13. maaliskuuta Talvisota sitten päättyi.

Miksi Stalin sitten suostui Hitlerin painostukseen? Stalin oli kahden vaiheilla. Hänen kenraalikuntansa, samoin kuin hän itsekin, olivat tietoisia siitä, että Suomi murtuisi parissa viikossa, ja tie Helsinkiin olisi auki. Neuvosto-kenraalit olisivat haluneet jatkaa taistelua vääjäämättömään lopputulokseen, Suomen kukistumiseen asti. Stalin kuitenkin pelkäsi. Hän tiesi, ja sen Talvisota oli jo osoittanut, ettei Puna-armeija ollut vielä valmis kohtaamaan taistelukentällä tuolloin maailman tehokkainta ja vahvinta sotakonetta, Saksan armeijaa. Lisäksi hänen omat suunnitelmansa, ja Neuvostoliiton varusteluohjelma, tähtäsivät Puna-armeijan saattamiseen täyteen hyökkäysvoimaansa vasta 1945 mennessä.

Totuus Talvisodan taustoista, syistä, ja rauhanteosta oli ja on siis erittäin kiusallinen asia, sekä liittoutuneille että Suomelle. Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta asian tulo suureen tietoisuuteen olisi edelleen kiusallinen häpeätahra briteille ja ranskalaisille, vaikka ovathan nämä vanhat suurvalla pahempiakin kolttosia tehneet.

Meille suomalaisille Talvisodan rauhan todellinen syy, Saksan puuttuminen asiaan ja aselevon tuonut Hitlerin nootti Stalinille, on erittäin kiusallinen siksi, että Talvisota on tähän asti ollut Suomen sankarillinen torjuntataisto, jossa maamme sai torjuntavoiton suurvallasta. Toisen Maailmansodan historiassa se on lisäksi ollut ns. "natsiton" sota, jolloin Suomi ei ollut vielä kiusallisessa liitossa Natsi-Saksan kanssa.

On hyvin kiusallista, suorastaan äärettömän epämukavaa, myöntää, että Saksan väliintulo pelasti Suomen, myös Talvisodassa, ja katkeraa rauhaakaan ei olisi tullut ilman Hitlerin noottia Stalinille. Samalla on vaikeaa niellä se, että nimenomaan Englantilaisten petos ja vanhan juopon Churchillin suunnitelma Pohjolan etupiirijaosta oli Talvisodan alkamisen todellinen taustasyy, ja myös todellinen syy sille, miksi Suomi joutui mukaan Toiseen maailmansotaan ja alistumaan Saksan liittolaiseksi.

Erkki Hautamäen kirjaa ja sen jatko-osaa voi ostaa täältä.

Fy fan Tante Astrid!

Sulattelin koko viikonlopun viime viikkoista ministeri Astrid Thorsin pelle-showta Eduskunnan maahamuuttolain käsittelyistunnossa, ja hänen vuodattamiaan krokotiilin kyyneliä. Ei auttanut, silti ketuttaa ankarasti.

Ja syytä onkin. Nimittäin kansanedustaja Oinosen puheessaan lainaama Huvudstadsbladetin juttu vuosikymmenien takaa ei ollut poikkeus, vaan edusti tuolloista ruotsinkielisen väestön ja ruotsinkielisten vallanpitäjien valtavirran asennoitumista karjalaissiirtolaisia kohtaan, fakta jonka julkisuuteentuloa pelkäävä svekomaanimedia hirveällä kiireellä valehteli "yksityisen ihmisen mielipiteeksi" ja "poikkeukseksi, jolla ei ole historiallista merkitystä". Väärin.

On tosiasia, että ruotsinkieliset kunnat järjestelmällisesti kieltäytyivät, paria poikkeusta lukuun ottamatta, antamasta asuinpaikkaa karjalaissiirtolaisille sotien jälkeen. Mieluummiin maksoivat muutaman miljoonan, kuin ottivat oman maan kansalaisia naapureikseen. Tämä on yksi kansallisen lähihistoriamme faktoja, josta RKP ja ruotsinkielisten etuoikeuksiin myötämielisesti suhtautuvat tahot haluavat vaieta.

Ohessa karttakuva siirtolaisten sijoittamisesta: Linkki

Kuten huomaatte, ruotsinkielisille alueille ei sijoitettu karjalaissiirtolaisia. Myös osa Keski-Pohjanmaan enemmistöltään Suomenkielisistä kunnista, joissa ruotsinkielisillä oli vahva asema, kieltäytyi ottamasta vastaan evakkoja, koska kuntien kielisuhteet olisivat muuttuneet suomenkielisten eduksi. Kaikki tämä epäsolidaarisuus oman maan kansalaisia kohtaan samaan aikaan kun juuri päättyneessä sodassa kaikista rintamakarkureista 65% oli ruotsinkielisiä.

Tässä kielitilanne nyt: Linkki

Näin ollen ministeri Astrid Thorsin kyyneleet eivät herätä minussa sääliä, vaan vihaa. Kehtaakin fasisti-puolueen eukko valuttaa krokotiilinkyyneleitä. Jos hänen kyynelensä olivat aitoja, ja merkitsisivät katumusta ja häpeää oman puolueen tekemisten johdosta, saattaisin hyväksyä ne, mutta ei. Silläkin oletuksella, että kyse oli aidoista kyynelistä, Thors ei itkenyt sitä, että edusti puoluetta, ja etuoikeutettua siirtomaa-eliittiä, joka on syyllistynyt ja syyllistyy jatkuvaan rasismiin ja apartheidiin, vaan sitä, että asia nostettiin esiin ja hän joutui ansaittuun häpeään.

Yksi kaikkein ehkä kammottavimmista ja iljettävimmistä yksityiskohdista tässä kaikessa mielestäni on, että RKP jakaa vuosittain Freudenthal-mitaleja ruotsinkielen asemaa edistäneille tahoille. Mitali on nimetty Axel Olof Freudenthalin mukaan. Mies oli svekomaani ja suomalaisvastainen rasisti, joka uskoi ruotsinkielisten olevan ylempää rotua kuin suomenkielisten. Osa tietosanakirjoista sekä yksittäiset esitelmöijät yhä jättävät pääsääntöisesti mainitsematta Freudenthalin rasistisen taustan. Tosin 2001 oululaisen Pekka Isakssonin väitöskirjan esittelyssä todettiin jo avoimesti eräissä tiedotusvälineissä Ruotsissa harjoitetun rasismin olleen suomalaisvastaista. Jotkut tiedotusvälineet sallivat keskustelijoiden mainitsevan tämän, toiset elävät vieläkin 1700-luvun ilmapiirissä ja sensuroivat asian. RPK puolustelee Freudenthal-mitalin jakoa sillä, että se on puolueena sanoutunut irti Freudenthalin rasistisista opeista. Tilanne RKP:n ja Freudenthal-mitalien kanssa on sama kuin jos Saksassa olisi yhä olemassa Kansallissosialistinen puolue, joka jakaisi vuosittain Adof Hitler-muistomitaleita, ja puolustautuisi sillä, että olisi sanoutunut irti rasismista ja kansallissosialismista. Kaksinaismoralismin uudeksi määritelmäksi voisi hyvin passata se, kun RKP moittii muita suvaitsemattomuudesta.

Tässäpä vielä vähän esimerkkiä vielä nykyisinkin jatkuvasta suomenkielisten syrjinnästä maamme korkeakoulujärjestelmässä:

"Syksyllä 1989 Helsingissä ruotsinkieliseen lukioon pääsi 5,28 keskiarvolla ja kaikki pyrkijät otettiin sisään. Mutta suomenkieliseen lukioon vaadittiin 7,40 keskiarvo ja yli 400 pyrkijää jäi ilman paikkaa. Samana syksynä Vaasassa keskiarvot olivat 5,8 ja 7,6. Seitsemän ruotsinkielistä paikkaa jäi siellä täyttämättä, kun samanaikaisesti suomenkielisistä jäi ilman lukiopaikkaa 40 pyrkijää. Syksyllä 1995 pääkaupunkiseudun ruotsinkielisiin lukioihin pääsi keskimäärin 1,5 numeroa huonommalla keskiarvolla kuin suomenkielisiin lukioihin.

Jatko-opinnoissa sama vielä korostuu: "Ruotsinkielisille esitetään omaa sisäänottoa Helsingin yliopiston tähtitieteelliseen, maa- ja metsätaloustieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Ruotsinkielisille nykyisin varatut kiintiöt eivät ole täyttyneet, koska hakijat eivät ole yltäneet vaadittuun pisterajaan." (HS 23.6.89) Mitä tällainen ajattelu käytännössä merkitsee, selviää muun muassa Helsingin yliopiston asiakirjoista. Siellä vuonna 1995 pääsykokeeseen osallistuneita vastauksen jättäneitä pyrkijöitä pääsi opiskelemaan seuraavasti:

Historia	suomenkielisistä 11 %	ruotsinkielisistä 52 %
Filosofia	suomenkielisistä 9 %	ruotsinkielisistä 52 %
Biologia	suomenkielisistä 13 %	ruotsinkielisistä 23 %

Kielellistä syrjintää, joka selittää noita lukuja, osoittaa alimmat pistemäärät, joilla kyseisenä vuonna pääsi opiskelemaan esimerkiksi historiaa. Pääsykoe (maks. 10 p.), suomenkieliset 6,13 p, ruotsinkieliset 4,31 p. Pääsykoe + ylioppilastodistus (maks. 19 p.), suomenkieliset 14,50 p, ruotsinkieliset 11,91 p.

Lääketieteessä, oikeustieteessä, maa- ja metsätaloudessa sekä kaupallisessa opiskelussa, joissa sisäänpääsy perustuu kiintiöihin, syrjintä näkyy noitakin lukuja selvemmin. Muun muassa oikeustieteessä ruotsinkielinen pyrkijä syrjäyttää suomenkielisen, joka on saanut 6 pistettä paremman tuloksen. Vuonna 1990 kasvatustieteellisissä koulutusohjelmissa ruotsinkielisten kiintiö oli 32 %. Ruotsinkielisistä pyrkijöistä 62 % pääsi opiskelemaan, suomenkielisistä 18 %. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että vain 5,6 % ylioppilaista on ruotsinkielisiä. Alla asiantuntijan sekä kielellisen syrjinnän kohteeksi joutuneen opiskelijan mielipiteet tästä asiasta.

Kun Helsingin yliopistossa tehtiin silloisen opetusministeri Ole Norrbackin vaatimuksesta 14.2.1991 päätös, joka suosii oikeustieteelliseen tiedekuntaan pyrkiviä ruotsinkielisiä, yliopiston prosessioikeuden professori Erkki Havansi ilmoitti eroavansa valintakoelautakunnan puheenjohtajan tehtävästä. Perustelussaan hän toteaa: "Päätös rikkoo suomenkielisten opiskelijoiden perustuslaillista oikeutta tasa-arvoiseen kansalaiskohteluun. Laki ei salli kansalaisen äidinkieleen perustuvaa syrjintää, eli valintakokeessa kiistattomasti ansaitun opiskelupaikan riistämistä huonommin menestyneen - ehkä jopa kuusi pistettä huonommin menestyneen - ruotsinkielisen hyväksi." [...]

"Maassamme ei ole yhtään suomenkielistä korkeakoulua; ne ovat joko kaksikielisiä tai ruotsinkielisiä, kuten Svenska Handelshögskolan tai Åbo Akademi. Reviiriajattelua pahimmillaan ovat ylitiukat kielikokeet ja enimmäiskiintiöt suomenkielisille, jotka olisivat halukkaita opiskelemaan ruotsiksi näissä paikoissa... Räikein esimerkki kielikiintiöiden kohtuuttomuudesta on opetusministeri Ole Norrbackin kotivaalipiiriinsä Vaasaan viime eduskuntavaalien alla 1991 junailema 50 prosentin kiintiö sikäläisessä juristikoulutuksessa." [...]

Kielikiintiö loukkaa yhdenvertaisuutta.(Oikeuskanslerin lausunto HS 20.5.92):

Helsingin yliopiston kanslerin päätöksellä ruotsinkielisten opiskelijoiden kiintiötä nostettiin 50 % eli 20:stä 30:een. Oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Pykälä ry kanteli kiintiön kasvattamisesta oikeuskanslerille. Yhdistyksen mielestä ei ole oikein, että ruotsinkielinen pyrkijä voi päästä oikeustieteelliseen tiedekuntaan jopa kuusi pistettä heikommalla pistemäärällä kuin suomenkielinen. Lukuisilta suomenkielisiltä evätään siten heille kuuluva opiskelupaikka, Pykälä ry totesi. Pykälä ry korosti, että jo ennen kiintiön kasvattamista noin kymmenen suomenkielistä pyrkijää menetti joka vuosi opiskelupaikkansa ruotsinkielisille. Lisäksi lähes 200 karsiutunutta suomenkielistä pyrkijää sai enemmän pisteitä kuin heikoin opiskelupaikan saanut ruotsinkielinen.

Oikeuskansleri Jorma S Aallon mielestä päätöstä voidaan arvostella: "Hallitusmuodon yhdenvertaisuusperiaatteen valossa voidaan arvioida, että pääsykokeen erillinen kiintiö, joka perustuu vain kielitaitoon sellaisenaan, loukkaa kiintiöön kuulumattoman oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun", Aalto toteaa. [...]

Vuosina 1985-1995 on maamme korkeakoulujen aloituspaikoista ollut 8-10 % ruotsinkielisiä, kaupallisella alalla 20-25 %. Näin siitä huolimatta, että ruotsinkielisten opiskelijoiden määrä kokonaisuudesta on vain 5 %. [...]

Koulutuspaikkojen jakaantuminen Uudellamaalla v. 1997:

	Koulutuspaikat	Ensisijaisesti hakeneet	Paikkoja hakijamäärästä
Suomalaiset	20410	41691	49,1 %
Ruotsinkieliset	3107	3151	98,6%

Keväällä 1998 Helsingin seudulla lukioon pyrkijöistä pääsi Suomalaisia 76,5 %, ruotsinkielisiä 82,5 %

Ruotsinkielisten osuus väestöstämme on n. 5 %, mutta heidän kiintiöillä turvattu yliedustuksensa kaikista korkeakouluopiskelijoista on 26 % ja uusista opiskelemaan hyväksytyistä peräti 28 %. Esimerkiksi keväällä 1996 jäi 17 suomenkielistä ilman opiskelupaikka Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa siksi, että tilalle otettiin sama määrä ruotsinkielisiä, joilla oli huonompi pääsyvaatimuksen tulos (yhteispisteet todistuksesta ja pääsykokeesta)."


P.S. Kuinka moni on kuullut, että kansalaissodan aikaan ruotsinkielisillä alueilla teloitettiin punaisten ohella myös valkoisia suomalaisia, mikäli nämä olivat olleet kielikiistassa liian äänekkäästi ruotsinkielen etuoikeutettua asemaa vastaan? Mm. Pietarsaaressa otettiin "kätevästi" tilaisuudesta vaarin ja teloitettiin punaisten ohessa valkoisia suomenkielisiä suojeluskuntalaisia. Ja joissain paikoin "punaisena" teloittamiseksi riitti se, että oli suomenkielinen torppari.