maanantai 24. helmikuuta 2014

Ukrainan vallankumous lännen tappiona

Yllä oleva otsikko voi hämmentää joitakin lukijoita, koska yleisen tulkinnan mukaan Ukrainan vallankumous ja Janukovitshin syökseminen vallasta Kiovassa on vakava isku Venäjän kasvoille. Kehotan kuitenkin miettimään tilannetta vähän pidemmälle, ennenkuin aletaan kilistellä voitonmaljoja lännen kunniaksi.

Aluksi kehotan miettimään, mistä rähinä alkoi: Siitä kun Ukrainan johto jätti ratifioimatta EU:n kanssa tehdyn lähentymissopimuksen. Miksi?

Siksi, että sopimuksen ehdot, jotka EU ja IMF olivat sanelleet, olisivat olleet myrkkyä Ukrainan taloudelle ja koko yhteiskunnalle. Ehtona oli ns. IMF:n matokuuri: Yleinen eläkkeiden ja palkkojen leikkaus (-20-30%), energian hinnan nosto yleiselle markkinahintatasolle (kaasun ja polttonesteiden hinnan tuplaaminen), maan maatalouden ja teollisuuden pakottaminen EU:n ympäristö- ja tuotantonormeihin (käytännössä teräs- ja metalliteollisuuden täydellinen alasajo) ja luonnovarojen sekä kansallisvarallisuuden yksityistäminen (eli myynti ulkomaisille pankeille ja pääomasijoittajille).

Ja kaikki tämä olisi pitänyt tehdä. Vastineeksi olisi saatu siis 12 miljardia kovakorkoista lainaa.

Venäjä esti sopimuksen ratifioinnin yksinkertaisesti tarjoamalla syksyllä Ukrainan todellisen tarpeen verran eli 19 miljardia, ilman matokuurivaatimusta tai kovia ehtoja, normaalilla korolla. Lisäksi tässä diilissä öljyn ja kaasun hinta pysyisi suunilleen nykytasolla.

Joko alkaa valaistua, miksi Janukovitsh ja hallinto teki mitä teki? Tällä en tietenkään puolusta kyseistä korruptoitunutta oligarkkiporukkaa, mutta jos he olisivat tehneet toisin, he olisivat olleet typeriä.

Ja pahempaa olisi/on luvassa. EU-sopimusten läpivienti tarkoittaa nimittäin myös sitä, että maan teräs- ja metalliteollisuus, joka työllistää yli kolmanneksen työssäkäyvistä, joutuisi saneeraukseen ja työttömyys räjähtäisi käsiin. Tämä erityisesti venäläisenemmistöisessä ja -mielisessä Itä- ja Etelä-Ukrainassa. 

Ukrainan vauraampi itäpuoli on muutenkin elättänyt köyhää maatalous-länttä, eikä siellä siksi edes ukrainalaisväestökään hurraa EU-sopimusehdoille. Ja siksi juuri etelässä sekä idässä puuhataan irtautumista Kiovan hallinnosta.

Ukrainan länsi- ja eteläosissa, Harkovassa ja Krimillä, paikalliset viranomaiset ovat julistautuneet, että ottavat "vastuun perustuslaillisesta järjestyksestä" alueillaan. Tällä viitataan tietenkin tähän uudempaan, toissa vuonna voimaan tulleeseen perustuslakiin. Lauantaina Janukovitsh julisti (Harkovassa?), että hän on edelleen laillinen presidentti, kuten opposition kanssa tehty sopimus sanoo, aina ensi vaaleihin asti. Myös Venäjän delegaatio vieraili viikonloppuna Harkovassa.

Lisäksi Krimillä ilmoitettiin, etteivät enää ota komentoja Kiovasta(!) ja aikovat lopettaa verojen maksun Kiovaan.

Jos Ukraina hajoaa, EU saa kaverikseen Länsi-Ukrainan, josta tulee Romaniaakin köyhempi maatalousmaa. Venäjä sen sijaan saa vauraamman ja teollistuneen Itä- ja Etelä-Ukrainan, jossa teollisuus elää jo nyt viennistä Venäjän ja Keski-Aasian markkinoille.

Eli vaikka Janukovitshin kaatuminen on ollut imagollinen isku Venäjän kasvoille, lännellä on nyt käsissään ns. tynnyrillinen paskaa selvitettävänä. Venäjän tarvitsee vain odottaa vuosi-pari, jolloin kurjistunut kansa tekee uuden vallankumouksen ja Ukraina palaa taas Venäjän kaveriksi.

Tai jos maa hajoaa, ensin maan taloudellisesti parempi puolisko liittyy sen völjyyn, ja myöhemmin perässä köyhä Länsi-Ukraina tekee uuden vallankumouksen, tällä kertaa EU:ta vastaan, ja tulee katuen säkissä ja tuhkassa Moskovan kaveruutta hakemaan. Eikä Venäjän edes tarvitse puuttua tilanteeseen mitenkään esim. sotilaallisesti. Pelkkä lipun heilutus ja moraalinen tuki maan venäläismieliselle osalle riittää, kun EU:n ja IMF:n matokuuri alkaa purra.

Tässä pari karttaa, jotka kuvaavat paitsi poliittisia- ja kielijakoja, myös talousjakoa:  vauraampi ja teollistuneempi itä ja etelä vs. köyhempi maatalous-länsi/pohjoinen.

Etnisiä venäläisiä (tilastoissa, joilla kansallisuus vaan ei kansalaisuus virallisesti venäläinen) on viidesosa väestöstä, mutta myös kansallisesti itsensä ukrainalaisiksi tuntevista/tilastoidusta väestä 12% puhuu äidinkielenään venäjää. Noin 30% väestöstä siis venäjänkielistä.


Ukrainan 2010 presidentinvaalien tulos alueittain


Etnisesti venäläisten osuus väestöstä alueittain. Luvuissa ei ole mukana se noin 12% maan ukrainalaisväestöstä, joka puhuu venäjää äidinkielenään.

Moskovassa tämä kaikki tiedetään, joten siellä naureskellaan, näennäisestä tappiosta huolimatta.

Mutta mitä tekee Kiovan uusi hallinto? Kerjää verta nenästään. 

Kiovan parlamentti poisti viikonloppuna virallisen vähemmistöstatuksen venäjän kieleltä, koska se eli venäjän kieli on lausunon mukaan "vihamielistä ukrainan kieltä kohtaan". Lisäksi Länsi-Ukrainassa on kaadeltu  neuvosto-aikaisia patsaita (Viron patsaskiista, anyone?). 

Karhu(nen) eli pääministeri Medvedev ärähtikin jo.

Ukrainan välitön valuutan tarve on noin 20 miljardia dollaria. EU:lta sekä USA:lta apua olisi tulossa, tiukoin ehdoin lainana, ehkä juuri ja juuri tämän verran (alunperin rahaa oli tarjolla vain 12 mrd). Samaan aikaan Venäjä tarjosi about samaa summaa normaaliehdoilla ilman matokuurivaatimuksia. Mitä länsi tekee, jos Venäjä nostaa tarjousta?

Ehkäpä Kremlin näkökulmasta voisi olla suorastaan houkuttelevaa antaa ensin lännen hassata miljardeittain fyffeä Ukrainan korruptoituneeseen kankkulan kaivoon, ja vasta sitten päästää Ukraina hajoamaan?

Vai onnistuuko Kiovan uusi hallinto hajottamaan maan jo edes ilman Moskovan lipunheilutusta? Tai provosoimaan Venäjän tekemään jotain radikaalimpaa?

Sääliksi käy ukrainalaisia, sillä heidän kansannousunsa oli sinänsä aito, legitiimi ja laajapohjainen, varsinkin Janukovitshin hallinnon kovien otteiden ja tarkka-ampujat-katolla -politiikan jälkeen, vaikkakaan ilman lännen tukea se ei olisi välttämättä onnistunut niin laajassa mitassa.
Sääliksi käy ukrainan nationalisteja, sillä kävi tässä miten tahansa,  heitä vedetään lopulta turpiin ja kunnolla, myös EU:n puolelta.


P. S. Ukrainan väliaikainen sisäministeri on tätä kirjoittaessa antanut luvan "Oikea sektori"-liikkeen huppupäisille rynkkymiehille toimia järjestyksenvalvojina Kiovassa. Kas kun eivät vetäneet natsilippua salkoon. Nyt onkin kiva lähteä suoralta kädeltä (pun intended) hakemaan sitä lainaa EU:lta. Missä hitossa Ukrainan armeija ja laillinen poliisi luuraa?

"Oikea Sektori"-liikkeen joukkoja, historiaa tunteville mielenkiintoinen hihamerkki
P.P.S. Ukrainan vallankumous uhkaa lipsahtaa moraalisesti lapasesta, jollei uskottavaa laillisuusvalvontaa saada pien pystyyn ja opposition kansanedustajien pahoinpitelyitä ja uhkailua "puolilaillistettujen" paramilitaarien toimesta lopeteta nopeasti.


5 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Jos hajoaminen tapahtuu, Länsi-Ukrainasta tulee uusi Moldova eli persaukinen valtio, josta suuri osa työikäisestä väestöstä on muuttanut pois.

Tässä vanha juttu Moldovasta.

Skenaario on muutenkin samanlainen. Moldovasta irtautuneessa Transdnestriassa oli kaikki teollisuus. Toiselle puolelle jäi se kehittymättömämpi osa.

Virallisesti Moldovassa on 4,4 miljoonaa asukasta. Pois muuttaneita on 300 - 800 000 eli noin neljännes työikäisistä on töissä maan ulkopuolella.

Neuvostoliiton aikana Moldavia oli yksi Neuvostoliiton rikkaimmista tasavalloista.

Ukrainan BKT henkeä kohden on noin puolet Venäjän vastaavasta. Ukrainan surkean talouden saattaminen EU-kuntoon maksaa niin paljon, että EU:n ja IMF:n rahat loppuvat.

Turjalainen kirjoitti...

Siksipä minulla käy syvästi sääli ukrainalaisia, ja varsinkin Länsi-Ukrainan nationalisteja. Heitä vedetään tämän kriisin jälkilöylyissä turpaan mennen tullen, joko EU:n tai vanjan toimesta.

Ukrainan vallankumoushan oli siis etnisten ja pääasiassa länsi-ukrainalaisten laajamittainen kapina ja kansannousu Janukovitshin hallintoa ja venäläisvaltaa vastaan, ja perusteiltaan täysin legitiimi sellainen.

Vasarahammer kirjoitti...

"Ukrainan vallankumoushan oli siis etnisten ja pääasiassa länsi-ukrainalaisten laajamittainen kapina ja kansannousu Janukovitshin hallintoa ja venäläisvaltaa vastaan, ja perusteiltaan täysin legitiimi sellainen."

Kyllä näin on. Toisaalta länsi on vähän vastuuttomasti rohkaissut länsiukrainalaisia kapinaan ja luonut tilanteen, jossa maan hajoaminen on todennäköinen seuraus.

Lännestä ei löydy aitoa tahtoa sitoa Ukrainaa pysyvästi länteen ja puolustaa maata venäläisten vaikuttamispyrkimyksiä vastaan.

Halibazuippa kirjoitti...

Saanhan jakaa näitä hyviä kirjoituksia?
Oon kyllä jo jaannutkin. :)

t. Tapani Pollari

Turjalainen kirjoitti...

Halibazuippa on hyvä vaan :)