maanantai 7. lokakuuta 2013

Ruotsalaispoliitikko kuoli rasistisen pahoinpitelyn uhrina

Ruotsalainen nuorisopoliitikko kuoli rasistisen pahoinpitelyn yhteydessä saamaansa aivovammaan.

22-vuotias Sverigedemokraternan aktiivi Erik Björkman joutui elokuun lopulla rasistisen hyökkäyksen kohteeksi ja pahoinpideltiin. Hän on nyt kuollut tuolloin saamansa aivovamman vuoksi.
Erik pieksettiin, koska hän hän oli ulkoiselta habitukseltaan "ruotsalaisen näköinen" eli valkoihoinen ja vaalea mies. Tapahtuneen jälkeen hän osasi kertoa vain, että joku oli ensin huutaen haukkunut häntä "ruotsalaispaholaiseksi", jota hän ei ollut ensin noteerannut, koska oli juuri suuntaamassa kohti odottavaa taksia. Seuraavassa hetkellä häne iskettiin maahan ja häntä iskettiin päähän ja eri puolille ainakin 7 kertaa.

Eri lähteiden perusteella tekijä tai tekijät olivat "afrikkalaistaustaisia". Uppsalan poliisi ei aloittanut tapahtuneen toimesta minkäänlaista tutkintaa, vaikka Erik teki ilmoituksen

Tietenkään patologisen kaksinaismoralistinen ja tekopyhä pohjoismainen media ei ole tästä poliittisesta väkivallasta ja murhasta tehnyt suurempaa mediaskandaalia kummallakaan puolen pohjanlahtea, koska sekä pohjoismainen media että varsinkin valtapuolueet tosiasiallisesti hyväksyvät poliittisen väkivallan ja poliittiset murhat silloin, kun tekijöinä ovat ulkomaalaistaustaiset tai äärivasemmisto ja uhrina on valkoihoinen kantaväestöön kuluva henkilö tai "Svenne djävel"-kuten yksi hyökkääjistä asian ilmaisi.

http://avpixlat.info/2013/10/06/sdu-medlem-dod-i-sviterna-av-rasistiskt-vald/
http://www.exponerat.info/sdu-medlem-avled-efter-rasistisk-hatmisshandel-av-invandrare/
http://www.uppsalanyheter.se/nyheter/blaljus/item/2543-avled-efter-misshandel-i-uppsala
https://www.flashback.org/t2233188p15


P. S. Tietenkin jos kuollut olisi ollut maahanmuuttaja tai vaikka vasemmistoalaisen puolueen jäsen, media kirkuisi natsihälytyskammoa, kuten kreikkalaisen räppäri Pavlos Fyssasin tapauksessa.

3 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Kappas, enpä ollut tietoinen tästä valitettavasta suru-uutisesta. Ikävä juttu, mutta joku hintahan tästä vasemmistolaisesta väkivaltaisesta kansanvaihdoksesta näemmä pitää maksaa.

Turjalainen kirjoitti...

Ruotsissa Nuoren Vasemmiston Kalmarin piirijohtaja David Jonsson pakotettiin vetäytymään lautakuntatehtävistään Nybrossa. Syynä on puoluejohtajaväittelyyn lähetetty twitter-viesti, jossa hän ilmoitti aikovansa pilkkoa televisiossa esiintyneen Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkessonin kirveellä. Toisessa viestissä hän viittasi "porvariperkeleen" tappamiseen kiväärillä.

Vasemmistopuolueen puoluesihteeri Aron Etzler paheksuu Jonssonin huumoria erittäin epäsopivaksi, sillä hänen mukaansa Vasemmistopuolue kunnioittaa poliittisia vastustajiaan. Puolueen edustajat eivät vielä ota kantaa, jatkaako Jonsson piirijohtajana.

http://www.svt.se/nyheter/regionalt/smalandsnytt/ung-vanster-ordforande-hotade-pa-twitter

Lainaus:
"Mitä ajattelet poliittisen urasi jatkosta?

- En halua mitään poliittista uraa. Politiikka on tylsintä, mitä tiedän. Minä haluan sosialismia, kirjoittaa David Jonsson tekstiviestissä.

Onko sopivaa, että sinulla on tuollaisia mielipiteitä ja olet samanaikaisesti Nuoren Vasemmiston piirijohtaja?

- Nuori Vasemmisto ei usko parlamentarismiin." (käännös)


Vastaus toimittajan kommenttipyyntöön:

Lainaus:
"Irtisanoudun jyrkästi Aron Etzleristä

Ystävällisesti
David"

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=86&artikel=5667426

Miltton Friidman kirjoitti...

Natsin saa ilmeisesti tappaa, koska natsit ovat pahiksia.

Vasemmistolaisen tappamisesta nousee älämölö, koska vasemmistolaiset ovat hyviksiä.

(sarkasmia)