tiistai 15. lokakuuta 2013

Heidi Hautalan kootut valheet - Vihreät, Greenpeace ja kansainvälinen terrorismi?

On ollut toisaalta hilpeää, toisaalta myötähäpeän sekaista seurata Vihreiden pian ex-ministeri Heidi Hautalan ja hänen kaartinsa sekoilua viimeisen viikon ajan velloneessa kohussa.

Se, mikä on kaikkein eniten myötähäpeää herättävää ja ns. naamapalmuja teettävää on kuitenkin se suunnaton epäusko ja järkytys, joka asian johdosta on noussut medioissa ja netin palstoilla. Monen vihreän näytti vielä viime perjantainakin olevan liki mahdoton uskoa, että Hautalan toiminnassa voisi olla mitään väärää, siis millään tavalla. 

Hautala ei ole kuitenkaan vain ”mokannut tiedottamisessa”, ja ”unohdellut”, vaan hän on valehdellut ja väärinkäyttänyt asemaansa oman asiansa, lähipiirinsä ja sidosryhmänsä eduksi.

Tätä edellä mainittua suomalainen media, tai ainakin merkittävä osa siitä, ei jostain syystä tunnu haluavan hyväksyä. Jo viikonloppuna alkoi kova Hautalan maineen valkopesu ja marttyyrinviitan sovittelu lehdistössä.

On kovasti todisteltu, ettei Hautala olisi rikkonut lakia painostaessaan Arctia Shippingia jopa johdon erottamisen uhalla, koska Hautala vain harjoitti omistajaohjausta. Teknisesti näin on, riippuen k.o. lain tulkinnasta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen.

Pahin miina Vihreille ja Hautalalle on nimittäin se, että Hautala yritti todellisuudessa suojella rikosilmoituksen estämällä omaa sidosryhmäänsä ja lähipiiriään, sekä viime kädessä myös omaa ministerintakamustaan - mutta juuri se epäonnistui pahasti.

Hautalan avustajana toimii Milma Kettunen. Hautala-kohun yhteydessä on paljastunut, että Kettusen mies on ollut töissä Greenpeacessa. Mies vaikuttaa Greenpeace Nordicissa. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat:

-----------------------------------
"Hautalan avustajana toimii Milma Kettunen. Hautala-kohun yhteydessä on paljastunut, että Kettusen mies on ollut töissä Greenpeacessa. Mies vaikuttaa Greenpeace Nordicissa.

- Tästä yhteydestä kuulin vasta tällä viikolla, Hautala kertoo."
-----------------------------------

Ei. Hautala ei kertonut vaan valehteli, koska hän tietää asiasta vanhastaan varsin hyvin. Milma Kettusen puoliso Simo Kyllönen on pyörinyt Kettusen ja Hautalan kanssa samoissa pienissä piireissä jo vuodesta 2000. Syksyllä 2008 Hautala ja Kyllönen myös kirjoittivat ja promosivat yhdessä samaa kirjaa.

Kyllönen oli Greenpeacen ilmastovastaava huhtikuusta joulukuuhun 2009. Hautala nousi omistajaohjauksesta vastaavaksi ministeriksi vasta kesäkuussa 2011, ja Kettunen nousi Hautalan lehdistösihteeriksi viimeistään lokakuussa 2011.

Simo Kyllönen taas on edustanut Suomea syys-lokakuusta 2013 lähtien Förening Greenpeace Nordenin hallituksessa.

Kettusen Greenpeace-kytkökset ovat yleistietoa jo vuosien takaa mm. Helsingin Vihreiden piireissä, sekä vähän laajemmaltikin, joten tietämättömyyteen vetoaminen on varsin säälittävä hätävale Hautalalta. Tällaisessa tapauksessa ”muistamattomuus” á la Vanhanen olisi ollut paljon vähemmän säälittävää valheissa räpeltämistä.

Hautala siis tiesi, piste. Hautala valehteli myös tässä, piste. Kyse ei ole missään vaiheessa ollut "unohtelusta" tai "viestintämokasta".

Sen sijaan oleellinen kysymys kuuluu: Oliko Kettusen aviomies Kyllönen mukana Greepeacen tunkeutuessa Fennicalle maaliskuussa 2012?


[Edit: Tästä poistettu kuva, ja videolinkki, Greenpeacen videoon iskusta m/s Arctialle, mutta koska henkilötunnistus oli epävarma/väärä, poistin kuvan ja linkin]

Lisäksi voisi selvitellä, että tiesikö Hautala tai ainakin avustajansa etukäteen näistä iskuista? Tai oliko Greenpeacella etukäteinen tieto tai luottamus siitä, että Hautala ja hänen avustajansa kyllä sitten toimivat, jos johto yrittää tehdä rikosilmoituksia?

Greenpeace ehti kiivaasti edustajansa Tapio Laakson (ks. alempaa) suulla kiistää, että se olisi pyytänyt Hautalaa estämään rikosilmoituksen, mutta epäilys tästäkin vaihtoehdosta jää kuvion paljastuttua vahvana roikkumaan ilmaan.

Katsotaanpa mitä sanoo laki: 
-------------------------------
”14 §
Esteellisyys

Osakkeenomistaja[=valtio] tai hänen asiamiehensä[Hautala/virkamies] ei saa äänestää asiassa, joka koskee kannetta osakkeenomistajaa itseään vastaan taikka tämän vapauttamista vahingonkorvausvelvollisuudesta tai muusta velvoitteesta yhtiötä kohtaan. Osakkeenomistaja tai hänen asiamiehensä ei myöskään saa äänestää asiassa, joka koskee kannetta muuta henkilöä vastaan tai tämän vapauttamista velvoitteesta, jos osakkeenomistajalla on asiassa odotettavana olennaista etua, joka saattaa olla ristiriidassa yhtiön edun kanssa.”
------------------------------

Hautala siis uhkasi Arctian johtoa erottamisella uuden yhtiökokouksen kautta, koska edellä kuvatun pykälän nojalla hän ei olisi voinut käyttää yhtiön hallituksen koollekutsumista painostuskeinona. Koska Kanteen kohdetta ei ole tässä rajattu, olisi silloin yhtiön hallituksen päätös Greenpeacen vapauttamiseksi ollut laiton.

Tämänkin takia Hautala varmasti valehteli tietävänsä mitään avustajansa Greenpeace-yhteyksistä. Ja tämän takia Hautala eteni suoraan ylimääräisellä yhtiökokouksella-uhkailulinjalle. 

Vihreää terrorismia?

Mediassahan ehdittiin jo Vihreiden ja heidän tukijoidensa puolelta närkästyä rinnastuksesta, jossa Greenpeace rinnastettiin terroristijärjestöihin mm. rahoitus- ja johtorakenteensa puolesta. Itse olen sitä mieltä, että rinnastus ei ole välttämättä todellakaan kaukaa haettu, joskin vain hieman napakympin ohi ammuttu.

Haluan nimittäin kysyä: milloin media nostaa pöydälle Hautalan, Vihreiden, Sinnemäen ja Greenpeacen edustajan Tapio Laakson todelliset yhteydet terrorijärjestöihin?

Aikanaan kirjoitin mm.  Vihreiden entisen puheenjohtaja Anni Sinnemäen puolison kytköksistä italialaisiin terroristeihin, tarkemmin sanottuna järjestöön nimeltä Punaiset Prikaatit.

Sinnemäen puoliso Anton Monti on mies, joka toi 90-luvulla Suomeen autonomisen marxismin aatteen ja No Borders-liikkeen. Seurauksena anarkisti-hihhulontia, vandalismia, talojenvaltauksia, yms. niin kutsutun Prekariaatti-liikkeen muodossa. Skenellä hillui tulloin mukana myös nykyinen ministeri Paavo Arhinmäki (joka myöhemmin sanoutui irti touhusta, mikä olikin järkevä teko muutenkin kuin vain ministeri-Audin nahkapenkkiä tavoitellessa).

Liikehdintää organisoimassa oli silloin Montin opetuslapsi nimeltä Tapio Laakso, Sinnemäen ex-avustaja ja nykyinen Suomen Greenpeacen edustaja, siis sama mies joka tämän kohun myötä on ollut vaivautuneen oloisena julkisuudessa kiistämässä Greenpeacella ollen mitään roolia Hautalan painostuksessa.

Monti kehuskeli aikanaan tuntevansa italialaisen prof. Antonio Negrin, joka sai 70-luvulla vankeustuomion kytköksistään Punaiset Prikaatit-terroristijärjestöön. Sittemmin mies ollut varsin hiljaa asiasta, johtuen siitä, että piilotteli kotonaan murhista etsintäkuulutettua terroristi-pariskuntaa ,kuten Ilta-Sanomat aikanaan uutisoi:

--------------------------------------- 
”Pahamaineisen Punaiset prikaatit -terroristijärjestön toteuttamasta murhasta etsintäkuulutettu italialaispariskunta onnistui pakoilemaan poliisia vuosia.

Yksi heidän piilottelukaupungeistaan oli Helsinki. Italialainen Corriere della Sera -lehti ja Suomen ulkoministeriön lehdistökatsaus väittivät poliisilähteisiin nojaten, että murhista epäillyt Mario Galesi, 37, ja Nadia Lioce olisivat oleskelleet Helsingin keskustassa asuvan suomalaisen Anton Montin, 38, luona.

Italialaisparia epäillään mm. työministeriön konsulttina toimineen Massimo D'Antonan murhasta 1999.

Italian poliisi yritti pidättää pariskunnan viime lauantaina ja seuranneessa tulitaistelu Galesi sai surmansa. Lioce pidätettiin. Lisäksi yksi poliisi kuoli”
---------------------------------------
Aikanaan SUPO teki kuitenkin jostain syystä silti arvion, ettei Monti kytköksineen olisi uhkatekijä.

Mutta on myös toinen mielenkiintoinen kytkös terrorismiin, joka menee Hautalan kannalta kiusallisesti paljon lähempää kuin Laakson tai Sinnemäen kautta, nimittäin vähälle huomiolle jäänyt linkki Mikael Storsjön kautta tsetseeniterroristi Doku Umaroviin ja Bostonin terrori-iskuihin.

Asia liittyy Hautalan ja hänen elokuvaohjaaja-puolisonsa Anrdei Nekrasovin ns. remonttikohuun. Tuolloin julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan he käyttivät taloremppa-konsulttina ystäväänsä Mikael Storsjötä, joka neuvoi, miten käyttää ulkomaista työvoimaa ettei veroja tarvitsisi maksella.

Tuolloinkin Hautala jäi kiinni valehtelusta yleensä sekä sen jälkeen vielä remontin hinnan suhteen erikseen. Lisäksi Hautala oli teetänyt Storsjön suosittelemana verovapaasti siivoustöitä tsetsenilaispakolaisella.

Mikael Storsjö on mies, jota Venäjä on vaatinut luovutettavaksi oikeudenkäyntiin kytköksistään tsetseeniterroristeihin. Hänhän pitää palvelinhotellia, jolla myös Kavkaz.center pitää sivujaan. Tämä Hautalan kytkös Storsjöhön antoi Venäjän viranomaisille Venäjän lain mukaisen syyn antaa Heidi Hautalalle siviilinä porttikielto Venäjälle. 

Ja vaikka Hautallalla henkilönä ei itse ole suoraa yhteyttä tsetseeniterrorismiin, niin Mikael Storsjö on aktiivi vihreä ja Vihreiden jäsen, ollut ehdolla, jne. joten kytkös Vihreiden ja tsetseeniterrorismin välillä on olemassa ilman Hautalaakin, mutta Hautalan mukanaolo taustalla alleviivaa sitä.

Eipä ole näistä noussut julkisuudessa paljon kohuja, toisin kuin esimerkiksi jonkun persun tai hänen tuttunsa vierailusta jonkun moottoripyöräkerhon tiloissa.

Olisikin syytä toimittajien kaivella välillä myös Vihreiden (sekä vasemmistoanarkistien) likapyykkikoreja.

---------------------------
[Edit. lisäys]: Hautalaan ja hänen puolisoonsa ohjaaja Andrei Nekrasoviin liittyen laitan tähän vielä mielenkiintoisen linkin, jonka sisältämän tiedon luotettavuuden ja painoarvon jokainen saakoon itse punnita. Allekirjoittanut blogisti "Turjalainen" sanoutuu kuitenkin irti syytöksistä itse ohjaaja Nekrasovia kohtaan.

Sehän tosin on ns. piireissä tiedetty kauan, että Greenpeace toimii ajoittain - kunhan rahasta sovitaan - eri maiden tiedustelupalveluiden "häirikkö-osastona", enkä yllättyisi, jos tällä kertaa koko hässäkän motiivi olisi niinkin raadollinen kuin yritys estää Suomea auttamasta Venäjän energiaintressejä arktisella alueella. Jos tämä pitää paikkansa, niin vuoroin vieraissa - näemmä. 70- ja 80-luvuillahan Vihreät eri maissa ja Greenpeace saivat kulissien takana vankkaa supporttia itäblokista.

----------------------------
[Edit 17.10. lisäys]:  Tässä vielä toinen linkki samasta lähteestä kuin edellinen lisäys, tämäkin viime maaliskuulta. Samoilla "preferensseillä ja varaumilla" kuin edellinen.

---------------------------
[Edit 18.10. lisäys]: Tässä vielä linkki prof. Esko Valtaojan asialliseen kritiikkiin koskien Greenpeacen hallintoa:

"Olipa Greenpeacesta mitä mieltä tahansa, avoimuudesta järjestöä tuskin voi syyttää. Toiminta valmistellaan salassa, eikä järjestön aatteista ja menettelytavoista käydä julkista keskustelua edes omien kannattajien parissa. Tarjolla on lähinnä iskulauseita ja ideologisia pamfletteja.

Kukaan ei voi vaikuttaa Greenpeacen toimintaan, koska asioista esimerkiksi Suomen tasolla päättää ”Föreningen Greenpeace Norden”, jonka ”hallinnossa ylintä valtaa käyttävät äänestävät jäsenet. Äänestäviä jäseniä on 20, ja he valitsevat uudet äänestävät jäsenet poistuvien tilalle".

Kansalaisaktivismi on kaukana; Talibankin on avoimempi omille kannattajilleen."


Harva Greenpeacen toiminnassa mukana oleva haluaa lähteä kaivelemaan rahanpesun ja sisäpiirikähminnän tai jopa valtiorahoitteisten geopolittisten intressien ohjaamaa toimintaa.

-----------------------------
[Edit 26.10. lisäys] Ohessa mielenkiintoinen juttu, jossa selkeä mutta varsin vajaa (paljon puuttuu) kuvakaavio osasta Vihreiden ja Greenpeacen välisistä yhteyksistä.


Edelleenkään ei puhuta tietenkään mitään Sinnemäen tai Hautalan (ja hänen miesystävänsä) kytköksistä.

6 kommenttia:

L.K. Nelson kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=6UBgVi5vrsk#t=121

Siellähän se Simo on. Greenpeace oma video. :-D

L.K. Nelson kirjoitti...

Otin videosta kopion talteen, tuolta Greenpeacen Youtube-tililtä kun se varmaan katoaa alta aikayksikön.

Turjalainen kirjoitti...

Kiitos linkistä, pistin tekstiin :)

Miltton Friidman kirjoitti...

Itse olen ihmetellyt miksi Greenpeace ei kampanjoi älykkäämmin.

Miksi Greenpeace ei esimerkiksi pyri valtaamaan tiettyä prosenttiosuutta vaikkapa Royal Dutch Shellistä?

Käsittääkseni siksi, että greenpeaceläiset pitävät ulkoparlamentaarisesta vaikuttamisesta ja kansalaistottelemattomuudesta.

Määräävän omistusosuuden tavoittelu pörssiyhtiöstä ei siis ole greenpeaceläisten mieleen, vaikka tällä tavoin he voisivat saavuttaa tavoitteitaan verrattain tehokkaasti.

Rahoituksen hankkiminenkaan yritysvaltaukseen ei luulisi olevan ongelma niin isolta NGO-järjestöltä.

Miltton Friidman kirjoitti...

Käsittääkseni Greenpeace kuuluu osaksi DDR:n salaisen poliisin, Stasin masinoimaa "vihreää liikettä", jonka tehtävänä oli sabotoida Länsi-Euroopan taloutta ympäristöseikkoihin vetoamalla.

Kommunismin kukistuttua järjestö on tietenkin sopeutunut vallitseviin olosuhteisiin, mutta silti herää epäilys siitä, miksi Greenpeace ei ole kovin avoin järjestö.

Turjalainen kirjoitti...

Juu, ja nykyäänhän Greepeacen "laidun" eli lahjoitusrahojen keruualue on lähinnä Keski-, Länsi-, ja Pohjois-Eurooppa. Mukana paljon myös piilossa olevia valtiollisia rahoittajia ja tukijoita, esim. Hollanti käsittääkseni tarjoaa ilmaiset huollot ja laituripaikat, jne. Ja briteillä kuulemma myös jotain "jännää" siellä.

Greenpeace sitten häiriköi ilmeisesti Royal Dutch-Shellin kilpailijoita vähän enemmän kuin muita, tms.