torstai 9. helmikuuta 2012

Linkkisuositus: Suomi riisuu itseään aseista maailman varustautuessa suursotaan

Elämme synkkiä aikoja. Maallamme, samoin kuin koko Euroopalla, on edessään taloudellinen katastrofi ja suurlama. Tämän vaikutuksia pahentaa Suomessa myös kuntapoliittinen ja puolustuspoliittinen alasajo.

Maailma varustautuu suursotaan, mutta Suomi vain, Kataisen sanoin, "kantaa vastuuta" eli riisuu itseään aseista, syytää rahojaan kankkulan kaivoon ja muutenkin pyllistää housut kintuissa sekä peräpielet valmiiksi rasvattuna eliitin toimenpiteitä varten.

Nythän pitäisi katsoa tiukasti ja itsekkäästi vain omaa, kansallista selviytymistämme. Siihen ei kuulu mukanaolo uppoavassa EU-laivassa, haikailu uppoavaan NATO-laivaan tai puolustusvoimien alasajo varuskuntien lakkauttamisineen, miinakieltoineen, jne. Ja ilmastosopimuksista, sekä muista vastaavista taloutemme ja elinkeinoelämämme suonta iskevistä tempuista en kehtaa tässä enää edes mainita.

Muistutuksena, vaikka en ihan kaikkea allekirjoita (mm. väite lentotukialusten määrästä Persian lahdella), lukekaa tästä linkistä mikä on tilanne. En siis allekirjoita artikkelin kaikkia johtopäätöksiä, mutta keskeisen ajatuksen erittäin vahvasti, sekä ns. ison kuvan, että mitä kohti ollaan menossa.

Elämme synkkiä aikoja. Hallituksemme parittaa ja raiskaa Suomi-neitoa EU:lle ja ylikansalliselle suurpääomalle, jotka sitten raiskaavatkin kansaamme oikein olan takaa. Onneksi sentään "kivet huutavat", tai ainakin kukkaruukut: Jyrki Kataisen tikit sekä turvonnut ja meikkivoiteesta huolimatta musta silmä on toivoa luova ja positiivinen kuva siitä, että joskus oikeus voi toteutuakin.


------------------------
--------------


P.S. Päätellen siitä, että tikit on eri puolella päätä kuin musta silmä, luulen että aika moni haluaisi tarjota "kukkaruukulle" oluen.

1 kommentti:

Jaakko kirjoitti...

Onneksi Cashia kohdannut tapaturma sentään kohdistui siihen ruumiinosaan, jolle ei tähänkään saakka ole ollut mitään käyttöä.