"Maailmaa uhkaa paluu 1930-luvulle, jos eurokriisiä ei saada ratkaistua".
Samaahan minä sanoin mm. kolme viikkoa sitten. Paitsi että maailmaa ei uhkaa paluu 30-luvulle - sillä me palasimme "uuteen 30-lukuun" johtavalle yleiselle kehityssyklille jo viime vuosikymmenellä - vaan kehityksen jatkuminen syklin mukaisesti omalla painollaan. Edessä on samantapainen yleinen kehitys jolla on samansuuruisia taloudellisia, geopoliittisia ja suurvaltapoliittisia seurauksia kuin 1930-luvulla.
Superlama johtaa suursotiin ja massiivisiin geopolitiittisiin muutoksiin ja uudelleenorganisointeihin. Näemme edessämme 1945 syntyneen maailmanjärjestyksen viimeisten palikoiden murtumisen. LEAP:n tutkijat puhuvat syystäkin maailmanlaajuisesta järjestelmäkriisistä.
Edessä on talouden ja globaalin vallan uusjako: Lännen - ja varsinkin Yhdysvaltojen - ylivallan romahtaminen, Kiinan ja Euraasian nousu, sekä Lähi-idän ja Keski-Aasian - sekä mahdollisesti myös Pohjois-Euroopan sekä kalotti-alueen - joutuminen sotilaalliseen polttopisteeseen vuosikymmenen loppua kohti mentäessä. Lisäksi alueellisten unionien nousu liittyy asiaan oleellisesti. 2030-luvulla ei enää puhuta yksittäisten maiden vaikutusvallasta, vaan unionien vallasta. Ja EU on näistä vain yksi, tosin se ei tule olemaan enää nykyisenkaltaisena ja muotoisena.
Syklinen tai spiraalinen historiakäsitys
Olen ollut syklisen - tai tarkemmin sanottuna "spiraalisen" - historiakäsityksen kannattaja jo 90-luvulta asti, kun ihan vain harrastelijapohjalta huomasin monien asioiden, ilmiöiden ja tapahtumaketjujen toistuvan historiassa sykleittäin, tosin hieman muuntuneina ja erilaisissa ympäristöissä, mutta siltikin syy-seuraus-vaikutuksiltaan samantyyppisinä sykleinä. Koska mikään ei toistu täsmälleen samanlaisena, ajattelen asiaa lineaarisen ja syklisen yhdistelmänä: spiraalina. Kulttuuriset ilmiöt, poliittinen historia ja kansojen sekä valtakuntien kehitys tuntuu ikään kuin noudattavan tietynlaista "rytmiä" tai "sykettä", joka ilmenee ikään kuin syklisyytenä.
Perinteisesti suuret mannervallat noudattavat kehityksessään tietynlaista aaltoliikettä:
kaaos -> uudelleenjärjestäytyminen -> nousu ja ekspansio -> jähmettyminen ja taantuminen -> kaaos,
Tämä kaava toistuu historiassa monien sellaisten imperiumien kohdalla, joilla on ollut oma tietynlainen kulttuuripiirinsä ympärillään. Näitä valtoja ovat olleet ja ovat mm. muinainen Egypti, Persia-Parthia, Kiina, Intia ja uudemmalla ajalla myös Venäjä. Eri imperiumeilla ja kulttuurialueilla syklit ovat keskipituuksiltaan erilaisia. Esim. Kiinassa ja Egyptissä syklit ovat menneet hallitsijadynastioiden mukaan.
Sitten on kulttuurialueita, joilla samaan kulttuurijatkumoon mahtuu peräkkäin useita valtakuntia; kielet ja valtaa pitävät kansat vaihtuvat aina kaaosvaiheessa, mutta kaikki rakentavat samalle kulttuuriperustalle. Tällaisia olivat muinainen Mesopotamia, kreikkalais-roomalainen maailma, ja Intia. Eurooppa muistuttaa tällaista, mutta muinaisen Kreikan mallin mukaan: yhteinen kulttuuriperimä, mutta monia eri valtioita ja kukaan ei ole päässyt lopullisesti toisten niskan päälle.
Venäjä, Eurooppa ja johtajasykli
Joskus vuonna 1996 hahmottelin seuraavia epätarkkoja aaltoja:
Euroopassa on käsillä ainakin kolmen eri suursyklin tai aallon kliimaksin alkaminen samaan aikaan.
1. Talouden kehityksen makrosykli toistaa 30-luvun kaavaa, edessä on lama ja sitä seuraaava mullistus.
2. Venäjän historian kaaosajan (90-luku) jälkeen ollaan imperiumin nousun ja uudelleen kokoamisen aallossa.
3. "Johtava valta"-sykli, jossa Euroopan historia on uuden ajan alusta asti toistanut kaavaa, jossa yksi suurvalta vuorollaan on koittanut päästä maailmanvaltaan. Syklin lähtöpaikka on lännessä ja siirtynyt kartalla aina uudessa vaiheessa pykälän idemmäs; Ensin 1500-luvulta 1600-luvun alkuun Espanja ja Habsburgien imperiumi, sitten 1700-luvulta (varsinkin vallankumouksen jälkeen) Ranska, sitten 1900-luvun maailmansodat ja Saksa. Nyt näyttää tulevan Venäjän vuoro.
Voidaan myös maalata, tosin vähän hatarasti, eräänlainen "suuri johtaja"-sykli, sillä Ranskan vallankumouksesta lähtien kunkin suurvallan noususyklin kliimaksivaiheen huippuun on liittynyt myös keskitetty hallinto ja "keisarikultti"; 1800-luvun alussa Napoleon, 1930-40-luvuilla Hitler ja nyt tämä eurooppalaisen suurjohtajan syklin "polttopiste" on Venäjän kohdalla.
Allegorisesti voisi kuvitella, että Euroopan poliittinen mannerlaatta ikään kuin liikkuu "kuuman pisteen" päällä, siten, että aina siihen kohti, missä tämä "hot spot" on, nousee merestä "tulivuori" (vähän kuten tyynellä merellä, mm. Hawaiin muodostumisen suhteen) eli ekspansionistinen suurvalta ja johtaja.
On huomattava, että Venäjällä on aina noussut muutenkin joka tapauksessa joku "tsaari" imperiumin nousuavaiheessa valtaan: Ensin oli Ivan IV Julma, sitten Pietari I Suuri, sitten Aleksanteri I, sitten Josif Stalin, ja kuka nyt?
Kerroin tästä hypoteesistani vuonna -97 kavereilleni, että Venäjällä täytyy tämän syklin mukaan nousta valtaan joku Iivanan, Stalinin tai Pietarin tapainen uudistajahallitsija. Kun 2000-luvun alussa Putin vakautti olot ja aloitti modernisoinnin, eräs kavereistani tuli sanomaan, että "taisit osua oikeaan".
Mitä seurauksia onkaan siitä, kun samaan aikaan Venäjällä yhdistyy sen imperiumin jälleenorganisoinnin aalto, johtavan eurooppalaisen imperiumin aalto, ja suuren eurooppalaisen johtajan aalto? Kun edellä kuvaamani vertauksen "tulivuori" purkautuu Euraasian "tyynellä merellä", seuraus on geopoliittinen tsunami.
Tuleeko Putinista Venäjän Napoleon? Ehkä pikemminkin suuri Pietari I, sillä "kädenjäljeltään" Iivana Julma ja Stalin olivat samanlaisia. Iivanan jälkeen Venäjä tarvitsi Pietarin Suuren kaltaista edistyksellistä uudistajatsaaria. Stalinin ja Neuvostoliiton jäljiltä Venäjä tarvitsee perinpohjaista modernisaatiota. Ja sehän on ollut yksi Putinin päämääristä. Mutta onnistuuko Putin, vai tuleeko hänen jälkeensä joku, jolla on vielä isommat saappaat?
Edellä mainituista(kin) syistä johtuen on suurta typeryyttä vähätellä Venäjän nousua ja nyt käynnistynyttä Euraasian Unionin muodostumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti