keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Euraasian unionin nousu – Kun Saksa kääntyy itään?

Monilta jäi varmaan viime viikon perjantaina huomaamatta nämä uutiset, joissa kerrotaan siitä, miten Venäjä, Kazakstan ja Valko-Venäjä ovat solmineet sopimuksen Euraasian unionista – EU:n mallin mukaisesta taloudellisesta liitosta, joka tähtää tulevaisuudessa taloudelliseen ja poliittiseen integraatioon  entisten IVY-maiden alueella ja laajemminkin.

Tämä on mielestäni taloudellisesti ja geopoliittisesti erittäin merkittävä uutinen ja ansaitsee laajempaa huomiota, joten olkaapa hyvä (Russia Today:n artikkelit hieman lyhennettynä ja vapaasti käännettynä):
-----------------------------------------------------


http://rt.com/politics/eurasian-union-moscow-meeting-631/


”Sillä välin kun Eurooppa on murtumassa hallitsemattoman velkataakkansa alle, Venäjä on voimallisesti edistämässä uutta euraasialaista talousliittoa entisten neuvostokansojen kesken, voittaakseen näkyvissä olevan maailmanlaajuisen talouskriisin.
Perjantaina allekirjoitettiin perustamissopimus Euraasian Taloudellisesta Unionista – uudesta kokonaisuudesta jolla edistetään myöhempää yhteistyötä Aasian ja Tyynenmeren alueen kanssa ja myös turvataan sen jäseniä laajenevalta talouskriisiltä.
Euraasian taloudellisen unionin on tarkoitus luoda uusi markkina-alue yhtenäisellä lainsäädännöllä, pääoman ja inhimillisten resurssien sekä palvelujen vapaasti liikkuva virta.
Jälkineuvostolaisen alueen tulevaisuuden syvemmän yhteistyön koneisto käynnistetään tänään. Moskova odottaa, että muut maat seuraavat perässä, erityisesti kriisin repimää Ukrainaa odotetaan unioniin
“Me haluaisimme herättää tämän mitä tärkeimmän projektin henkiin.  Koska vuonna 2004 Ukrainan parlamentti vahvisti suunnitelman yhtenäisen taloudellisen vyöhykkeen perustamisesta [Venäjän kanssa], olen varma että maani olisi selvinnyt talouskriisistä helpommin ja taloutemme olisi eri tolalla nyt”, arvelee Valeri Konovaljuk, Ukrainalainen Alueiden puolueen kansanedustaja.”

Euraasian Unioni: Vaihe 1


Kolme tulliliiton [Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin viime kesänä solmima] jäsenmaiden johtajaa ovat solmineet sopimuksen syvemmästä yhteistyöstä. Politiikantutkija Igor Panarin uskoo, että Marraskuun 18. päivä 2011 merkitsee Euraasian Unionin alkua.

“Olen iloinen, että Euraasian Unionin idea, jonka Vladimir Putin nosti esiin Lokakuun 3. 2011, on nopeasti muodostumassa todellisuudeksi.  Vain kaksi viikkoa myöhemmin, Lokakuun 18. 2011, IVY-maat perustivat vapaakauppa-alueen, ja vain kuukautta myöhemmin, Marraskuun 18., Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin presidentit allekirjoittivat julistuksen Euraasian taloudellisesta integraatiosta. Se on niin sanottu ”tiekartta”, yhdentymisprosessille, jonka lopullisena päämääränä on Euraasian Taloudellisen Unionin perustaminen.

Maat ovat tehneet ennennäkemättömän päätöksen luoda Euraasian Taloudellinen Komissio, ylikansallinen elin joka on vastuussa integraatioprosessista. Siitä on tulossa ensimmäinen ylikansallinen elin [IVY-alueella] sitten SNTL:n romahduksen, ja se tulee hiljalleen ottamaan valtuuksia jokaiselta [jäsen] maalta. Tämä tarkoittaa että pian meillä, aivan kuten eurooppalaisillakin, tulee olemaan virkamiehiä tekemässä vastaavia töitä kuin EU-komissaarit, mikä varmaan miellyttää Brysseliä. Vuosikymmenen mittainen kokemus Euroopan integraatiosta on tärkeää meille, aivan yhtä paljon kuin Neuvosto-aikakauden positiiviset saavutukset historiassa. ---

Itse asiassa olemme todistamassa Euraasian Unionin, WTO:n periaatteiden ja sääntöjen mukaista yhtenäisen taloudellisen alueen, perustamista. Tämä avaa merkittäviä mahdollisuuksia Ukrainan mukaantulolle tähän EU-2:een. Ukraina selitti kieltäytymistään tulliliittoon liittymisestä sanomalla, että se olisi vastoin WTO:n sääntöjä. Tämän vuoksi Ukrainan mukaantulomahdollisuus EU-2:een tulee kasvamaan Moskovan huippukokouksen jälkeen. Olisi hyvä nähdä Ukrainan liittyvän yhteiseen talousalueeseen jo niinkin pian kuin vuoden 2012 lopulla. ---

Tulliliitto, jonka muodostavat Valko-Venäjä, Kazakstan ja Venäjä, on jo voimassa. Työtä tehdään tällä hetkellä kauppamekanismien ja lainsäädännöllisten puitteiden parantamiseksi unionin sisällä. Tässä on edistytty: Kaupan kokonaisarvo maiden välillä kasvoi 40 prosenttia ensimmäisen kuuden kuukauden aikana vuonna 2011.”
Euraasian Unioni – Palasia vanhasta blokista

Euraasian Unionin luominen on julkilausuma Moskovan maailmanlaajuisista pyrkimyksistä, voimakas liike ylikansallisen liiton luomiseksi ja Neuvostoliiton lopun jälkeen rakennetun yksinapaisen maailman tasapainottamiseksi.
Pääministeri  Vladimir Putin haluaa oikeuttaa poliittisen päätöksensä pyrkiä kolmannelle kaudelle, tuomalla esiin toteutumassa olevan todella maailmanlaajuisen agendan, myöntää kansainvälisten suhteiden analyytikko Aleksandr Selivanov.
Se lähettää selvän viestin muulle maailmalle ja lännelle, että Venäjä on kiinnostunut nostamaan taloudellisia intressejään kansalliselta tasolta ylikansalliselle tasolle, aloittamalla rakentamaan omaa, Euroopan Unionin kaltaista projektia, mutta ottaen oppia sen tekemistä toimista”, pohtii Selivanov. ---
Puhuttaessa uudesta taloudellisesta liitosta, josta mahdollisesti tulee vastapaino EU:n taloudelliselle painoarvolle, poliitinen analyytikko Aleksey Pushkov sanoo, että  EU:n taloudellinen painoarvo on joltisenkin vahingoittunut kriisissä”, eikä todennäköisesti toivu näkyvissä olevassa tulevaisuudessa.
Minusta sillä ei ole mitään tekemistä Euroopan Unionin kanssa. Tämä on itsenäinen taloudellinen unioni jälkineuvostolaisella alueella, missä ihmiset tuntevat toisensa, ovat tottuneet toisiinsa ja tottuneet elämään yhteisellä talousalueella. Tavallaan tämä on niiden suhteiden uudelleenrakentamista, jotka vaurioituivat Neuvostoliiton kaatuessa”, Pushkov sanoo.
Putin on jo koskettanut aihetta, sanoen että jo nyt käydään keskusteluja ministeritasolla kolmen maan kesken koskien viisumihallinnon poistoa tai ainakin sen keventämistä, Selivanov muistuttaa.
Venäjän näkemys on se, että maailma on tulossa talouskriisin toisen vaiheen läpi ja Venäjän vastaus kriisille on myös uuden taloudellisen liiton rakentaminen, ja että Venäjä todella haluaa tulla yhdeksi mailman taloudellisista navoista, moninapaisuuden periaatteen mukaisesti,” ilmaisee analyytikko.
Uuden valuutan perustaminen tai uuden yhteisvaluutan tuominen Euraasialaiselle projektille tulee olemaan suuri askel Venäjälle,” hän sanoo.
Venäjän ensimmäinen varapääministeri Igor Shuvalov sanoi Torstaina, että on liian aikaista sanoa, tuleeko unionilla olemaan poliittista agendaa, mutta venäläisten virkamiesten ilmaisemat toiveet kertovat, että se tulee muuttumaan poliittiseksi liitoksi.
Venäjä todella haluaa todistaa, että jälkineuvostolainen alue on todellakin sen etuoikeutettujen intressien vyöhyke,” väittää Aleksandr Selivanov.
Aloitetaan taloudellisella agendalla ja siirrytään kohti poliittista, kuten EU aikoinaan teki, on hyvä tapa mennä eteenpäin, ja “kunhan liittolaiset huomaavat, että tämä unioni on toimiva, niin myös sen poliitinen elämä tulee myös olemaan menestys,” Aleksandr Selivanov päättelee.
Integraatio palvelee aina vahvojen maiden etuja, joten Venäjä ja sen naapurit [Valko-Venäjä ja Kazakstan], jotka ovat suunilleen samalla kehitystasolla, tulevat varmasti hyötymään, uskoo Igor Khokhlov Maailman talouden ja kansainvälisten suhteiden instituutista.
Venäjä tulee olemaan Unionin johtaja, ottaen huomioon sen alueen, väestömäärän ja raaka-aineet,” hän sanoo.
Venäjä, Kazakstan ja Valko-Venäjä voivat tulla eräänlaiseksi sillaksi Aasian ja Euroopan nopeasti kehittyvien alueiden välille johtuen tämän integraation voimasta.
Pieni askel Venäjälle, mutta valtava harppaus Euraasian Unionille”

Kun muste on vielä kosteaa Venäjän, Valko-Venäjän ja Kazakstanin perjantaina solmimissa uusissa taloudellista integraatiota koskevissa sopimuksissa, tarkkailijat analysoivat, millaista roolia Euraasian Unioni tulee esittämään globaalilla näyttämöllä.
Julistus tekee tietä integraatioprosessin seuraavalle vaiheelle – Yhteistalousalueelle (CES), joka perustuu Maailman kauppajärjestön (WTO) sääntöihin ja periaatteisiin. Unioni tulee olemaan avoin uusille jäsenille jokaisessa sen kehitysvaiheessa.
Allekirjoittamalla ‘Julistuksen Euraasian Taloudellisesta Integraatiosta’ ja 'Sopimuksen Euraasian Taloudellisesta Komiteasta’, Venäjä on valmistautunut siirtymään kohti suurempaa integraatiota Valko-Venäjän ja Kazakstanin kanssa ennen vuotta 2015, kuten aiemmin on suunniteltu, mutta ei tule ”pakottamaan prosessia”, kertoi presidentti Dimitri Medvedev lehdistötilaisuudessa, joka järjestettiin hänen tavattuaan presidentit Aleksandr Lukashenkon ja Nursultan Nazarbajevin.
"Jos on mahdollista, tulemme etenemään nopeammin," hän sanoi. "Me emme juokse junan edelle…mutta pitää olla mahdollisuus, että nopeutamme prosessia”.
Samaan aikaan Medvedev sanoi, ettei hän pelkää että Euraasian Unioni kohtaisi samanlaisia ongelmia kuin Euroopan Unioni, joka on juuri nyt potentiaalisen romahduksen uhkaamana, johtuen hallitsevasta velkakriisistä.
"Minulla ei ole minkäänlaisia pelkoja," hän sanoi. "Meidän tulee toimia tarkasti ja ottaa opiksi Euroopan Unionin kokemuksista.
Medvedev sanoi, käyttäen värikästä kieltä, että Euroopan Unionia muodostettaessa Bryssel osti “sian säkissä.” Venäjä on ottanut oppia noista virheistä, ja on asteittain järjestelemässä unionia sellaisten maiden kesken, joilla on paljon yhtäläisyyksiä.
"Me tunnemme ne, ketkä ovat liittymässä kanssamme integraatiossa,” hän sanoi. ”Nämä kolme maata jakavat yhteisen historian, yhteisen menneisyyden, ja tänään me olemme muotoilemassa yhteistä taloutta.
Emme ole aloittamassa yhdentymisprosessia eri tasoilta, vaan pikemminkin samanlaisista lähtökohdista,” hän selitti.
Venäjän johtaja mainitsi myös muiden potentiaalisten Euraasian Unionin jäsenmaiden yhdentymisprosessin.
"Olemme avoimia, mutta tämä ei tarkoita, että mikä tahansa maa voi liittyä meihin heti huomenna,” hän sanoi. ”Jokaisella maalla pitäisi olla selkeä visio liittymisestä, samalla kun ne täyttävät tietyt edellytykset, jotta estettäisiin negatiiviset vaikutukset sekä Unionille että jäsenehdokasmaan taloudelle.
Puhuttaessa Euraasian Unionin mahdollisista hyödyistä, Kirill Koktysh, Moskovan valtionyliopiston kansainvälisen politiikan apulaisprofessori sanoi, että Euraasian Unioni tulee toimimaan siltana Euroopan Unionin ja Aasian välillä.
Euraasian Unionin luominen tulee antamaan sykäyksen Euroopan Unionille, joka saa näin maasillan Kiinaan ja muille nouseville Aasian markkinoille”, Koktysh sanoi Russia Todaylle.
Tällä on myös se vaikutus, että se tarjoaa halvempia tuotteita Kiinasta, joka on erityisen tärkeää tässä ratkaisevassa globalisaation historian tienhaarassa, kun EU kohtaa perustavanlaatuisia, sen olemassaoloa uhkaavia haasteita.
Toisaalla Boris Makarenko, Poliittisten teknologioiden keskuksen puheenjohtaja sanoi, että puhuttaessa Euraasian Unionin tulevaisuuden haasteista, kyse on siitä kuin yritettäisiin ennustaa muutoksia, joita vastasyntynyt lapsi saattaisi saada vanhuutensa sairauksissa.
RT:n haastattelussa Makarenko sanoi, että kun Euroopan Unioni oli muodostumisensa ensimmäisissä vaiheissa, kukaan ei tiennyt nykyisten ongelmien mahdollisuudesta. Tämänpäiväisen sopimuksen solmiminen on siten tärkeä askel, mutta se on vain alku.
Makarenko osoitti muutamia eroja EU:n ja Euraasian Unionin välillä.
“[Euraasian Unionin] rakenne on hyvin erilainen kuin EU:n, koska Venäjä on absoluuttisessa johtoasemassa, kun taas EU:ssa, jossa Saksa on vahva, mutta ei täysin jätä varjoonsa muita jäsenmaita,” hän sanoi. ”Joten on helpompaa ylittää vastaantulevia ongelmia Venäjän johtavan roolin avulla.” ---
Kannattaa lukea myös:
Euraasian Unioni: Suurempi kuin EU, mutta ei uusi SNTL
Kolme entistä neuvostotasavaltaa on aloittanut uuden alueellisen yhdentymisprojektin, ja ainakin kaksi muuta on aikeissa liittyä mukaan. Kriitikot syyttävät Moskovaa Neuvostoliiton uudelleenrakentamisesta, mutta projektin arkkitehdit sanovat, että päämääränä on luoda parempi versio EU:sta. ---
[EEU-maat] ripustautuvat toisiinsa ensisijassa taloudellisten syiden takia. Kyseessä on unioni niiden markkinoiden, liike-elämän ja työvoiman suojelemisesta ulkomaiselta kilpailulta. Mutta poliittisella tasolla osallistujilla ei ole intoa luopua suvereenisuudestaan. [Lisää ylläolevasta linkistä]”
----------------------

Eli tilanne on se, että nimitettiin sitä sitten Euraasian Unioniksi tai ”Uudeksi Neuvostoliitoksi”, entiset IVY-maat ovat muodostamassa taloudellista liittoa, jolla on tavoitteena edetä EU:n tavoin myös rahaliitoksi ja poliittiseksi liitoksi.
Tämä tapahtuu samaan aikaan kun USA:n vaikutusvalta ja asema on koko ajan enemmän ja enemmän rapautumassa, ja nykyisenkaltainen EU tärisee liitoksistaan.
EU:n kohtalo - Saksa  ja Itä-Eurooppa osaksi Euraasian Unionia?
Mitä tämä merkitsee geopoliittisesti? Olen useaan otteeseen maalaillut skenaarioissani vaihtoehtoa, jossa EU nykyisellään hajoaa ja Saksa sekä Itä-Euroopan maat ajautuvat liittoon Venäjän kanssa.
Nykyinen taloudellinen tilanne on kohtalokas uhka Saksalle, jonka teollisuuden viennistä yli 70% on EU-alueelle. Talouden ja kysynnän romahtaessa Saksalla on kaksi vaihtoehtoa: Joko alkaa kannattamaan eurobondeja ja EKP:n setelipainorahoitusta sekä seuraavaa inflaatiota, jottei sen asiakkat ajautuisi maksykyvyttömyyteen ja lamaan, tai alkaa etsiä kuumeisesti uusia, laajempia markkinoita.
Tällä hetkellä kaikkien Euroopan AAA-luokiteltujen maiden - myös Saksan - 10-vuotisten velkakirjojen korot ovat nousussa. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että yhden mahdollisen tulkinnan mukaan sijoittajat alkavat jo hinnoitella Saksan viennin takkuamista Saksan lainoihin. Toinen vaihtoehto on, että hinnoiteltavan oli jo Euroalueen hajoaminen.
Ensimmäiset vakavat merkit Saksan vientikoneen yskimisestä ovat jo nähtävillä. Saksalla ei ole oikeasti muita vaihtoehtoja kuin suistua itse lamaan muun Euroopan mukana tai myydä tuotteitaan muualle maailmaan jotain korvausta vastaan. Tuo korvaus voi olla vaikka juaneissa - tai ruplissa.
Saksalla ei ole massiivisen vientisektorin kanssa muita vaihtoehtoja kuin jatkaa vientiä tai joutua tilanteeseen, jossa Saksan oma talous humpsahtaa todella syvälle viennin pysähtyessä. Vientikoneen tökkimisestä on jo vakavia merkkejä ja saksalaisen vientiteollisuuden tökkiminen on vaikutuksiltaan saksalaisille samanlainen kuin suomalaisen vientiteollisuuden tökkiminen suomalaisille.
Mikä siis lääkkeeksi? Kuvitellaanpa, että talouskriisi etenee – kuten olen ennustellut – geopoliittiseksi ja sotilaalliseksi kriisiksi. Miten käy Venäjän ja Euraasian talousunionin maiden taloudelle tilanteessa, jossa öljyn ja kaasun hinta nousee esim. Lähi-idän levottomuuksien takia lamasta huolimatta? No, ne porskuttavat. Mitä ne tekevät rahoillaan? -Voivat tarjota isot markkinat Saksan teollisuudelle.
Loppuskenaario voisi sitten mennä, kuten olen aiemmin vähän maalaillutkin. Eli EU:n hajotessa, jos niin käy ja jos hajoaminen tapahtuu todellakin Rein-Alpit-Balkan –akselilla, Keski- ja Itä-Euroopan maat joutunevat hakemaan taloudellista ja strategista yhteistyökumppania Euraasian Unionista…

Näyttääkö Eurooppa tältä 2020-luvulla?

3 kommenttia:

Turjalainen kirjoitti...

Demografinen tilanne Venäjällä on sellainen, että 2040-luvulle tultaessa maan väkiluku on enää alle 80 miljoonaa ja siitä yli 60% on eläkeläisiä. Sama tilanne pääosin myös Ukrainassa, V-Venäjällä ja Baltiassa. Keskimääräinen lapsiluku taitaa olla suunilleen 1,2, oltuaan yli kymmenen vuotta alle yhden (per nainen). Tämä johtuu siitä, että 90-luvulla Venäjä kirjaimellisesti abortoi oman tulevaisuutensa suurvaltana.

Sen sijaan Venäjän vähemmistökansojen, varsinkin muslimien, keskuudessa, joilla lapsiluku on vähän yli kolmen, ihmismäärä kasvaa.

On ilmeistä, että Venäjän viranomaiset eivät uskalla julkaista rukkaamatta Venäjän viimeisen väestölaskennan koko dataa. Muslimien lukumäärä suhteessa ortodokseihin kasvaa koko ajan. Jotkut väittävät, että vain parinkymmenen vuoden päästä puolet syntyvistä lapsista olisi muslimiperheiden lapsista. Tarkkoja arvioita on mahdoton saada.

90-luvun kokonaisen sukupolven aukkoa ei voi paikata muulla kuin joko a) hyväksymällä islamisaatio, tai b) tuonnilla ja/tai naapurimaiden väestö assimiloimalla ja russifikoimalla.

Nashi-nuorten ja eräiden venäläisten vaikuttajien kirjoituksista voi päätellä, että molemmat keinot saattavat olla käytössä. Puhutaan rusulmaaneista, Venäjän valtiolle uskollisista ja lojaaleista muslimeista. Luodaan "uutta venäläisyyttä".

Tämän lisäksi Venäjä voi nousta pitemmäksi aikaa takaisin supervallaksi vain jos se poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen vallan lisäksi sulauttaa itseensä eli russifikoi entisten IVY-maiden väestön JA saa syntyvyyden nousuun.

Jos näissä epäonnistutaan, edessä on väistämätön taantuminen.

Venäjä pelaa upporikasta ja rutiköyhää. Siksi Euraasia-projektissa ja sen onnistumisessa on pelissä kaikki mikä Moskovalle on aina merkinnyt yhtään mitään.

Enemmän kuin öljytuloja tai Ukrainan viljaa, länsimais-ortodoksista kulttuuria elossa haluava pitävä Venäjä tarvitsee rajojensa sisälle ihmisiä: Itä-Euroopan slaavilaisia kieliä puhuvat väestöt, varsinkin lisääntymisiässä olevat nuoret, estämään demografiasta johtuvaa pysyvämpää geopoliittista vallan ja aseman menetystä.

Pertti kirjoitti...

Aivan Saksa liittoutuu Venäjän kanssa. Olet varmasti pannut merkille raamattu ennustaa näin Goomer=Saksa

Turjalainen kirjoitti...

Pertti: Aivan, eikö olekin mielenkiintoista.

Ja PV:n puolella skenaariota, jossa Saksa joutuu geopoliittiseen liittoon Venäjän kanssa, pidettiin energia-, talous-, ja raaka-ainetilanteen vuoksi todennäköisenä kehityssuuntana jo 2003.