tiistai 29. maaliskuuta 2011

Japanin katastrofi pakotti USA:n ja lännen puuttumaan Libyan kriisiin

Vuonna 1995 Yhdysvallat laukaisi kiertoradalla salaisen geokartoitussateliitin, jonka huippulyhyitä aaltoja lähettävä tutka kykeni skannaamaan Maapallon kuoren noin 60 kilometrin syvyyteen asti. Tutkan avulla USA sai selville missä ja miten paljon maailmassa on öljyä, kaasuja, malmeja, ja muita luonnonvaroja. Aavikoiden, vuoristojen, napa-alueiden ja merenpohjan alta paljastui paljon sellaista, mistä ei vielä 90-luvulla paljon ääneen puhuttu. Kartoitus saatiin päätökseen parissa vuodessa . Sateliitti ja sen kantama tekniikka ovat edelleen salaisia. Netistä ei (enää) löydy aiheesta tietoa.

Tuohon hetkeen asti länttä ei ollut kiinnostanut paskan vertaa Etelä-Sudanin vuosikymmeniä jatkunut sisällissota. Ääni kellossa kuitenkin muuttui, kun selvisi, että Nigeriasta Sudaniin ulottuvalla itäisen Sahelin alueella on enemmän öljyä kuin Irakissa. "Yllättäen" länsi alkoi osoittaa kiinnostusta Sudanin kriisiin. Lännen huomion vetämänä myös Kiina ja Venäjä tulivat agressiivisesti Pohjois-Afrikkaan, ne nimittäin arvasivat (ja Venäjän osalta osin tiesivät), minkä perässä USA liittolaisineen alueella oli.

Sittemmin Sudanissa on, Kiinan valtavan taloudellisen kasvun voiman siivittämänä, tehty etupiirijako: Öljyrikkaampi Etelä-Sudan lännelle (kuten USA halusi), ja Khartumista johdettu Pohjois-Sudan on nyttemmin Kiinan takapihaa.

Kun Libyassa alkoi sisällissota, länsi nosti alkuun kädet pystyyn, vaikka toki mietittiin, että tätä voisi käyttää hyväksi alueen hallintaan saamiseksi. Kriisiin puuttuminen katsottiin kuitenkin liian kalliiksi operaatioksi, ja vaaralliseksi. Näin jatkui aina siihen asti, kunnes Japanissa iski järistys ja tsunami.

Japanin maanjäristyksen seuraukset - ottaen huomioon myös vuoden 2007 järistys - iskivät nimittäin suoraan USA:n talouden elinhermoon; öljyn hintaan. Japanin maanjäristys, tsunami ja ydinkatastrofit nimittäin ovat yhteensä supistaneet Japanin ydinvoimalla tuottaman sähkön tuotantokapasiteettia viidenneksellä. Kuten aiemmin kirjoitin, tusina ydinvoimalaa 58:sta on poissa linjoilta. Niistä kaksi pysyvästi ja muut vuosia. Japani tuotti kolmanneksen sähköstään ydinvoimalla. Nyt se pystyy tuottamaan enää neljänneksen. Japanin talous on erittäin energiavaltaista, ja vaatii paljon virtaa. Puuttuva viidennes joudutaan nyt tuottamaan öljyllä ja kaasulla.

Tämä kasvanut kysyntä nosti - ensimmäisten päivien pienen laskun jälkeen - rajusti öljyn kysyntää. Ennen kriisiä hinta oli jo 117 taalaa tynnyriltä. Nyt hinta meinasi pompata yli USA:n räpistelevän talouden lamakipurajan, päälle 120 dollariin. Tämä raja suisti USA:n velkakuplatalouden finanssikriisiin 2008 syksyllä, ja se on edelleen lamakipuraja.

USA:lle iski nyt kulissien takainen paniikki: Varmuusvarastoja on vain vajaaksi 3 kuukaudeksi, jolla voidaan väliaikaisesti subventoida hintaa. Sen jälkeen pitää saada lisää öljyä virtaamaan nopeasti markkinoille, tai tulee tuho.

Libya tuotti ennen sisällissotaa noin 2% maailman öljystä. Se tuotti kuitenkin alle kapasiteettinsa. Se pystyisi lisäämään tuotantoa helposti puolella, eli 50%:lla. Libya on siis arabimaista Saudien ohella harvoja, joilla oli/on kykyä ja kapasiteettia lisätä tuotantoa. USA:lle Libyan öljyn haltuun saaminen on siis elämän ja kuoleman kysymys. Sillä on vain päälle pari kuukautta aikaa estää oman taloutensa suistuminen W-käyräisen laman toiseen - syvään ja pitkään romahdukseen.

Siksi YK - vastoin tapojaan - löysi niin äkkiä yhteisen sävelen. Siksi länsi - vastoin tapojaan - puuttui Gaddafin aloittamaan siviilien teurastukseen. Venäjä ja Kiina tiesivät, että USA:n talous on selkä seinää vasten, eivätkä ne - ainakaan vielä - halunneet kaataan maailmantaloutta lamaan.

Libyan kansan onni siis on, samoin kuin Etelä-Sudanin, että heillä on öljyä. Muutoin edessä olisi Gaddafin verilöyly. Lännen puuttuminen Libyan kriisiin on siis sekä lännen että libyalaisten kohtalon kysymys.

Operaation nopeutta edisti tietenkin se, että sitä oli suunniteltu jo pitkään, erityisen uutterasti Tammikuun 2009 jälkeen, kun Gaddafi ilmoitti kansallistavansa Libyan öljyntuotannon lähivuosina. "Goddamit!", todettiin Washingtonissa ja Pentagonissa, eli eikun suunnitelmat valmiiksi.

Ottamalla Libyan haltuunsa USA pääsee samalla käsiksi Saharan alueen öljyyn ja kaasuun. Libyassa dominoi geopoliittisella sijainnillaan koko keskistä Saharaa. Sillö on jo olemassaoleva öljynjalostus- ja putkikapasiteetti sekä öljysatamat. Rakennetaan vain putket Tshadiin ja Sudaniin, niin on helppo - Nigerian ohella - saada Sahelin alueen öljy lännen markkinoille.

Valitettavasti kestää vähintään monia vuosia eli liian kauan, ennenkuin Sahelin öljy saadaan markkinoille, ja Libyan öljynkin saaminen virtaamaan koko volyymillään markkinoille vain lykkää USA:n velkakirjamarkkinoiden ja Dollarin romahdusta, pisimmillään muutamalla vuodella, todennäköisesti vain vuodella, kuten eurooppalainen taloustutkimus-aivoriihi LEAP ennustelee.

Ei kommentteja: