maanantai 4. lokakuuta 2010

Vihreät - Nykyajan SMP

Otsikko voi tuntua monista oudolta, mutta antakaas kun selitän:

Nimittäin Vihreille on käynyt ja käymässä kuten SMP:lle 80-luvulla. Mitä työttömyys SMP:lle ja sen työvoimaministeri Urpo Leppäselle, sitä ydinvoima Vihreille.

Urpo Leppänen ja SMP lupasivat poistaa Suomesta työttömyyyden kuudessa kuukaudessa. Näin ei käynyt. SMP teki kyllä varsin tehokkaita ehdotuksia työttömyyden vähentämiseksi, mutta muut hallituspuolueet torppasivat ne. Siitä huolimatta SMP sinnitteli hallituksessa, mikä johti SMP:n kannatuksen romahdukseen.

Kun SMP:ssä viimein tajuttiin, että heitä vedätetään ja heidän hallitusohjelmaan ajamiaan asioita ei tulla Kokoomuksen ja SDP:n toimesta päästämään läpi, SMP viimein otti ja lähti, pelastaakseen edes osan uskottavuudesta, mutta se oli jo myöhäistä. Puolue romahti.

Vihreät eivät ole lähteneet hallituksesta, vaikka turpaan tuli ehdottomasti tärkeimmässä asiassa, eli ydinvoimakysymyksessä. Tämä tulee rajulla tavalla kostautumaan ensi vaaleissa. Tämän lisäksi tuli vielä ns. "vihreä" verouudistus, joka syö kannatusta vielä lisää.

Vihreät olisivat voineet lunastaa ensi vaaleissa itselleen vaalivoiton lähtemällä hallituksesta ydinvoiman takia, mutta sitä he eivät tehneet, koska olivat luvanneet etteivät lähde.

Vihreät eivät uskalla lähteä hallituksesta, koska heillä on kova hallituskiima. He ottivat opiksi Lipposen hallituksesta lähdöstä. Oppositiossa ei ollut kivaa. Siksi Vihreät mieluummin huoraavat periaatteistaan ja haluavat olla mukana myös ensi hallituksessa päättämässä rakentaa vielä lisää ydinvoimaa!

Vihreät on Kokoomukselle vaaraton ja mieluinen pikku lammas hallituskumppaniksi. Se määkii ärsyttävästi, mutta ei pistä tosissaan vastaan, vaan antaa helposti perään. Ja hallituskiimassaan Vihreät haluavat tilanteen jatkuvan.

Vihreiden hallitustietä varjostaa tosin yksi uhka: Perussuomalaiset. Perussuomalaisten nousu nimittäin uhkaa Vihreiden asemaa hallitusneuvotteluissa. SMP:nkin tilalle löytyi 80-luvulla kyllä heti hallituskumppani punamultahallitukseen, ja yhtä helposti on Vihreätkin korvattavissa.

Siksi rintamalinjat on tehty selväksi: Persut ovat Vihreiden antiteesi; tulitus suunnataan persuksille ja RKP antaa vihreille tautatukea, koska jos kävisi niin huonosti, että Persujen kannatus nousisi Vihreiden ja RKP:n yhteiskannatuksen yli, niin se saattaisi merkitä näille molemmille puolueille todennäköisesti lähtöä hallituksesta.

RKP:lle hallituksesta ulos jäänti olisi järkytys. Ja voi sitä porua! Mikään ei ole rasittavampaa kuin aikuinen mammanpoika, jolta ei ole koskaan ennemmin kielletty mitään, itkemässä ulisten kaupan karkkihyllyn ääressä kun äiti sanookin ensimmäisen kerran EI.

Sekä RKP:n että Vihreiden korvaaminen hallituksessa passaisi Soinille muuten hyvin, vaikka tokikin oikeistohallituksen sijaan Perussuomalaiset lähtisi, aatteellisista syistä johtuen, mieluummin täydentämään punamulta- tai sinipunahallitusta.

1 kommentti:

Markus M kirjoitti...

Hyvä hyvä; nasevasti sanottu! ja aivan oikein. Juuri noin on asetelmat, mutta se pätee nähdäkseni niissä vihreiden sokeissa sokeiden taluttajissa pääpainotteisesti. Siellä joukossa on mukanaolijoita myös, joiden on oltava vain sen vuoksi, että heidän sukulaisensa ja jälkipolvensa ovat vihreihin orientoituneet. Tunnen sellaisia henk.kohtaisesti ja arvostan heitä HEIDÄN MIELIPITEISTÄÄN - mitkä poikkeavat kylläkin noista sokeain johtajien mielipiteistä PALJONKIN. Jopa niin paljon, että pidetään EU-liittoamme vikatikkinä.
- Mutta heidän mieltään ei niissä asioissa yleensä kysytä - jos he nyt sitä edes tarjoavatkaan. Kuitenkin:'veri on vettä sakeampaa' ja raskaassa lastissa uivaa laivaa ei yht'äkkiä käännetä. Siis noille aktiiveille ei jää todellakaan muuta vaihtoehtoa, kuin koettaa osua mahdollisimman kovaa 'persuihin'. Se vaan kuitenkin näissä oloissa tulee lisäämään heidän nostettaan - ellei tule isompia töppäyksiä...