keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Ruotsi - Demokratian banaanivaltio totalitarismin tiellä

Ruotsi ei ole enää demokraattinen maa, eikä ole ollut enää vähään aikaan. Tämä on paljastunut viimeistään nyt käsillä olevien maan valtiopäivävaalien aikana. Ruotsin vaaleja nimittäin leimaa terrori, väkivalta, vahingonteot ja se, että yhteiskunta valtionjohtoa myöten hyväksyy tämän kaiken!

Nimittäin tilanne on, koostettuna, seuraavanlainen:
-------------------------------------------------

Vaalityötään kadulla tekemässä olleet ruotsidemokraatit joutuivat "anti"rasistien saartamiksi Göteborgissa.

1.9 Ruotsidemokraatit-puolueen vaalilippuja ja vaalimainoksia katoaa.

Ilmoituksia vaalivilpeistä oli tullut ruotsidemokraattien sähköpostiin jo satakunta, kun vaaleja on käyty vasta 2 päivää.

4.9 Ruotsindemokraattien äänestysliput katosivat ennakkoäänestyspaikalta Södertäljessä.

4.9 Liput kadonneet myös Uumajassa.

6.9 Vaalivilppiä näkyvissä, SD:n vaaliliput piilotettuna.

Demarit "kouluttamassa" maahanmuuttajia äänestämään, myös pj. Mona Salin tulee kertomaan ajatuksistaan. Sitten ryhmä viedään ennakkoäänestyspaikalle

9.9 Ruotsidemokraattien vaalityöntekijät joutuivat suuren miesjoukon piirittämäksi Rosengårdissa järjestetyn vaalitapaamisen yhteydessä. Joku heitti heitä myös kivellä, jonka jälkeen he perääntyivät paikalta.

10.9 Ns. "aktivistit" häiritsivät ruotsidemokraattien vaalitilaisuutta Malmössä.

10.9 Sosialidemokraattien "äänestyskoulusta" jätetettiin rikosilmoitus.

11.9 Vaalivirkailija (joka on ehdolla sosialidemokaattien listalla) "avusti" avuttomia ruotsalaisia äänestämään oikein. Hän oli sullonut äänestyskoppeihin ja äänestyskuoriin sosialidemokraattien vaaliseteleitä. Jossakin vaiheessa hän meni jopa sermin taakse avustamaan äänestäjiä. Hänestä tuli entinen vaalivirkailija, kun kaikki tallentui videolle.

11.9 Ruotsidemokraattien ehdokkaan kotiin tunkeuduttiin Malmössä ja hänen otsaansa viillettiin puukolla hakaristi. Talo sotkettiin.

13.9 Malmölaisen SD:n naisehdokkaan kodin ovea töhrittiin spraymaalilla.
---------------------------------------

Kuvaavaa on, että ulkomailla, mm. Tanskassa, tilanne on herättänyt hämmästystä ja selvästikin oikeutettuja vaatimuksia siitä, että Ruotsiin olisi lähetettävä kansainvälisiä vaalitarkkailijoita. Tilanne on, Ruotsin historiallisen aseman ja maineen tuntien, niin huono, että jopa Venäjällä ihmetellään ruotsalaisten menoa.

Kaiken kruunaa Ruotsin pääministerin, Fredrik Reinfeldtin kaksinaismoralismi. Hän ilmoittaa ettei hyväksy väkivaltaa, mutta on sitä mieltä, että SD on toiminnallaan ansainnut heihin kohdistuvan väkivallan, eli "kansan oikeudenmukaisen vihan". Eli suomeksi Reinfeldt siis sanoo: "Antaa mennä vaan pojat, pistäkää niitä turpiin, minä katson sormien läpi".

Tilanne tuo mieleen 30-luvun taitteen Saksan, jossa hallitus käytännössä hyväksyi väkivallan juutalaisia ja kommunisteja vastaan, vaikka muka puheissa tuomitsi teot.

Ruotsin vaaleja leimaa siis poliittinen väkivalta, terrori, vaalivilppi ja omatuntonsa myyneen poliittisen eliitin moraalinen mädännäisyys.

Niin, ja Vasemmistoliiton Jussi Saramo näyttäisi toivovan Ruotsalaista politiikan mallia myös tänne Suomeen?

SD ei ole mikään äärioikeistopuolue, vaikka sitä on leimattu sellaiseksi. Se on jopa Perussuomalaisia maltillisempi, ja enemmän vasemmalla. SD on periaatteohjelmaltaan eräänlainen isänmaallinen demaripuolue, joiltain osin jopa sosiaalidemokraattisempi kuin itse Ruotsin SDP.

Puolueessa tehtiin vuosituhannen alkupuolella puhdistus, jossa mukaan pesiytyneet ääriainekset siivottiin pois. Kyseessä oli jopa ulkomaisten arvioiden mukaan ihan aito muutos, eikä vain pelkkä kasvojenpesu. Näin ollen Ruotsindemokraattien äänestämisessä ei ole kysymys äärioikeiston noususta, vaan äänestämisestä demokratian, laillisuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta, demokratian ohuiden kulissien takana valtaa pitävää rappeutunutta fasistilaumaa vastaan.

Ja vaikka joukossa olisikin joku entinen klanipää, lainaan tuttavaani Jiri Salinia: "Ruotsidemokraatesta ei tarvitse pitää ja minunkin parhaan tietoni mukaan niillä on riveissään jokin määrä ihan oikeasti aika vastenmielistä väkeä, mutta vaalien vapaus on pyhempi juttu kuin se että joku vanha natsi soitaa poskeaan jossain."


Sokerina pohjalla: SD:tä ei ole lyöty. Tuorein mittaus näyttää sille jopa 7,5%:n kannatusta.

Ei kommentteja: