Malmin hautajais-jihad "Maltillinen" Islam näytti kasvonsa hautausmaalla

Tämä on taas niin tätä. Tässäpä uutinen, joka löytyy eilisen Ilta-Sanomista (28.12.09) paperiversiosta, mutta jota ei enää eilisaamun jälkeen löydy lehden nettiversiosta:


"28-vuotiaan miehen kristilliset hautajaiset saivat yllättävän käänteen Helsingissä, kun vainajan muslimisukulaiset saapuivat haudalle ja ottivat hautajaiset johtoonsa.

Paikalle Malmin hautausmaalle saapui myös imaami, joka luki hautarukouksen arabiaksi, piti puheen englanniksi ja pyyhki pastorin kappelissa muotoileman hiekkaristin pois arkun päältä.
- Minusta tuntui, etä he ottivat hautajaiset haltuun. Pääsimme haudalle asti, ja siellä yllättäen pusikoista suomalaisten kantajien tilalle tulivat muslimimiehet, jotka alkoivat imaamin johdolla suorittaa toimitusta, kertoo kristillisen siunauksen toimittanut Herttoniemen seurakunnan pastori Jukka Simoila.

28-vuotias vainaja oli kääntynyt kristityksi joulukuussa 2008 ja mennyt naimisiin kristillisin menoin viime kesänä. Hänen isänsä oli muslimi.

Vainaja kuoli vakavaan sairauteen syyskuussa ja oli itse toivonut kristillisiä hautajaisia. Miehen kristitty vaimo ja anoppi hoitivat hautajaisjärjestelyt, koska muslimisukulaiset eivät halunneet olla niissä mukana. Ainoa muslimien esittämä toive oli se, että vainajaa ei polttohaudattaisi.

Näin sovittiin.

- Omaiset luulivat, että tämä on muslimien puolelta riittävä toive, Simoila kertoo.

Muslimien toiminta oli täysi yllätys kristityille omaisille. He seurasivat järkyttyneinä vierestä yllättäviä käänteitä.

- Ihmiset olivat aivan surun murtamia ja katsoivat ihmetellen, mitä tässä tapahtuu. Heillä oli sellainen tunnetaso, etteivät he pystyneet reagoimaan tilanteeseen, vaan antoivat sen mennä, pastori Simoila kertoo. Hänkään ei puuttunut tilanteeseen.
- Ajattelin, että ehkä tässä tapahtuu jokin hyvin tärkeä toimenpide heidän kannaltaan. Myöhemmin pastori kuitenkin tajusi, että kyseessä oli kunnon virallinen hautajaisseremonia.
- Luterilaisen kirkon puolelta on ilmiselvä kanta, että tässä on ihmisoikeuskysymys ja uskonnonvapauskysymys, koska alkujaan muslimi kääntyi kristityksi.

Pastori Simoila puuttui tilanteeseen vasta, kun muslimit alkoivat peittää hautaa. Hän pyysi heitä odottamaan, jotta kristityt omaiset saivat jättää kukkia ja heittää hiekkaa avoimeen hautaan. Näin tapahtui, ja myös muslimit osallistuivat.

Hautajaiset myös loppuivat kristillisesti, kun pastori Simoila lausui rukouksen ja lauloi virren yhdessä kristittyjen omaisten kanssa.
- Pahinta oli se, että he eivät kunnioittaneet hautajaisten kristillistä sisältöä.
- Imaami pyyhki arkun päältä hiekasta muotoillun ristin pois. Nämä olivat kristilliset hautajaiset, eikä hän olisi saanut koskea siihen mitenkään. Koen sen provokaationa, että tällä tavoin toimitaan.

Pelisäännöt koetuksella

Asia etenee seuraavaksi Kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukuntaan, jossa pohditaan mahdollisia jatkotoimia.

- Kirkon mielestä pitäisi laatia pelisäännöt siitä, miten tällaisissa eri uskontojen kohtaamisen käytännön tilanteissa toimitaan. Mikä on sopivaa? Miten kunnioitamme toinen toistemme uskonnollisia arvoja ja perinteitä, Jukka Simoila pohtii."


Siis mitä hittoa!? Viranomaisten mukaan Suomessa ei ole äärimuslimeita, joten tämäkö sitten edustaa viranomaisten mielestä maltillista Islamia? Ilmeisesti, sillä varsinaisen Islamin mukaan mies olisi pitänyt tappaa, koska hän oli kääntynyt kristityksi, joten ehkäpä hautajaisten häpäisy oli sitten lievempi, maltillinen ratkaisu?

Voiko tällaista sattua Suomessa. Kyllä voi, ja pessimistinä ennustan, että tämä ei jää ainoaksi tapaukseksi laatuaan, ja että paljon pahempaakin on tulevaisuudessa luvassa. Tämä ei jää tähän. Mitä enemmän maahamme tulee muslimeita, sitä enemmän heidän joukossaan on ääriaineksia, ja sitä enemmän myös radikaalit ja fanaattiset ainekset saavat jalansijaa.

Ruotsissa ja muualla ns. "kunnia"-murhat ja naisten sekä eriuskoiseten alistaminen sharialailla ovat jo arkipäivää. Eipä liene kuin ajan kysymys milloin myös Suomi "rikastuu" kulttuurisesti niin, että tällainen "monikulttuurinen ihanuus" lisääntyy täällä meilläkin, sillä onhan se toki "Ihanaa, luonnollista ja väistämätöntä", kuten eräät naispoliitikkomme ovat loiheneet lausumahan.

Luetaanpa imaamille ja hänen kätyreilleen vähän Suomen Tasavallan lakia:

Rikoslaki, 12 § (24.7.1998/563) Hautarauhan rikkominen

"Joka

1) luvattomasti avaa haudan tai ottaa sieltä ruumiin tai sen osan, ruumisarkun tai hautauurnan,

2) käsittelee hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla tai

3) turmelee tai häpäisee hautaa tai kuolleen muistomerkkiä,

on tuomittava hautarauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."

Koska arkku ei ole ruumis, eikä vielä muistomerkkikään, ei pykälän mukainen tuomio mene ehkä läpi. Mutta katsotaanpa lisää:

10 § (24.7.1998/563) Uskonrauhan rikkominen

"Joka

2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,

on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."

Myöskin tämä pykälä lienee tulee kysymykseen:

11 § (24.7.1998/563) Uskonnonharjoituksen estäminen

"Joka käyttämällä väkivaltaa tai sillä uhkaamalla oikeudettomasti estää uskonnonvapauslaissa tarkoitetun kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan pitämästä jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai muuta uskonnonharjoitusta, on tuomittava uskonnonharjoituksen estämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava."


Olisi siis vähintääkin kohtuullista, että kyseinen imaami kätyreineen saisi tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja uskonnonharjoituksen estämisestä. Tosin valtionsyyttäjä Mika Illmanin agendan huomioiden ei syytettä välttämättä ole tulossa.

Puolustusvoimien olemassaolon tarkoitus, sodan psykologinen realismi, ja moraali

Ihmisten kansakunnat ja valtiot, samoin kuin myös eläinten sosiaaliset laumayhteisöt (mm. muurahaiset, apinat, ampiaiset, sudet, jne), käyvät kamppailua ruoasta, resursseista ja elintilasta. Tämän vuoksi sota näyttää olevan yleismaailmallinen ja yleisluonnollinen ilmiö. Siksi jos haluaa rauhaa, pitää valmistautua sotaan, ja pyrkiä siihen, ettei kellään olisi, ainakaan liian pahaa, puutetta ruoasta, resursseista ja elintilasta.

Aseettomus ja armeijattomuus ei tuo rauhaa, pikemminkin päin vastoin, sillä ruoan ja/tai resurssien ja/tai elintilan puutteen käydessä kovaksi, vain laajamittaisen ja organisoidun väkivallan eli sodan pelko on ihmisillä viimeinen esto sodan alkamiseksi. Tällainen on langenneen ihmisen laumaluonto.

Utooppinen kukkais-pasifismi - "aseet auroiksi niin rauha tulee" - ei toimi reaalimaailmassa, sillä ihmiset ja laumat käyvät aina kamppailua, ja kiistojen kärjistyessä seuraus on sota. Jos aseet on taottu auroiksi, sota käytäisiin kriisin kärjistyessä joka tapauksessa, vaikka sitten kivin ja kepein. "Joka takoo miekkansa auroiksi, kyntää sille joka ei niin tee".

Sotia on ollut, on ja tulee olemaan niin kauan kuin ihminen on nykyisenkaltainen olento. Siksi pitää olla armeija. Armeija kertoo muille laumoille, että meillä on oman elämämme ja yhteisömme säilyttämisedellytysten turvaamisintressi ja rajat, sekä olemme niiden suhteen tosissamme. Tämä mitään sievistelemättä ja suoraan sanottuna myös Suomen puolustusvoimien olemassaolon tarkoitus.

Armeija on koulu, jossa opetetaan sotimaan - toimimaan osanana kurinalaista, hierarkkista käskytysorganisaatiota - ja tappamaan vihollisia. Se on armeijan koulutuksellinen tarkoitus ja päämäärä. Tämän toteutumiseksi armeija toimii myös käytännössä ns. "miesten kouluna", joka pyrkii luomaan jäsenilleen sisäistä yhteisöllisyyttä ja lojaalisuutta omaa kansakuntaa ja sen intressejä kohtaan.

Sota on tila, joka tekee yksilöistä murhaajia tahtomattaan. "Älä tapa" on käsky, jonka rikkominen on murhaamista, mutta sodassa se on välttämättömyys ja pakko. Kahden lauman eli kansan intressien ristiriitainen kärjistyminen sotatilaan on vakava asia. Ihminen joutuu tappamaan lajitovereitaan turvatakseen oman laumansa edut. Sodassa ei ole kyse vihollisen vihaamisesta, vaan siitä, kumpaa rakastaa enemmän; omaa perhettään ja laumaansa, vaiko vastustajan perhettä ja laumaa. Kumman etu on yksilölle tärkeämpi?

Vihan tunne vastapuolta kohtaan nousee tuossa tilanteessa yksilölle psyykkisenä defenssinä ja suojausmekanismina; voidakseen tehdä kammottavan välttämättömyyden - tappaa toisia ihmisiä - on hänen oman mielensä tasapainon vuoksi pakko epäinhimillistää vihollinen mielessään, jotta luonnollinen ja terve esto lajitoverin tappamista kohtaan voidaan kiertää ilman että ihmisen psyyke menee täysin toimintakyvyttömäksi.

Tämä tapahtuu yleensä kollektiivisesti ikään kuin vaistomaisesti. Se on laumapsykologinen mekanismi, joka on luonnollinen ihmislajille, mutta jotta kyseinen psykologinen prosessi nopeutuisi, on tätä tarkoitusta palvelemaan luotu myös tietoisesti tarkoituksella ja psykologisella oveluudella valtiolliset propagandakoneistot.

Tästä huolimatta sota raiskaa sotilaan mielen, jättää hänen sieluunsa haavat, ja johtaa usein, henkilöstä riippuen, vakaviin traumoihin, omantunnon kovettumiseen tai mielenterveyden menetykseen loppuiäksi. Eli nekin sotilaat, jotka palaavat hengissä sodasta, ovat tappaessaan joutuneet tappamaan osan itsestään. Onnellisessa asemassa silloin ovat ne sotilaat, jotka eivät itse olen nähneet ihmisten kuolevan omien käsiensä kautta. Poikkeuksena ovat tietenkin psykopaattiset luonteet.

Pohjimmiltaan, yksilötasolla, sodassa tappamaan suostumisessa on kyse rakkaudesta, tai lievemmin sanottuna välittämisestä. Kysymys kuuluu; Rakastaako ihminen omia läheisiään ja heidän turvallisuutensa, olemassaolonsa ja selvitymisensä edistämistä enemmän kuin toisen kansan eli lauman turvallisuutta? Sota pakottaa yksilöihmistä tekemään tämän valinnan, ja tekee sotaan joutuneista sotilaista murhaajia. Syyllinen tähän ei ole yksilö tai armeija tai edes armeijan luonut yhteiskunta, vaan sota ja ne tahot, jotka antoivat kahden lauman välisen intressiristiriidan kärjistyä sodaksi.

Vastuu on aina johtajilla. Mielestäni vastuun logiikka kasvattaa syyllisyyden taakan kuin saastemyrkkykertymän ravintoketjussa; sotilas yksilönä on syyllinen vain niiden ihmisten vereen jotka hän itse tappaa, komentava upseeri on syyllinen kaikkien niiden vereen jotka hän käskee alaistensa tappaa, ja armeijan ylipäällikkö on syyllinen kaikkien armeijansa sotilaiden tappamien ihmisten vereen. Sama juttu molemmilla sodan osapuolilla, paitsi että sodan aloittaneen osapuolen johtaja on syyllinen kaikkien sodassa kuolleiden vereen, sekä vihollisten että omiensa. Näin ollen ainoa moraalisesti 'hyväksyttävä' tai 'pakolla nieltävissä oleva' sota on puolustussota.

Kristittynä asiassa on mielestäni myös teologis-moraalinen ulottuvuus; Käsky: "Älä tartu miekkaan, sillä joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu", kuvastaa sitä, että sodan aloittaja on syyllinen ja vastuussa. Englanniksi sama menee: "Who lives by the sword shall die by the sword". Tämä periaate ja käsky ei siis kiellä puolustavaa osapuolta tarttumasta aseisiin, vaan on suunnattu sodan aloittavaa johtajaa vastaan, ja tarkoittaa sitä, että sodan aloittaja on käytännössä julistanut itselleen tuomion joutua kuolemaan väkivaltaisesti.

Käsky "Älä tapa" on hebreaksi kirjaimellisesti "Älä murhaa". Jo vanha hebrean kieli ja Mooseksen laki teki selvän juridisen eron sodassa tappamisen ja siviilissä murhaamisen välillä. Tämä ei ole kaikkien tiedossa, eikä moraalisesti ole välttämättä tarkoituksenmukaistakaan, sillä tätä sinällään tosiasiaa voisi häikäilemätön johtaja uskonnon nimissä käyttää hyökkäyssotien 'oikeuttamiseen' vastoin Jumalan tahtoa. Sillä Jumalan silmissä ei ole veren arvossa eroa tapetun ja tapetun välillä. Esim. kuningas Daavid kävi paljon (Raamatun kirjoitusten perusteella) ns. "oikeutettuja" sotia, mutta se oli silti Jumalan silmissä niin paha, ettei hän saanut rakentaa temppeliä Herran nimelle, vaan sen teki hänen poikansa Salomo ("Shalom" merkitsee rauhaa).

Rukoilkaamme rauhaa ja pyrkikäämme siihen. Silti, ja juuri sen vuoksi, myös varustautukaamme sotaan.

--------------
--------

P.S. Kuinka moni muuten tietää, että ns. "rauhanmerkin" keksivät natsit?

Saattaapa tuossa kukkaislapsella jos toisellakin mennä kahvit väärään kurkkuun...

Vuoden synkin juhla: Suomen itsenäisyyden 92-vuotisjuhlan muistopäivä

Tänään tulee kuluneeksi 92 vuotta siitä kun Suomi julistautui Eduskunnan päätöksellä itsenäiseksi 6.12.1917. Suomi oli itsenäinen valtio aina 90-luvun puoliväliin. Valitettavasti Suomi ei ole enää itsenäinen valtio. Suomi lakkasi olemasta itsenäinen valtio 1. tammikuuta 1995, jolloin maanpetturi-eliittimme sai tahtonsa läpi, ja rakas Isänmaamme myytiin orjaksi eurostoliittoon. Päätöksen liittymisestä teki Eduskunta jo 18. marraskuuta 1994. Tuolloin Suomi-neito sai kahleet, kultaiset ja pehmustetut sellaiset, mutta kahleet silti, ja nyt sekä oma että EU-eliitti voi raiskata Suomi-neitoa mielensä mukaan.

Tätä vihattua petosta edelsi toinen petos, lokakuussa 1994, jolloin Suomi-neidon silmät ensin sidottiin, ja kansa saatiin äänestämään massiivisella KYLLÄ-propagandalla EU:n puolesta. Jälkikäteen on todistettu, että lokakuun 1994 EU-kansanäänestyksen yhteydessä harjoitettu massiivinen propagandakampanjan eli ns. "puolueeton Eurooppa-tiedotus" oli suoraan Neuvostoliitossa vuonna 1973 painetun KGB:n propagandaoppaan kaavan mukaan laadittu. Kyseisessä oppaassa kerrottiin, miten järjestää propaganda-kampanja niin, että ihmiset saadaan äänestämään kuten hallitus haluaa. Tämä todettiin todettiin Jyväskylän yliopiston informaatiotutkimuksen laitoksella 90-luvun lopulla tehdyssä tutkimuksessa.

18. marraskuuta 1994 Suomen Eduskunta käveli julkeasti perustuslain ylitse päättämällä yhdessä istuntokäsittelyssä, yhdellä äänestyksellä ja yksinkertaisella enemmistöllä EU:hun liittymisen puolesta, vaikka perustuslaki olisi vaatinut kaksi kaksi istuntokertaa, kaksi äänestystä ja molemmissa yli neljän viidesosan enemmistön.

Tämän lisäksi Eduskunan päätösäänestys itsessään oli mitä irvokkain esimerkki neuvosto-tyylisestä "leikitään demokratiaa" -teatterista. Äänestysvaihtoehdot olivat nimittäin seuraavat:

-Ne jotka äänestivät JAA, kannattivat SDP:n esitystä antautua EU:lle ilman mitään ehtoja.

-Ne jotka äänestivät EI, kannattivat Keskustan vastaesitystä antautua EU:lle tietyin ehdoin.

-Jäsenyyden vastustajille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin äänestää TYHJÄÄ tai kävellä ulos salista, minkä monet heistä tekivätkin.

Tyhjää äänestäneet ja/tai poistuneet henkilöt olivat ainoat edustajat, joilla oli edes vähän selkärankaa jäljellä silloisessa Eduskunnassa. Kaikki muut olivat/ovat joko niljakkaita matelijoita ja maanpettureita, tai harhaan johdettuja idioottiparkoja.

Edes kansanedustajille ei siis annettu mahdollisuutta äänestää Suomen EU-jäsenyyttä vastaan! Koko päätösprosessi ja äänestys ovat mielestäni verrannollinen siihen, kun Baltian maiden parlamentit 1940 laitettiin hyväksymään Neuvostoliiton jäsenyys.

Eliittimme on pyrkinyt varmistamaan selustansa hyvin. Jo vuonna 1973 laista poistettiin kuolemantuomio maanpetturuudesta, ja vuonna 2000 voimaan tullut perustuslakiuudistus muutti lakia jälkikäteen niin, ettei poliitikkoja voida enää saattaa edesvastuuseen vuonna 1994 vastoin perustuslakia tapahtuneesta kollektiivisesta maanpetoksesta.

Viimeisen naulan itsenäisyytemme ruumisarkkuun eliittimme löi vuosi sitten syksyllä, kun Eduskunta hyväksyi Irlannin kansan jo kertaalleen kaataman EU:n perustuslain, ja tämä naula iskettiin pohjaan asti kuluvan viikon keskiviikkona, kun perustuslaki, jota myös Lissabonin sopimukseksi kutsutaan, tuli virallisesti voimaan. Suomi-neito on edelleen silmät sidottuna, kahleissa ja sitä käytetään surutta hyväksi. Kansalle edelleen uskotellaan, että mikään ei ole muka muuttunut, ja että se on vapaa ja itsenäinen.

Näinhän ei ole. EU:n perustuslaki eli Lissabonin sopimus on juridisesti ensisijainen kansallisiin lakeihin, myös Suomen perustuslakiin nähden. Suomen perustuslaki on näin ollen kumottu, paitsi niiltä osin kuin se on samansisältöinen Lissabonin sopimuksen artiklojen kanssa. Euroopan Unioni on näin ollen todellisuudessa liittovaltio, joka teeskentelee olevansa ei-liittovaltio. Suomi on vain osavaltio.

Tänään on siis Suomen itsenäisyyden 92-vuotispäivän muistojuhla. Synkkä ja surullinen päivä, vihan päivä, vihan, joka kiehuu sisimmässä vaatien vastuuseen niitä, jotka talloivat jalkoihinsa viime sodissa meidän vapautemme puolesta henkensä uhranneiden veren, oikeutetun vihan, joka vaatii tuomiota niille, jotka olivat valmiit myymään isänmaansa ja vapautensa rahan ja aseman vuoksi.

Tätä päivää on soveliasta viettää muistelemalla sitä kallista hintaa, joka maksettiin vapautemme puolesta, ja pyhittää tämä päivä viemällä kynttilöitä ja seppele veteraanien haudoille, kuten tehdäänkin. Sen sijaan mitä raivostuttavinta ja vihattavinta pilkkaa on se, kun eliittimme juhlii irvokkaasti rellestäen veteraaniemme verestä ja kansamme vapaudesta saamaansa voittoa presidentinlinnassa tanssien veteraaniemme luiden päällä!

Jos talvisota olisi nyt, niin nykyinen eliittimme, sen sijaan että vastustaisi jyrkästi vihollisen pyrkimyksiä, levittäisi punaisen maton ja haukkuisi vastaan panevaa kansaa "suvaitsemattomiksi juntti-rasisteiksi" kun nämä vastustaisivat maahantulijoita, ja julistaisi että "Puna-armeijan loistelias marssi maahamme on ihanaa, luonnolista ja väistämätöntä".

Ainoa toivo tätä kaikkea raivostuttavaa petosta, riistoa ja hyväksikäyttöä vastaan on se, että yhä useampi suomalainen ihminen ymmärtää, että Suomen kansaa on petetty, ja uskon vakaasti, että eräänä päivänä pettureille tulee maksun paikka, viimeistään viimeisellä tuomiolla.

Tähän loppuun runo viiden vuoden takaa, joka kuvannee tuntemuksiani. Kyseessä on muunnelma runosta, jonka kirjoitin itsenäisyystemme muistopäivää edeltävänä sunnuntaina 5.12.2004:

"Minun sydämeni itkee,
Se itkee surusta ja vihasta,
sen tähden, että se on revitty juuriltaan,
väkivalloin maasta irti kiskaistu,
yhdessä yössä he sen tekivät,
nuo kirotut, jotka myivät maansa haureuden viinistä,
ja vaihtoivat perintöosansa orjuuteen.

Minun sieluni on murtunut,
Se on murtunut, petoksen tähden,
olen repinyt vaatteeni,
sillä kansani myyty orjuuteen,
ja sen häpeä on paljastettu,
Sen kahleet on taottu Egyptissä,
kultaiset kahleet, sametilla vuoratut,
mutta kahleet silti.

Voi minun kaupunkiani,
Sen muurit on hajotettu maahan,
ja sen vielä pystyssä olevissa torneissa,
turhaan vartijat seisovat,
sillä he ovat nukahtaneet,
Vaikka joku varoittaisi,
kuka kuulisi varoituksen?
Sillä kaikki ovat juovuksissa,
ei ole yhtään selväpäistä.

Vihollinen asuu porteissa,
ja erämaarosvot riehuvat kaduilla,
eikä heitä kukaan estä,
sillä meidän itse valitsemamme kuningas
on meidät myynyt, pettänyt, ja unohtanut.
Kelvoton on jokainen, joka myy vapautensa viinistä
ja perintöosansa helyistä.

Miksi emme turvanneet Herraan,
kun vielä päivä paistoi?
Nyt on meille varattuna vain kurjuus,
jonka olemme päällemme kutsuneet.

Jos isämme eläisivät,
antaisivat he meille sellaisen selkäsaunan,
että takamuksemme olisivat kipeinä vielä
vuosienkin kuluttua.
Kuritta olemme kasvaneet,
kunniatta myöskin unhoon painumme?,
Sillä olemme hyljänneet Herran,
ja Hän on antanut kelvottomien orjuuttaa meidät.

Herra, armahda meidän kansaamme!"



------------
Edit 8.12. Kirjoitusvirheitä poistettu, ja vähän muokattu.

P.S. Suhtaudun itsenäisyyden menetykseen tunteella. Jos se loukkaa jotakuta, se on hänen asiansa. Minulla on joka tapauksessa oikeus tunteisiini.