sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Oulun Seudun Perussuomalaisten johto vaihtui



"TIEDOTE

Oulun Seudun Perussuomalaiset pitivät vuosikokouksensa sunnuntaina 15.2 Oulussa Kirkkotorin koulutuskeskuksessa. Kokouksessa seutukunnallisen yhdistys valitsi itselleen uuden puheenjohtajiston ja hallituksen.

OSP:n entinen pj. Veli-Pekka Kortelainen ilmoitti jäävänsä pois puheenjohtajan paikalta henkilökohtaisista syistä johtuen. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin oululainen Seppo Veikanmaa. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin yrittäjä ja kunnanvaltuutettu Tuomas Okkonen Limingasta. Toisena vpj:nä jatkaa Kempeleläinen kunnanvaltuutettu Jussi Pellikka, ja kolmantena vpj:nä Kiiminkiläinen Timo Isola.

Yhdistyksen sihteerinä jatkaa kaupunginvaltuutettu Olli Immonen Oulusta. Rahastonhoitajaksi valittiin oululainen kaupunginvaltuutettu Vaili-Kaarina Jämsä-Uusitalo. Yhdistyksen toiminnanjohtajaksi valittiin oululainen varavaltuutettu Jari Pirinen.

Yhdistyksen hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin lisäksi kunnanvaltuutettu Seppo Leskinen Haukiputaalta, Tapio Hiltunen Oulunsalosta, Pentti Matila Iistä, sekä Mia Pelkonen, Veijo Väänänen ja Jenna Simula Oulusta. Hallituksen varajäseniksi valittiin iiläinen Niilo Sipola, Yli-Iiläinen kunnanvaltuutettu Aatos Manninen, sekä oululaiset J. Hartikka, Mia Hautaniemi ja kaupunginvaltuutettu Ville Vähämäki.

Lisätietoja antavat puheenjohtaja Seppo Veikanmaa 0400-911051 ja sihteeri Olli Immonen 044-2975351"


Eli kuten yltä näkyy, allekirjoittanut päätti jättäytyä pois Oulun Seudun PS:n puheenjohtajan paikalta. Päätöksen taustalla ovat henkilökohtaiset, perheeseen, työhön ja opiskeluun liittyvät syyt. Olen viimeiset kolmen vuotta painanut päälle paikallispolitiikassa, mukaan lukien kahdet edelliset vaalit, ja välillä se on todellakin käynyt työstä. On aika keskittyä seuraavat lähivuodet henkilökohtaisessa tärkeysjärjestyksessä tärkeämpiin asioihin. Bloggaaminen ja vaikuttaminen taustalla jatkuu kuitenkin edelleen.

------------
Edit 17.2 HUOMIO! Oulun Seudun Perussuomalaisilla on oma Facebook-yhteisö. Mikäli olet Oulun seudulla asuva Perussuomalainen tai PS:n kannattaja, tervetuloa liittymään joukkoon:

Linkki

Ei kommentteja: