sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

USA:n talouden lopun alku

Elämme Amerikan suurvalta-ajan lopun alkua. Edessä on hyvin mielenkiintoiset ajat. Seuraava kuukausi on historiallinen, ja tulee ratkaisemaan monia asioita, ei pelkästään USA:n talouden kannalta, vaan myös koko maailman tulevaisuuden kannalta.

Perjantaina kaatui Indy Mac, yksi USA:n suurimmmista asuntorahoitukseen erikoistuneista pankeista. Konkurssi on tietojen mukaan joko Yhdysvaltojen historian kolmanneksi tai toiseksi suurin sitten Enronin jälkeen: Linkki

Nyt viime loppuviikosta Yhdysvaltain kaksi suurinta asuntolainarahoittajaa, Freddie Mac ja Fannie Mae paljastuivat konkurssin partaalla oleviksi instituutioiksi. Nämä kaksi puolijulkista jättiläistä ovat taanneet lähes puolet koko USA:n kaikkiaan 12 000 miljardin (12 triljoonan dollarin) asuntolainoista. Jos nämä kaksi kaatuvat, mukana menee koko USA:n talous. "Bloombergin asiantuntijoiden mukaan kaksikon luottokannan siirtäminen valtion piikkiin tuplaisi valtionvelan ja romahduttaisi dollarin".

Valtio yrittää nyt pelastaa molemmat FM:t, neuvottelemalla niille kolmen miljardin ennakolta sovitun velkakirjakaupan. Jos se epäonnistuu, niin se on menoa sitten. Kuten olen jo monesti sanonut, Yhdysvalloilla voi pahimmillaan olla edessään seurauksiltaan jopa Neuvostoliiton romahduksen veroinen talouslama.


P.S. Eipä näytä menevät paljon paremmin meillä Suomessakaan. Peräti 13 pörssiyhtiötä on antanut tulosvaroituksen: Linkki

Ei kommentteja: