En
haluaisi olla liian pessimisti, mutta koska ajattelen tulevaisuutta
pitemmälle, on pakko. Näyttää ikävästi siltä, että PS:n
kuntavaalijytkynen jäi aivan liian pieneksi luomaan vakavasti painetta
nykyhallitukselle. Vastaavasti demarit eivät ottaneet pahasti takkiin,
mikä olisi ollut muutoksen toinen edellytys.
Eli toisin kuin
arvioin viime tammikuussa, nykyhallitus tulnee sittenkin istumaan
hallituskauden loppuun asti. Sillä on erittäin traagiset seuraukset
Suomen kannalta.
Tänä talvena nimittäin ajetaan EU:ssa läpi
pankkivalvonta, budjettikuri ja pari muutakin "integraatiota
vahvistavaa" juttua. Kun nämä yhdistetään edellisiin "nauloihin Suomen
itsenäisyyden ruumisarkussa" eli 2008 perussopimukseen, ERVV/EVM
sitoumuksiin ja taannoiseen EU-jäsenyyden kirjaamiseen perustuslakiimme,
niin seuraus on se että Suomi sidotaan tiukasti kahleilla uppoavan
Titanicin kanteen, ja hallituksemme on tämän kaiken takuumies.
Jos meillä olis ollut toivoa hallituksen kaatumisesta
vasemmistopuolueiden tappion kautta, meillä olisi ollut toivoa Suomen
linjan muuttamisesta ensi kevättalvella. Nyt sitä ei ole.
Kevään -11 vaaleista alkanut etsikoaika tai toimintaikkuna Suomen
pelastamiseksi on sulkeutunut. Vaikka PS ja/tai oppositio saisi
suurvoiton 2015 ek-vaaleissa, sillä ei olisi enää vaikutusta, koska
kaikki tärkeät päätökset ja päätösvalta on siihen mennessä siirretty
Unionille.
Kunnissa PS voinee tehdä ja vaikuttaa yhteen jos
toiseenkin asiaan, mutta valitettavasti Suomen itsenäisyyttä ei voi enää
pelastaa perinteisen politiikan ja pelkän demokratian keinoin.
Harkitsen vakavasti pyyhkeen heittämistä kehään tämän suhteen.
Mitä tässä voisi enää tehdä Suomen pelastamiseksi?