Valtakunnantrolli ja kansantaiteilja Seppo Lehto on saavuttanut viimein sen, mitä hän on aina halunnut: globaalia julkisuutta. Valitettavasti hän on saavuttanut tämän päämääränsä Perussuomalaisten ja kansanedustaja Hirvisaaren kustannuksella, vaikkakin Hirvisaari itse ajattelemattomuuttaan mahdollisti tämän saavutuksen.
Lehtohan siis teki yleisen tulkinnan mukaan eduskunnan parvekkeelta historiallisessa kontekstissa yhdeksi provokatiivisen pahuuden ilmenemismuodoksi tehokkaasti leimautuneen ns. roomalais- tai persialaistervehdyksen, joka myös natsitervehdyksenä sekä nyttemmin myös palestiinalaistervehdyksenä tunnetaan. Ja paskamyrskyhän siitä tuli.
Koska itse toisinaan harrastan myös trollausta, tosin huonolla menestyksellä, ymmärrän ja osaan myös arvostaa Seppo Lehdon tekemisten Camp-taiteellista huumoriarvoa. Nyt Sepon taide on kuitenkin aiheuttanut sekä itse edustamani puolueen että yhden sen istuvan kansanedustajan kannalta peruuttamatonta vahinkoa. Se ei tästä muuksi muutu. On turha yrittää selitellä tätä paskaa miksikään muuksi kuin mitä se on. Koska kyseessä on Mr. Lehto, voidaan hyvällä syyllä käyttää englantilaisittain termiä major cockup.
Sepi on lähinnä jonkinlainen kansantaiteilija, joka kärsii syntymähumalasta ja eräänlaisesta taiteellisen sisäisen pakon sanelemasta mentaalis-poliittisesta diureesista. Moni hänen edesottamuksiaan seurannut onkin sitä mieltä, että miehen paikka olisi pikemminkin joko teatterissa ja/tai hullujenhuonella, eikä rinnastus Jouko Turkan tai Teemu Mäen kaltaisiin taide-elämämme mielenterveysjaoston edustajiin ole tässä suhteessa ollenkaan niin kaukaa haettu kuin voisi luulla. Ehkäpä ratkaisu ongelmaan olisikin Lehdon tapauksessa joko valtion taiteilija-apurahan tai mielenterveyseläkkeen myöntäminen? Itse kannatan puhtaasti huumorimielessä vähintään läänintaiteilijan vakanssin ja apurahan myöntämistä.
Mutta PS:n muroihin kusastiin siis nyt oikein kunnolla. Ja edustaja Hirvisaari oli valitettavasti se, joka puolueen murokupin ojensi Lehdolle kustavaksi. Sellaisen mahdollisuuden saatuaan Sepi tekee vain sitä mitä hän tekee eli on oma itsensä. Hän on nimittäin luultavasti vähintään koko Pohjois-Euroopan omiin sekä erityisesti ja varsinkin toisten muroihin urinoimisen Maailman Supermestari.
Toisaalta kohussa on myös joitain seurauksia, jotka voidaan nähdä positiivisina. Ensinnäkin Soini ja puoluejohto voivat nyt osoittaa jämäkkää ja järkevänoloista johtajuutta ja kiillottaa kilpeä. Voidaan myös toivoa, että PS:n julkikuva pitemmällä tähtäimellä vähän paranee Hirvisaaren välttämättömän uhraamisen myötä.
Toivoa sopii. Katsotaan miten käy.
-------------------------
P. S. Kohun myötä "rakkaalle lapselle" on annettu uusi nimi; tamperelaistervehdys!
Eli eipä muuta kuin saluti tampereni \o ; )
-----------------------
[Edit 17.10.] Koska itse taiteilijamestari Lehto on katsonut asialliseksi pyytää, re-editoin vaatimattoman trollipersoonallisuuteni nimissä sekä myös lisäksi muutenkin muokkasin tekstiä hieman.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trollaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. lokakuuta 2013
tiistai 28. elokuuta 2012
Supo ja Väinämöinen - Kun isoisä Breivikin keksi
Mitä hittoa tämä on olevinaan?
"Suojelupoliisi havahtui Suomen äärioikeistosta: ”Väinämöinen”
Paaso huomauttaa, ettei Breivik suinkaan ole yksin ajatustensa kanssa, vaan vastaavaa ideologiaa levitetään erityisesti internetissä eri asteisina versioina. Suomesta ääriesimerkki on nimimerkki Väinämöinen. [...]
Paaso puolestaan listaa vastajihad-ideologiaa tukevia suomalaisia toimijoita tutkimuksessaan. Listalle pääsevät kaksi nimeltä mainittua henkilöä: kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) ja Olavi Mäenpää.
Muut listan vastajihadin edustajat ovat järjestöjä tai ryhmittymiä kuten Suomen Sisu – joka on Paason mukaan painattanut Väinämöistä tukevia tarroja – Suomalaisuuden liitto ja Mäenpään Suomen kansan sinivalkoiset. Lisäksi viitataan nimeltä mainitsematta Hommaforumin keskustelijoihin ja ”osaan perussuomalaisten aktiiveista”."

Ensinnäkin: Kuka tai mikä on "Väinämöinen". Olen roikkunut tuolla "skenellä" netissä seitsemän vuotta, enkä ole kuullutkaan koko nimimerkistä tai noista "manifesteista" ennen tätä raporttia. Myöskään Google ei tunne -ainakaan vielä - Väinämöistä tai hänen manifestiaan, mikä on aika outoa jos kyseessä on netissä levitettävä manifesti. Haiskahtaa joko joltain tuntemattomalta marginaalipelleltä, josta tehdään "kärpäsestä härkänen", tai sitten joku trollaa ( ja jos näin on, niin vanhana trollina täytyy antaa varalta ehdolliset kehut onnistumisesta ;) ).
Siis ihan aikuisten oikeasti vaikuttaa tarkoitushakuiselle: Etsitään jokin äärimmäisen marginaalin tuntematon latvaperse, josta kukaan edes "alan miehistä" eli counte-jihadismista kiinnostuneistakaan ei tunne tai ole kuullut, ja nostetaan se framille, että "Tää on niitten guru, kattokaa vaikka! Persut, Halla-aho, kuunatsit, njähnjähnjäh..!". Erittäin pahasti on nyt sellainen maku suussa, että tutkija vain kaivoi jostain "Suoli24:ltä" esiin "Suomen Breivikin" kun sellaista ei muuten löytynyt.
Pikaisen selvityksen perusteella edes nimimerkki "Väinämöisen" manifesti ei ole tuttu. Vain muutamat jihadismista ja islamisista huolestuneet ja aiheesta netissä kirjoittaneet henkilöt olivat törmänneet edes kyseiseen sepustukseen, koska se oli lähetetty heidän sähköpostiinsa nimettömänä roskapostina, eikä teksti ollut juuri tehnyt vaikutusta vaan oli päätynyt roskikseen.
Voisin lyödä vetoa, että jos nimimerkki "Väinämöinen" on oikeasti olemassa ja tosissaan, niin hänen blogiaan on ennen SuPon mainosoperaatiota lukenut luultavasti vain kolme tyyppiä: mies itse, hänen psykiatrinsa ja Supon tutkija.
Otaksun että "Väinämöinen" nauttii suunnattomasti nyt kun hänet nostetaan framille Supon toimesta ja "viimeinkin viranomaiset tunnustavat hänen merkityksensä". Voin kuvitella, että tyyppi varmaan pistää varmaan päälle sellaisen "Olen Suomen Breivikki!!"- T-paidan ja lähtee juhlimaan illalla alkoholin ja mahdollisesti psyykelääkkeiden voimalla.
Supon raportin aasinsillat persuihin ja sisulaisiin ovat sen verta hataria, että ihmetyttää. Taaskin tuli "liian sopivasti" kuntavaalien alle tällaista materiaalia. Ja mitä tulee takavuosien sisulaisten "Väinämöinen tulee, oletko valmis?"-tarroihin, jotka eivät ole olleet edes sisun nettikaupassa tarjolla yli viiteen vuoteen, ne viittasivat ihan siihen Kalevalan Väiskään, eivät johonkin Suoli24:ltä innoituksensa ammentavaan trollin. Tarrat olivat sisulaisten mukaan humoristinen versio "Jeesus tulee - oletko valmis" -julisteista, ja siis aikana, jolloin nimimerkki "Väinämöistä" ei ollut olemassakaan.
Koska koko jutussa haiskahtaa vahvasti trollaus, niin vaikka olen kristitty ja pidän Kalevalaa puhtaasti mytologisena ja vertauskuvallisena teoksena, uskon enemmän Kalevalan Väiskin kuin tämän "Väinämöisen" "aikuisten oikeaan" olemassaoloon.
Toisaalta täytyy muistaa, että SuPokin on vain valtion poliisi, ei siis mikään objektiivinen tai epäpoliittinen toimija, ja sielläkin luultavasti on pulaa pätevästä henkilöstöstä. Heidän olisi pitänyt silti muistaa tämä saman hallinnonalan kollegoiden tekemä selvitys, ennenkuin alkavat tekemään liian pitkälle meneviä rinnastuksia:
"Sisäministeriö sai selville - "Internetissä on idiootteja""

Tunnisteet:
aasinsilta,
anti jihad,
Breivik,
counter jihad,
facepalm,
Ideologia,
idiootit,
internet,
myötähäpeä,
Paaso,
persut,
Suoli24,
Suomen Sisu,
SuPo,
trollaus,
trollit,
tutkimus,
typeryys,
Väinämöinen,
äärioikeisto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)