Suomen kristillinen varhaishistoria ja kuningasaika, vol. 2.

Kirjoitin joulukuussa 2007 artikkelin "Suomen kristillinen varhaishistoria ja kuningasaika", ja se jopa julkaistiin mm. Oulun yliopiston historian opiskelijoiden killan lehdessä (Praavda-Tottuus, 1/2008 Keskiaika). täydensin sitä vastattain, ja ajattelin aiheen mielenkiintoisuuden takia, että on syytä pistää se uudestaan täydennettynä tähän:


Suomen kristillinen varhaishistoria ja kuningasaika


Sain käsiini Turun yliopiston arkeologian emeritusprofessori Unto Salon kirjan Risti ja Rauta vuodelta 2004, sekä hänen artikkelinsa Faravidin retket ja Satakunnan organisoituminen rautakaudella (Faravid, osa 27, Pohjois-Suomen historiallisen yhdistyksen vuosikirja 2003). Lainaan aiheeseen liittyen myös muutaman muun tutkijan (Linna, Pöllänen ja Lappalainen) tekemiä tutkimuksia ja koosteartikkeleita, ja omaa proseminaaritutkimustani "Suomalaiset muinaiskuninkaat lähteiden valossa" (Oulun YO, Hum. tdk. 2004). Nojaan arkeologisissa viittauksissa lähinnä Suomen historian pikkujättiläiseen, ja Salon artikkeleihin, sillä hän tällä hetkellä elävistä tutkijoista ja asiantuntijoista tuntee käsittääkseni parhaiten Suomen rautakauden ja pronssikauden arkeologian. DNA-tutkimusten osalta lähteinäni on myös Kalevi Wiikin "Suomalaisten juuret". [Disclaimer: Tämä ei ole vertaisarvioitu akateeminen artikkeli, ja esitän myös omia hypoteesejani].


Suomi - Kristillinen maa jo ennen ristiretkiä

Näyttää erittäin vahvasti siltä, että käsitys jonka mukaan kristinuskon ja kulttuurin olisivat maahamme tuoneet ruotsalaiset, ei pidä uudemman tutkimuksen mukaan lainkaan paikkaansa. Kristinuskon kannalta merkille pantavaa on, että jo 900-luvun alussa, noin pari sataa vuotta ennen väitettyä ensimmäistä ristiretkeä, noin 12% varsinais-suomalaisista oli arkeologian valossa kristittyjä, ja ilman miekkalähetystä (Suomen Historian Pikkujättiläinen 2004). On arveltu, että 1100-luvulla, siis väitetyn ensimmäisen ristiretken aikaan, Varsinais-Suomi ja Satakunta olisivat olleet jo pääosin kristittyä aluetta.

Emeritusprofessori Unto Salon mukaan kristinuskon historia Suomessa on vieläkin varhaisempaa perua. Arkeologian valossa kristinusko tuli Suomeen ennen Ruotsia. Ensimmäiset merkittävämmät arkeologiset merkit kristinuskosta Suomessa ovat 500-luvulta alkaen, ja ne ovat bysanttilaista alkuperää. Ensimmäiset merkit kristinuskosta Ruotsissa ovat vasta 600-luvulta, ja nekin bysanttilaista alkuperää. Kristinusko siis tuli idästä ja rantautui ensin Suomeen ja vasta myöhemmin Ruotsiin.

Salon mukaan kristinusko rantautui Kalantiin ja Satakunnan ydinalueille viimeistään 500-luvun lopulla, ja 600-luvun loppuun mennessä koko Satakunta, Kalanti, ja Etelä-Pohjanmaan rannikko sekä Lounais-Suomi olivat jo jossain määrin kristinuskon piirissä olevaa aluetta. Hämeeseen ja Karjalaan kristinusko levisi nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan 800-luvulla, ja sielläkin se oli itäistä perua. Merkittävintä maamme kristillisen historian kannalta kuitenkin on, että bysanttilaisperäinen kristinusko oli 800-luvun loppuun mennessä levinnyt ja tunnettu koko suomalaisalueella, ja vanhaslaavilaisten kirkollisten lainasanojen, kuten suntio, pappi, Raamattu ja risti, perusteella Suomessa on ollut myös seurakuntia.

Suntio tulee muinais-venäjän tuomaria merkitsevästä sanasta. Tuohon aikaan "sodija":n tehtävä ei suinkaan ollut "seurakuntapalvelija", vaan hän vastasi seurakunnan hallinnosta ja järjestyksestä, kun papit taas vastasivat hengellisestä toiminnasta. Unto Salon mukaan on arkeologisten esinelöytöjen perusteella on todennäköistä, että maassamme on ollut myös seurakuntia ja kirkkoja. Hän arvelee, että niiltä paikoilta Suomessa, jossa nimi kirkko-esiintyy paikannimessä, mutta joissa ei ruotsalaisvallan aikana eikä myöhemminkään ole tiettävästi kirkkoja ollut, voitaisiin ehkä löytää näiden varhaisten bysanttilaisten puukirkkojen jäänteitä (Yhdet mielenkiintoisimmista tällaisista paikoista ovat mielestäni Ruokolahden Kirkkomäki ja Luostarimäki, joissa ei ruotsalaisella eikä myöhemmällä ajalla tiedetä olleen moisia rakennuksia).

Tähän vielä ote Risti ja Rauta -teoksen esipuheesta, liittyen ensimmäiseen ruotsalaisten ristiretkeen Suomeen:

"Käännytys oli kuitenkin aseellisen hyökkäyksen kaunis kristillinen verho, sillä suomalaiset olivat puoliksi kristittyjä jo vanhastaan. Kalmistojen kristilliset korut ja muinaisvenäjästä omaksutut kristinuskon perustermit osoittavat, että kristinusko tunnettiin yleisesti koko suomalaisalueella, joskin vanhoihin uskomuksiin yhdistyneenä [Oma huomatus: Ortodoksia on sallivampaa kansanuskomuksia kohtaan kuin katolisuus tai luterilaisuus, uhrattiinhan Itä-Karjalassa härkiä praasniekan yhteydessä vielä 1800-luvullakin]. Se oli johtanut ilmeisesti kristillisiin sukuihin ja muihin yhteisöihin. Mutta Suomen varhainen kristillisyys oli ortodoksialkuista eikä Rooman kannalta juuri pakanuutta parempaa, poikkeuksena Kalannin seutu, joka lienee liittynyt Rooman kirkkoon jo 1000-luvun jälkipuolella."


Rautakautiset kuninkaat ja Suomen kuningasaika

Vanhojen kronikoiden ja saagojen mukaan Suomessa oli päällikkö-kuninkaita ja järjestäytyneitä heimovaltioita ennen ruotsalaisten tuloa. Suomen heimokuningasaika alkoi ilmeisesti merovingi-ajalla 500-luvun lopulla. Tuolloin Suomessa alkoi arkeologian kannalta hyvin vauras ja rauhallinen aika ja kauppayhteydet olivat vilkkaat niin itään, etelään kuin länteenkin. Merkittävää on, että 500-luvun hautalöytöjen perusteella ainakin rikkaamman kansanosan elämä Suomessa oli tuohon aikaan vauraampaa kuin samaan aikaan Ruotsissa.

Heimokuningasaika alkoi Lounais-Suomesta. Unto Salon mukaan nimi 'Satakunta' tulee sotilaallisesta organisoitumisesta. Salon arvion mukaan Satakunnan ja Kalannin alue oli 600-luvulta eteenpäin jaettu Keski-Euroopasta levinneen organisoitumismallin mukaisesti kahteentoista 'Satakuntaan' ("Huntari" tai "Hundrare"). Kalanti oli jaettu neljään, ja muu maa eli Vakka-Suomi, Pohjois-Häme sekä Etelä-Pohjanmaa kahdeksaan 'satakuntaan'.

Jokaisen satakunnan piti varustaa 100 tai 120 miestä sotaan kuninkaan (heimopäällikkö) niin vaatiessa tai vihollisen uhatessa. Salon mukaan tämä Kalannin ja vanhan Satakunnan alueen sotilaallinen ja hallinnollinen organisoituminen ja käytännössä siis keskitetymmän hallinnon eli heimo-kuningaskunnan perustaminen ajoittuu arkeologian valossa 600-luvun alkuun. Omata mielestäni on mahdollista, että ehkä jopa jo 500-luvun lopulle. Tämä heimokuningasaika jatkui arkeologian valossa ainakin 900-luvun lopulle.

Koko viikinkiaikana skandinaavit riehuivat ja valloittivat maita ja mantuja niin idässä kuin lännessä, mutta eivät koskaan perustaneet Suomeen siirtokuntia (ennen 1000-luvun loppua), eivätkä pystyneet valloittamaan maata. Suomen rannoille ei pystytty tekemään kuin satunnaisia sota- ja ryöstöretkiä, mutta ei kunnon ekspansiota. Näin siksi, että 500-luvulta aina 900-luvun lopulle asti koko Länsi-Suomen rannikko, ja jokivarret aina Hankoniemeltä Etelä-Pohjanmaalle, oli organisoitu alueen maakuntien yhteisen puolustusjärjestelmän alle vartiopaikkoineen, varoituskokkoineen ja linnaketjuineen. Satakunta-järjestelmän sekä laajan puolustusjärjestelmän olemassaolo edellyttää koordinoitua hallintoa, ja vanhastaan pohjoiseurooppalaisen perinteen mukaisesti vähintään väljää heimokuningasvaltaa.

Norjalaisten ja Islantilaisten Saagojen mukaan nykyisen Suomen alueella oli tuohon aikaan kuningaskunta nimetä Kainuu eli Kvenaland ( joka myöhemmissä saagoissa tunnettiin myös nimellä Suomi eli Finnland). Nimi 'kainu' on varhais-germaanista perua merkitsee alavaa, merestä noussutta maata, viitaten Pohjanlahden rannikko-alueeseen. Satakunta-organisaation piiriin kuului Unto Salon mukaan koko vanha Satakunta (Kokemäenkartanon lääni) sisältäen Kalannin, nykyisen Pohjois-Hämeen ja valtaosan nykyistä Etelä-Pohjanmaata. Tämän Kainuun alueen kulttuurinen ydin 500-luvun lopulta alkaen oli Kalanti, jonka vanha nimi, Kainland eli Kainuland, tunnettiin ja muistettiin vielä 1500-luvulla (Agricola). Ilmeisesti Kokemäki oli jonkinlainen alueen keskuspaikka. Nimi Kainuu siirtyi myöhemmin 800-luvulla Tornionjoen laaksoon ja Länsi-Pohjaan. Nykyinen Kainuu oli lähinnä vanhan kainulaisen eränautinta-alueen itärajaa.

Skandisaagoissa Suomea kutsutaan Jotunheimiksi, Jotunien maaksi. Nimi tulee siitä, että saagojen mukaan ensimmäinen ja Kainuun kuningas on nimeltään Fornjót eli "Vanha-Jotuni". Orkney-saarten jaarlien saagassa mainitaan 900-luvun paikkeilla elänyt historiallinen henkilö, jaarli Rongvald. Tästä taaksepäin laskien saagassa mainittuja sukupolvia tullaan Fornjótin, "Kainuun ja Suomen kuninkaan" nimen kohdalla juuri 500-luvulle.
 

Varhaisen kuninkuuden luonne ja päällikkö-kuninkaiden asema

Huomattavaa onkin kuninkuuden luonne. Sana kuningas tarkoitti alkuaan lähinnä samaa kuin nykykielen sana 'päällikkö' tai 'johtaja'. Sana 'Kuningas' on sellaisenaan varhaisgermaaninen lainasana. Se on samaa juurta kuin suomen sanat; 'kunnokas', 'kunnollinen' ja 'kunnia, sekä esim. englannin; cunning (pätevä, kyvykäs), can (osata, voida"). Muinoin kunniallinen mies oli se, joka oli kunnokkain, eli sotakuntoisin taistelussa. Taustalla on vanha tuttu indoeurooppalainen ajatus sotilaallisen kunnokkuuden ja kyvykkyyden sekä kunnian, miehuuden ja hyveellisyyden liittymisestä toisiinsa, ja olevan saman asian eri puolia.

Varhaisgermaaniset, ja yleisesti koko pohjoisen Euroopan kansojen sekä heimojen kuninkaat, ja sellaisiksi nimetyt henkilöt, olivat yleensä heimonsa (tai jopa sukunsa tai vain vain kyläkuntansa) taloudellisesti ja/tai poliittisesti voimakkaimpien miesten, eli yläluokan keskuudestaan vaalilla, joskus jopa huutoäänestyksellä (jota perua muuten tulee käsite äänestää), valitsemia henkilöitä, joiden tehtävä oli olla sodanjohtaja ja vastata puolustuksesta. Heidän valtansa ja auktoriteettinsa oli väliaikaista, korkeintaan elinikäistä, riippuen olosuhteista, ja perustui heidän henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa, pääasiassa johtamiskykyyn ja sotakuntoon Tosin usein päälliköiden pojat käytännössä perivät isänsä aseman, johtuen sosioekonomisesta tuesta, mikäli heissä vain yhtään riitti puhtia heiluttaa miekkaa.

Tämä kuninkuuden ja kuninkaan aseman "demokraattinen" luonne säilyi pohjoismaissakin aina Kustaa Vaasaan asti, joka vasta teki Ruotsista perinnöllisen monarkian. Ennen 900-lukua ja Tanskan Knut Suurta, Pohjolan kuninkaat eivät olleet suuria päälliköitä kummempia. Vasta kirkon vaikutus toi mukanaan varsinaisen monarkian, ja kuninkuuden statuksen muuttumisen Rooman keisarien esikuvan mukaisesti, eli siihen tuli enemmän hohtoa. Ennen Rooman kirkon leviämistä pohjoiseen, Skandinavian, samoin kuin Suomenkin, kuninkaat olivat vain tavallisia heimopäälliköitä.

Kun Skandinaviassa kuninkaiden valta kasvoi ja heidän asemansa statusarvo sai enemmän 'keisarillisia elementtejä' ja imagollista glamouria, säilyi kuninkuuden päällikköluonne Suomessa. Esim. vielä niinkin myöhään kuin 1500-luvulla saatettiin jonkun pitäjän johtomiehestä, tai jopa pienen miesjoukon päälliköstä käyttää sanaa kuningas (kuten esim. erään keskiaikaisen käräjäkirjan mukaan Rapolalaisesta verokapinaa johtaneesta talonpojasta, "..cuningas de Rapola").


Kainulaiskuninkaiden alkuperästä

Jotuneista ja Fornjot-nimen suhteen on mielenkiintoista, että eräs Saksilainen kronikka 600-luvulta mainitsee Suomen ja Karjalan olemassaolon tuohon aikaan kuningaskuntina, jotka olisivat olleet juuttien perustamia. Arvellaankin, että Jotunheim -nimi tulee juuri juutti-sanasta, ja Fornjótin nimi voidaan kääntää myös tarkoittavan "Muinais-Juuttia". Juutit lähtivät 500-luvulla nykyisen Tanskan alueelta yhdessä anglien ja saksien kanssa Britanniaan, ja perustivat Englannin. Ilmeisesti jotkut lähtivät myös itään?

Mutta tuliko "juutteja" myös etelämpää? Reininmaan piispankirja 600-luvulta kertoo, että sata vuotta aiemmin, siis 500-luvun alussa, alueelta oli muuttanut paljon ihmisiä "jonnekin hyvin kauas pohjoiseen". Yllättäen Euran kalmiston arkeologiset löydöt voivat vahvistaa tätä Reininmaan piispan kertomaa. Arkeologit ovat löytäneet 500-luvulta Suomessa esineistöltään erittäin rikkaita hautalöydöksiä, joiden esineistö; frankkilaiset miekat, keihäät, varusteet ja korut sekä muut esineet, haudattujen ohella ovat tulleet suoraan Keski-Euroopan sydämestä, Frankfurtin seudulta eli Reininmaalta. Salo tosin arvelee, että haudat kuuluivat Keski-Euroopassa palkkasotureina palvelleille ja kotiin palanneille suomalaisille, mitä vastaan tosin sotii haudattujen ihmisten pituus.

Nimi Fornjot voidaan nimittäin kääntää myös "Muinais-Jätiksi". Kotimainen ja skandinaavinen kansanperinne tunteekin paljon tarinoita jättiläisistä. Suomalainen kansanperinne puhuu Kaleva-jättiläisestä ja tämän pojista. Tutkija Martti Linna vetääkin yhtäläisyysmerkin Fornjotin ja Kalevan välille. "Jättiläisyys" voi selittyä sillä, että Euran hautalöytöjen luurankojen pituus on miehillä jopa yli 190cm, kun tuohon aikaan Suomessa ja Skandinaviassa ihmisten keskipituus oli n. 140 ja 160 cm (Tanskalaiset ja Saksalaisethan ovat edelleenkin tunnetusti pitempiä kuin me suomalaiset). Kaleva-nimeen liittyen onkin mielenkiintoista, että 600-luvulla kirjoitettu anglosaksinen Widsith -kertomus kertoo, että "Caelic hallitsi suomalaisia". Linna pitää Caelic-nimeä germaanisena väännöksenä Kalevasta.


Norjan synty; Kainulaiskuninkaat Norjassa ja Länsi-Euroopan vanhat päällikkösuvut

Mielenkiintoista on se, että virallisesti Englannin vanhat kuninkaat ja iso osa muutakin Länsi-Euroopan aatelistoa johtaa sukupuunsa tästä Fornjótista, "Suomen ja Kainuun kuninkaasta". Saagojen mukaan Norri, joka oli Fornjotin jälkeläinen viidennessä polvessa, tuli veljensä ja miestensä kanssa Skandien yli, valtasi Trondheimin vuonon alueen ja perusti Norjan, eli Norrin valtakunnan. Vielä nykyistenkin "virallisten" sukupuiden mukaan vanhat Norjan kuninkaat, Orkney-saarten jaarlit ja Normandian herttuat kuten Wilhelm Valloittaja polveutuvat hänestä. Wilhelmistä taas Englannin ylä-aateli ja vanhat kuninkaat. Näin ollen, jos sukupuu pitäisi paikkansa, vanha suomalainen Fornjotin/Kalevan dynastia istui Englannin valtaistuimilla vielä ennen kuin nykyinet saksalaisperäinen suku (alk. Sachsen-Coburg-Gotha) tuli Britannian valtaistuimelle pari sataa vuotta sitten.

Kysymys, että minkä takia kainulainen päällikönpoika Norri lähtisi veljensä kanssa valloittamaan Trondheimin vuonon aluetta, voi saada vastauksensa juuri Norjan nimestä. Nimittäin "Norge" eli "Norrwegen" tarkoittaa 'Norrin tietä'. Tälle löytyy hyvinkin mielenkiintoinen selitys.

Nimittäin kainulaispäälliköiden menestys Länsi-Suomessa perustui hyvin pitkälti ja jo vanhastaan turkiskauppaan. Kansainvaellusaikana Keski-Eurooppa ja Itämeren eteläosat olivat levotonta seutua, jossa kansat, sotajoukot ja ryöstöpartiot liikkuivat. Tämän takia jo roomalaisaikana toiminut permiläisten ja merjalaisten kauppiaiden välittämä turkiskauppa nykyisen Keski- ja Pohjois Venäjän alueelta Länsi-Eurooppaan, Brittein saarille ja Galliaan, joutui etsimään uusia väyliä. Syntyi kaksi tai kolme reittiä Suomenlahden pohjukasta eteenpäin: Merireitti kulki Lounais-Suomen ja Gotlannin kautta Tanskaan, ja eteenpäin. Tämän kauppareitin varaan perustui Gotlannin kauppiaiden menestys varhaiskeskiajalla. Toinen reitti kulki sisämaan vesistöjä pitkin Laatokalta Suomen järviseutujen ja Kokemäenjoen kautta Kalantiin, ja siitä Ruotsin järviseutujen kautta Atlantille.

600-luvun loppupuoli ja 700-luvun alku, johon aikaan Hvérsu Noregr Bygdistí-saagan perusteella Norrin retki voidaan ajoittaa, oli poikkeuksellisen levotonta sotien takia. Myös Etelä-Skandinaviassa oli levotonta. Siksi idän turkiskauppa tarvitsi uuden, turvallisen tien Atlantille. Siksi otaksun, että piti avata 'Norrin tie'; kolmas reitti turkiskaupan välittämiseen; Pohjanmaan kautta Ruotsin jokia ylös, Skandien yli Trondheimin vuodon rannoille, ja siitä meritse eteenpäin. Tämä selitys on mielestäni todennäköisin ja järjellisin syy selittämään Norrin ja hänen kumppaniensa operaatio, sikäli jos uskomme saaga-historiikkeja. Norrin veljen Gorrin kautta Fornjótin kuningassuku levisi Norjaan, Tanskaan, ja viikinkien mukana Normandiaan ja Englantiin.


Karjalan perustaminen ja suomalainen Rurik

Karjalan perustamisesta olen lukenut väitteen jonka mukaan Tatishtshevin Venäjän Historian kronikan ensi painos 1740-luvun alussa kertoisi, että kuningas Fornjótin poika, Kari (saagojen mukaan Norrin isoisoisoisä) tuli ja perusti Laatokan rannalle Karila-nimisen kauppapaikan, venäjäksi Korela, josta Karjala ja karjalaiset olisivat saaneet nimensä. Tämä Korela (äännetään 'Karela') tunnettiin ennen viime sotia Käkisalmen kaupunkina. Jos Kainuu perustettiin 500-600-lukujen taitteessa, ja saksilainen kronikka mainitsee Karjalan 600-luvulla, niin sen perustamisen on täytynyt tapahtua 600-luvun alkupuoliskolla. Skandisaagojen mukaan Kari oli Suomen ja Kainuun kuningas isänsä Fornjótin jälkeen (Aikavälille 500-luvun lopulta 600-luvun alkuun mahtuu nippa nappa viisi sukupolvea Fornjót-Kalevasta Kariin). Arkeologian kannalta asutus Laatokan pohjois- ja länsirannoilla tosin tihenee vasta 800-luvulla.

Novgorodiin (joka muuten oli suomensukuisten heimojen perustama, ja tunnettiin vielä ennen 900-lukua nimellä Uuslinna) liittyen on mielenkiintoista, että Rurik, joka oli oletettavasti Rodslagenin "ruotsalainen" viikinkikuningas, ja josta tuli Novgorodin ensimmäinen hallitsija 900-luvulla, oli suomalaista alkuperää. Tämän todistaa moderni DNA-tutkimus. Rurikin jälkeläisten geneettinen isälinja on nimittäin suomalaista/Pohjois-Euraasialaista N3 Y-DNA-haploryhmää (Nykyluokituksessa N1). Kaikki DNA-testatut Rurikin jälkeläiset, mukaan lukien vanhaan venäläiseen aateliin kuuluvat ruhtinaat, kuten ruhtinas Gagarin ja Pariisissa asuva ruhtinas Dmitri Shahavskoi, ovat Y-DNA -haploryhmältään Suomalais-ugrilaista eli Pohjois-Euraasialaista N3 isälinjaa, ei siis kumpaakaan läntistä, ei germaanista I-ryhmää, eikä Länsi-Eurooppalaista R1b:täkään, saatikka että slaavilais-indoiraanista R1a :ta. Lisäksi venäläiset kronikat kertovat, että Rurikin kruunajaisissa (kun hänestä tuli Novgorodin hallitsija) oli läsnä korkea-arvoisina todistajina silloiset Suomen ja Karjalan kuninkaat.

Rurikin "ruotsalaisuus" on tosin viime aikoina kyseenalaistettu, sillä toisten tutkijoiden mukaan hän oli Tanskalaista Skyldingien kuningassukua edustava prinssi Rügenin saarelta (nyk. Pohjois-Saksassa). Mikäli tämä pitää paikkansa, asia käy DNA:n osalta vielä mielenkiintoisemmaksi, sillä Skyldingit olivat, ainakin oman sukupuunsa perusteella, lähtöisin Norjan kuninkaista, ja siten kainulaisesta Fornjótista eli "Kalevasta".

Venäjän keisarinna Katariina Suuri ei pitänyt suomensukuisten heimojen, "metsäläisten tshuudien" liian suuresta osuudesta Tatishtshevin kirjoittamassa Venäjän Historian kronikassa, ja erityisesti Novgorodin perustamisessa, ja hän käski poistaa edellä mainitut kohdat Tatishtshevin kronikan myöhemmistä painoksista. Ilmeisesti asenne vaivaa vielä nykyäänkin. DNA-tutkimuksissa nimittäin löytyi geneettisesti kaikkein lähintä sukua Rurikille oleva henkilö Suomesta, mikä on järkyttänyt venäläisiä historiantutkijoita, jotka eivät viime aikoihin asti ole halunneet uskoa edes sitä, että Rurik olisi ollut viikinki, vaan halunneet pitää häntä slaavina, saatikka sitten sitä että hän paljastuikin suomalaissukuiseksi.


DNA-tutkimus ja lännestä tullut maahanmuutto

Liittyen 500-luvun migraatioihin Tanskan ja Saksan suunnalta on mielenkiintoista se, että DNA-tutkimus näyttäisi tukevan arkeologian, kieli- ja sanastotutkimusten sekä joidenkin muidenkin lähteiden kertomaa suhteellisen runsaasta rautakautisesta germaanien maahanmuutosta Suomeen kauan ennen Ruotsin vallan aikaa.

Nimittäin huomattavan suuri osa suomalaisten läntisistä Y-DNA -isälinjoista on paljon vanhempaa perua kuin ruotsinvallan ajalta. Skandinaavista eli pohjois-germaanista I1a Y-DNA (I1) haploryhmää esiintyy Suomessa suhteessa kaikkein eniten juuri Satakunnassa (52% miehistä) ja suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla (47%). (Lähde: Lappalainen, T. et al. Regional differences among the Finns: A Y-chromosomal perspective. Gene). Merkittävää tässä on se, että Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tätä pohjois-germaanista esi-isälinjaa ei ole paljonkaan enempää kuin sisämaassa Hämeessä (Ruotsinkielinen Pohjanmaa 36%, Häme 35%), ja Varsinais-Suomessa, missä maamme historiallisella ajalla olisi pitänyt olla kaikkein suurin ruotsalaisen maahanmuuton vaikutus, I1a -haploryhmää on vain 28%:lla miehistä. Yllättäen itäsuomalainen N3 (Nyk. N1) haploryhmä on Varsinais-Suomessa yleisempi kuin missään muualla Länsi-Suomessa. Sitä edustaa 60% varsinais-suomalaisista miehistä (Lappalainen et al.)

Tämän valossa on mielestäni selvää, että ruotsinvallan ajalla maahamme lännestä tullut maahanmuutto on ollut väestön kokonaisuuden kannalta vähemmän merkityksellistä kuin aikaisempi rautakautinen ja sitä edeltänyt maahanmuutto, joka ei arkeologiaa ja varhaisaikoja käsittelevien lähteiden valossa ehkä tullutkaan maahamme Ruotsista vaan todennäköisesti etelämpää, Tanskasta ja Pohjois-Saksasta. Ja nämä tulijat olivat kielellisesti suomalaistuneen jo aikoja ennen Ruotsin vallan aikaa, tosin he jättivät kieleemme ison joukon varhaisgermaanisia lainasanoja, sekä henkilö- ja paikannimistöä. Erityisesti lähes kaikki valtasuhteisiin, vallankäyttöön ja sotaan liittyvä sanasto on varhaisgermaanista perua. Tämä tukee vahvasti oletusta, että varhaiset suomalaiset päällikkökuningaskunnat olivat germaanien perustamia.


Tuhosivatko suomalaiset Sveanmaan pääkaupungit, Birkan ja Sigtunan 1000-luvun alussa?

Mieltäni on myös askarruttanut sellainen hypoteesi, että on mahdollista, että tällä vaietulla aiheella Suomen rautakautisista päällikkökuninkaista on mahdollisesti jotain tekemistä Bírkan tuhon kanssa. Vielä 900-luvun lopulla alussa Mälarenin laaksossa nykyisen Västeråsin lähistöllä sijainnut Bírka oli Skandinavian suurin ja koko Pohjolan toiseksi suurin kaupunki, heti nykyisen Kielin lähellä sijainneen Hedebyn (Hauthabu) jälkeen, ja ennen Oslovuonon rannalla sijainnutta Kaupangia (Nimi tarkoittaa kauppapaikkaa, ja sanasta juontuu muuten Suomen kielen sana 'kaupunki').

Bírka hävisi historian lehdiltä joskun ensimmäisen vuosituhannen taitteen tietämillä, eikä pitkään aikaan tiedetty miksi. Otaksuttiin, että kaupunki tuhottiin jonkun ruotsalaisten keskenään käymän kahinan seurauksena. Viime vuosikymmenellä Bírka löydettiin, ja kaivettiin esiin. Kaupunki oli todellakin ryöstetty ja hävitetty polttamalla. Oleellinen kysymys kuuluu, ketkä sen tekivät ja miksi?

Tämä kysymys on oleellinen siksi, että tiedetään, että Bírkan tuhon jälkeen Sveanmaan pääkaupungiksi nousi väliaikaisesti naapurissa ollut Sigtúna, jonka pian kävivät Novgorodilaisen kronikan mukaan karjalaiset hävittämässä (minkä jälkeen Sveanmaan pääkaupunki siirrettiin puolustuksellisesti turvallisempaan paikkaan, Uppsalaan). Vastattain ruotsalaiset tutkijat mielestään kumosivat kronikan kertoman, sillä karjalaiset eivät ilmeisesti olleet koskaan käyneet ryöstelemässä Mälarenin aluetta, mutta ketkä sitten? Varmaa on kuitenkin, että sekä Bírka että Sigtuna ryöstettiin ja tuhottiin suhteellisen lyhyen ajan sisällä, ja ilmeisesti asialla olivat idästä tulleet sotajoukot. Näin siksi, että jos norjalaiset tai tanskalaiset olisivat olleet asialla, toki he olisivat varmasti pitäneet Pohjolan toiseksi suurimman kaupungin tuhoamisreissustaan isoa ääntä, ja laulaneet sen saagoihin ja historiikkeihin, sillä vastaavista Kaupangin ja Hedebyn valtauksista on jäänyt jälki historiaan.

Novgorodilaiset eivät siis itse tuhonneet Sigtunaa, vaan antoivat kunnian "karjalaisille". Miksi? Otaksun syyn olevan se, että novgorodilaiset olivat ilmeisesti kuulleet asiasta heidän kauttaan. Tämä selittyisi sillä, että asialla olivat todellisuudessa suomalaiset, eli kyse oli suomalaisten sotaretkestä Mälarenille. Oma hypoteesini on, että suomalaiset tuhosivat ruotsin pääkaupungin kahdesti, ensin Bírkan ja sitten Sigtúnan, ja että ruotsalaiset tietoisesti ovat vaienneet tapahtuneesta, myöhemmän historian poliittisista syistä johtuen.

Vinkkiä asiaan antaa myös se, että viime aikoina on esitetty koko tarinan ensimmäisestä ristiretkestä Suomeen olevan jälkikäteen sepitetty, sillä siitä mainitaan ensi kerran vasta 1300-luvulla kirjoitetussa Eerikin kronikassa, ja jopa Vatikaani on vahvistanut, ettei Suomessa missään vaiheessa ole ollut Henrik-nimistä, eikä minkään muunkaan nimistä englantilaista piispaa. On esitetty varsin perusteltuja väitteitä, että koko ensimmäistä ristiretkeä ei koskaan ollutkaan, vaan korkeintaan kyseessä olisi ollut ruotsista tullut avustusjoukko Länsi-Suomalaisten taistelussa Karjalaisia vastaan. Tätä selittäisi se, että 1100-luvun alussa Kalanti ja Ruotsin itäisin maakunta Rodslagen, näyttävät olleen jonkinlaisessa liitossa keskenään. Näin ollen vasta ns. "toinen" ristiretki olisi ollutkin se ensimmäinen, ja vasta silloin Suomi olisi alistettu Ruotsin kuninkaan vallan alle.

Kun historiaa tarkastelee on mielenkiintoista miten sinnikkäästi, tarmokkaasti ja motivoituneesti, etten sanoisi suorastaan kostonhimoisesti, Birger Jaarli, jonka suku ilmeisesti oli ollut mahtisukuna jo Bírkan suuruuden aikana, alisti suomalaiset ruotsalaisvallan alle, ja miten hän halusi nimetä Hämeen keskiosat Pirkanmaaksi (Bírkaland). Oliko kyseessä tosiaan kosto? Se on mielestäni mahdollista, ja joka tapauksessa kosto mahdollisena motiivina selittäisi osaltaan hänen toimintaansa. Vahvistusta asialle saisi, jos joku enempi Svean vanhan aatelin juuriin perehtynyt kaivaisi jostain tietoa, oliko Birger Bírkakonungarien suvusta.


Ristiretkimyytin taustat ja uskonnollis-poliittinen valtapolitiikka

Kuten Unto Salo kirjassaan toteaa, kristinusko ja suomalaisen kansanuskonto elivät pitkään rinnakkain, enempi vähempi sovussa. Meno oli muinoin raakaa, joten varmaan välillä tapeltiinkin, jo johtuen sukujen ja heimojen kahnauksista, ja minkäs sille voi jos keskenään kahinoivat suvut sattuvat olemaan osittain eri uskonnon kannattajia?

Suurelle osalle suomalaisia kristinusko merkitsi lähinnä tiettyjä rituaaleja; kastetta, uutta hautaustapaa, ja erilaista käsitystä kuolemanjälkeisestä elämästä ja jumaluudesta. Muuten elämänmeno, varsinkin sisämaassa, jatkui aika lailla entiseen malliin. Kristilliset vaikutteen sekoittuivat pakanuuteen samalla tavoin kuin kävi Karjalassa ja nykyisellä Pohjois-Venäjällä. Nykymittapuulla puhuttaisiin jonkilaisesta sekauskonnosta ja synkretismistä.

Tosiasia kuitenkin näyttää olevan, että kristillinen uskonto, ilmeisesti Kiovalaisten munkkien ja saarnaajien mukana eli bysanttilaisessa muodossaan, rantautui ja juurtui tänne jo 500 vuotta ennen Ruotsin kuninkaan ja Rooman kirkon organisoimia pakkotoimia, joihin kuuluivat pakanoiden vainot sekä pakanallisten uhripaikkojen ja temppelien hävittäminen.

Yksi oleellinen tekiijä koko ristiretkiksi puolusteltujen valloitusoperaatioiden ymmärtämisessä oli idän ja lännen kirkkojen jako ja ajautuminen toisiaan vastaan vuonna 1054. Se antoi ruotsalaisille hiton hyvä tekosyyn lähteä ryöstämään ja lahtaamaan länsi-suomalaisia, jotka nykymittapuulla olivat enimmäkseen, määrältään tässä järjestyksessä ryhmiteltynä: a) puoli-pakanoita, b) pakanoita, c) kristittyjä.

Lounais-Suomi, varsinkin Kalanti ja Turunmaa, olivat 1000-luvun alussa silloisilla kirkollisilla mittapuilla arvioituna enimmäkseen kristillistä aluetta, loput vanhan Satakunnan alueesta (eli Vakka-Suomi, Pohjois-Häme ja Etelä-Pohjanmaa) sekä Karjalan Kannaksesta sekauskonnollista, ja Sisä-Hämeessä sekä Raja-Karjalassa enempi vähempi pakanallinen kansanusko pienin kristillisin pintakoristein.

Ruotsin kuningasta ja ruotsalaisia himotti valloitusretkelleen maallinen motiivi, erityisesti halu saada hallintaansa nimenomaan turkiskauppa ja siitä saatavat tulot. Lisäksi kuten itse arvelen, kostomentaliteetti. Niin kauan kuin kirkkojen jakoa ei vielä ollut, Rooma ei olisi antanut uskonnollista hyväksyntää ruotsalaisten valloitusretkille, sillä Roomassa tiedettiin kyllä Suomen uskonnollinen tilanne. Nimittäin Kalannin alue, joka oli kristillistynein osa Suomea, oli liittynyt osaksi Roomasta käsin johdettua läntistä kirkko-organisaatiota ennen kirkkojen jakoa jo 1000-luvun alussa. Kirkon jakautumisen jälkeen suomalaiset joutuivat Rooman ja Uppsalan valtapolitiikan uhriksi.

On siis todennäköistä, että mitään piispa Henrikiä tai ns. "Ensimmäistä ristiretkeä" ei koskaan ollutkaan, mutta Ensimmäisen Ristiretken myytin takana voi mielestäni olla jonkun tai joidenkin lännen kirkon edusmiesten käyminen järjestämässä Kalannin alueen väljät bysanttilaisen lähetyksen perua olevat seurakunnat osaksi lännen kirkkoa 1000-luvun alussa, tai myöhemmät Rooman kirkon lähetyssaarnaajien toiminta, kun myös Ylä-Satakunta haluttiin liittää tiiviimmin kirkon vallan alle. Myöhemmin muistot näistä tapahtumista sitten muokattiin jälkikäteen sepitetyssä Eerikin Kronikassa ristiretkeksi.

Otaksun, että syy Suomen kristillisen varhaishistorian ja kuningasajan peittelyyn oli poliittinen, koska haluttiin häivyttää se tosiasia, että Suomi oli puoli-kristillinen maa, eli jälkikäteen propagandistisesti "täyspakanallistaa" Birger Jaarlin valloitusretkeä edeltäneen ajan Suomi, jotta saataisiin legitimoitua valloitus ja puettua se ristiretken kaapuun. Tosiasiassa vain Hämeen valloitus oli siis "ristiretkeä" siinä mielessä että se kohdistui enemmistöltään pakanalliselle alueelle.

Luomalla myytti Ensimmäisestä ristiretkestä, haluttiin samalla haudata myös muisto kainulaiskuninkaista. Tähän vaikuttivat myös muut vanhat kaunat, ei vain otaksumani Bírkan ja Eskilstúnan tuhoaminen, vaan mikäli ruotsin vanhaa kansalliseeposta, Ynglinga-saagaa uskomme, Kainuu ja Sveanmaa kävivät keskenään verisiä sotia ja kilpailua vallasta, arviolta jo 800-luvulta asti (hirtettiinpä sen mukaan kerran Ruotsin kuningas Agne tammenoksaan, kostoksi Kainuuseen eli Kalantiin tekemästään hävitysretkestä, sillä paikalla, missä sijaitsee nykyisin Tukholman vanha kaupunki. Paikka tunnettiinkin tämän takia pitkään nimellä Agnesnift eli Agnen niitty).

Kristillinen usko ja bysanttilaisen väljän mallin mukaan järjestäytynyt kirkko tulivat siis Suomeen rauhanomaisesti idästä. Sen sijaan Läntinen kirkko-organisaatio tuli ensin rauhanomaisesti Kalantiin 1000-luvun alussa, koska Kalanti oli tuolloin kristillistyneintä aluetta, ja myöhemmin ruotsalaisen miekan voimalla, viimeistään 1200-luvun loppupuolella, väkipakolla koko maahan. Tällöin sekä "puoli-ortodoksit", pakanat kuin ne kristitytkin jotka eivät Ruotsin kuningasta hyväksyneet, joutuivat Uppsalan ja Rooman valtapolitiikan uhriksi.


----------

Asiaan liittyen lisäys:

"Suomalaiset todella outuoa väkeä

Suomalaiset ovat osoittautuneet omalaatuiseksi joukoksi eurooppalaisella geneettisellä kartalla. Geneettisessä rakenteessamme on suuria eroja sekä keskieurooppalaisten että itäisten naapuriemme kanssa.

Uusi Suomalainen geeniatlas kertoo, että kielisukulaisuus ei paina paljoa alkuperämme selvittämisessä. Geneettisesti suomalaiset ovat lähempänä hollantilaisia ja Moskovan itäpuoleisen Muromin alueen venäläisiä kuin unkarilaisia.


Suomen sisällä suurimmat geneettiset erot löytyvät varsinais-suomalaisten ja kuusamolaisten välillä.
Suomen molekyylilääketieteen instituutin geeniatlakseen on kerätty yhteen geenimerkkitietoa reilulta 40000 suomalaiselta. Tämän eurooppalaisittain poikkeuksellisen laajan kokoelman ensimmäiset löydökset liittyvät suomalaisten alkuperän selvittämiseen.


Satojen tuhansien geenimerkkien avulla on ollut mahdollista tarkastella suomalaisten ja muiden Euroopan kansojen geneettisen arkkitehtuurin yhtäläisyyksiä."

Niin, Moskovan ja Keski-Venäjän alueen muromalaiset (ja merjalaiset) olivat suomen kielisukulaisia, jotka pakkoslaavilaistettiin, eli he vaihtoivat kielensä venäjäksi kuten itäkarjalaiset ja vepsäläiset. Venäläinen slaavilaisuus muodostui tällä alueella joskus 1000-luvulta alkaen suomensukuisista ja slaavilaisista aineksista: me suomalaiset emme siis ole slaaveja vaan isovenäläiset eli keski- ja pohjoisvenäläiset ovat slaavilaistuneita suomensukuisia, siksi tietty yhteydentunne.

Hollantilaisuus muodostuu kielellisesti "dutcheista" ja friiseistä. Jälkimmäiset lienevät yhteydessä niihin germaanikulttuureihin, jotka ovat vaikuttaneet sekä kieleemme että genetiikkaamme voimakkaasti jo paljon ennen ruotsalaisaikaa, kuten yllä olevasta kirjoituksestani käy ilmi.

----------

Vielä yksi lisäys koskien kansainvaelluksia:

Juutit asuivat Tanskan alueella (Jyllanti = Jutland = Juuttien maa + Juutinrauma). Anglit olivat Juutien veljeskansa, jotka myös asuivat Jyllannissa. Tanskan alue oli tuohon aikaan suhteessa tiheään asuttu, ja väestöpainetta oli ulospäin.

Saksit asuivat Reininmaalta Elbelle ulottuvalla alueella, samoin kuin Frankit. Idästä tuli Hunnien ajamana paljon kansoja, avaareja, slaaveja, yms. mikä ajoi Saksit ja Frankit liikkeelle länteen. 500-luvulla Juutit, Anglit ja Saksit lähtivät yhdessä Britanniaan, ja perustivat vanhan Englannin. Eli Tanskan-Pohjois-Saksan -alueen väestöpaine + idästä tuleva vyöry laukaisi väen liikkelle.

Nimet Eura ja Aura tulevat Saksasta, Oder-joen alueelta, ja ovat samast kantasanasta kuin nimi Oder, joten väkeä on tullut sieltäkin, tosin nimenomaan Turun seudulle. Oder joen alue, sekä suuri osa nykyistä Itä-Saksaa jäi slaavien vallan alle, kun kansainvaellusten paine ajoi kansat liikkeelle, joten Oderin germaaneja kai pakeni pohjoiseen? Tai sitten tulivat sieltä jo varhempana aikana. Välittäjänä muutossa oli todennäköisesti Gotlannin saari, joka oli tärkeä kauppakeskus.

Lännen suunnalta väkeä siis on tullut:

a) Varhaista Gootti-vaikutusta. Gootit muuttivat 1. vuosisadalla Etelä-Ruotsista nyk. Pohjois-Puolaan, Veikselin suiston alueelle, josta vaelsivat sittemmin itään, Ukrainan alueelle (josta sitten kansainvaellusten paineessa 400 luvulla Italiaan ja Espanjaan).

b) Joko varhaisempana aikana (goottilainen vaikutus), tai kansainvaellusten alkuvaiheessa Oder-joen suiston, eli Pommerin alueelta

c) Jyllannista, Tanskan ja Etelä-Skandinavian alueelta, todennäköisesti Gotlannin kautta. 500-luvulla.

d) Samaan aikaan (500-luku) myös Reininmaan alueelta.

Nämä tulijat olivat Y-kromosomi-DNA:ltaan pääosin (ei juurikana R-ryhmää Suomessa) Pohjois-Eurooppalaista eli ns. "viikinkitaustaista" I1 (ent. I1a) haploryhmää, jota siis on paljon Länsi- ja Lounais-Suomessa sekä Hämeessä, nimenomaan suomenkielisen väestön keskuudessa. Ruotsinkielisen väestön keskuudessa sen suhteellinen osuus on harvinaisempi, mikä yhdessä arkeologian ja historiikkien valossa tukee ajatusta väen esi-isien tulosta ennen ruotsinvaltaa.

-----------------------
Ynglinga saagasta ja muista lähteistä löytyy tietoa, että suomalaiset ovat surmanneet ainakin 4 tai 5 ruotsalaista kuningasta alkaen Vanlandesta (Vallander). Svean kuninkaista Vanlandella oli vaimo Suomesta, Snö Vanhan (joka oli Fundinn Noregrin mukaan Suomen ja Kainuun kuningas) tytär. Heidän pojallaan Visburilla, josta tuli isänsä Vanlanden jälkeen Sveanmaan kuningas, oli ilmeisesti myös suomalainen vaimo joka oli Aude Rikkaan (Linnan mukaan Ahti saarelainen, "Saaren kuuluisa kuningas", joka oli niin rikas, että kansanrunon mukaan "rahojansa raksutteli") tytär.

Ynglinga-saagan mukaan Agne Dagin poika, Svean kuningas, teki sotaretken Suomeen, voitti ja tappoi Frosten (Fundinn Noregrissa Suomen kuningas) ottaen tämän tyttären Skjalvin vaimoksee. Agne sai surmansa, kuten ylempänä mainittiin, Skjalvin ja suomalaisen hääseurueen toimesta. Suomalainen kansanruno kertoo Päivän poika valkeaisesta. Mahtaako olla kyse Agne Dagin pojasta?

Jos sota-rakkaussuhdetta oli jatkunut svealaisten ja suomalaisten välillä ainakin 800-luvulta, voi hyvin olla, että jaarli Birger päätti tehdä siitä lopun, varsinkin jos vahvistuu, että suomalaiset olivat hävittäneet 2 svealaisten pääkaupunkia Suomalainen kansanruno kertoo huomattavana asiana Koiviston palosta (Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Bjärkö eli Koivisto) Mikään suomalainen "Koivisto" tulee tuskin kyseeseen runon aiheena.


---------

Edit 2.3.2010 Täydennetty ja tehty lisäyksiä

Edit 4.3.2010 Tehty lisäyksiä

Edit 16.3 Lisätty uutinen geeniperimästä

Edit 25.5 Lisätty taustaa kainulaisten eli suomalaisten ja svealaisten välisistä kahinoista

Islam: Tiestitkö tätä Koraanin ja Islamin alkuperästä

[Edit 26.4.2012 lisätty lähdetietoja]

Ajattelin vähän vaihteeksi kirjoittaa jäsenmäärältään maailman toiseksi suurimman uskontokunnan pyhän kirjan, Koraanin, alkuperästä. Pääosa alla olevasta tekstistä on lainattu Baron Bodisseyn Gates of Vienna -blogista.

-----------------------
Muslimit uskovat, että Koraani on sanasta sanaan sellaisenaan Allahilta suoraan tullut, ja että se on kirjoitettu muistiin Mohammedin sanelusta. He uskovat, että Koraani on jokaista kirjainmerkkiä myöten sellaisenaan erehtymätöntä Allahin sanaa. Islamin opin mukaan Koraani on sellaisenaan selkeä, vailla ristiriitoja ja lisäksi Koraanin pitäisi olla muuttumatonta, eli että se olisi säilynyt viimeiset 1400 vuotta ilman ainoatakaan virhettä ja muutosta. Islamin kannalta on kuitenkin ikävää, että mikään näistä ei luononllisestikaan pidä alkuunkaan paikkaansa.

1970-luvun alkupuolella löydettiin Jemenistä Sana'an suuren moskeijan kunnostustöiden yhteydessä joukko vanhoja käsikirjoituksia. Niiden joukossa oli katkelmia varhaisista Koraanin eri versioista ja siihen liittyvistä kirjoituksista. Saksalainen tutkija Gerd-R. Puin, joka on julkaissut pitkähköjä analyysejä islamilaisen uskonnon varhaisista ilmentymistä, pääsi käsiksi näihin dokumentteihin ja sai luvan tutkia niitä vuosien ajan. Tietäen miten arkaluontoinen löydös oli, hän julkaisi vain hyvin vähän tietoja kirjoituksista, kunnes ne oli viimein saatu kokonaan mikrofilmattua ja pysyvä kopio niistä saatu turvallisesti talteen ulkomaille.

Viestissään Christopher Hegerille maaliskuun 13. 1999 Tri. Puin kirjoitti:

"Olin hyvin onnekas — ja edelleen olen — saadessani tutkia yhtä vanhimmista Jemeniläisistä Koraanin käsikirjoituksista, joka on kirjoitettu kaikkein varhaiskantaisimmalla "Hijazi" tyylillä.

Löysin näistä versioita ja erikoisuuksia, joita ei ole tallennettu perinteisissä arabiankielisissä kirjoituksissa kuten qira'atissa (uskonnollinen lukemisto), tai rasm al-masahifissa (Klassinen Koraanin oikeinkirjoitusopas), enkä ti'dad al-ayatissa (Koraanin jakeiden laskujärjestelmä). […]

Jos en olisi saanut pääsyä Sana'assa sijaitsevassa Dar al-Makhtutat al-Yamaniyyassa säilytettyihin Jamanilaisiin Koraanin fragmentteihin, olisin luultavasti löytänyt vastaavat versiot ja erikoisuudet Hijazi-tyylisistä Koraanin kirjoituksista, joita säilytetään Jemenin ulkopuolella monissa kirjastoissa ja museoissa esim. Ranskassa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Italiassa tai Kuwaitissa. Kaikkein merkittävintä ehjänä säilynyttä Hijazi-tyylillä kirjoitettua Koraania voi ihailla Kairon islamilaisessa museossa, vain muutaman metrin päässä pääovesta sen oikealla puolella sijaitsevassa erikois-vitriinissä. Se on ollut Egyptissä jo ainakin 1300 vuotta, mutta tietääkseni sen erikoisuuksia ei ole tutkittu ja julkaistu!

Muslimeilla ei näytä olleen minkäänlaista kiinnostusta Koraanin tekstuaaliseen tutkimiseen viimeisten 900 vuoden aikana! Lukuunottamatta länsimaisia seemiläiskielten tutkijoita, jotka aika ajoin löytävät satunnaisia koraanisen tekstin merkityksiä, suurin osa arabiankielen tutkijoista näyttää olevan vastentahtoisia tekemään päätelmiä Koraanin alkuperästä. Syy tämänkaltaiseen laiminlyömiseen on ilmiselvä: Sekä muslimit että suuri osa arabiankielen tutkijoista pitää mitä tahansa varhaista koraanisen tekstin muunnosta vain kirjoitusvirheenä."

Yhteenveto tohtori Puinin löydöksistä julkaistiin The Atlantic Monthly lehdessä vuonna 1999. Jopa silloin, ennen syyskuun 11. iskujen aikaansaamaa länsimaiden havahtumista muslimien herkkänahkaisuuteen, mahdollinen Sana'an käsikirjoitusten poliittinen räjärdysherkkyys tunnustettiin yleisesti.

Kristinusko ja juutalaisuus ovat jo pitkään olleet altistettuina akateemiselle historialliselle tutkimukselle. Nyt näyttäisi viimein tulleen Islamin vuoro:

Tohtori Puin ei ole yksin innostuksensa kanssa. “Jemenin käsikirjoitusten vaikutus tuntuu vieläkin” ,sanoo Andrew Rippin, Galgaryn yliopiston uskontotieteen professori. Hän työskentelee Koraanin tutkimuksen tämän päivän etulinjassa. “Niiden erilainen, vaihteleva sisältö ja jaejärjestys ovat erittäin merkittäviä. Kaikki ovat tästä yhtä mieltä. Käsikirjoitukset osoittavat, että Koraanin tekstin varhainen historia on paljon avoimempi kysymyksille kuin on oletettu: Sen tekstisisältö oli paljon epävakaampaa sen vuoksi sillä oli vähemmän auktoriteettia kuin on aina tähän asti väitetty.”

Tämän päivän Raamatun tutkimuksen standardeilla mitattuna suurin osa Puinin ja Rippinin kaltaisten tutkijoiden asettamista tutkimuskysymyksistä ovat aika vaatimattomia. Islamilaisen viitekehyksen ulkopuolella sellaiset oletukset, että Koraanilla on oma kehityshistoria ja että sitä voidaan näin ollen tulkita myös vertauskuvallisesti, eivät ole kovin radikaalin kuuloisia ajatuksia. Sen sijaan Islamilaisessa viitekehyksessä asia on toisin. “Koraanin historisoiminen veisi pohjan legitiimin pohjan koko muslimiyhteisön historialliselta kokemukselta”, sanoo R. Stephen Humphreys, Islamilaisten opintojen professori Californian Yliopistosta Santa Barbarassa.“Koraani on [muslimi]yhteisön peruskirja, dokumentti, joka sai aikaan sen syntymisen. Ja periaatteessa — joskaan ei ilmeisestikään aina todellisuudessa — Islamin historia on ollut pyrkimystä ja työskentelyä toteuttaa Koraanin käskyt ihmiselämässä. Jos Koraani on vain historiallinen dokumentti, niin koko Islamin uskonnon neljätoistavuosisatainen kilvoittelu on tehty tehokkaasti tarkoituksettomaksi.”

Muslimioppineet usein painottavat, että Koraania ei voi ymmärtää kunnolla muuten kuin sen alkuperäisellä kielellä klassisella arabialla. Mutta tohtori Puin jatkaa, että suuri osa kirjasta on epäselvää, jopa arabiankielen oppineille:

“Koraani julistaa itse olevansa ‘mubeen,’ eli ‘selkeä’“, Puin sanoo. “Mutta jos luet sitä, huomaat että noin joka viides lause on järjetön. Useat muslimit — ja orientalistit — väittävät tietenkin päinvastaista, mutta on faktaa, että viidesosa koraanisesta tekstistä on yksikertaisesti käsittämätöntä. Tämä on aiheuttanut perinteisen ristiriidan koskien käännöksiä. Jos Koraani ei ole [täysin] ymmärrettävissä — edes arabiaksi — niin se on myös käännöskelvoton. Tätä ihmiset pelkäävät. Ja koska Koraani väittää toistuvasti olevansa selkeä muttei ilmiselvästi näin ole — kuten jopa arabiankieltä puhuvat sanovat — kyseessä on selvä ristiriita. Jutun takana on siis jotain muuta.”

Koraanin taustan ja historian selvittäminen alkoi itse asiassa kunnolla vasta viime vuosisadalla. “Aina viime aikoihin asti uskottiin että kaikki mitä muslimit väittivät muistavansa Koraanin alkuperästä ja merkityksestä on totta”, sanoo Patricia Crone, Islamin varhaishistorian tutkija. “Jos tämä oletus jätetään pois, on aloitettava aivan alusta”. Tämä ei ole helppoa, sillä Koraani on välittynyt meille tiukasti vahditun historiallisen tradition kautta, ja tämä perinne on erittäin kritiikin ja anlyysin vastainen.

Edellä todettu on suorastaan vähättelyä, sillä 2000-luvun salafistisen fundamentalismin puitteissa Koraanin kritisointi tai analyysi voi maksaa tutkijalle hänen henkensä. Esimerkkinä Salman Rushdie, joka ei jäänyt huomaamatta, vaikka oli loppujen lopuksi vain islamilaisten kirjoitusten amatööri-kriitikko.

R. Stephen Humphreys, kirjoittaessaan teosta: Islamic History: A Framework for Inquiry (1988), sanoikin selvästi tosiasian, jonka historioitsijat kohtaavat tutkiessaan varhaista Islamia:

"If our goal is to comprehend the way in which Muslims of the late 2nd/8th and 3rd/9th centuries [Islamic calendar / Christian calendar] understood the origins of their society, then we are very well off indeed. But if our aim is to find out “what really happened,” in terms of reliably documented answers to modern questions about the earliest decades of Islamic society, then we are in trouble."

Se tosiasia, että Koraanin historiallis-kriittinen tutkiminen voi olla kuolettavaa, onkin tehokkaasti vähentänyt Koraanin tekstin kriittistä tutkimusta. Mutta kiitos tohtori Puinin ja muiden asiantuntijoiden hiljaisen työn, Koraanin syntyhistoriaan on avautunut kokonaan uusi kuva.

Vuonna 2002, Alexander Stille kirjoitti The New York Timesissa:

"Muslimeille Koraani on kirjaimellinen Jumalan sana, joka tuli enkeli Gabrielin välityksellä Mohammadille: “Tätä kirjaa ei saa epäillä”, Koraani julistaa yksiselitteisesti jo kirjan alussa. Ne tutkijat ja kirjoittajat jotka eivät ole huomoineet tätä varoitusta, ovat islamilaisissa maissa usein joutuneet kuolon uhkausten ja väkivallan kohteiksi, mikä on aiheuttanut kylmiä väreitä yliopistoissa ympäri maailman."

Pelosta huolimatta kourallinen asiantuntijoita on hiljalleen tutkinut Koraanin alkuperää, tarjoten radikaaleja uusia teorioita sen tekstin merkityksestä ja Islamin synnystä.

Christoph Luxenberg, saksalainen vanhojen seemiläisten kielten tutkija, väittää että Koraania on luettu ja käännetty väärin jo vuosisatojen ajan. Hänen työnsä, joka perustuu varhaisimpiin Koraanin kirjoituksiin, paljastaa että osa Islamin pyhästä kirjasta on johdettu varhaisemmista kristillisistä arameankielisistä teksteistä, joita myöhemmät islamilaiset uskonoppineet sitten tulkitsivat väärin valmistellessaan Koraanin uudempia laitoksia, joita luetaan nykyään.

"Christoph Luxenberg" on salanimi, sillä turvallisuussyistä kyseinen saksalainen tutkija haluaa varjella oikeaa identiteettiään. Hänen oli hyvin vaikeaa löytää kustantaja teokselleen “The Syro-Aramaic Reading of the Koran”, vaikka se on tunnustettu laajalti merkittäväksi uudeksi tutkimukseksi alan johtavien asiantuntijoiden piirissä. Beliiniläinen Verlag Das Arabische Buch suostui viimein julkaisemaan tutkimuksen kirjana.

Uhkailut ja painostus ovat vaikuttaneet länsimaiden ei-muslimeihin tutkijoihin. “Pelon ja poliittisen korrektiuden välissä on mahdotonta sanoa muuta kuin imeliä kohteliaisuuksia islamista,” sanoo erään amerikkalaisen yliopiston tutkija, joka turvallisuussyistä haluaa pysytellä nimettömänä, viitaten Yhdysvaltain yliopistojen campuksilla vallitsevaan väkivallan uhkaan sekä laajalle levinneeseen haluttomuuteen kritisoida vieraita kulttuureja.

Vaikka kirjoitusten tulkinta näyttää varsin etäiseltä ja merkityksettömältä toiminnalta, niin tarkalla kristillisten ja juutalaisten kirjoitusten tuktimisella on ollut suuri merkitys kirkon vaikutusvallan vähenemiselle Euroopan henkisessä ja kulttuurisessa elämässä, ja tien avaamisessa sekulaarille ajattelulle. “Muslimeilla on se etu, että he haluavat varoa Euroopan antamaa esimerkkiä, ja he tietävät erittäin hyvin, että kun pyhiä kirjoituksia kerran aletaan kyseenalaistamaan, sitä kehitystä ei voida enää pysäyttää,” tutkija selittää."


Kysymykset eivät ole onneksi vielä loppuneet, ja tohtori Puin on edelleen Koraanin tutkimuksen eturintamassa.

Mikäli tutkimus osoittaa todeksi, että arabien invaasio 600-luvulla tapahtui ensin, ja Koraani sai vakiintuneen muotonsa vasta myöhemmin, niin millainen oli se uskonto tai uskonnot, joka ryyditti arabivalloituksia? Kaikkein uusimpien viimeaikaisten analyysien perusteella näyttää siltä, että Islam on voinut kehittyä jostain niistä erilaisista Kristinuskon muodoista, joita esiintyi useita Arabian niemimaalla 600-luvulla.

Alla oleva lainaus on otettu kirjan; "The Hidden Origins of Islam: New Research into Its Early History" tiivistelmästä. Kirjan ovat toimittaneet Karl-Heinz Ohlig ja Gerd-R. Puin:

"Tavanomaiset historiankirjoitukset Muhammadista ja Islamin varhaisesta kehityksestä perustuvat islamilaiseen kirjallisuuteen, joka ajoittuu yhdeksännelle ja kymmenennelle vuosisadalle - ajalle jopa pari sataa vuotta Muhammadin kuoleman jälkeen vuonna 632. Islamilaisia kirjallisia lähteitä seitsemänneltä tai kahdeksannelta vuosisadalta, jolloin perimätiedon mukaan Muhammad ja hänen välittömät seuraajansa elivät, ei ole juurikaan olemassa. Kaikki mitä tuolta ajalta on säilynyt, on muutamat rakennusten muistokirjoitukset ja valikoima kolikoita.

Jos lähdetään siltä oletukselta, että luotettava historiankirjoitus voi perustua vain sellaisille lähteille, jotka ovat samalta aikakaudelta kuin kuvatut historialliset tapahtumat, johtavaa se nykyiseen syväluotaavan tutkimukseen, joka asettaa Islamin hämärän syntyperän kokonaan uuteen valoon. Kuten kirjoittajat huolellisesti osoittavat, nimi “Muhammad” esiintyy ensimmäisen kerrran syyrialaisissa kolikoissa, joissa on kristillinen ikonografia. Tässä viitekehyksessä nimeä käytettiin kunnianimenä tarkoittaen "kunnioitettu" tai "ylistetty", ja näin ollen se voi viitata vain Jeesukseen Kristukseen [sic!], koska Kristinusko oli tuohon aikaan alueella vallitseva. Samassa kunnianimi-merkityksessä nimi esiintyy Jerusalemin Kalliomoskeijassa, jonka rakensi kalifi Abd al-Malik.

Nämä tässä esitetyt sekä muut löydökset viittaavat siihen, että varhaiset arabihallitsijat kuuluivat johonkin kristilliseen lahkoon. Todellakin, ottaen huomioon todistusaineisto, joka löytyy Koraanista, joka sai lopullisen muotonsa vasta paljon myöhemmin, osoittaa sen keskeisten teologisten oppien olleen peräisin Nikean kirkolliskokousta edeltävän ajan syyrialaisesta Kristillisyydestä. Kielitieteellinen tutkimus viittaa myös siihen, että aramea, joka oli Syyrialaisen Kristinuskon kieli ja yleinen ympäri Lähi-Itää useiden vuosisatojen ajan, vaikutti merkittävästi Koraanissa käytettyyn arabiankielen kirjoitusasuun ja sanastoon. Loppujen lopuksi Islam muodostui lopullisesti erilliseksi uskonnoksi vasta kahdeksannen vuosisadan lopulla ja yhdeksännellä vuosisadalla, ja Koraani kävi läpi historiallista muotoutumisvaihetta vähintään 200 vuoden ajan."

-------------------------
Muslimien tapa rukoilla polvillaan kumartuneena matolla on peräisin 500- ja 600-lukujen Syyrian kirkolta. Samoin käsitys Jeesuksesta vain ihmisenä ja profeettana ovat perua syyrialaiskristityiltä, jotka olivat tuon käsityksen omaksuneet gnostilaisilta (Egyptin koptilainen kirkko taas oli mennyt toiseen gnostilaiseen äärilaitaan: se kielsi kokonaan Jeesuksen ihmisyyden ja julisti hänen olleen täysin henkiolento). On merkille pantavaa, että kristinuskon valtavirran käsitys Jeesuksesta sekä ihmisenä että Jumalana lyötiin kiveen Nikean kirkolliskokouksessa.

On esitetty jopa, että mahdollisesti Mohammed ei sellaisenaan olisi ollut edes historiallinen henkilö, vaan osittain jälkikäteen luotu poliittis-uskonnollinen keulakuva, jossa yhdistyisivät piirteet Syyrian kirkon gnostilaisvaikutteisesta käsityksestä Jeesus Nasaretilaisesta sekä 600-luvun Arabian varhaisesta sotilasjohtajasta. Itse tosin pidän Mohammediksi kutsuttua historiallista Arabian uskonnollista johtajaa olemassaolleena historiallisena henkilönä.
-------------------------

Mikäli länsimainen akateeminen maailma koskaan havahtuu poliittisen korrektiuden aikaansaamasta tylsyydestä, niin uusi Sanaan käsikirjoituksiin ja muihin löydöksiin perustuva Koraanin tutkimus voi tulla mahdolliseksi. Tällöin Islamin pyhä kirja liittyy hebrealaisten ja kristillisten kirjoitusten joukkoon historiallisena dokumenttina, joka on käynyt läpi uudistuksia, muokkauksia ja muutoksia, kuten mikä tahansa historiallinen dokumentti.

Toinen vaihtoehto on, että Islam nousee tällaista mahdollisuutta vastaan. Täydellinen ja tinkimätön Koraanin tutkimus muuttaisi väistämättä Islamin luonnetta, eikä kukaan oleta nykyisen muslimipapiston antautuvan helposti modernille maailmalle.

Islam voi tuntea olevansa pakotettu yrittämään uudelleen jotain vastaavaa kuin muinaisen Alexandrian kirjaston tuhopoltto. Tällä kertaa tosin kaikkien vääräuskoisten dokumenttien tuhoamistehtävä tulee olemaan paljon, paljon laajempi.

-------------------------------
Islam on uskontona vajaa 1500-vuotinen. Se elää siis ikäänkuin omaa 1500-lukuaan, aikaa jolloin Euroopassa keskiaika päättyi, ja renessanssi ja Uusi aika alkoivat nostaa päätään. Tuolloin kristinusko joutui käymään läpi suuria muutoksia uskonpuhdistuksen, valistuksen ja tieteen kehityksen takia. On siis selvää, että Islamin pitäisi käydä läpi oma uskonpuhdistuksensa ja valistusprosessinsa, ja päästä eteenpäin omalta Keskiajaltaan, jotta se voisi ottaa rehellisesti vastaan 21. vuosisadan ja tulevaisuuden.


Pahoin pelkään, että luultavasti tälläkään kertaa muutos ei tosin tule onnistumaan ilman todella verisiä uskonsotia. Myös oleellinen uhka leijuu maailman yllä: Jos Islam ei suostu muuttumaan, vaan Eurooppa ja Länsimaat antavat sille myöten poliittisen korrektiuden nimessä luopuen vapaudestaan, ihmisoikeuksistaan ja demokratiastaan, niin olemme matkalla kohti uutta Keskiaikaa.

---------------------------------------------------------------
----------------------------------------------------
----------
[Edit 26.4.2012] :
Taustatietoja kirjoittajista:

http://en.wikipedia.org/wiki/Gerd_R._Puin
"Gerd Rüdiger Puin (born 1940) is a German scholar and an authority on Qur'anic historical orthography, the study and scholarly interpretation of ancient manuscripts. He is also specialist in Arabic paleography. He was a lecturer of Arabic at Saarland University, in Saarbrücken Germany." [...]

"Gerd Puin was the head of a restoration project, commissioned by the Yemeni government, which spent a significant amount of time examining the ancient Qur'anic manuscripts discovered in Sana'a, Yemen, in 1972, in order to find criteria for systematically cataloging them. According to writer Toby Lester, his examination revealed "unconventional verse orderings, minor textual variations, and rare styles of orthography and artistic embellishment."^[1] The scriptures were written in the early Hijazi Arabic script, matching the pieces of the earliest Qur'ans known to exist. Some of the papyrus on which the text appears shows clear signs of earlier use, being that previous, washed-off writings are also visible on it. In 2008 and 2009 Dr Elisabeth Puin published detailed results of the analysis of Sanaa manuscript DAM (dar al-makhtutat) 01.27-1 proving that the text was still in flux in the time span between the scriptio inferior and the scriptio superior of the palimpsest.^[2][3]
More than 15,000 sheets of the Yemeni Qur'ans have painstakingly been cleaned, treated, sorted, cataloged and photographed and 35,000 microfilmed photos have been made of the manuscripts. Some of Puin's initial remarks on his findings are found in his essay titled the "Observations on Early Qur'an Manuscripts in San'a" which has been republished in the book What the Koran Really Says by Ibn Warraq."

"Ohlig, Karl-Heinz; Puin, Gerd-Rüdiger (2007) (in German). Die dunklen Anfänge. Neue Forschungen zur Entstehung und frühen Geschichte des Islam [The dark beginnings: new research on the origin and early history of Islam] (3rd ed.). Berlin: Verlag Hans Schiler. ISBN 978-389930-128-1. LCCN 2006374620. OCLC 173644215. 

Ohlig, Karl-Heinz; Puin, Gerd-Rüdiger (2009). The hidden origins of Islam : new research into its early history (1st ed.). Amherst, NY: Prometheus Books. ISBN 978-1-59102-634-1. LCCN 2008049316. OCLC 179808111. 

Hans-Caspar Graf von Bothmer, Karl-Heinz Ohlig, Gerd-Rüdiger Puin (1999). "Über die Bedeutung der ältesten Koranfragmente aus Sanaa (Jemen) für die Orthographiegeschichte des Korans. In: Neue Wege der Koranforschung [On the meaning of the oldest Quran fragments from Sana'a (Yemen) on the orthographic history of the Quran. In: New Ways in Quran Research]" (PDF, 0.4 MB). magazin forschung (Saarland University) 1999 (1): 37–40. ISSN 0937-7301"


http://en.wikipedia.org/wiki/Christoph_Luxenberg
"Luxenberg came into the public eye in the years after 2000, following the publication of his first book (or at least the first one under this pseudonym), The Syro-Aramaic Reading of the Koran, which asserted that the language of the early compositions of the Qur'an was not exclusively Arabic, as assumed by the classical commentators, but rather is rooted in the Syro-Aramaic dialect of the 7th century Meccan Quraysh tribe, which is associated in the early histories with the founding of the religion of Islam. Luxenberg's premise is that the Aramaic language, which was prevalent throughout the Middle East during the early period of Islam, and was the language of culture and Christian liturgy, had a profound influence on the scriptural composition and meaning of the contents of the Koran."

"Luxenberg, Christoph (2007) -- The Syro-Aramaic Reading of the Koran - A Contribution to the Decoding of the Koran. Berlin: Verlag Hans Schiler. 2007 ISBN 3-89930-088-2."


http://en.wikipedia.org/wiki/Karl-Heinz_Ohlig
"Karl-Heinz Ohlig ( Born 1938 in Koblenz) is a German professor of Religious Studies and the History of Christianity at the University of Saarland, Germany.
He is the co-editor with Gerd Rudiger Puin of the book Die dunklen Anfänge. Neue Forschungen zur Entstehung und frühen Geschichte des Islam ["The Hidden Origins of Islam: New Research Into Its Early History" (Hans Schiller Verlag, 2005/Prometheus Books 2008)], which argues that Islam was not originally conceived as a distinct religion.

Ohlig and Puin's thesis propounds that according to the evidence of Arab coinage, and the inscription in the Dome of the Rock in the late 7th century, with the letters MHMT and the term Muhammad meaning "the revered" or "the praiseworthy" and the Dome's bearing Christian symbols such as crosses, it suggests that the term Muhammad was a Christian honorific title referring to Jesus, as in the hymn of the mass ("praise be to he that comes...")"

"Fundamental Christianity: In the tension of Christianity and Culture Kosel, 1986 
Religion in the History of Mankind: The Development of Religious Consciousness, 2002 
One Or Three: From The Father Of Jesus To The Trinity, Matthias-Grünewald-Verlag, 1999 ISBN 378672167X (German); Peter Lang Pub Inc, 2003 ISBN 3631503377 (English) 
The Hidden Origins of Islam: New Research Into Its Early History, Hans Schiller Verlag, 2005 ISBN 3899301285 (German); Prometheus Books, 2008 ISBN 1591026342 (English)
(ed), Der frühe Islam: eine historisch-kritische Rekonstruktion anhand zeitgenössischer Quellen, Hans Schiller Verlag, 2008 ISBN 3899300904 (German)"


Tunnetun kirjoittajan Ibn Warraqin kirja-arvostelu Luxenbergin löydöistä Guardianissa, keskittyy ns. neitsyt-teemaan.:
http://www.guardian.co.uk/books/2002/jan/12/books.guardianreview5
"This naturally leads to the most fascinating book ever written on the language of the Koran, and if proved to be correct in its main thesis, probably the most important book ever written on the Koran. Christoph Luxenberg's book, Die Syro-Aramaische Lesart des Koran, available only in German, came out just over a year ago, but has already had an enthusiastic reception, particularly among those scholars with a knowledge of several Semitic languages at Princeton, Yale, Berlin, Potsdam, Erlangen, Aix-en-Provence, and the Oriental Institute in Beirut.

Luxenberg tries to show that many obscurities of the Koran disappear if we read certain words as being Syriac and not Arabic. We cannot go into the technical details of his methodology but it allows Luxenberg, to the probable horror of all Muslim males dreaming of sexual bliss in the Muslim hereafter, to conjure away the wide-eyed houris promised to the faithful in suras XLIV.54; LII.20, LV.72, and LVI.22. Luxenberg 's new analysis, leaning on the Hymns of Ephrem the Syrian, yields "white raisins" of "crystal clarity" rather than doe-eyed, and ever willing virgins - the houris. Luxenberg claims that the context makes it clear that it is food and drink that is being offerred, and not unsullied maidens or houris.

In Syriac, the word hur is a feminine plural adjective meaning white, with the word "raisin" understood implicitly. Similarly, the immortal, pearl-like ephebes or youths of suras such as LXXVI.19 are really a misreading of a Syriac expression meaning chilled raisins (or drinks) that the just will have the pleasure of tasting in contrast to the boiling drinks promised the unfaithful and damned."

"The pen name "Ibn Warraq" (Arabic: ابن وراق‎, most literally "son of a papermaker") is used due to his concerns for his personal safety; Warraq stated, "I had fear to become the second Salman Rushdie."^[10] It is a name that has been adopted by dissident authors throughout the history of Islam.^[11] The name refers to 9th century skeptical scholar Muhammad al Warraq.^[12] Warraq adopted the pseudonym in 1995 when he completed his first book, entitled "Why I Am Not a Muslim".^[13] He is the author of seven books, including Why I Am Not a Muslim (1995), The Origins of the Koran (1998), The Quest for the Historical Muhammad (2000), What the Koran Really Says: Language, Text and Commentary (2002) and Defending the West: A Critique of Edward Said's Orientalism (2007). He addressed the United Nations "Victims of Jihad" conference organized by the International Humanist and Ethical Union, alongside such speakers as Bat Ye'or, Ayaan Hirsi Ali, and Simon Deng."


Eli pitäkööt viileät rusinansa ;)