Kuten kirjoittelin asiasta jo viime talvena, Suomen pohjavesivarat on vaarassa virrata ulkomaiseen omistukseen. Tuolloin allekirjoittaneelle naureskeltiin oikein urakalla. Asiasta urkeni kuitenkin julkisuutta, jonka seurauksena aihe on nostettu pöydälle. Alla heinäkuulta oleva uutinen:
"Suomalainen pohjavesi voi virrata ulkomaille
Maanomistaja ei omista maansa alla virtaavaa pohjavettä. ESS/Arkisto Toisin kuin joissakin muissa maissa, maanomistus ei takaa Suomessa alueella olevien pohjavesien omistusta.
Myös uudistuvassa vesilaissa säilyy pakkopykälä, joka mahdollistaa vedenottoluvan saamisen vastoin maanomistajan tahtoa yksityiselle maalle.
Pakkopykälää on tähän saakka sovellettu lähinnä kunnallisen vedenoton turvaamiseen.
Joukko tulevista uhkakuvista ja vesilain uudistamisesta huolestuneita kansalaisia onkin perustanut internetin adressit.com sivustolle vesivarojen "ulos liputtamista" vastustavan vetoomuksen. Suomen pohjavesien pelätään virtaavan lain porsaanreikien kautta ulkomaille.
Toisin kuin adressin liikkeellelaittaja väittää, Suomen laeissa ei kuitenkaan ole varsinaisia porsaanreikiä, joilla vettä voitaisiin kikkailla ulkomaiseen omistukseen. Ulkomainen yritys voi saada pumppausluvan täysin laillisesti, normaalin lupamenettelyn avulla.
Isoja monikansallisia pumppaus- ja jatkojalostushankkeita ei toistaiseksi ole tiedossa, mutta maailman vesivarojen ehtyessä kiinnostus Suomeen kasvaa.
Suomalaisille yrityksille useamman sadan kuution ottolupia on jo myönnetty eteläisessä Suomessa.
- On ollut myös tapauksia, joissa lupia on myönnetty vastoin maanomistajan tahtoa. Tällainen lupa tosin edellyttää, että hyödyt ovat haittoja suuremmat ja että maanomistajalle maksetaan kohtuullinen korvaus, kertoo esittelijä Lea Siivola Etelä-Suomen aluehallintokeskuksesta."
Kulisseissa puhutaan myös mm. Metsähallituksen yhtiöittämisestä, valtion metsien siirtämisestä tämän yhtiön omistukseen, ja sen jälkeen yhtiön myynnistä, myös ulkomaiseen omistukseen. Näin kansallisvarallisuus yksityistettäisiin ja ulkoistettaisiin, pois omistajiltaan, eli meiltä suomalaisilta.
Enpä yllättyisi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viinivaara. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. syyskuuta 2010
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Skandaali, osa IV: Kunnalliset liikelaitokset pakko yhtiöittää (ja myöhemmin myydä)
Kirjoitin taannoin vesilainsäädönnön muutoshankkeesta, sekä Oulun veden ja Jaakko Pöyry yhtiön vedenottohankkeesta Viinivaarassa (Katso linkit: Skandaali, osat I,. II ja III.)
Asiassa on tullut tietooni lisäksi seuraavaa: Euroopan unioni aikoo pakottaa kunnat yhtiöittämään kunnalliset liikelaitoksensa, myös vesipalvelut:
"HELSINGIN SANOMAT 23.4.2010 - Kaupunki
Helsinki joutunee yhtiöittämään energiayhtiön, sataman ja Palmian
Kunnille yhtiöittämispakko
Kuntalakia aiotaan muuttaa niin, että kuntien on yhtiöitettävä kaikki toiminta, joka kilpailee suoraan yksityisillä markkinoilla.
Suomen kunnilla on edessään valtava yhtiöittämissavotta. Toukokuun lopussa valmistuva lakiesitys määrää, missä muodossa kunta voi harjoittaa markkinaehtoista toimintaa.
"Asian juju on se, että tässä tullaan säätämään kunnille yhtiöittämisvelvollisuus", lainsäädäntöneuvos Auli Valli-Lintu sanoo.
"Kuntalaissa säädetään vastaisuudessa, milloin kunnan pitää yhtiöittää toimintansa. Yhtiöittämistä vaaditaan silloin, kun kunta toimii kilpailullisilla markkinoilla."
Tarkoituksena on, että eduskunta käsittelee lakiesitystä syksyllä, ja laki tulisi voimaan ensi vuoden aikana.
Uusi laki ei koskisi pelkästään paljon puhuttuja liikelaitoksia, vaan kaikkea muutakin toimintaa, jossa kunta toimii kilpailutilanteessa markkinoilla.
'Sellaisessa toiminnassa kunnat joutuvat muodostamaan joko yhtiön, yhteisön tai säätiön', Valli-Lintu kertoo.
HS kertoi keskiviikkona, että EU:n komission kannan mukaan kilpailullisilla markkinoilla toimivat kunnalliset liikelaitokset tulisi yhtiöittää. Komissio otti erityisesti kantaa Helsingin kaupungin Palmia-liikelaitokseen.
Auli Valli-Lintu sanoo, että uutta yhtiöittämisvelvollisuutta on valmisteltu juuri siksi, että komission päätöstä on ennakoitu. [...]
Kuntalakiin kaavailtu yhtiöittämisvelvollisuus ei koskisi kuitenkaan palveluja, joissa kunnilla on järjestämisvelvollisuus. Tällainen palvelu on esimerkiksi päivähoito.
Lakiesitystä valmisteleva työryhmä pohtii vielä, onko joitain vesihuollon tapaisia monopoleja, jotka voitaisiin jättää yhtiöittämispakon ulkopuolelle"
Ja:
"HS 22.4.2010 - Talous
EU-komissio vaatii kuntien liikelaitosten yhtiöittämistä
Kilpailluilla markkinoilla toimivat kunnallisetkin liikelaitokset tulisi yhtiöittää, katsoo EU:n komissio. [...] Komission mukaan samat edut koskevat myös muita kunnallisia liikelaitoksia, mitä voidaan pitää EU:n sisämarkkinoilla kilpailua vääristävänä julkisena tukena. [...]
"Kilpailluilla markkinoilla toimiville kunnallisille liikelaitoksille ei enää pitäisi myöntää rajoittamatonta takausta ja veroetuuksia, vaan niillä olisi oltava yhtäläiset toimintaolosuhteet yksityisten toimijoiden kanssa", komissio lausuu ja ehdottaa lääkkeeksi yhtiöittämistä.
Komission alustavan kannan mukaan liikelaitokset voisivat säilyttää etunsa vain niiden yksiköiden osalta, jotka ovat mukana kunnan sisäisissä toimissa eivätkä harjoita taloudellista toimintaa."
Yhtiöittäminen on vain välivaihe, sillä tulevaisuudessa WTO pakottaa valtiot ja kunnat pakkoliberalisoimaan eli pakkoyksityistämään kaikki julkispalvelut lukuun ottamatta järjestyksenpitoa.
Seuraus Oulun kohdalla on luultavasti se, että Oulun vesi tulee siirtymään ennemmin tai myöhemmin yksityisomistukseen, ensin kotimaiselle (J. Pöyry Oy?), myöhemmin ulkomaiselle suuryhtiöille. Tällöin veden hintaan tulee pörssiyhtiön oma kate (liikelaitoksen ei tarvitse tuottaa voittoa) ja sitä nostaa lisäksi roimasti se, että hinnan sanelee EU:n laajuinen ja jopa globaali kysyntä, ei vain paikallinen tarve. Veden hinta vastaavissa tapauksissa maailmalla on näiden toimien seurauksena noussut useita satoja prosentteja.
Kuten aikaisemmin kirjoitin (Ks. linkit sivun alusta), asiaan liittyy valmisteilla oleva vesilain muutos sekä uudet säädökset. Vesivarannot siirretään ylikansallisiin käsiin.
Tässä esimerkki Kanadasta, Riikka Söyring kirjoitti minulle sähköpostiviestissään:
"Kanadalainen asianajaja ja vesiaktivisti John F. Carten kirjoitti minulle taannoin 'The groundwater under the land, in British Columbia, was stolen by the legislature in 1996. The people were too stupid to see what was going on. The government, in Canada that means the Queen, took legal title to the groundwater but never paid any of the owners any compensation. Surface water was appropriated by the Queen / Government in 1895 by what was then called the Water Resources Act. The title of the law was later changed to the Water Act.' Vesien ryöstöä lakimuutosten avulla tapahtuu siis muuallakin kuin kehitysmaissa."
Kuten aiemmin sanoi, tilanne on hyvin vakava, ja panokset asiassa kovat. Toimia tarvitaan välittömäsi.

lauantai 20. helmikuuta 2010
Skandaali, osa II: Lisää infoa valtion hankkeesta myydä vesivarannot suuryrityksille ja Viinivaaran vedenottohankkeen taustoista
Kirjoitin menevän kuun 8. päivä Viinivaaran vesihankeesta ja sen taustalla muhivasta poliittisesta mätävuoresta. Asiaan liittyen suosittelen seuraamaan myös US blogisti Riikka Söyringin blogia. Alkuviikosta hän kirjoitti mm. seuraavaa, siteeraten blogisti "Uurija":a, lihavoinnit minun:
"Vesilaki”uudistukset” tänään 16.2 2010 Eduskunnan käsittelyssä
Eduskunta käsittelee tänään 16.2 2010 vesilain uudistuksia
http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiat/HE+277/2009
”Koska kertaus on opintojen äiti, sallittaneen lyhyt oppimäärä niille, jotka sattumalta klikkaavat sivulle sisään ja haluavat nopeasti tietää, mistä tässä kaikessa on kyse. [...]
1. On meneillään globaali prosessi, jossa valtioiden kansallisomaisuus (sähkö, kaivosteollisuus) ja luonnonvarat, kuten tässä Suomen pohjavesi, myydään kansalaisten mielipidettä kysymättä yksityisille ylikansallisille yrityksille pilkkahinnasta.
2. Seuraus: Veden, (energian, sähkön ravinnon, jne.) hinta nousee yksityisomistuksessa pilviin. Tämä on nähty Virossa, jossa vesi yksityistettiin sekä maailmalla kolmansissa maissa.
http://www.kepa.fi/uutiset/2708/
3. Tekniikkana on ensin pakottaa valtio velkaantumaan ja asettaa velan myöntämisen ehdoiksi kansallisomaisuuden yksityistäminen. Suomi (Kreikka, Espanja, Islanti, …) ovat jo vedetyt syvälle valtion ylivelkaannuttamisprosessiin ja tätä kautta kansallisomaisuuden kaappaamiseen.
4. Koska valtiovalta tietää, että kansalaiset eivät omien etujensa vastaista pohjavesien jne, myyntiä ikinä hyväksyisi, asiaa on valmisteltu salaa.
5. Suomessa ja muualla paljastunut poliitikkojen ja puolueiden silmiinpistävän laaja korruptio, runsas voitelu rahalla, tulee ymmärrettäväksi, kun rahaa pursuavat ylikansalliset markkinatoimijat ovat halunneet varmistua siitä, etteivät hallitus ja kansanedustuslaitos asetu poikkiteloin yksityistämistä vastaan.
6. Suomea, kuten kaikkia länsimaisia valtioita, hallitsee poliittinen korkean tason yksimielisyys siitä, että…
7. …valtion kestämätön velkaannuttaminen Maailmanpankille ja yksityisille kansainvälisille suurpankeille on ihan OK-toimintaa. Tätä ei vaalipuheissa tietenkään sanota suoraan, vaan asia puetaan talouskasvua ja vapaita markkinoita ihannoivaan korukieleen."
Yllä mainittuun kohtaan 3. viitaten on mielenkiintoista, että pääministeri Vanhanen varoitti pari päivää sitten, että Suomea voi uhata samanlainen katastrofi kuin Kreikkaa:
"Pääministeri Matti Vanhanen varoitti MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa, että Suomi voi helposti joutua vastaavaan kriisiin kuin missä Kreikka parhaillaan on."
Tämä on hyvin ajankohtainen varoitus, sillä Suomi keplotteli itsensä EMU-ehdot täyttäväksi ja pääsi rahaliitttoon samalla tavoin kuin Kreikka:
"Kriisiin ajautunut Kreikka ei ole ainoa euromaa, joka on keplotellut velkalukujaan kauniimmiksi. Euroon pyrkiessään myös Suomi turvautui kepulikonsteihin, joihin Eurostat kiinnitti huomiota jo 2000-luvun alussa. Suomen keinot olivat laillisia, mutta enää ne tuskin menisivät täydestä. Nyt niillä voisi päätyä silmätikuksi.
.. 1990-luvun lopulla Suomikin turvautui keplottelua muistuttaviin konsteihin päästäkseen rahaliittoon. Markkojen vaihtaminen euroiksi ei välttämättä olisi onnistunut ilman velkatilastojen räätälöintiä ja nokkelien pankkiirien apua. Pelkän aidon velanmaksun avulla valtion velka ei olisi pienentynyt riittävän pieneksi riittävän nopeasti."
Että näin on näppyläiset meilläkin.
Uudessa vesilaissa (HE277/2009vp) on kohta, jossa on tulossa varsin "mielenkiintoinen" rajoitus: Maanomistaja ei saa ottaa enää vettä omilta mailtaan vapaasti omaan käyttöönsä, paitsi tietyn kiinteistökohtaisen määrän, eikä myydä vettä eteenpäin:
”Oikeus ottaa pintavettä kytkeytyisi kiinteistön omistukseen tai hallintaan ja tarpeeseen ottaa vettä kiinteistökohtaista käyttöä varten. Vesilain käsitteistön selventämiseksi talousveden ottamisen sijasta pykälässä viitattaisiin 2 §:n tavoin tavanomaista kiinteistökohtaista käyttöä varten otettavaan veteen. Näin säännöksen perusteella ei esimerkiksi voida ottaa vettä toimitettavaksi muualla käytettäväksi. Ottamisoikeuden kytkeytyminen kiinteistökohtaiseen tarpeeseen rajaisi laajamittaisemmat ottamishankkeet säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle ja ohjaisi ne varsinaisen vesioikeudellisen lupamenettelyn piiriin ”
Eli pintavedenkin kaupallinen käyttö varataan vain suurten vesiyhtiöiden yksinoikeudeksi?
Lisäinfo: Sain Riikka Söyringin välittämänä tietoa Esa Greijuksen analyysistä uuden vesilakiehdotuksen sisällöstä, katsotaanpa:
"Vesitaloushankkeen toteuttaminen edellyttää useissa tapauksissa sellaisten alueiden käyttöä, joita hankkeen toteuttaja ei omista. Jos hakija ei vapaaehtoisin sopimuksin ole saanut tarpeellisia käyttöoikeuksia mainittuihin alueisiin, voi lupaviranomainen laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä perustaa hakijalle tarvittavat oikeudet."
Eli viranomaispäätöksellä yhtiöillä on oikeus käyttää maanomistajan alueita vedenpumppaukseen, ja rakentaa pumppaamo ja/tai putkirakenteet maanomistajan maille, jos yhtiöllä on jo oikeus kyseisen alueen pohjaveteen laajemmalti.
"Pakkotoimioikeuden perustamisen edellytyksenä on vesioikeudellisen rakentamisluvan lisäksi, että tarvittava alue suurimmalta osaltaan kuuluu hakijalle joko omistusoikeuden tai pysyvän käyttöoikeuden perusteella (2 luvun 7 §:n 1 momentti). Jos hanke on yleisen tarpeen edellyttämä, on pakkotoimioikeus 2 luvun 8 §:n nojalla perustettavissa siinäkin tapauksessa, että 2 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset puuttuvat."
Eli toisin sanoen iso raha ja viranomaismielivalta jyräävät.
"4 §. Pohjaveden ottaminen toisen alueelta. Pykälässä säädettäisiin muuhun kuin alueen omistukseen ja aluehallintoviraston antamaan lupaan perustuvasta oikeudesta ottaa pohjavettä ja sijoittaa ottamisen edellyttämät laitteet ja rakennelmat toisen alueelle. Säännös perustuisi nykyisen vesilain 9 luvun 4 §:ään. Säännöstä ei sovellettaisi aluehallintoviraston lupaa edellyttävään veden ottamiseen. Oikeutta ei voitaisi myöntää, jos ottaminen edellyttäisi lupaa 3 luvun 2 tai 3 §:n perusteella."
Eli jos ei yhdeltä viranomaiselta ja yhden pykälän perusteilla lupa heltiä, voi hakea luvat eri pykälän perusteella toiselta viranomaiselta:
"Pohjaveden ottaminen toisen alueelta olisi mahdollista joko alueen omistajan tai haltijan suostumuksen tai aluehallintoviraston myöntämän oikeuden perusteella. Jos oikeus myönnetään, tulee päätökseen liittää 6 §:n mukaisesti tarpeelliset määräykset."
Ja siis oikeus viedä vedet voidaan antaa puhtaasti taloudellisin perustein, jos yhtiöt niin vaativat:
"Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oikeuden myöntämisen edellytyksistä. Oikeus ottaa pohjavettä voidaan myöntää tavanomaista kiinteistökohtaista käyttöä, yhdyskunnan vesihuoltoa tai muuta yleistä tarvetta tai sellaista teollista tai taloudellista toimintaa varten, jolle pohjaveden saaminen on erityisen tärkeää."
Pyydän kaikkia kynnelle kykeneviä allekirjoittamaan addressin vesivarantojen yksityistämistä vastaan:
http://www.adressit.com/oikeuspohjaveteen
Yleisesti vesiasiaa voi seurata myös Marko Sihvosen sivuilta.
-----------
Edit 23.2. Korjattu lähdetieto
Edit 25.2. Lisätty uuden vesilakiehdotuksen analyysiä

maanantai 8. helmikuuta 2010
Skandaali: Viinivaaran pohjavesihankeen taustalla kansallisomaisuuden ryöstö?
Kuten oululaisia on informoitu, aikoo kaupunki yhteistyössä ympäryskuntien ja Jaakko Pöyry Oy:n sekä Oulun Veden kanssa pumpata pohjavettä "kasvavan kaupungin tarpeisiin" Viinivaaran alueelta.
Nyt alueen vesivarat aiotaan valjastaa. Hanke haisee ja pahasti. Alueelta aiotaan pumpata tulevaisuudessa yli 20 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa, nykyisten noin 22 000 kuution suodatetun pintaveden lisäksi, mikä on yhteensä yli kaksinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä.
Viinivaaran pohjavesialue on laaja erämaa-alue Ylikiimingin, Utajärven, Puolangan ja Pudasjärven välisellä alueella. Alueelta saa alkunsa merkittävä määrä pieniä jokia ja puroja, ja se on rauhoitettu Natura-kohde. Kyse on Kiiminkijoen latvavesistöstä, ja pumppaus tulee todennäköisesti, vaikka toisin on koitettu väittää, aiheuttamaan sen, että osa Olvassuon luonnonsuojelualueesta kuivaa täysin, samoin Nuorittajoki. On todennäköistä myös, että Viinivaaran lähdealueen hetteistä monet kuivuvat.
On omituista, että alun perin alueelta aiottiin pumpata vielä yli kaksi kertaa enemmän vettä, eli noin kuusinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä, mutta niin suuri hanke olisi pitänyt viedä valtiolliselle päätäntätasolle, ja se olisi herättänyt niin laajaa yleisvaltakunnallista vastustusta, että hankkeessa suunniteltua veden pumppausmäärää virkamiesten toimesta alennettiin, jotta asiasta voitaisiin lain mukaan sopia alueellisesti viemättä sitä Eduskuntaan asti. Mihin hittoon aiottiin pumpata niin hirvittävä määrä vettä? Ja miksi hitossa Oulun vesi ja J. Pöyry Oy haluavat vieläkin pumpata yli tuplaten tarpeeseen nähden?
Tätä on koitettu perustella "Oulun kasvulla 2025 mennessä", mutta mistä hitosta moinen kasvu on Ouluun tulossa? Onko Ouluun tulossa lisää työpaikkoja yli 200 000 lisäasukkaalle seuraavan 15 vuoden aikana? Tuskin. Aiotaanko siis koko Pohjois-Pohjanmaa Koillismaata lukuun ottamatta saada Oulun vedenjakelun piiriin? Se ei ole taloudellisesti kannattavaa, ainakaan nykyisellään, joten epäilen vahvasti..
Hanketta ollaan ajamassa vaivihkaa hirvittävällä painostuksella kuin käärmettä pyssyyn. Ihmisiä on jopa alettu pelotella turvallisuuspolitiikalla. Vastattain yleisötilaisuudessa, jossa asiasta kaupunkilaisia informoitiin, kehdattiin jopa ihan virkamiesvoimin pelotella ihmisiä eli vedota siihen, että vedensaanti pitää turvata, jos vaikka Oulujokeen tulisi ydinlaskeuma. Siis mitä hittoa? Jos tulisi ydinonnettomuus tai sota, niin se laskeumako ei tulisi Viinivaaran-Kiiminkijoen alueelle, vaan maagisesti vain Oulujoen vesistöön? Säteilyturvakeskuksesta asiaa tiedusteltaessa todettiinkin, että moinen pelottelu on perusteetonta ja edesvastuutonta tällaisessa hankkeessa.
Pienen vihjeen hankkeen todellisesta motiivista ja taustoista antoikin Oulun veden insinööri, joka on monta kertaa keskusteluissa sanonut, että "Oulun pitäisi alkaa myymään pohjavettä". Kun perussuomalainen varavaltuutettu-kollegani huomautti hänelle, että veden myynti kuutioittain kannata "kun pullovedestä saa paremman hinnan", insinööri vaikeni. Miksi hän vaikeni? Siksi, että koko asian ydin on juuri tuossa, veden hinnassa.
Taustalla nimittäin muhii iso poliittis-taloudellinen mätäpaise. Mahdollinen löytämäni vastaus edellä esittämiini kysymyksiin saa ainakin oman selkäpiini karmimaan. Kyseessä on valtion hanke koko Suomen kaikkien pohjavesivarantojen yksityistämiseksi, ja myymiseksi ulkomaisille sijoittajille. Näin siksi, että WTO, EU ja Maailmanpankki vaativat sitä.
Maailman kauppajärjestö WTO:n Hong Kongin kokouksen asialistalla on muuten sopimuksia, jotka alistaisivat sellaiset yhteisessä omistuksessa olevat luonnonvarat kuin vesivarat ja vesipalvelut, metsät, kalakannat, kasvistot (lääkekasvien DNA:n patenttioikeudet) sekä energiantuotannon ja -jakelun "pakkoliberalisoinnin" eli yksityistämisen alle.
Viinivaara ei ole ainoa hanke, vastava hanke on meneillään mm. Karvialla (http://www.kyronjokilaaksonvesi.fi/karvian_hanke.html) ja Utsojoella (Sulavesi-hanke). Karvian hankkeen taustalla ovat mm. Altia, Atria, Valio sekä jo mainittu Jaakko Pöyry Oy. Sulavesi-hankkeessa, jossa on kyse poikkeuksellisen runsaasta ja korkealaatuisesta lähdevesi-esiintymästä, ja sen myymisestä bulkki-tuotteena ulkomaille, on taas taustalla selvityksessä mainitut PepsiCo, Coca-Cola, Nestle, Danone ja Unilever. Kun ylikansalliset yhtiöt ovat hankkeessa mukana, raha vesikaupoista ei jää Suomeen.
EU vaatii veden ja vesipalvelujen täydellistä liberalisointia ja yksityistämistä. Tällaisten hankkeiden seurauksista on paljon varoittavia esimerkkejä kehitysmaista. Yleisiä seurauksia on aina ollut veden ja vesipalvelujen nopea ja reipas kallistuminen (useiden satojen prosenttien hinnanousut kuutiota kohti, jopa muutaman kuukauden sisällä). Kehitysmaissa tilanne on johtanut pahimmillaan siihen, että köyhimmillä ei ole enää ollut varaa edes peseytyä.
Miksi EU ajaa tätä nimenomaan Suomessa? No Eurooppaa "nääs niinqu" uhkaa vesipula (Josta mainitsi mm. J. Ollila YLEn haastattelussa 4.12.2009), ja Suomi on yksi Euroopan suurimpia puhtaan ja makean veden alueita. On arvioitu, että vuoteen 2032 mennessä maailmassa yli viisi miljardia ihmistä kärsii vesipulasta. Vedestä on siis tulossa ihan helvetin kallista tavaraa. (Ohessa kartta Suomen pohjavesialueista, lähde: Ympäristökeskus )
Kuten nähdään, Viinivaaran alue luokitellaan "tärkeiksi" pohjavesivarannoiksi, puhtautensa ja runsautensa vuoksi (siniset läiskät kartalla). Tässä vielä suurennoskuva yllä olevasta kartasta:
Kyse on pikkuhiljaa lakeihin ja säädöksiin tulleista/tulevista muutoksista mm. ISO 22000 -standardin käyttöönotto, jonka perusteella pohjavesi luokitellaan toisaalta "elintarvikkeeksi" ja toisaalta luonnonvaraksi, jonka omistus-, käyttö- ja hyödyntämisoikeudet voidaan juridisesti käytännössä irrottaa maa-alueiden omistusoikeudesta, samaan tapaan kuin esimerkiksi mineraaliesiintymien kohdalla. Niiden osaltahan Suomen uusi jo syntyessään susi kaivoslaki mahdollistaa valtauksen teon ja hyödyntämisen, vaikka vastoin maanomistajan lupaa, varsinkin jos löydös on taloudellisesti merkittävä, kunhan tälle nimellisesti maksetaan jotain korvauksia. Jo nyt maanomistajia velvoitetaan merkitsemään alueidensa vesilähteet kartoille, edellytyksenä ympäristötukien maksamiselle.
ISO 22000-standardi tuo mukanaan ns. HACCP-laadunvalvontajärjestelmän http://www.dnv.fi/toimialat/elintarviketeollisuus/palvelut_ja_ratkaisut/elintarviketurvallisuus/ISO22000/index.asp Se on siitä "outo", että se edellyttää pohjaveden puhtauden varmistamiseksi eläinten tappamista pohjavesialueilta, jokamiehenoikeuksien polkemista (mukaan lukien liikkumisen rajoittaminen), pohjavesialueiden aitaamista ja tarvittaessa myös aseellista vartiointia.
Esimerkiksi USA:ssa, Denverissä, jossa vedet on yhtiöitetty, ei maanomistajat saa edes koota mailleen satavaa sadevettä sadevesitynnyreihin, koska lain mukaan maanomistaja tällöin varastaa pohjaveden raaka-ainetta eli sadetta. Myös muissa osavaltioissa on säädetty vastaavia lakeja.
Kansainväliset suuryhtiöt ovat kilvan rynnänneet käsiksi vesimarkkinoille, ja ovat lohkaisseet isot siivut itselleen kaikkien sellaisten kehitysmaiden varannoista, joissa liberalisointi on toteutettu. Paikallisten vesifirmojen omistus on siirtynyt kansainvälisten suuryritysten hallintaan, kuten mm. Nestle,
Taistelu vedestä voi olla likaista peliä.Esa Vaherto, 72 v. omistaa pohjavesialueen Petäjävedellä lähellä Jyväskylää. Hän kieltäytyi myymästä sitä suuryrityksille. "Sattumalta" hänen talonsa on paloi viime viikolla... Makes you think?
Tätä kaikkea on valmisteltu vaivihkaa jo ainakin viimeiset 15 vuotta. Vesi on lähdössä ulkomaille. Asiaan liittyvät ainakin seuraavat lakien ja säädösten muutoshankkeet:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090277 (Vesilain uudistus)
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090099 (Luonnonsuojelu)
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090100 (Ympäristönsuojelu)
Ja myös turvallisuusnäkökohdat on huomioitu. Tämä mahdollistaa aseellisten joukkojen (oma armeijamme tai kaupalliset turvallisuuspalvelut) tuomisen vartioimaan ulkomaisessa omistuksessa olevia kohteita, koskee vesialueiden ohella myös mm. Nordstreamia:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2008/20080219
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090239
Sekä:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090265
Tämän kaiken seurauksena veden hinta tulee nousemaan ihan hiton paljon Suomessa, maanomistajat eivät enää saa hyödyntää omia maitaan eivätkä liikkua niillä vapaasti, jos niillä on pohjavettä, ja nämä maat voidaan pakkolunastaa helposti häneltä pois, jos niin halutaan.
Makean veden ja pohjaveden varannot ovat meille kaikille suomalaisille kuuluvaa kansallinen luonnonvara, jota EI saa yksityistää eikä myydä ulkomaiseen omistukseen.
Eli suomeksi sanottuna: Ne halvatun rotat aikovat viedä meiltä, Suomen kansalta, meille kuuluvat vesivarat, viedä suurimman osan ulkomaille, ja myydä meille siitä rippeet takaisin hiton kalliilla hinnalla, pullo ja kuutio kerrallaan.
------------------
Edit. 10.2. Lisätty kartat ja korjattu vähän tekstiä. Aiheesta lisää sitä mukaa kuin tietoa löytyy.
Edit. 13.2. Lisätty infoa mm. Utsjoen Sulavesi-hankkeesta taustoineen, kappale vesiyhtiöiden omistuksen keskittymisestä, sekä Denverin esimerkkitapaus.
Edit 21.2 Korjattu kirjoitusvirheitä ja muokattu kieliasua.
Nyt alueen vesivarat aiotaan valjastaa. Hanke haisee ja pahasti. Alueelta aiotaan pumpata tulevaisuudessa yli 20 000 kuutiometriä vettä vuorokaudessa, nykyisten noin 22 000 kuution suodatetun pintaveden lisäksi, mikä on yhteensä yli kaksinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä.
Viinivaaran pohjavesialue on laaja erämaa-alue Ylikiimingin, Utajärven, Puolangan ja Pudasjärven välisellä alueella. Alueelta saa alkunsa merkittävä määrä pieniä jokia ja puroja, ja se on rauhoitettu Natura-kohde. Kyse on Kiiminkijoen latvavesistöstä, ja pumppaus tulee todennäköisesti, vaikka toisin on koitettu väittää, aiheuttamaan sen, että osa Olvassuon luonnonsuojelualueesta kuivaa täysin, samoin Nuorittajoki. On todennäköistä myös, että Viinivaaran lähdealueen hetteistä monet kuivuvat.
On omituista, että alun perin alueelta aiottiin pumpata vielä yli kaksi kertaa enemmän vettä, eli noin kuusinkertaisesti oululaisten vedenkulutuksen määrä, mutta niin suuri hanke olisi pitänyt viedä valtiolliselle päätäntätasolle, ja se olisi herättänyt niin laajaa yleisvaltakunnallista vastustusta, että hankkeessa suunniteltua veden pumppausmäärää virkamiesten toimesta alennettiin, jotta asiasta voitaisiin lain mukaan sopia alueellisesti viemättä sitä Eduskuntaan asti. Mihin hittoon aiottiin pumpata niin hirvittävä määrä vettä? Ja miksi hitossa Oulun vesi ja J. Pöyry Oy haluavat vieläkin pumpata yli tuplaten tarpeeseen nähden?
Tätä on koitettu perustella "Oulun kasvulla 2025 mennessä", mutta mistä hitosta moinen kasvu on Ouluun tulossa? Onko Ouluun tulossa lisää työpaikkoja yli 200 000 lisäasukkaalle seuraavan 15 vuoden aikana? Tuskin. Aiotaanko siis koko Pohjois-Pohjanmaa Koillismaata lukuun ottamatta saada Oulun vedenjakelun piiriin? Se ei ole taloudellisesti kannattavaa, ainakaan nykyisellään, joten epäilen vahvasti..
Hanketta ollaan ajamassa vaivihkaa hirvittävällä painostuksella kuin käärmettä pyssyyn. Ihmisiä on jopa alettu pelotella turvallisuuspolitiikalla. Vastattain yleisötilaisuudessa, jossa asiasta kaupunkilaisia informoitiin, kehdattiin jopa ihan virkamiesvoimin pelotella ihmisiä eli vedota siihen, että vedensaanti pitää turvata, jos vaikka Oulujokeen tulisi ydinlaskeuma. Siis mitä hittoa? Jos tulisi ydinonnettomuus tai sota, niin se laskeumako ei tulisi Viinivaaran-Kiiminkijoen alueelle, vaan maagisesti vain Oulujoen vesistöön? Säteilyturvakeskuksesta asiaa tiedusteltaessa todettiinkin, että moinen pelottelu on perusteetonta ja edesvastuutonta tällaisessa hankkeessa.
Pienen vihjeen hankkeen todellisesta motiivista ja taustoista antoikin Oulun veden insinööri, joka on monta kertaa keskusteluissa sanonut, että "Oulun pitäisi alkaa myymään pohjavettä". Kun perussuomalainen varavaltuutettu-kollegani huomautti hänelle, että veden myynti kuutioittain kannata "kun pullovedestä saa paremman hinnan", insinööri vaikeni. Miksi hän vaikeni? Siksi, että koko asian ydin on juuri tuossa, veden hinnassa.
Taustalla nimittäin muhii iso poliittis-taloudellinen mätäpaise. Mahdollinen löytämäni vastaus edellä esittämiini kysymyksiin saa ainakin oman selkäpiini karmimaan. Kyseessä on valtion hanke koko Suomen kaikkien pohjavesivarantojen yksityistämiseksi, ja myymiseksi ulkomaisille sijoittajille. Näin siksi, että WTO, EU ja Maailmanpankki vaativat sitä.
Maailman kauppajärjestö WTO:n Hong Kongin kokouksen asialistalla on muuten sopimuksia, jotka alistaisivat sellaiset yhteisessä omistuksessa olevat luonnonvarat kuin vesivarat ja vesipalvelut, metsät, kalakannat, kasvistot (lääkekasvien DNA:n patenttioikeudet) sekä energiantuotannon ja -jakelun "pakkoliberalisoinnin" eli yksityistämisen alle.
Viinivaara ei ole ainoa hanke, vastava hanke on meneillään mm. Karvialla (http://www.kyronjokilaaksonvesi.fi/karvian_hanke.html) ja Utsojoella (Sulavesi-hanke). Karvian hankkeen taustalla ovat mm. Altia, Atria, Valio sekä jo mainittu Jaakko Pöyry Oy. Sulavesi-hankkeessa, jossa on kyse poikkeuksellisen runsaasta ja korkealaatuisesta lähdevesi-esiintymästä, ja sen myymisestä bulkki-tuotteena ulkomaille, on taas taustalla selvityksessä mainitut PepsiCo, Coca-Cola, Nestle, Danone ja Unilever. Kun ylikansalliset yhtiöt ovat hankkeessa mukana, raha vesikaupoista ei jää Suomeen.
EU vaatii veden ja vesipalvelujen täydellistä liberalisointia ja yksityistämistä. Tällaisten hankkeiden seurauksista on paljon varoittavia esimerkkejä kehitysmaista. Yleisiä seurauksia on aina ollut veden ja vesipalvelujen nopea ja reipas kallistuminen (useiden satojen prosenttien hinnanousut kuutiota kohti, jopa muutaman kuukauden sisällä). Kehitysmaissa tilanne on johtanut pahimmillaan siihen, että köyhimmillä ei ole enää ollut varaa edes peseytyä.
Miksi EU ajaa tätä nimenomaan Suomessa? No Eurooppaa "nääs niinqu" uhkaa vesipula (Josta mainitsi mm. J. Ollila YLEn haastattelussa 4.12.2009), ja Suomi on yksi Euroopan suurimpia puhtaan ja makean veden alueita. On arvioitu, että vuoteen 2032 mennessä maailmassa yli viisi miljardia ihmistä kärsii vesipulasta. Vedestä on siis tulossa ihan helvetin kallista tavaraa. (Ohessa kartta Suomen pohjavesialueista, lähde: Ympäristökeskus )
Kuten nähdään, Viinivaaran alue luokitellaan "tärkeiksi" pohjavesivarannoiksi, puhtautensa ja runsautensa vuoksi (siniset läiskät kartalla). Tässä vielä suurennoskuva yllä olevasta kartasta:
Kyse on pikkuhiljaa lakeihin ja säädöksiin tulleista/tulevista muutoksista mm. ISO 22000 -standardin käyttöönotto, jonka perusteella pohjavesi luokitellaan toisaalta "elintarvikkeeksi" ja toisaalta luonnonvaraksi, jonka omistus-, käyttö- ja hyödyntämisoikeudet voidaan juridisesti käytännössä irrottaa maa-alueiden omistusoikeudesta, samaan tapaan kuin esimerkiksi mineraaliesiintymien kohdalla. Niiden osaltahan Suomen uusi jo syntyessään susi kaivoslaki mahdollistaa valtauksen teon ja hyödyntämisen, vaikka vastoin maanomistajan lupaa, varsinkin jos löydös on taloudellisesti merkittävä, kunhan tälle nimellisesti maksetaan jotain korvauksia. Jo nyt maanomistajia velvoitetaan merkitsemään alueidensa vesilähteet kartoille, edellytyksenä ympäristötukien maksamiselle.ISO 22000-standardi tuo mukanaan ns. HACCP-laadunvalvontajärjestelmän http://www.dnv.fi/toimialat/elintarviketeollisuus/palvelut_ja_ratkaisut/elintarviketurvallisuus/ISO22000/index.asp Se on siitä "outo", että se edellyttää pohjaveden puhtauden varmistamiseksi eläinten tappamista pohjavesialueilta, jokamiehenoikeuksien polkemista (mukaan lukien liikkumisen rajoittaminen), pohjavesialueiden aitaamista ja tarvittaessa myös aseellista vartiointia.
Esimerkiksi USA:ssa, Denverissä, jossa vedet on yhtiöitetty, ei maanomistajat saa edes koota mailleen satavaa sadevettä sadevesitynnyreihin, koska lain mukaan maanomistaja tällöin varastaa pohjaveden raaka-ainetta eli sadetta. Myös muissa osavaltioissa on säädetty vastaavia lakeja.
Kansainväliset suuryhtiöt ovat kilvan rynnänneet käsiksi vesimarkkinoille, ja ovat lohkaisseet isot siivut itselleen kaikkien sellaisten kehitysmaiden varannoista, joissa liberalisointi on toteutettu. Paikallisten vesifirmojen omistus on siirtynyt kansainvälisten suuryritysten hallintaan, kuten mm. Nestle,
Coca-Cola, PepsiCo. Markkinat ovat jo nyt valtavat. Tutkimuksista riippuen markkinoiden eli kulutuksen arvoksi ilmoitetaan 132-234 miljardia.
Taistelu vedestä voi olla likaista peliä.Esa Vaherto, 72 v. omistaa pohjavesialueen Petäjävedellä lähellä Jyväskylää. Hän kieltäytyi myymästä sitä suuryrityksille. "Sattumalta" hänen talonsa on paloi viime viikolla... Makes you think?
Tätä kaikkea on valmisteltu vaivihkaa jo ainakin viimeiset 15 vuotta. Vesi on lähdössä ulkomaille. Asiaan liittyvät ainakin seuraavat lakien ja säädösten muutoshankkeet:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090277 (Vesilain uudistus)
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090099 (Luonnonsuojelu)
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090100 (Ympäristönsuojelu)
Ja myös turvallisuusnäkökohdat on huomioitu. Tämä mahdollistaa aseellisten joukkojen (oma armeijamme tai kaupalliset turvallisuuspalvelut) tuomisen vartioimaan ulkomaisessa omistuksessa olevia kohteita, koskee vesialueiden ohella myös mm. Nordstreamia:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2008/20080219
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090239
Sekä:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2009/20090265
Tämän kaiken seurauksena veden hinta tulee nousemaan ihan hiton paljon Suomessa, maanomistajat eivät enää saa hyödyntää omia maitaan eivätkä liikkua niillä vapaasti, jos niillä on pohjavettä, ja nämä maat voidaan pakkolunastaa helposti häneltä pois, jos niin halutaan.
Makean veden ja pohjaveden varannot ovat meille kaikille suomalaisille kuuluvaa kansallinen luonnonvara, jota EI saa yksityistää eikä myydä ulkomaiseen omistukseen.
Eli suomeksi sanottuna: Ne halvatun rotat aikovat viedä meiltä, Suomen kansalta, meille kuuluvat vesivarat, viedä suurimman osan ulkomaille, ja myydä meille siitä rippeet takaisin hiton kalliilla hinnalla, pullo ja kuutio kerrallaan.
------------------
Edit. 10.2. Lisätty kartat ja korjattu vähän tekstiä. Aiheesta lisää sitä mukaa kuin tietoa löytyy.
Edit. 13.2. Lisätty infoa mm. Utsjoen Sulavesi-hankkeesta taustoineen, kappale vesiyhtiöiden omistuksen keskittymisestä, sekä Denverin esimerkkitapaus.
Edit 21.2 Korjattu kirjoitusvirheitä ja muokattu kieliasua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)