Johtuen siitä, että eilinen kirjoitukseni on saanut huomiota Uuden Suomen jutussa, on syytä kertoa kantani ydinvoimaan ja Suomen voimalapolitiikkaan sinänsä:
Olen ydinvoimakriittinen ja sitä mieltä, että ydinvoimasta on pitkässä juoksussa luovuttava. Japanin ydinonnettomuus EI ole silti muuttanut miksikään sitä tosiasiaa, että Suomi, suomalainen yhteiskunta ja suomalaisen teollisuuden sekä hyvinvointijärjestelmän ylläpito tarvitsevat ydinvoimaa vielä ainakin 30-vuotta.
Tämä tarkoittaa sitä, että hyväksyn pitkin hampain kahden tai kolmen uuden reaktorin rakentamisen, puhtaasti korvaamaan vanhentuvia Olkiluodon ja Loviisan myllyjä, sekä käytöstä poistuvia vanhoja hiilivoimaloita. Olen tätä mieltä, vaikka tiedostan riskit, koska muuten voimme tosissaan sanoa hyvästit perusteollisuudelle ja hyvinvointiyhteiskunnalle.
Mielestäni ei kuitenkaan olisi pitänyt antanut kuudetta reaktorilupaa Fennovoimalle Pohjois-Suomeen, vaan Fortumille Loviisaan. Ja olen erittäin vahvasti myös sitä mieltä, että TVO:n ei missään nimessä olisi pitänyt tilata AREVA:n paskamyllyä. Olisin edelleenkin valmis myöntämään Fortumille luvan Loviisaan, mutta TVO saa minun puolestani jäädä nuolemaan näppejään toivomansa Olkiluoto-4:sen kanssa.
Jos, ja siis jos Olkiluoto-3 toimii, korvaten vanhat ASEA Atomicin svedumyllyt, Fennovoima saa voimalansa Simoon, ja Fortum uuden myllyn Loviisaan korvaamaan vanhat neukkuvoimalat, niin tarvittava uusi tuotantokapasiteetti on siinä. Siinä on myös oma rajani, jota enempää en siedä uusia ydinmyllyjä Suomen maaperällä.
Pidän AREVA:n Olkiluoto-3 projektia totaalisena fiaskona, paitsi taloudellisesti, myös turvallisuuden suhteen. Rakennettaessa on tehty niin paljon ja niin suuria virheitä, että niistä ei uskalleta edes kertoa julkisesti. Yksi kuulemani esimerkkitapaus on, että laitoksen alimman kerroksen hienomekaniikka olisi jo jouduttu uusimaan kesken rakentamisen, koska merivesi tunki sisään ja ruostutti Siemensin hienomekaniikan. Lisälaskua väitetään tulleen kymmeniä miljoonia, josta kuulemma ollaan hys hys. Samoin kuulemma osa turbiinilaitteistoista jouduttiin tai joudutaan uusimaan kertaalleen, koska ne oli tuotu paikan päälle, mutta ehtivät jo ruostua ennen asennustaan, koska projekti on niin pahasti myöhässä. Mene ja tiedä, mutta jostainhan viivästyneen projektin miljarditappiot koostuvat joka tapauksessa.
Olkiluoto-3 on uuden sukupolven koevoimala, jota Ranskan hallitus ei antanut rakentaa omalle maalleen, vaan keskeytti työt Pohjois-Ranskassa, ja maksoi 500 miljoonaa AREVA:lle siitä hyvästä, että Olkiluoto tehdään ensin. Viesti oli, että "Jos olkiluodon reaktori ei räjähdä käynnistettäessä, saatte käynnistää voimalan myös Ranskassa".
Myöskin sellainen mielenkiintoinen pikku-uutinen on Suomen mediassa jäänyt paitsioon, että alkuvuodesta presidentti Nicholas Sarkozy käski Arevan johtajan eroamaan, ja nimenomaan kuulemma Olkiluoto-fiaskon vuoksi.
Fukushiman voimala oli amerikkalainen, General Electricin 60-luvulla suunnitelema laitos, á la Harrisburg. Sen hajoaminen on esimerkki siitä, että vanhaan jenkkitekniikkaan ei ole luottamista. Japanilaisten omissa, uudemmissa voimaloissa tilanne on ollut aika hyvin hallinnassa, ja niissä on todella paljon paremmat turvajärjestelyt. Ne ovat kestäneet ja kestävät maanjäristyksiä ja muita uhkia paljon paremmin. Tämän takia olen sitä mieltä, että TVO:n olisi kannattanut tilata voimala Mitsubishilta eikä AREVA:lta. Jos jenkkivoimalat rytisevät, niin vielä vähemmän luottaisin ranskisten teknologiaan. Sainoisin kärjistäen, että ostaisin mieluummin Toyotan kuin Chevroletin, ja mieluummin Chevroletin kuin Renaultin.
Koska Fennovoimalle on jo myönnetty lupa voimalle, toivon tosissaan, että he älyävät tilata mieluummin Mitsubishin kuin AREVA:n voimalan. En ehkä kuitenkaan tilaisi uutta natriumhyötövoimalaa, vaan jo käytössä olevaa ja testattua tekniikkaa. Vaikken pidä ydinvoimasta, nukun paremmin Mitsubishin jo testattua ja luotettavaa tekniikkaa sekä japanilaista laatua edustava voimala naapurissa kuin AREVA:n fiaskopaskamyllyn vieressä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fukushima. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. maaliskuuta 2011
Pahin edessä Japanissa: Fukushima on likainen pommi?!
Sain mielenkiintoista sähköpostia tutultani, joka on työskennellyt ydinalalla. Hänen arvionsa Fukushiman onnettomuudesta on paljon synkempi, kuin mitä viranomaistiedotteissa sanotaan.
Fukushiman nelosreaktorin ydinjätevarastossa on käytännössä ainakin 1000 tonnia eli miljoona kiloa plutoniumjätettä "tulessa". Mitä tämä merkitsee ja miksi?
Japanin viranomaiset ja ydinvoimayhtiöthän ovat olleet rankan arvostelun kohteena siitä, että informaatiota esim. 90-luvun ydinvoimalaongelmista ja vuoden 2007 maanjäristyksen seurauksista peiteltiin ja sievisteltiin. Näin on tuttuni mukaan nytkin.
Eilinen voimakas säteilypiikki, 400 mikrosievertiä, käytännössä altisti jo voimalan henkilökunnan säteilysairaudelle kun joutuivat työskentelemään siellä yli 2 tuntia pitempään. Säteily kävi jopa 1000 mSv:ssa, mikä virallisesti on raja, jolloin alueella ei voi enää oleskella eikä tehdä töitä.
Se että käytetyn polttoaineen välivarastossa, jossa jo vuosikymmenen ajan vesijäähdytty plutoniumpitoinen uraaniydinjäte "räjähti", on kuulemma erittäin vakavaasia. Tuollaisessa varastossa pitää olla vähintään 10m vettä uraanitankojen päällä.
STUK:in tiedottajan mukaanhan: " Ydinjätteen jäähdyttyä muutaman vuoden se on niin vaaratonta, että sen vieressä voi turvallisesti seisoa vaikka koko päivän. Mitään vaaraa ei ydinjätteestä jäähdyttyään enää ole". Mutta nyt siis tätä samaa, jo vuosikymmeniä jäähdytettyä ydinjätettä syttyi Japanissa palamaan 10 metrin syvyydessä vesijäähdytyksessä. Virallinen tieto sanoo, että jäähdytyksen pettämisen takia vedenpinta laski, jolloin sauvat paljastuivat ja syttyivät. Seurauksena on, että käytännössä Koillis-Japania ja Tokiota jo evakuoidaan vaivihkaa, ja ihmiset lähtevät kaiken varalta.
Tuttuni arvelee vallan toista selitystä palamisen syttymiselle, ja sanoo, ettei viranomaistietoon tässä asiassa kannata luottaa. Tämä liittyy kuulemma U-235 uraanin ja plutoniumim kriittisen massan sekä kriittisen säteilyn eli neutronivuon suhteeseen.
Tuoretta uraanipolttoainetta voi vielä käsitellä nappeina vaikka paljain käsin, samoin kuin ladattuja, 5 metrisiä polttoainetankoja, ennen niiden lataamista reaktoriin. Niitä voidaan kuljettaa, ja kuljetetaankin tavallisesti kuulemma rekoilla, puulaatikoissa.
Tähän liittyy kuitenkin rajoitus: kuljetuslaatikoita ei saa panna liikaa samaan kasaan, vaan korkeintaan kolme laatikkoa päällekkäin. Muuten U-235 voi alkaa aktivoitumaan, mikä voi tapahtua hetkessä. Seuraus olisi kuolettava säteilyvuo kaikkialle ympäristöön, jopa kilometrin säteelle. Vastaava kuulemma tapahtui Fukushiman käytetyn plutoniumin ja uraanin välivarastossa: Kun siihen kohdistui jo räjähtäneistä reaktorirakennuksista vuotanut, normaaliin taustasäteilytasoon noin kymmentuhatkertainen säteilyvuo. Uutisissahan on jo arveltu julkisesti sitä, minkä tuttuni tiesi jo kaksi päivää sitten, että voimalan reaktoreista ainakin yksi on vuotanut.
On kuulemma ydinalan yksi synkkä salaisuus, että vaikka varastoaltaissa olevat ydinjätteet eivät normaalisti voikaan olla kriittisessä massassa, niin jo hetkeksikin liian korkeaksi noussut ulkoinen neutronivuon eli säteilyn kasvu itsessään voi muuttaa tilanteen. Vaikkei massa ole kriittinen, säteilyn määrä voi olla. Tämä kuulemma nosti varaston jätteen fissiota, johtuen mm. Pu-239:stä.
Tällöin uraanitonnistot alkoivat ruokkia toistensa reaktiota sekundäärisäteilyillään, mikä nosti hetkessä varaston lämpötilaa. Suojavesikerros kiehahti paljastaen uraanitangot hetkissä, jolloin vioittunut jäähdytysjärjestelmä petti lopullisesti.
Tapahtuneen reaktion tehon on täytynyt olla hirveä. Jos ulkoinen säteily eli neutronivuo on tarpeeksi voimakasta, on teoriassa on kuulemma mahdollista myös se, että voisi tapahtua fissioräjähdys. Joka tapauksessa reaktio oli niin voimakas, että seudulla mitattiin jopa kaukana reaktoreista ulkona 400mSv säteilynousu.
Tuttuni väittää siis, että jätealtaassa tapahtui reaktorien kasvaneen säteilyvuon ruokkimana spontaani, voimakas fissioreaktio, ja että tämä on fakta jota maailmalle ei haluta kertoa.
Myös varsinaisen räjähdyksen vaara on teoreettisesti olemassa. Jopa vain 55 kilon uraanijätemassa sisältää tarpeeksi U-235:tä ja plutoniumia, että se riittää aikaansaamaan ydinräjähdyksen, jos siihen kohdistuu riittävän voimakas ympäristön neutronisäteilytiheys, saatika varastossa, jossa on tuhansia tonneja plutoniumpitoista jätettä, varsinkin kun vieressä on voimala, jossa kolmessa reaktorisa brakailee ja tulee voimakkaita säteilypiikkejä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)