perjantai 4. lokakuuta 2013

Entä jos se olikin palestiinalaistervehdys?

Valtakunnantrolli ja kansantaiteilja Seppo Lehto on saavuttanut viimein sen, mitä hän on aina halunnut: globaalia julkisuutta. Valitettavasti hän on saavuttanut tämän päämääränsä Perussuomalaisten ja kansanedustaja Hirvisaaren kustannuksella, vaikkakin Hirvisaari itse ajattelemattomuuttaan mahdollisti tämän saavutuksen.

Lehtohan siis teki yleisen tulkinnan mukaan eduskunnan parvekkeelta historiallisessa kontekstissa yhdeksi provokatiivisen pahuuden ilmenemismuodoksi tehokkaasti leimautuneen ns. roomalais- tai persialaistervehdyksen, joka myös natsitervehdyksenä sekä nyttemmin myös palestiinalaistervehdyksenä tunnetaan. Ja paskamyrskyhän siitä tuli.

Koska itse toisinaan harrastan myös trollausta, tosin huonolla menestyksellä, ymmärrän ja osaan myös arvostaa Seppo Lehdon tekemisten Camp-taiteellista huumoriarvoa. Nyt Sepon taide on kuitenkin aiheuttanut sekä itse edustamani puolueen että yhden sen istuvan kansanedustajan kannalta peruuttamatonta vahinkoa. Se ei tästä muuksi muutu. On turha yrittää selitellä tätä paskaa miksikään muuksi kuin mitä se on. Koska kyseessä on Mr. Lehto, voidaan hyvällä syyllä käyttää englantilaisittain termiä major cockup.

Sepi on lähinnä jonkinlainen kansantaiteilija, joka kärsii syntymähumalasta ja eräänlaisesta taiteellisen sisäisen pakon sanelemasta mentaalis-poliittisesta diureesista. Moni hänen edesottamuksiaan seurannut onkin sitä mieltä, että miehen paikka olisi pikemminkin joko teatterissa ja/tai hullujenhuonella, eikä rinnastus Jouko Turkan tai Teemu Mäen kaltaisiin taide-elämämme mielenterveysjaoston edustajiin ole tässä suhteessa ollenkaan niin kaukaa haettu kuin voisi luulla. Ehkäpä ratkaisu ongelmaan olisikin Lehdon tapauksessa joko valtion taiteilija-apurahan tai mielenterveyseläkkeen myöntäminen? Itse kannatan puhtaasti huumorimielessä vähintään läänintaiteilijan vakanssin ja apurahan myöntämistä.

Mutta PS:n muroihin kusastiin siis nyt oikein kunnolla. Ja edustaja Hirvisaari oli valitettavasti se, joka puolueen murokupin ojensi Lehdolle kustavaksi. Sellaisen mahdollisuuden saatuaan Sepi tekee vain sitä mitä hän tekee eli on oma itsensä. Hän on nimittäin luultavasti vähintään koko Pohjois-Euroopan omiin sekä erityisesti ja varsinkin toisten muroihin urinoimisen Maailman Supermestari.

Toisaalta kohussa on myös joitain seurauksia, jotka voidaan nähdä positiivisina. Ensinnäkin Soini ja puoluejohto voivat nyt osoittaa jämäkkää ja järkevänoloista johtajuutta ja kiillottaa kilpeä. Voidaan myös toivoa, että PS:n julkikuva pitemmällä tähtäimellä vähän paranee Hirvisaaren välttämättömän uhraamisen myötä.

Toivoa sopii. Katsotaan miten käy.


-------------------------
P. S.  Kohun myötä "rakkaalle lapselle" on annettu uusi nimi; tamperelaistervehdys!

Eli eipä muuta kuin saluti tampereni  \o  ; )



-----------------------
[Edit 17.10.] Koska itse taiteilijamestari Lehto on katsonut asialliseksi pyytää, re-editoin vaatimattoman trollipersoonallisuuteni nimissä sekä myös lisäksi muutenkin muokkasin tekstiä hieman.

6 kommenttia:

Miltton Friidman kirjoitti...

Myös tamilinationalistit Sri Lankassa ja Intiassa suosivat "roomalaista sotilastervehdystä".

Kuvia voi etsiä Googlen kuvahausta sopivilla hakusanoilla.

Turjalainen kirjoitti...

Kaikkialle ne tamperelaiset ovatkin ehtineet viemään perinteistä morotustaan ;)

Hakaristi kansakunnallinen onnenmerkkimme taiteessa, sekä itsenäisyystaistossamme isovenäläisyyttä vastaan fennomaaneina 1800-luvulla kirjoitti...

Vakiinnuttaminen on kyseenalaista? Kalmankenkku = Pekka Kemppainen = Hattiwatti Hommafoorumilla on ko termin anarkomarkona liikkeelle laittanut erilaisine salaliittosivustoineen. En tiedä onko hyvä kommunistianarkistin leimauksia levittää? Kertoo pekka kemppaisesta että teki minuun kohdistuvan rikosilmoituksen Klamydian tekemästä kappaleesta Pekka Kemppainen. - Laulun sanat ovat erittäin osuvat

Ihmettelen miksi ko. anarkokommarilla on solvausoikeuden Hommassa, mutta minulla ei ole edes vastineoikeutta? - Tasapuolisuutta?
Miten Homman toiminta eroaa eero heinäluoman natsittelusta?
Joten ole ystävällinen ja poista anarkistikommarin solvaustermi, huumoria se ei ole. kiitos

Hakaristi kansakunnallinen onnenmerkkimme taiteessa, sekä itsenäisyystaistossamme isovenäläisyyttä vastaan fennomaaneina 1800-luvulla kirjoitti...

Teoista tunnetaan ystävät / vihamiehet

Laskenko sinut jatkossa eero heinäluoman ja pekka kemppaisen tapaiseksi trolliksi vain Jussi Halla-ahon, Juho Eerolan ja James Hirvisaaren tapaiseksi?

Korrektius on teoista kiinni?

FB:stä ei nimelläsi voinut viestiä jättää, joten kun olet lukenut, tämän niin poista, kiitos

Turjalainen kirjoitti...

Eikö sinulle riitä, että tämä nimeke on rääkeissä? Minua on kuule "haukuttu" paljon pahemminkin, enkä ole ottanut kovin nokkiini. Voin toki poistaa tuon, jos se sinua ihan oikeasti loukkaa, mutta ihmettelen vaan. (Kyseisen "nimekkeen" tosin kuulin/luin jo niinkin varhain kuin 2005 ihan eri skenellä, joten ei ole hommalaudalta).

En tiedä, miksi sinun pitäisi minut laskea, minähän olen välillä myös trollanut (ja harrastanut superhuumoria ;) ) itsekin (tosin ihan eri skenellä ja omalla nimelläni).

Mutta ei muuta ku "saluti tamperini" eli moro \0 ;D

Huumoria joka päiväiseen eloon ja arkeen ilman Orwell 1984 kirjan kommunismia ja stalinismin ihannointia. Youtubesta on tullut jo jutkuvalheiden tyyssija. Huumori/ komedia on sallittu hollyjutikoille kirjoitti...

Moro ja kiitos Veli-Pekka Kortelaiselle

Minä en haukkunut, vaan kysyin, sillä yställismielisiä ei pidä lähteä ampumaan nilkkaan kuten timo soini teki lähtiessään eero heinäluoman "natsi"-lasetukseen.

Kunpa piip olisikin ollut sinun satunnainen hätäinen tulkintasi, mutta ko. leimakirves oli tämän mainitun anarkokommunisti pekka kemppaisen eri areenoilla /foorumeilla aktiivisesti käyttämä termi, jossa myös pitää ko. valheellista sivustoaan(en mainosta). Nimihaullaan näet kyllä.
Nyt on hakukoneilla helpommin aina löydettävissä nimenomaan ko. komukökön tekstit, kun eivät muu lähde valheitaan / solvauksiaan levittämään.

Julkinen kiitos, trollaamien hyvien asioiden puolesta on aina kannatettavaa. Siitä moiti en, vaan kannustan.

Ystävyydellä huumoria kehiin toisiamme loukkaamatta ;)

Seppo Lehto kansakunnallinen tamperelaisuuden ja tervehtimisen tärkeyden tiedostava ja ilosanoman jakaja