On aika nostaa pöydälle eräs iso kissa.
Nimittäin Suomi on jakaantunut kahtia. Tässä ei ole tosin mitään uutta, sillä tämä maa on ollut jakaantunut kahtia - samasta paikasta - jo vähintään sata vuotta.
Minä en puhu nyt yhteiskuntaluokkien välisistä kuiluista, vaikka nekin näyttelevät osaa tässä kahtiajaossa, vaan ihan maantieteellisestä kahtiajaosta, joka on - paitsi fyysinen ja konkreettinen - myös henkinen ja poliittinen kahtiajako.
Suomi on jakaantunut kahtia suunilleen kansalaissodan alkuvaiheen rintamalinojan mukaan. Tämä henkinen rintamalinja on pysynyt kartalla keskimäärin samalla paikalla, pieniä vaihteluja lukuun ottamatta, jo kohta sata vuotta, ja tämä raja näkyy kaikissa tärkeimmissä vaaleissa.
Rajalinjan eteläpuolella oli vuosikymmenet ns. Demari-Suomi, ja sen pohjoispuolella ns. Kepu-Suomi. Rajalinja konkretisoitui hyvin myös vuoden 1994 EU-kansanäänestyksessä. Oli varsin kuvaavaa, että raja itsenäisyyden kannattajien ja vastustajien välillä kulki edelleen suunnilleen samassa paikassa kuin vuonna 1918.
Kun ihmiset muuttavat tämän rajan yli, toisesta Suomesta toiseen, he keskimäärin alkavat - yhden sukupolven siirtymäajan jälkeen - ajattelemaan asioista eri tavalla, suhtautumaan eri tavalla, ja äänestämään eri tavalla, elleivät ole tietoisesti toisin päättäneet. Mistä tämä johtuu, lienee henkimaailman asioita, mutta rajan olemassaolo on varsin konkreettinen ja selvä asia.
Tämä raja konkretisoitui jälleen kerran myös kohtsillään huipentuvien presidentinvaalien 1. kierroksella: raja konservatiivi-Suomen ja liberaali-Suomen välillä. On helppo vetää kartalle suunilleen se raja, jonka pohjoispuolella Väyrysen ja Soinin yhteiskannatus oli suurempi kuin muiden ehdokkaiden yhteiskannatus.
Koska on odotettavaa, että tämä raja vain syvenee laman, yhteiskunnallisen hajaantumisen ja poliittisten rintamalinjojen syvenemisen myötä, olisi korkea aika herättää keskustelua, mihin tämä johtaa.
Suomi hajoaa kahtia?
Olisiko syytä hyvissä ajoin alkaa keskustelemaan kahden eri Suomen mallista? Tarkoitan kirjaimellisesti sitä mahdollisuutta, että Suomi nykyisellään voi parin vuosikymmenen sisällä hajota kahteen eri valtioon; Pohjois-Suomeen ja Etelä-Suomeen. Näissä kahdessa eri Suomessa ihmiset kun tuppaavat olemaan yhä enemmän perusarvoiltaan ja asenteiltaan kahta eri kansaa, yhteisestä historiasta ja kielestä huolimatta.
Olen niin kyrsiintynyt, pettynyt ja suivaantunut nykyisestä kehityssuunnasta, että sydän verta itkien melkein toivoisin näin käyvän. Jotenkin tunnetasolla en enää laske maan eteläpuolta osaksi Suomea.
Onhan selvää, että etelä on riistänyt pohjoista niin kauan kuin historia muistaa, ja tänäkin päivänä, aluetuista ja muista huolimatta, etelän suurten kaupunkien talousveturi elää pohjoisen raaka-aineista, energiasta ja työvoimapotentiaalista. Olisi aika tasata tämä epäsuhta.
Koska liberaali etelä muutenkin vihaa Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta, voisivat keksiä omalle puoliskolleen jonkin uuden nimen. Pohjois-Suomi voisi siis jatkaa nimellä 'Suomen Tasavalta', ja Etelä-Suomi olkoon halutessaan vaikka 'Itä-Ruotsi'-niminen Eurostoliiton provinssi.
Marssin sanoin: "Syvä iskumme on, viha voittamaton, meil' armoa ei kotimaata"
P.S. Ja vielä kerran, näin presidentinvaalien 1. kierroksen tulokseen syvästi pettyneenä, totean kantanani, että voitti kumpi tahansa presidenttiehdokkaista huomisiltana, se on katastrofi Suomelle.
2 kommenttia:
Hyvä oivallus tuo 18-jakolinjan säilyminen edelleen!
Minussa tämä nykymeno ei herätä oikeastaan mitään tunteita vaan vilpitöntä ihmetystä. Suomessa kaupunkilaiset eivät oikein ymmärrä maalaisia. Tärähtäneistö hehkutti kuin uutta keksintöä, kun Haavisto kävi Hakkaraisen sahalla. Ihan kuin kyseessä olisi ollut suurikin ihmeteko. Meillä media luo mielikuvaa, että maalaiset ovat tolloja - pipo päässä silmäripset huurussa inttävät, ettei homo voi olla pressa.
Kaupunkilaiset ihquilevat antimaterialismia, kierrätystä ja haaveilevat lähiruoasta ymmärtämättä, että maalla "kaikki" elävät niiden mukaisesti. Elämä maaseudulla on aivan erilaista kuin kaupungissa, mutta on makuasia, kummasta pitää enemmän. Maaseudulla ollaan paljon suvaitsevaisempia kuin kaupungeissa, jos suvaitsevaisuudella tarkoitetaan vanhusten, sairaiden ja muuten vaan erilaisten hoitamista ja huolehtimista. On helppo suvaita erilaisia asioita, jos niitä ei joudu kohtaamaan omassa elämässään.
Kehä kolmosen sisäpuolelle muuttavat poikkeavat ihmiset kun kotikonnuilla ei heitä hyväksytä.
Olen asunut Vantaalla 10 vuotta se riitti, muutin Ouluun asuin 6 vuotta hyvä paikka asua nyt Harjavallassa asun , tää Satakunta on ikävin ja tylsin paikka missä olen asunut, talo on myynnissä sittenkun joku ostaa sen muutamme Rovaniemelle asumaan.
Pohjoisen ihmiset Oulun korkeudella eivät ymmärrä eteläisiä tää on tosi.
Äänestin Saulia ettei Haavisto pääse linnaan. Suomen vaalisysteemi on typerä, liian monta ehdokasta ensimmäisellä rivillä tää ei tunnu demokratialla.
Lähetä kommentti