torstai 6. toukokuuta 2010

Professori Puttonen eläkejärjestelmästä: "Suomessa meneillään itsepetos"

'Tottuuvven' torvia alkaa onneksi olla jo useita:

"Tämä on liian hyvää ollakseen totta

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen arvioi tänään Helsingissä pidetyssä Uuden Suomen lukijatilaisuudessa, että suomalaisten eläke-etuuksia heikennetään edelleen. Rahat eivät yksinkertaisesti riitä.

- Kaikki jäljet johtavat siihen, että eläke-etuuksia tullaan heikentämään. Tämäkin järjestelmä, missä nyt ollaan, on liian hyvä ollakseen totta, hän varoittaa.

Puttosen mukaan Suomessa on eläkevarallisuutta noin 120 miljardia, mutta eläkevastuuta noin 450 miljardia. Rahaa puuttuu, eikä hän tiedä mistä sitä saataisiin lisää.

- Halutaan, että ihmiset pysyvät rauhallisina, eivätkä hätäile tämän asian suhteen. Ikään kuin nykyinen työeläke-järjestelmä pysyisi sillä pystyssä.

Ihmisten pitäisi itse varautua tulevaan eläkesäästämisellä. Paras keino varautua on Puttosen mukaan säästää nuoresta lähtien.

- 2000-luvun alussa luvattu 60 prosentin eläke elää ihmisten mielissä. He eivät sitä tule saamaan, mutta siitä ei haluta puhua, Puttonen varoittaa erityisesti nuoria.

Hallitus on jo kaavaillut suomalaisten eläkeiän nostoa, jotta nykyisen mallinen työeläkejärjestelmä pystyttäisiin rahoittamaan. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) totesi tänään Ilta-Sanomien mukaan, että asia jää todennäköisesti seuraavan hallituksen tehtäväksi."


Niinpä. Kuten olen aiemminkin todennut, suuret ikäluokat ovat viimeiset, jotka tässä maassa pääsevät yhteiskunnan järjestämälle eläkkeelle, ja heidänkin osaltaan tätä etuutta leikataan niin, ettei sillä elä. Todellisuudessa asia on niin, että jos Kreikan lainapaketti hyväksytään, suomalaisilla olisi enemmän kuin aihetta mellakoida kuten kreikkalaisillakin.

Ei kommentteja: