torstai 11. helmikuuta 2010

HS artikkeli: "Maitoko syynä kansantauteihimme?"

Oheinen kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 2.12.2007 (Lihavoinnit minun):

-------------------------
"Maitoko syynä kansantauteihimme?

Uudessa-Seelannissa on muutama kuukausi sitten ilmestynyt kirja, jossa esitetään uutta tutkimustietoa maidon terveysvaikutuksista. Kirjan nimi on Devil in the Milk (Paholainen maidossa) ja sen kirjoittaja on maatalousalan tutkija Keith Woodford.

Suomalaisittain kirjan tekee mielenkiintoiseksi se, että suomalaiset sairaustilastot esiintyvät siinä usein.

Kirjaan on koottu tuloksia yli kymmenen vuoden ajan tehdyistä tutkimuksista, joita on tehty maidon A1- ja A2-proteiineilla. Proteiinien erona on, että A1 tuottaa BCM7-nimistä ainetta, joka on muun muassa voimakas oksidantti. A2-proteiinissa tätä ainetta ei ole.

Se, kumpaa proteiinia maidossa on, riippuu karjasta. Kirjan mukaan suomalaiset lehmät tuottavat pääosin A1-proteiinia.

Ensimmäisenä tutkimuskohteena oli maidon ja ykköstyypin diabeteksen mahdollinen yhteys, jota selvitettiin eläinkokeilla. Osalle hiiristä annettiin A1-maitoa, ja ryhmästä lähes puolet sairastui diabetekseen kahdeksassa kuukaudessa. A2-maidolla ruokituista hiiristä yksikään ei sairastunut.

Seuraavaksi otettiin vertailtavaksi sydäntautitilastot ja maidon kulutus 20 maassa. Suurimmaksi A1-maidon kuluttajaksi samoin kuin sydäntautien sairastajaksi nousi Suomi. Vertailussa mukana olleista Euroopan maista vähiten sydäntauteja esiintyi Ranskassa, jonka lehmät ovat valtaosin A2-lehmiä.

Tutkijoiden mukaan vertailu antaa vahvan näytön, että maissa, joissa juodaan eniten A1-maitoa, on myös eniten sydänsairauksia ja diabetesta. He esittävät myös oletuksen, että maissa, joissa lapset juovat paljon maitoa, diabeteksen riski on suurempi kuin muualla.

Tutkimuksissa sivutaan myös laktoosi-intoleranssia ja maitoallergioita, joista useimmat ovat yhteydessä proteiineihin. Niinpä monet ihmiset, joille lehmän maito ei sovi, voivat juoda vuohen maitoa, joka on A2-maitoa.

Tutkimukset ovat luonnollisesti aiheuttaneet suurta hämminkiä ja vastalauseita kotimaassaan. Siitä huolimatta A2-maito on jo neljä vuotta ollut kaupan hyllyillä sekä Uudessa-Seelannissa että Australiassa.

Etenkin isot meijeriyhtiöt ovat asiantuntijoidensa suulla mitätöineet tutkimustuloksia. Käännettä on kuitenkin ollut näkyvissä, kun ihmiset, jotka eivät voi juoda A1-maitoa ovat alkaneet käyttää A2-maitoa. Tällä hetkellä se revitään Uudessa-Seelannissa käsistä.

Vaikka A1-maidon ja sydänsairauksien ja diabeteksen välinen yhteys onkin tutkijoiden mielestä ilmeinen, he myöntävät, että lisätutkimusta tarvitaan. Kirjan kirjoittaja ehdottaakin, että Suomi, jossa sekä A1-maidon kulutus että sairastuvuus ovat suurta, ryhtyisi puolueettoman tutkimuksen tekoon.

Pirjo Pölönen, Espoo"
--------------------

Että sellaista. Ja sitten vielä Suomen AIV-rehun käyttö, josta itse Artturi I. Virtanen varoitti, että viimeistään kolmannessa sukupolvessa se tulee aiheuttamaan erilaisten allergioiden lisääntymistä, ja sen, että yhä useammat ihmiset eivät voi juoda AIV-maitoa. Tämänhän ovat todenneet monet suomalaiset ns. "laktoosi-intolerantikot", jokta voivat nauttia ulkomaisia maitotuotteita ilman oireita, mutteivat suomalaisia, vaikka maamme maidontuottajat kuinka koittavat asian kiistää.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiitoksia erinnomaisesta kirjoituksesta. Olen itsekkin yksi näistä joille nimenomaan kotimainen maito ei mitenkään sovi, vaikken olekkaan tutkitusti laktoosi-intolerantikko. ...olenpa sairastunut 2-tyypin diabetekseen myös.

Pitääpä kaivaa asiasta vielä lisää esille.

Se, että kepu mafian suomessa tehtäisiin puolueetonta tutkimusta mistään maatalouteen liittyvästä aiheesta aiheutti hysteerisen naurukohtauksen.

Matti Mertojoki kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.