torstai 3. syyskuuta 2009

Israel järjesti Arctic Sean kaappauksen - Lastina risteilyohjuksia Syyriaan

Virolainen EU-virkamies, amiraali Tarmo Kouts väittää, että Arctic Sea -aluksen kaappasi Israel. Koutsin mukaan laivan lastina oli venäläisiä aseita, joiden määränpäänä olivat Israel-vihamieliset Lähi-idän maat.

Kouts arvelee, ettei Arctic Sean lastina ollut puutavaraa vaan Syyriaan matkalla olleita ohjuksia, jotka Israelin agentit kaappasivat. Israelin presidentti teki nimittäin yllätysvierailun Venäjälle heti laivan löytymisen jälkeen ja Venäjän Nato-lähettilas puolestaan käski Koutsia "olemaan soittamatta suutaan"


Israelilaisen lehdistön käymä keskustelu aiheesta on Suomen mediassa täysin vaiettu. Miksi? Mm. Jerusalem Post ja Ynet käsittelivät asiaa, samoin Arutz Sheva.

Salainen arkaluontoinen lasti jollekin Israelin veriviholliselle, kuten Syyrialle, olisi Israelille riittävä syy toimintaan. Samaan yhteyteen liittyvä Israelin presidentin Shimon Peresin äkillinen vierailu Venäjälle ei voi olla sattuma.

Lastin kiusallinen paljastuminen aiheutti nähtävästi diplomaattisen myrskyn, jonka seurauksena tarvittiin toimia Venäjän kasvojen suojelemiseksi. Mikä on tämän poliittinen hinta, sen tietävät vain Israel ja Venäjä, tai sittenkin jopa Suomen viranomaiset.

Voi vain arvailla mistä NATO-maan (Viro) entinen Puolustusvoimien komentaja, nykyinen kansanedustaja on tietonsa saanut, mutta hän lienee ainakin riittävän uskottava asiantuntija, jotta häntä voidaan uskoa.

Israelin salainen palvelu Mossad on ilmeisesti yksi niitä harvoja turvallisuuspalveluja, joilla riittää kanttia ja häikäilemättömyyttä tämänkaltaiseen operaatioon mahtavaa FSB:tä vastaan.

On melko selvää, että "suomalainen", venäläisten omistama varustamo, jonka omistukseen Arctic Sea kuuluu, toimi Venäjän epävirallisen asekaupan kulissina, ja suomalaisvarustamoiden hyvää mainetta koitettiin käyttää kulissina laittomalle asekaupalle. Mieleeni nousee kysymys, onkohan näin käynyt aikaisemminkin (luultavasti on), ja toimiiko Suomessa muitakin Venäjän valtion salaisia intressejä edustavia kaupallisia yrityksiä?

--------
P.S Aseiden lopullinen määränpää olikin sitten näemmä Iran

1 kommentti:

Jukka Aakula kirjoitti...

Mielenkiintoista !

Eikö tätä ollut Hesarissa ? :)