keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Dollarin vuosisata päättymässä

(Julkaistu Kalevassa 1.10.08)

Vuoden alun jälkeen Amerikassa on 13 pankkia mennyt konkurssiin. Kriisi on tehnyt selvää kaikista suurista investointipankeista. Viimeiset suuret, Morgan Stanley ja Goldman Sachs muuttuivat toissa viikolla tavallisiksi liikepankeiksi. Irtonaisia kanuunoita sidotaan siis kiinni. Kaatumassa olevien pankkien yhdistyminen oli silti kuin irtonaisten kanuunoiden sitomista toisiinsa tilanteessa, jossa laiva on vasta joutumassa kunnon myrskyyn. Hallitus yritti perustaa roskapankkia, johon on tarkoitus kerätä kaikki ongelmaluotot, niin että rahoitusjärjestelmä pelastuisi. Myrskyn edellä ylimääräistä painolastia yritetään kasata pelastusveneeseen, ettei laiva kaatuisi.

Ongelman ydin on makrotalouden rakenteelliset ongelmat. USA:n talous alkoi luisua tuhon tielle jo muutama vuosikymmen sitten. USA ei ole enää tuottava talous, kuten 60-luvulla, jolloin kaksi kolmasosaa maan bruttokansantuotteesta tuli vielä tavaroiden tuotannosta ja viennistä.

Nyt kaksi kolmasosaa BKT:stä perustuu kulutukseen tuottamisen sijaan, ja tätä kulutusjuhlaa on rahoitettu vuosikymmenet ottamalla enemmän ja enemmän lainaa. USA:n talous on velalla pöhöttetty ja ylipaisunut samalla aikaan kun sen merkitys maailman taloudelle koko ajan vähenee. Laivan pohja on siis vuotanut jo pitkään, eikä asialle ole tehty mitään.

Yhdysvaltain talous tulee romahtamaan, eikä maan talouden romahtamista ei voida enää estää. Suurimpien asuntoluotottajien haltuunoton jälkeen valtion velka kasvoi yli 20 000 miljardin (20 triljoonan) dollarin. Mikään valtio ei voi kestää moista, kun pelkät lainojen korot ovat yli 600 miljardia vuodessa, ja kauppatase on miinus 800 miljardia (Koko maailman varustelumenot ovat ”vain” 1200 mrd. vuodessa). Jos koko USA:n BKT laitettaisiin velkojen maksuun, jäisi jokaiselle amerikkalaiselle vielä 20 500 taalaa velkaa. Jos kuvitellaan, että USA ulosmitattaisiin, ja laskettaisiin mukaan vain maan reaali-BKT, josta on vähennetty kulutuksen arvo, jäisi jokaiselle jenkille 51 000 taalaa nettovelkaa. Luottokriisi laukaisi siis ansan, jonka ytimessä on kriisin vaikutus ihmisten ostovoimaan; Luottoa ei pian enää saa, ja kulutusjuhla on tulossa tiensä päähän.

[Lisäys 4.10.08; HUOM! Lisäksi tulevat amerikkalaisten yksityiset velat, nimittäin amerikkalaisten kaikki velat ovat yhteensä 50 000 miljardia (50 triljoonaa) dollaria, eli 166 000 taalaa per jenkki. Täyden BKT-vähennyksen jälkeen 120 500 ja 1/3 BKT-vähennyksen jälkeen 135 670 taalaa per jenkki vauvasta vaariin.]

Taloustutkimusinstituutti LEAP arvioi, että USA:n talousromahduksesta seuraa noin 7-10-vuotinen lama Pohjois-Amerikassa, ennen kuin alueen talous pääsee jälleen vakaalle pohjalle. Samaa ovat ennustaneet myös useat talousasiantuntijat. Kestää aikansa, ennen kuin haaksirikkoon joutuneen talouden palasista saadaan koottua uusi alus, ja arvellaan että dollari korvataan piakkoin Pohjois-Amerikan yhteisvaluutalla.

Yhdysvaltain talouden romahtamista ei voida enää estää. Maalla on edessään massiivinen sopeutuminen tilanteeseen, jossa maailmantaloutta ei enää johdeta Washingtonista, eikä Yhdysvallat tule enää kriisin päätyttyä olemaan maailman johtava talousmahti ja supervalta. Amerikan ja dollarin vuosisata on päättymässä.

Veli-Pekka Kortelainen, HuK, Oulu

Ei kommentteja: