lauantai 12. huhtikuuta 2008

Inflaatio jyrää ja ruokapula uhkaa

Alkuvuodesta julkaistun tiedon mukaan Suomalaisten tulot kasvoivat viime vuonna reippaasti. Rikkaimman viidenneksen tulotaso nousi keskimäärin 4,5% ja köyhimmän viidenneksenkin 1,5%. Valtiovarainministeriö ilmoitti viime vuoden inflaation olleen noin 3,2%. Samaan aikaan hintataso on noussut roimasti. Viime vuoden alusta hinnat ovat nousseet 14%, ja varsinkin elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet.

Normaalin kaduntallaajan korvaan tämä kuulostaa hieman ristiriitaiselta. Kun sekä oma päässälasku että oma kokemus kaupan tiskillä todistavat, että eläminen ja ruoka ovat kallistuneet enemmän kuin tulot ovat nousseet, on alkanut pikkuhiljaa tuntua siltä että jossain joku valehtelee. Ainakaan inflaatioprosentti ei ole niin alhainen kuin on ilmoitettu.

USA:sa kulutustavaroiden hinnat nousivat viime vuonna noin 10%. Samaan aikaan virallinen vahvistettu inflaatio oli 2%. Britanniassa samoin väitetään inflaation pysytelleen noin 2%:ssa, mutta silti hinnat ovat nousseet epävirallisen arvion mukaan ainakin 7%.

Missä mättää? Minä väitän, että homma mättää siinä, että meille valehdellaan. Sekä Euroopassa että USA:ssa setelipainot käyvät kuumina ja työntävät liikkeelle paljon enemmän rahaa kuin olisi talouden ja rahan arvon kannalta tarpeellista. Näin tehdään siksi, että koitetaan pitää yskivän talouden pyörät pyörimässä. Nimittäin useat asiantuntijat ja taloustutkimustahot ennakoivat vähintäänkin taantumaa globaaliin talouteen. Tämän taantuman estämiseksi ja peittämiseksi rahaa syydetään liikkeelle, vaikka se tarkoittaa sitä että tavallisen kuluttajan leipä kapenee.

Me rikkaiden maiden ihmiset joudumme siis kiristämään vyötä. Pahempaa on kuitenkin kehitysmaiden asukkailla. Inflaatio ja ruoan hinnan nousu nimittäin ovat pääsyyllisiä ruokamellakoihin mm. Haitilla ja Afrikan maissa. Ja tämä on vasta alkua. Kohta nimittäin saamme nähdä köyhissä maissa nälkämellakoita.

Ihmiset eivät näe ehdoin tahdoin nälkää, eikä kukaan suostu vapaaehtoisesti kuolemaan ruoan puutteeseen. Viimeksi tänään oli uutisissa, että ruoan hinnan nousun pelätään aiheuttavan levottomuuksia. "Levottomuudet" ovat liian lievä ilmaisu. Odotettavissa on nälän myötä nimittäin "iltaan mennessä koko Maassa" poliittista epävakautta, mellakoita, levottomuuksia ja todennäköisesti jopa sotia. Globalisaatio ja vapaakauppa merkitsevät yhtenäisten ruokamarkkinoiden myötä käytännössä sitä, että rikkaat sanelevat ostovoimallaan ruoan hinnan ja saatavuuden.

Tilanne tulee tulevaisuudessa olemaan se, että jos et osta kotimaista ruokaa, ostat pahimmillaan leivän nälkäänäkevien suusta.

Globalisaatio on todellakin maailman syöpä.

Ei kommentteja: