maanantai 3. syyskuuta 2012

"Kolmen vuoden päästä kaupunkimme näyttää aivan erilaiselta!"

Nauroin viime keväällä monta kertaa kun näin TeKlin (oulun tekninen liikelaitos) mainokset, joissa hehkutettiin kallioparkin rakennustöiden aloittamista:

"Kaivuutyöt torinrannassa alkavat toukokuussa ja kolmen vuoden päästä kaupunkimme näyttää aivan erilaiselta"


Nimittäin neljä vuotta sitten ennen kuntavaaleja keskustelin Kallioparkki-projektista erään helsinkiläisen insinöörin, louhintatekniikan ja kalliorakentamisen ammattilaisen kanssa. Hän oli ollut mm. rakentamassa kauppakeskus kamppia. Tuohon aikaanhan kaupunginhallitus ja asiaa ajavat valehtelivat julkisuuteen, että projektin hinta-arvio olisi noin 32 miljoonaa, ja että ei mene yli ja jos menisikin niin sitten perutaan koko homma. Insinööri naureskeli luvulle, ja sanoi suoraan, että ei tule onnistumaan.

Hän kertoi ensinnäkin minulle että Kallioparkin kokoisen luolaston louhiminen maksaisi optimaalisissakin oloissa (jos olisi kiinteää yhtenäistä kalliota) vähintään 60 miljoonaa euroa. Oulussa ei ole yhtenäistä kalliota, vaan torinrannan puolelle joudutaan rakentamaan betoniarkkurakenteet eristeineen sekä jatkuvassa käytössä olevat sähköpumput, jottei Kallioparkista tulisi Pohjois-Euroopan suurinta maanalaista autojen uimahallia. Tämä nostaa kustannukset vähintään 80 miljoonaan euroon ja pitkäaikaiset käyttö- ja ylläpitokustannukset korkeiksi. Lisäksi hän sanoi, että projektit järjestään ylittävät kustannuksensa ja tuottavat lisäkuluja, joten alle 100 miljoonan euron ei varmasti päästä millään ilveellä.

Toisekseen kyseinen asiantuntija sanoi, että Oulun keskustaa uhkaa rujonnäköinen lähitulevaisuus. Rakennukset on rakennettu savimaahan paalutuksille. Kun louhitaan syvällä kalliossa, jossa on päällä yli 8 metrinen savikerros, alkaa savikerros liikkua, täristä ja hytkyä ja vanhat paaluperustukset väistämättä järkkyvät. Tällöin keskustan arvokiinteistöjen rakenteet, seinät ja elementit murtuvat sekä halkeilvat, julkisivujen rappaus tippuu, jne. Esimerkkinä hän antoi Arinan hotellin rakentamisen; silloin ei edes räjäytelty, mutta paalutuksia tehtäessä viereinen Sammon talon seinä halkesi alhaalta ylös ja rappauksesta tippui palasia (jotka ovat vieläkin korjaamatta). Arina joutui maksamaan Sammolle kahden miljoonan korvaukset. Kertokaa Sammon talon kärsimät vahingot ja Arinan maksamat korvaukset yli kymmenellä, niin saadaan jotain arviota missä tullaan menemään.

Kun kerroin edellä mainitut asiat lehtikirjoituksessa syksyllä 2008, minulle naurettiin ja väitettin, etten tiedä mistään mitään. Minä naureskelin parhaiten takaisin seuraavana keväänä kun kaupunki otti (väliaikaisesti) otti lusikan kauniiseen käteen ja hyllytti Kallioparkin (kuntaliitosneuvottelujen ajaksi), sanoen, että projekti maksaisi ainakin 60 miljoonaa.

Melkoinen osa Oulun keskustan arvokiinteistöistä tulee kärsimään Kallioparkin rakentamisen vuoksi mittavia rakenteellisia vaurioita, ja pahimmillaan – perustusten liikaa liikkuessa – jotkut niistä saatetaan joutua kokonaan purkamaan.

Todellakin; Kolmen vuoden päästä kaupunkimme tulee olemaan aivan erilainen, valitettavasti.

Kallioparkki tulee vielä vuonna 2008 tehtyäkin arviota kalliimmaksi. Kun syksyllä 2008 laskeskelin, että alle 100 miljoonan ei päästä, ja todennköisesti projektin hinnaksi tulee yli 120 miljoonaa, sanon nyt, että kustannusten nousun ja vahinkojen suuruuden yllättäessä hinta voi kohota lähemmäs 150 miljoonaan euroon. Tätä lisärahaa ei löydy rakennuttajalta, joten tullaan veronmaksajien taskulle. Älkää valittako, ettei olisi varoitettu.

Veli-Pekka Kortelainen, kuntavaaliehdokas, PS

Ei kommentteja: