torstai 12. huhtikuuta 2012

Hihamerkit ja viisi avomaakurkkua

En ensin aikonut, mutta laitanpa sittenkin oman lusikankärkeni eduskunta-avustaja Helena Erosen laukaisemaan hihamerkkisoppaan.

Ensinnäkin huumori on taitolaji. Kaikki eivät sitä ymmärrä, varsinkaan useat poliitikot sekä median edustajat. Erityisesti Turun Sanomien toimittajilla on asiassa petraamisen paikka.

Jokainen, jonka älykkyysosamäärä on suurempi kuin keskiverto kissalla, tajuaa kyllä Erosen jutun luettuaan, että kyse on huumorista ja sen alalajista nimeltä sarkasmi.

Asian innoittamana ajattelin vaatia toimittajille velvollisuutta kantaa hihamerkkiä, joka varoittaa normaaleja ihmisiä siitä, että merkin kantajan ÄO on vaarallisen alhainen. Hihamerkin kantamisesta saisivat vapautuksen vain ne toimittajat, joiden ÄO olisi todennettu testein korkeammaksi kuin naapurin kissalla.

Luonnostelin jo mielessäni merkkiä, jossa olisi kuva aasista joka syö iloisesti omaa paskaansa. Sitten sain toisenlaisen idean. Eräs ystäväni aikoinaan kertoi, että hänen ollessan lukiossa, luokalle kävi luennoimassa Mensan edustajia kertomassa älykkyysmittauksista. He kertoivat myös, että avomaakurkun ÄO on 4 ja kissan 24 (tosin toinen lähde sanoo kissan keskimääräiseksi ÄO:ksi 25).

En nyt kuitenkaan halua arvioida sellaisten ihmisten älykkyyttä, jotka kuvittelevat, että muiden kuin ihmisten älykkyysosamääriä voidaan tutkia ihmisille tarkoitetuilla testeillä. Sen sijaan totean tuomionani, että useilla toimittajilla älykkyysosamäärä vaikuttaisi jäävän alemmaksi kuin naapurin kissalla, joillain jopa alemmaksi kuin viidellä avomaakurkulla yhteensä.

Siksi ehdotan toimittajille hihamerkkiä, jossa on kuva viidestä avomaakurkusta, taustalla Turun Sanomien pääkonttori, ja alla varoitusteksti: "Varoitus! ÄO:ni on alhaisempi kuin näillä vihanneksilla".




P.S. Linkkisuositus

Ei kommentteja: